sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Hyviä uutisia Nuuksiosta ja muita huomioita

Valtiolta on viimein löytymässä varoja Nuuksion luontokeskuksen rakentamiseen. Keskustelua siitä on käyty vuosia. Itsekin kirjoitin siitä vuonna 1999 Länsiväylään näin:

"Kävin äskettäin Nuuksiossa. Se on yksi Suomen suosituimpina kansallispuistoja. Siellä käy vuosittain n. 100 000 vierailijaa, joukossa paljon ulkomaalaisia. Ympäristöministeriökin vie usein kansainvälisiä vieraitaan Nuuksioon. Kansallispuistojen hoidosta ja toiminnasta vastaa Metsähallitus. Sen tavoitelistalla Nuuksion luontokeskus on ollut lähes kymmenen vuotta ensimmäisellä sijalla. Silti vuosien varrella on muiden kansallispuistojen yhteyteen rakennettu ja on suunnitteilla uusia luontokeskuksia, mutta ei Nuuksioon. Ne on saatu ns. karvalakkilähetystöjen vaatimuksista."

Yhteistyösopimus siitä, miten kunnat ja muutkin toimijat otetaan hankkeeseen mukaan on syntymässä ja asia ensi tiistaina kaupunginhallituksen listalla. Hankkeelle on asetettu kovia tavoitteita, kuten "luoda kansainvälisesti kiinnostava ikkuna Suomen luontoon ja luontomatkailukohteisiin, saada ihmiset arvostaman metsää, luontoa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä osa suomalaista kulttuuria" ja uskon näiden tavoitteiden toteutumiseen.

Nuuksiokeskus parantaa valmistuessaan (v. 2010) ehdottomasti pääkaupunkiseudun asukkaiden ulkoilu- ja luonnon virkistyspalveluja. Kun kuulimme asiasta konsernijaostossa joku aika sitten otin esille sen, että samaan aikaan tulee huolehtia siitä, että julkisen liikenteen kulkumahdollisuudet Solvallaan paranevat, jotta keskus on mahdollisimman monen asukkaan saavutettavissa. Tästä aion puhua jatkossakin ja siitä pitää jossain vaiheessa muistuttaa myös YTV:tä, kun se tekee linjasuunnitelmiaan.

***

En koskaan katso MOT-ohjelmaa, mutta aivan sattumalta TV oli kotonamme viime viikolla auki, kun se alkoi. Ohjelma ja sen kuvaus siitä, kuinka avuton pariskunta häädettiin omasta kodistaan on nostanut pienoisen myrskyn vesilasissa. Saamme siitä selvityksen ensi viikon kaupunginhallituksessa, mutta tietoa on tullut jo sitä ennen.

Asia ei ole tälläkään kertaa niin mustavalkoinen kuin tuon ohjelman perusteella voisi ajatella. Tämä samainen pariskunta on vastustanut 90-luvulla valmisteilla olevaa kaavamuutosta, jossa heidän talonsa olisi erotettu omaksi rakennuspaikakseen. Sen sijaan he olivat vaatineet tehokkaampaa kerrostalokaavaa kuin mitä kaupunki oli suostunut tekemään.

NCC myöntää, että olisi voinut toimia toisin, mutta sekin kertoo tarjonneensa korvauksena isompaa summaa kuin mitä oikeus lopulta määräsi ja oli NCC tarjonnut pariskunnalle rivarikolmiotakin alueelta.

Taloa ei takaisin saa ja virheistä voi oppia. Meille luottamushenkilöille tämä asia tuli kuitenkin yllätyksenä, sillä häädöstä vastasivat valtion viranomaiset, kuten myös oikeuden päätöksestä.

Terassiltamme olemme seuranneet rakennustyön alkua. Paikka sopii hyvin asuntorakentamiseen, vaikka ikävä kaikuhan nyt alueella kieltämättä on, eikä ainakaan vielä NCC:n sivuilla ole noita asuntoja myynnissä.

***

Viime viikon kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaostossa saimme selvitystä Espoon keskuksen kehittämishankkeen tilanteesta. Toimintakeskuksen, johon sisältyy tuo kauan odotettu kirjasto, sopimusasia on ensi viikolla kiinteistölautakunnassa. Hanke etenee, vaikka YIT etsii vielä kaupallista kumppania. Hyvältä näyttää siis!

***

Kokoomus on ollut viikon puheenaihe, enkä aio siihen soppaan puuttua. Perjantaina lehdissä kirjoitettiin Ilkka Kanervasta kertovasta kirjasta. Hämmennyin kun lukiessani hieman liikutuin, kun jutussa kuvattiin Kanervan tunteitaan tyttäriään kohtaan ja hätää, jota oman lapsen loukkaantuminen oli miehessä aiheuttanut. Mieleeni nousi Iken "vihollisen" Niinistön muistelmat. Niinistön kirjaa lukiessa jouduin pyyhkimään silmäkulmiani, kun hän kertoi kaipuustaan vaimoaan kohtaan. Pitäisikö huolestua, kun kokoomuslaiset miehet saavat minut liikuttumaan?

Kyse on kuitenkin laajemmasta "oireyhtymästä". Lapset ja perhe ovat niin tärkeitä, että kuvaukset, joissa joku ne menettää koskettavat aina. Kenellekään ei sellaista soisi tapahtuvan.

Ei kommentteja: