Metronäytelmän finaalin alku

Loputtomalta tuntuneen metronäytelmän kiihkeän finaalin alku näyteltiin tiistaina, kun kaupunginhallitus päätti olla ottamatta kunnolla kantaa toimialajohtajan esitykseen. Päätimme esittää hänen esityksensä sellaisenaan valtuuston hyväksyttäväksi.

Itselleni ajatus oli alussa hieman vieras (päättäjänä olen tottunut päättämään, en väistelemään), mutta lopulta ajattelin, että se toisaalta korostaa valtuuston vastuuta ja lopullista päätösvaltaa ja toisaalta se saattaa nopeuttaa päätöksentekoa. Samalla se nopeuttaa Etelä-Espoon yleiskaavaehdotuksen saamista nähtäville ja lopulta valmiiksi.

Esitys sopi minulle myös siksi, että toimialajohtajan esitys oli hyvä. Siinä oli otettu kantaa juuri niihin asioihin, joihin pitääkin ja toisaalta siinä oli nostettu esiin asioita, joista kuntalaiset ovat olleet huolissaan. Yleiskaava määrittelee tietyt rannat ja merkittävät viheralueet rakentamattomiksi, vaikka metro tuleekin. Ja toisaalta me kaikki haluamme rakentaa asemista turvallisia, viihtyisiä ja esteettömiä.

Päätösesityksessä korostetaan myös, ettei metro ole yksinään sateen tekijä. Se on vain osa suunnitelmasta, jonka tavoitteena on rakentaa pääkaupunkiseudulle toimiva liikenne- ja joukkoliikennejärjestelmä. Espoossa on muitakin seudullisesti tärkeitä hankkeita, kuten raide-Jokeri, kaupunkirata ja kehätiet. Kokonaisuus ratkaisee sen, kuinka kilpailukyinen joukkoliikenne meillä on.

Mielipidettäni tässä asiassa on kyselty viime aikoina tiuhaan. Seuraavaksi Hesari kertoo, kuinka metron kannatus valtuustossa jakaantuu. Maanantaina nähtiin muutamia kaapista ulostuloja, joten tulos voi olla mielenkiintoinenkin.

Tällaisen vastauksen perusteluineen pistin tänään menemään:

"KYLLÄ METRO
Matinkylään, myöhemmin Kivenlahteen, koska

- raideliikenne on ympäristöystävällisin tapa hoitaa joukkoliikennettä,

- koska ratkaisussa on kyse seudullisesta kokonaisuudesta: metro täydentää jo olemassa olevaa raideliikennejärjestelmää ja Hollannissa saimme kuulla, ettei erilaisten järjestelmien yhdistäminen ole onnistunut ilman merkittäviäteknisiä ongelmia

- koska raideliikenne ja tässä tapauksessa metro on tehokas, turvallinen ja täsmällinen. Teoreettiset matka-ajat voivat osalla asukkaista pidentyä jos verrataan nykyistä bussiliikennettä metroon, mutta metron etu on se, että se pysyy paremmin aikataulussa ja vuorovälit ovat tiheämmät. Koska bussi on pysynyt koko vuoronsa aikataulussa? Tästä syystä kannatan maan alla kulkevaa metroa. Se on suojassa lumelta ja putoavilta lehdiltä, jotka säännöllisesti haittavat junaliikennettä.

- raideliikenne ja metro on houkuttelevin tapa järjestää joukkoliikenne, sillä myös miehet matkustavat junilla. Metro on ainoa vaihtoehto, joka saattaa houkutella YVA:n arvioita enemmän matkustajia ja tästä on myös aiempaa kokemusta.

Metro houkuttelee myös rakentajia ja lisää Etelä-Espoon yleiskaavan toteuttamisen mahdollisuuksia. Rakentamisen painottuminen ko. alueelle on kestävän kehityksen mukaista, koska silloin rakentaminen tukeutuu jo olemassa oleviin palveluihin ja suurelta osalta jo rakennettuun kunnallistekniikkaan.

- En myöskään vähättele liike-elämän toiveita metrosta. Liike-elämä ja uudet yritykset tuovat uusia työpaikkoja, uutta työtä ihmisille ja verotuloja tuottaa palveluita espoolaisille."

Espoon keskus paranee

Olin lauantaina Espoon Riehassa ja pidin siellä puheen Espoon keskuksen kehitysnäkymistä. Jatkan asian käsittelyä tässä. On hienoa, että asuinalueemme on kehittymässä todella parempaan suuntaan. Tyytyväinen olen myös siitä, että nyt sekä virkamiehillä että päättäjillä on aito halu panostaa Espoon keskukseen. Aina niin ei ole ollut. Suunnittelu vie kuitenkin aikansa ja tuloksista on vasta vain osa nähtävillä. Niitähän on mm. lukio, uimahalli ja terveysasema.

Tänne on tulossa uusia asuinalueita ja uusia asukkaita. Fallåkerin pientaloaluetta Lommilassa rakennetaan parhaillaan samoin kuin Tuomarilan aseman viereen nousevaa Kulovalkean aluetta. Jälkimmäistä on moni meillä käynyt kehunut. Lisäksi Suviniityn alueen asemakaavoitus on käynnissä. Tuo alue sijaitsee aivan Espoon juna-aseman tuntumassa ja alueelle suunnitellaan korkeatasoista kerrostaloasumista. Kaupungin asemakaavapäällikkö on suunnitelmista aivan innoissaan, mikä tuntuu lupaavalta.

Uudet asuinalueet ja asukkaat luovat edellytyksiä palveluiden parantamiselle. Kaupallisten palveluiden paranemisesta onkin toivoa, sillä Espoontori on hakenut lupaa laajentaa toimintaansa. Kun kaava saadaan valmiiksi, alkavat rakennustyöt välittömästi.

Espoontoria vastapäätä on tulossa toimintakeskus, jossa myös on liiketilaa ja mihin toivottavasti nyt saadaan yritys mukaan. En tiedä, mikä on Hok-Elannon viimeinen ajatus, mutta toimintakeskukseen tuleva kirjasto on todella tärkeä meille asukkaille. Sen piti olla valmis vuonna 2008, enkä ole vielä menettänyt toivoani.

Espoontorin ympäristö muuttuu myös sen vuoksi, että siihen on tulossa matkakeskus ja toivottavasti kaupunkiradan jatkaminenkin etenee. Radan toisella puolella oleva virastokeskuksen ja kaupungintalon (puretaanko vai korjataanko, saatetaan jopa suojella) kohtalo on vielä epävarma. Niihin suunnitelmiin palataan tänä syksynä.

Koulupuolellakin tapahtuu. Lehtimäkeen valmistuu ensi vuonna ammattioppilaitoksen lisärakennus ja opiskelijoiden määrä lisääntyy tuntuvasti. Uskon, että siitä tulee hieno ja haluttu opiskelupaikka. Kun siellä on vierekkäin sekä ammatillisia oppilaitoksia että lukio on näiden opintojen yhdistäminen aidosti mahdollista.

Kirkkojärvelle taas on tulossa peruskoulu. Terveyskeskus Samarian viereen suunnitellaan perheiden taloa, jossa olisi mm. neuvola ja perheneuvolapalvelut.

Sain eilen myös palautetta siitä, että tänne rakennetaan liikaa. Muutos on ollut kiivasta ja pitkään alueella asuneiden on siihen ehkä vaikea sopeutua. Itse suhtaudun siihen positiivisesti. Espoon keskuksen ankeaa ilmettä muutetaan parhaiten rakentamalla ympärille ja sekaan uutta ja laadukasta, jolloin kehnommat rakennukset eivät nouse enää niin vahvasti esiin.

Eilen Espoon Riehassa oli esillä myös useita paikallisia yhdistyksiä. Alueella toimii mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset ry, Punainen risti, Keski-Espoo seura ja eri puolueilla on tietysti myös omat paikallisosastot. Väyliä vaikuttaa suunnitelmiin ja omaan asuinalueeseemme on.

Kaukana on Espoo Helsingistä

Kerroin jo Espoon politiikan talvea kuvaavassa kirjoituksessani siitä, että tulevien kuukausien tärkeimpiä asioita on pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistäminen. Meillä on jo neuvottelukunta ja meillä on sopimus siitä, mitä tehdään.

Käytännössä olemme sopineet siitä, että kaupungit perustavat lukuisia toimikuntia selvittämään ja valmistelemaan asioita. Toimikunnat käsittelevät hyvin laajasti erilaisia asioita, kuten mm. maankäyttöä, asuntorakentamista, palveluyhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluissa, toisen asteen koulutusta ja ammattikorkeakoulujen tulevaisuutta.

Noissa toimikunnissa istuvat virkamiehet, jotka jo entuudestaan ainakin osaksi tuntevat toisensa hyvin. Esityksiin otetaan sitten kantaa kunkin kaupungin lautakunnissa, hallituksissa ja valtuustoissa. Me päättäjät tunnemme toisiamme aivan liian huonosti.

Myös Helsingissä on huomattu tämä. Niinpä Helsingin kaupunginhallitus on kutsunut Espoon hallituksen vierailulle tutustumaan pääkaupunkiin ja virkaveljiinsä. Vierailu on syyskuun alussa ja isäntämme ovat jopa niin kohteliaita, että hakevat meidät Espoosta ja tuovat takaisinkin.

Kutsu tuli tänään, mutta minusta oli kyllä aika koomista, että vierailuun liittyviin kysymyksiin naapurikunnassa vastaa kansainvälisten asioiden sihteeri. En tiennytkään, että Espoo on helsinkiläisten mielestä niin kaukana.

Eka kerta Tallinnassa

Olen Hämeestä alunperin kotoisin ja se kai selittää sen, että kirjoitan blogiini aina muutaman päivän vanhoja asioita. Oma osuutensa kiireelläkin siinä on, mistä olen jo ehkä liiankin monta kertaa maininnut. Toivottavasti se ei häiritse.

Olin viikonloppuna akkain kulttuurikerhon matkalla Tallinnassa. Kerhoon kuuluu muutama nuoruuden (nuorisotyölain mukaan) joku vuosi sitten taakseen jättänyt rouvashenkilö ja sen tavoitteena on pitää omaa kulttuuriharrastusta yllä.

Nyt olimme siis Tallinnassa ja pääkohteemme oli Kumu. Se on uusi ja hieno museo, jonka on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori. Mielenkiintoisella tavalla se oli upotettu maastoon, eikä ulkoa katsottuna ei olisi voinut kuvitella, kuinka suuresta rakennuksesta on kyse. Vaikuttava rakennus, joka varmasti komistuu, kun istutukset kasvavat.

Kahlasimme pari kerrosta virolaista taidetta 1800-luvun lopulta itsenäistymisen alkuun. Salit olivat täynnä teoksia, joiden tekijöistä en ollut koskaan kuullutkaan. Ja samalla huomasin, että tietämykseni esim. eri tyylisuunnista on auttamattomasti liian heikkoa. Esittelyä olisin todella kaivannut, jotta olisin saanut enemmän näyttelystä irti.

Reissun parasta antia oli kuitenkin huomio siitä, kuinka mielenkiintoinen kaupunki Tallinnakin voi olla. Tuntui kuin olisin ollut ensimmäisen kerran koko kaupungissa. Saattaa olla, että tutkailin ensimmäistä kertaa Tallinnan karttaa ja kertaakaan en ole lukenut kaupungin esittelyitä. Aikaisemmat matkani ovat olleet niitä perinteisiä: muutama tunti maissa ja mahdollisimman pian vanhaan kaupunkiin tai sitten majoittuminen Viruun ja sitten vanhaan kaupunkiin. Kuinkakohan monen muun Tallinnan matkailu on samanlaista? Nolottaa.

No, tietty olen muutaman kerran Piritassa istunut kokouksissa ja vasta illalla mennyt vanhaan kaupunkiin. Tälläkin kertaa söimme illalla siellä, mutta se perustui kartan tutkimiseen. Suurin osa ruokapaikoista vain on siellä. Ostokset sen sijaan teimme hieman kauempana olevassa kauppakeskuksessa. Samanlaisia "ostoparatiiseja" tosin löytyy täältäkin.

Hyvä alku uudelle tuttavuudella matka joka tapauksessa oli.

Keskarin lämpimässä tunnelmassa

Keski-Espoon kirjasto ihmeellinen paikka. Se sijaitsee kurjissa tiloissa, mutta henkilökunta siellä on idearikasta, asukkaista välittävää ja vielä optimististakin. Olen alkanut nähdä kirjastoihmisten työn aivan uudessa valossa näinä vuosina, mitä olen asunut täällä Espoon keskuksessa.

Tänään kävin Väinön ja Elsan kanssa kirjaston kirjastoteltan päättäjäisissä. Kuulin samalla kesän tunnelmista. Teltalle oli kesäksi työllistetty kolme paikallista nuorta ja moni alueen nuori ja lapsi oli tullut perheineen kirjaston työntekijöille tutuksi. Alueen nuorten ja perheiden tarinat eivät ole kaikki iloisia. Alueella asuu perheitä, joiden asiat eivät ole kovin hyvin ja siitä teltalla on myös puhuttu. Samalla sain kuulla, kuinka lapset ovat kesän aikana muuttuneet kovin kohteliaiksi ja ystävällisiksi. He ovat tulleet tutuiksi.

Päättäjäisissä oli erittäin lämmin tunnelma. Mekin saimme vähän mehua, viinirypäleitä ja karkkia. Ja musiikkiesitys kuulosti mainiolta. Näki kuinka nuoret viihtyivät kirjastossa, kuten pitääkin.

Väinölle ja Elsalle paikka oli tuttu päiväkotivierailujen kautta me kun emme ole kovin usein ehtineet kirjoja lainailemaan. Lapsillakin on aika iso pino kirjoja kotona - lukemisen puutetta ei meillä siis ole ollut kenelläkään. Väinö kuitenkin heti tiesi, mitä oli tullut etsimään. Reippaasti hän tiedusteli kirjaston tädiltä junakirjoja ja ystävällisesti he etsivät pojalle yhden kirjan, missä oli junia. Ihanaa palvelua! Katselin tapahtumia hetken jopa hämmentyneenä äidin ylpeyttä tuntien. :)

Kirjaston tilat ovat tosiaan surkeat ja pitkään olemme tehneet töitä uuden kirjaston eteen. Se on ollut alueen tavoitteissa vuosia ja nyt se on toteuttamista vaille valmis, tai ainakin melkein. Kirjastohan on päätetty vuokrata Espoon keskukseen suunnitteilla olevasta liikerakennuksesta. Sen rakentaa YIT ja siihen on tulossa HOK-Elannon kauppa. Rakennuslupa hankkeelle on jo myönnetty.

Kaikki on siis enemmän kuin hyvin eikö? Olisi ellei HOK olisi talvella ostanut Sparia ja saanut sen kaupan kautta jo oman myymälän Espoon keskukseen. Nyt HOK empii ja kirjaston väki kertoi pettymyksestään. Joka tapauksessa he ovat lähdössä toisiin tiloihin ja kun eivät ole koskaan saaneet työskennellä uutuutta loistavissa tiloissa, ovat he jo miettineet kuinka vanhastakin saa remontoimalla upeaa.

Aiemmin tänään kuulin uutisissa, kuinka loistavan tuloksen HOK-Elanto on juuri tehnyt vaikka onkin viime aikoina investoinut merkittävästi. Olisi upeaa, jos tuollaisessa tuloskunnossa oleva yritys pitäisi sopimuksista kiinni, vaikka ihan lopullisia sopimuksia ei olekaan tehty.

Meille asukkaille tilanne on kestämätön. Loputon soutaminen ja huopaaminen on saatava loppumaan.

(Kuvan rakennus on osa tulevan toimintakeskuksen havainnekuvasta, mihin uuden hienon kirjaston pitäisi tulla.)

Kutsuja, kutsuja.. Ja messuhuomioita.

Posti tuo aikamoisen tukun kutsuja valtuutettuille ja kaupunginhallituksen jäsenille ja suurin osa niistä joutuu suoraan paperinkeräykseen, kun aika vaan ei riitä. Pelkästään viime perjantaina sain kutsun Espoo Cinén avajaisiin, Suomen kellomuseon näyttelytilan ja perusnäyttelyn avajaisiin, Mormonien kirkon tutustumistilaisuuteen ja Leppävaara-viikon kutsuseminaariin.

Minua harmittaa, ettei aikaa ole. Toisinaan olen ajatellut, että joku voisi luulla, että olen kulttuurivihamielinen, kun en ole osallistunut esim. oopperailtaan tai erilaisten näyttelyiden avajaisiin. No, eihän siitä kukaan pidä lukua, mutta itseäni asia vaivaa. Kaupunki on mukana noiden tahojen toiminnassa ja päättäjänä haluaisin tietysti tutustua kaupungin kulttuuritarjontaan.

Ja arvatkaa kuinka usein olen ajatellut osallistuvani Espoon leffatapahtumaan ja nytkin se jää taas väliin. Muutoinkin käyn elokuvissa ehkä kerran puolessa vuodessa, enkä enää edes jaksa seurata elokuva-arvosteluja, kun alkaisi vain harmittaa.

Ei omaan kaupunkiin tutustu vain papereita lukemalla ja kokouksissa istumalla, mutta siihen se päättäjän aika menee. Tai ainakin lapsellisella se menee, sillä vapaaillat alkavat taas olla kortilla ja ne harvat olen tietysti perheen kanssa.

***
Asuntomessuhuomioita:
Asuntomessualueella ehdin käydä useamman kerran ja joka kerta fiilis oli hyvä. Alueen yleisilme oli onnistunut. Asettamamme tavoitteet toteutuivat eli kaupunkikuvallisesti alue on toimiva ja moni-ilmeinen kokonaisuus. Julkisessa keskustelussa on puhuttu liikaa omakotitaloista ja liian vähän tuottajamuotoisesta rakentamisesta, jota alueella oli merkittävästi.

Olen edelleen aivan hulluna viherhuoneisiin. Saisimmepa mekin joskus vielä sellaisen! Se ehkä on ollut ainoa asia, joka on hitusen harmittanut, kun olen messuilta kotiin tullut. Muutoin oma kotimme on tuntunut edelleen aivan ihanalta.

Asunnot olivat mielstäni ihan kivoja, vaikka toki ne olisivat voineet käytännöllisempiäkin olla. Olen ehkä jo tottunut messukävijä ja siksi katselin asuntoja hyvinkin rauhallisin mielin. Tuusulassa oli järkyttynyt ja vihainenkin kalliiden neliöiden tuhlaamisesta.

Ihmettelemään jäimme, missä asukkaiden kirjat säilytetään ja miksi asuntoyhtiöiden lasten leikkipaikat olivat niin surkeita?

Jos kävijä oli kiinnostunut asuntopolitiikasta, hän saattoi yllättyä siitä, kuinka paljon alueella oli vuokra-asuntoja. Nuorten asuminen oli hienosti esillä, vaikka se on yleensä Espoossa ollut aivan näkymättömässä roolissa. Itseäni siitä huolimatta harmittaa, ettei Kauklahteen tullut Espoonkruunun eli meidän oman vuokra-taloyhtiön kohdetta.

Politiikan talvi Espoossa

Tulevan talven aikana tehdään Espoossa merkittäviä päätöksiä ja keskustelu tulee olemaan vilkasta ja värikästä aivan varmasti. Asialistalla on uuvuttavan paljon isoja asioita:

- Etelä-Espoon raideratkaisu eli päätös metrosta tehdään viimein. Asia on nyt lausunnoilla lautakunnassa ja tulee valtuustoon alkusyksystä. Ei päätös vieläkään helppo ole - siitä saimme esimakua, kun kaupunkisuunnittelulautakunnalle tehty esitys sai Hesarin pääkirjoittajankin puuttumaan asiaan.

- Etelä-Espoon yleiskaavaehdotus laitetaan nähtäville syksyllä. Sitä on lautakunnassa puitu puolitoista vuotta, joten on syytä uskoa, että saamme viimein kaupungin eteläosiin yleiskaavan ohjaamaan maankäyttöä.

- Kaavoituksen nopeuttamisesta ja maapolitiikasta on puhuttu niin paljon, että on syytä saada esityksiä aikaiseksi. Valtuustosopimuksessa sovittiin, että Espoon maapolitiikkaa tarkistetaan. Ohjelman piti olla valmis jo tänä vuonna, nyt se on tulossa ensi vuoden tavoitteeksi. Näitä asioita on pidettävä esillä, koska ne osaltaan vaikuttavat asuntotarjontaan ja sitä kautta asumisen hintaan. Jotta kunta voi luovuttaa kohtuuhintaisia tontteja rakentajille, pitää sen oman maanhankinnan olla aktiivista.

- Pääkaupunkiseudun yhteistyön konkretisointi ja tulokset erityisesti maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun osalta. Virkamiestyöryhmien vetovastuista eri kuntien välillä sovittiin kevään lopulla ja tulevan talven aikana saamme kuulla, miten asiat etenevät. Aikaa ei ole paljon, kun tuloksia on tarkoitus arvioida jo vuonna 2008.

Myös luottamushenkilöpuolella yhteistyö tulee tiivistymään: Helsingin kaupunginhallitus on jo nyt kutsunut espoolaiset kollegat kylään syyskuun alussa. Siitä se alkaa. Toivottavasti meidän ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan. ;) *

Liikenteen osalta on merkittävää uuden PLJ:n (pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän) valmistelun aloittaminen. Espoolle tärkeitä liikennehankkeita siinä ovat edelleen länsimetro, kaupunkirata ja Kehä II:n jatko, mutta miten suunnittelussa huomioidaan rata Histan kautta Lohjalle tai nouseeko metron jatkaminen itään merkittäväksi hankkeeksi?

- Kaupungin omistajapolitiikka, joka tarkoittaa linjanvetoa mm. liikelaitostamisiin ja tilaaja-tuottaja –malliin ja elinkaarimalleihin.

- Puolarmetsän sairaalan tulevaisuus (puretaanko vai laajennetaanko) ja miten vanhustenhuoltoa ja -palveluita Espoossa tulevaisuudessa järjestetään.

- Kaupungintalon tulevaisuus eli rakennetaanko tilalle uusi ja muutoinkin Espoon keskuksen kehittämisen kannalta tärkeät kaavat ovat tulossa ratkaisuvaiheeseen.

- Ensi vuoden talousarvio, jonka valmistelussa me demarit olemme painottaneet mm. lastensuojelua, vanhustenpalveluita ja kaupungin oman tonttitarjonnan lisäämistä omatoimirakentajille. Lisäksi strategisiin tavoitteisiin on syytä saada lähipalveluohjelman valmistelu (valtuustosopimuksessa sovittu), jonka yhteydessä on tarkoitus konkretisoida ennaltaehkäisevän työn sisältöä ja tavoitteita.

Tällä kertaa käydään läpi myös investointiohjelma perusteellisemmin, jotta se on jatkossa realistisempi eli viimeisille suunnitteluvuosillekin kirjataan hankkeita, jotka silloin oikeasti toteutetaan, eikä merkitä niitä sinne siirrettäväksi aina eteen päin.

Kaiken tämän asialistan keskellä valmistautuminen eduskuntavaaleihin tuo oman lisävärinsä keskusteluun. Vaalit ja nuo isot asiat voivat lisätä sekä kuntalaisten kiinnostusta kunta-asioita kohtaan että innostusta äänestää vaaleissa.

Itse en ole hetkeäkään ajatellut lähteväni ehdokkaaksi ja aion tukea sen minkä voin kaikkia demariehdokkaita ja ennen kaikkea kaikkia espoolaisia demariehdokaita mahdollisimman hyvään tulokseen. Toivottavasti syyskuun jäsenenäänestyksessä saamme hyvän ja yhteistyökykyisen ehdokaskaartin ehdolle vaaleihin, jotta vaalityötä on mukava tehdä talven räntäsateissa.

* kts. http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2006/05/nlkisi-ptksi.html

Perintöveroko suuri vääryys?

Olen hämmästyksekseni lukenut tästä lehdestä vaatimuksia siitä, että perintöveroa pitäisi alentaa tai että se pitäisi jopa poistaa. Sosialidemokraattinen liike on jo alkuajoistaan lähtien pitänyt keskeisenä tavoitteena tulojen tasaamista rikkaiden ja köyhien välillä. Sosialidemokraattinen liike on myös perinteisesti ollut työn liike, liike joka toimissaan kannustaa työn tekemistä – enemmän kuin passiivista omistamista, perimistä ja koroillaan elämistä.

Käsittääkseni työväenliikkeessä on yleensä lähtökohtana ollut, että suuremmista tuloista on oikeudenmukaista maksaa enemmän veroja. Erityisen oikeudenmukaista tämä on silloin kun on kyse muusta, kuin omalla työllä ansaituista tuloista. Siksi en ymmärrä Heikki Raittilan (14.7) näkemystä siitä, että on erityisen ongelmallista että niiden suurten ikäluokkien lasten, joiden vanhemmat ovat keränneet paljon omaisuutta, on maksettava perintöveroa. Raittila kutsuu perintöveroa katkeruusveroksi.

Kun oma äitini kuoli perimme veljeni kanssa yksiön, jonka myytyämme maksoimme normaalin perintöveron. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla katkera siitä, että maksoin veroa tulosta, jonka saamiseen minulla itselläni ei ole ollut osaa eikä arpaa? Tai kääntäen, miksi olisin katkera siitä, että saimme molemmat ylimääräistä rahaa, pesämunan omia hankintoja varten? Omalla työlläni olen kuitenkin ajatellut itseni elättää ja elää perheemme tulojen mukaan, en perintöä odotellen.

En myöskään ymmärrä puheita kaksinkertaisesta verottamisesta. Meillä Suomessa eletään kulttuurissa, jossa yhteiskunnan perusyksikkö on ihmisyksilö, ei suku. Minä maksoin perintöveroni vain kerran, en kahdesti. Sillä että äitini maksoi elinaikanaan muita veroja ei liittynyt meidän perintöömme millään tavalla.

Mielestäni perintöveron poistaminen on väärä tapa edistää sukupolvien välistä solidaarisuutta. Sillä edistetään solidaarisuutta niiden ihmisten välillä, joilla on varallisuutta olla keskenään solidaarisia. Jos joillakin suurten ikäluokkien edustajilla on tunnontuskia siitä, miten saada varallisuuttaan käytettyä heikompien hyväksi suosittelisin kuluttamaan varallisuuttaan elinaikanaan – ja kotimaassa tietysti! Se on itselle mukavaa, ja hyödyttää mahdollisimman laajasti koko kansakuntaa.

***
Lähetin yllä olevan kirjoituksen Demariin 14.7., mutta en ole saanut sille palstatilaa. On ollut muita mielipiteitä kyllin julkaistavaksi. Ilokseni huomasin tällä viikolla Osku kirjoitti samasta aiheesta. Juttuhan on jo jonkin aikaa ollut hänen blogissaan luettavana.

Aiheeseen liittyvän jutun julkaisi Hesari myös joku aika sitten. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka iso osa perijöistä on eläkeläisiä. Suurten ikäluokkien edustajista monet ovatkin siis nyt perijöitä - ei perinnön jättäjiä. Heidänkö asiaa tässä ajetaankin? Puppua on joka tapauksessa puhua, että perintö auttaisi nuoria ja nuoria perheitä silloin, kun he elämäänsä alkavat rakentaa. Perintöjä saavat ne, jotka ovat jo ehtineet ansaita ja asuntoa maksaa. Veron poistamisella ei siis todellakaan autettaisi niitä, joilla todella on taloudellisesti vaikeaa.

Kaunis, vireä kesä-Sysmä

Lopetin lomani tekemällä yön yli retken synnyinkuntaani Sysmään, jossa olen viime vuosina käynyt luvattoman harvoin. Viime kesä meni niin nopeasti ja töitä tehden, etten käynyt siellä kertaakaan.

Oli siellä käynyt Lipponenkin. Hän oli käynyt juhlistamassa kirjakyläpäivää ja kertonut, että hänen sukujuuriaan löytyy Sysmästä. Kun isäni kertoi tämän purskahdin tietysti nauruun onhan Lipposen sukulaisia tunnetusti jokaisessa Suomen ja kai vähän Saksankin kunnassa. Kotiseudustaan ylpeä isäni vakuutti kuitenkin Lipposen tiedon pitävän paikkansa, sillä oli siitä tietoa kylälläkin ollut. Vau! Olavi Virran jo tiesinkin, mutta tämä oli yllätys.

Viime viikonloppuna Sysmässä vietettiin Uotin päivää, joka on kai pitkäikäisin kesätapahtuma kylällä. Kun ajattelen omaa elämääni, on tuota kesäjuhlaa vietetty aina. Nyt se vain tuntui suuremmalta markkinatapahtumalta kuin joskus vuosia sitten, mutta toisaalta tapahtumia oli vähemmän. Oli kuitenkin mukavaa nähdä kylä täynnä ihmisiä. Ja se on ollut myös Suvisoiton ja kirjakyläpäivien aikaan.

Poikkesin myös Päijätsalossa katsomassa sinne nousevaa mökkikylää, joka on houkutellut uusia kesäsysmäläisiä pääkaupunkiseudulta ja ulkomailtakin. Viimeiset kolme tonttia oli myyty kuulemma venäläisille. Joku ulkomaalainen rakentaja oli taas kadonnut tehtyään velkaa lähes jokaiseen sysmäläiseen yritykseen ja huhujen mukaan tämä tummaan yöhön kadonnut mies on nyt virolaisessa vankilassa. Sysmässä on aina tapahtunut kaikenlaista ja siitä se on tullut myös lööpeissä tutuksi koko Suomelle.

Mökkikylä tai oikeammin huvilayhdyskunta sai minut pohtimaan kesämökkeilyn muutosta. Tontit on saatu kaikki myytyä, eivätkä ne ole olleet ihan halpoja. Ne ovat suhteellisen pieniä, eikä yhdelläkään ole omaa rantaa ja ne ovat aivan vieri vieressä. Kunta on rakentanut alueelle kunnallistekniikan (so. vesijohdot ym.) ja tiet. Asukkailla on jo oma yhdistys edistämässä alueen asioita. Onko kesämökkeily muuttumassa sosiaalisemmaksi? Kaipaavatko ihmiset lomallaankin muiden seuraa aikaisempaa enemmän? Vielä on pitkä matka Backmannin aikanaan ehdottamiin yhteissaunoihin, mutta silti jokin on muuttumassa.

Takaisin ajelimme Särkilahdentietä pitkin ja huomasin, että Sysmästä alkava tie Jyväskylän ssuuntaan on nyt nimetty oikein virallisestikin Päijänteen maisematieksi. Ja taisi siinäkin olla EU:n tukia pelissä, mutta kyllä tuon reitin maisemia kannattaakin mainostaa. Särkilahteen kannattaa tosin ajaa Leppäkorventietä pitkin ja pysähtyä Vanhalle tuvalle kahville ja katselemaan perinnemaisemassa tepastelevia lampaita. Viehättävä paikka.

Itä-Hämeessäkin on herätty pohtimaan kuntien välistä yhteistyötä. Lehdestä oli "hauska" lukea, kuinka yhteistyön kompastuskivenä on suuri ja ylimielinen naapuri eli Heinola, jonka toimintakulttuuri on vanhanaikaista ja päätöksenteko poukkoilevaa ja epäluotettavaa. Näin oli kuulemma laukonut Sysmän entinen kunnanjohtaja.

Lapsuuden maisemissa on mukava pysähtyä hetkeksi. Maalaismaisemalle tyypillistä on pysyvyys, mutta huomasin muutoksiakin. Useassa kohdassa metsät olivat harvenneet hakkuiden myötä ja polut olivat kasvaneet umpeen, kun kukaan ei niitä enää kulje päivittäin.

Joka kerta käydessäni alan haaveilla siitä, että alkaisime itsekin aktiivisemmiksi kesäsysmäläisiksi. Lämmin kesäinen tunnelma ja kaunis luonto tuntuivat niin houkuttelevilta.

Haaveitahan pitää olla, eikä niitä pidä heti toteuttaa, vai kuinka?

Rytmin palautusta, uhmaa ja paljon leikkiä

Viimeinen lomapäivä! Tuntuu todella siltä, että loma on ollut riittävän pitkä, eikä työasiat ole mieltä vaivanneet. Lapsilla on ollut viiden viikon loma ja he ovat jo kyselleet, milloin pääsevät päiväkotiin ja Elsan ja Väinönkö päiväkotiin? Elsalle se, että kaikki on omaa on niin tärkeää.

Olen ollut pari viikkoa lasten kanssa kolmisin, kun Pete meni töihin jo aikaisemmin. Ensimmäinen viikko meni sairastaessa, mutta tämä viikko on jo ollut mukavampi. Olemme yrittäneet palauttaa lasten rytmiä takaisin, mikä on tarkoittanut minullekin aamuherätysten aikaistamista seitsemään.

Lapset ovat olleet ihania ja kamalia, kuten aina. Heidän yhteinen leikki on selvästi edistynyt. Aamuisin he ovat kotona keksineet yhdessä kaikenlaista: ovat leikkineet uima-allasta vanhempien sängyssä, matkustaneet junalla (vaatekaappi) Turkuun ja olleet jäätelöautomyyjiä tarjoillen palikkajäätelöä vuorotellen minulle.

Luonto yllättänyt. Väinö on tänä kesänä nähnyt tiikerin Korkeasaaressa ja hain merimaailmassa, mutta purskahtanut itkuun, kun lentomuurahainen lensi häntä päin. Elsakin on ollut kauhuissaan tunkeilevien kärpästen kanssa. Todella kaupunkilaisia lapsia, vaikka äiti onkin maalla syntynyt ja maalaistalossa elänyt.

Lasten musiikkimaku on kehittymässä. Lordi on edelleen Väinön ehdoton suosikki, mutta on poika ollut innoissaan Teräsbetonin levystäkin. "Taivas lyö tulta..". Elsan lempilaulu sen sijaan on Jumalan kämmenellä. Lapset ovat niin erilaisia!

Pihapiirissämme on mukavasti pieniä lapsia, joten seuraa on löytynyt hiekkalaatikolle ja muihin puuhiin. Väinölle kaverit ovat jo tärkeitä. Poika onkin kysellyt "Oletko minun kaveri?" ja "Missä se minun kaveri on?" aika usein. Elsa on mennyt siinä mukana, vaikka selvästi leikkii vielä itsekseen mieluiten. Leikkipuistossa hän onkin kieltänyt muita lapsia tulemasta leikkikeinuun. Veli on hänelle paras kaveri vielä.

Lähes päivittäin olemme käyneet Suvelan asukaspuistossa leikkimässä, missä on paljon lapsia ja hyviä leluja. Sieltä saa myös lapsille ilmaisen lounaan, mikä helpottaa paljon tätä arjen pyörittämistä. Lapset ovat syöneet puistossa uskomattoman reippaasti ja paljon. Aivan kuin joukossa he käyttäytyisivät paremmin?

Keskiviikkona kävimme Petrin työpaikalla ja syömässä kaupungissa. Lapset kokivat taas pienen seikkailun, kun matkustimme metrolla. Väinölle selitin useaan kertaan, kuinka metro ottaa sähkön alhaalta ja muut junat ylhäältä. Lisäksi kertasimme kolmisin, mitä erilaisia junia on eli on pendolino, IC2-juna (missä on leikkivaunu), pikajuna, paikallisjuna, ratikka, mutta mikä se maitojuna oikein on?

Väinölle on selvästi alkamassa kyselykausi. Olen saanut vastailla loputtomaan "Miksi, miksi, miksi?" kysymysten sarjaan ja yrittänyt kehoittaa häntä itse keksimään vastauksia. Ja kyllähän poika paljon tietää, kunhan vain vähän häntä rohkaisee ajattelemaan.

Elsan yleisin lause taas on ollut "En minä halua!". Tytöllä on aikamoinen uhma ja itkun sekaiset raivokohtaukset ovat pitkiä ja pahoja - meidän pieni auringonpaisteemme muuttuu hetkeksi aivan toisenlaiseksi. Voi kuinka vaikeaa nukuttaminen on nyt ollutkin, sillä väsyneenä kohtauksia tulee useimmiten ja miten ihanaa on ollut nähdä hymyilevä heräävä tyttö!

Maanantaina alkaa siis arki ja päiväkotiaamut. On ollut ihanaa olla lasten kanssa näin paljon, sillä viime kesänä minulla oli lomaa vain pari päivää. Nyt heillä on ollut kiireetön ja kokoaikaiseti läsnä oleva äiti seuranaan tavallaan ensimmäisen kerran. Olen ollut huomaavinani, että se on näkynyt myös lasten käyttäytymisessä.

Vähän tässä jo toimintaa kuitenkin kaipailen. Tänään tuli muuten ensimmäinen esityslistakin kotiin syyskauden alun merkiksi. Uusi aika koittaa muutoinkin kotonamme tänään, kun saamme sekä digiboxin että DVD-soittimen. Tapanamme ei ole kulkea tekniikan eturintamassa, mutta jossain vaiheessa uudistukset on vain hyväsyttävä.

VM:stä yllättävän hyviä uutisia

Valtiovarainministeriö ja ministeri Heinäluoma ovat saaneet ensi vuoden budjettiesityksen julkaistavaan asuun ja muiden haukuttavaksi. Niinhän siinä kuitenkin käy, että puutteet huomataan, eikä mikään riitä. Ainakin Veronmaksajat tulevat heti julkisuuteen kertomaan, ettei veronkevennykset ole riittäviä - puhumattakaan siitä, ettei maatalouden tuista edes ole päästy sopuun. Voi maalaisliittoa! Arvostelussa tuskin yllätyksiä on tulossa.

Espoolaisia talousarvio hellii: Kantatie 51 levennetään viimein ja Kehä I:n ruuhkiinkin on tulossa helpotusta. Olen aikaisemmin kirjoitellut, että Uudenmaan liiton laskelmien mukaan pääkaupunkiseudun ruuhkista aiheutuu jo nyt kymmenien miljoonien kulut vuosittain. Nämä investoinnit ovat siis oikeasti kannattavia hankkeita, eikä vain aluepolitiikkaa.

Ympäristöihmisenä ja julkisen liikenteen käyttäjänä (emme edelleenkään omista autoa) oli mukava lukea, että rahaa tulee julkisen liikenteen tukeen ja liikenneinvestoinneissa panostetaan myös ratahankkeisiin. Olenkin usein miettinyt, miten ihmeessä köyhässä Suomessa oli aikanaan varaa rakentaa ratoja, kun rikas Suomi ei niitä pysty pitämään kunnossa. Ja samaan aikaan kaikki ovat kuitenkin yhteen ääneen puhumassa joukkoliikenteen ja raideliikenteen puolesta. Politiikka on tahdon asia tässäkin kysymyksessä.

Uutisissa mainittiin, että valtion ns. pakkolaina kunnilta on päätetty maksaa vuotta aikaisemmin takaisin eli ensi vuonna. Tätä olen hiljaa mielessäni toivonut viime päivien aikana, kun budjettiuutisia on kerrottu. Jos se on totta, on se hyvä uutinen kunnille ja huono oppositiopuolueiden vaaliohjelmien laatijoille. Hyvä siirto siis shakin harrastajalta ja taktikolta.

Mielenkiintoista lukea huomisen lehdistä esityksestä tarkemmin.

Uskomattoman rohkeita naisesikuvia

Millainen oli se aatteen kipinä, joka sai yli sata vuotta sitten kouluttamattomat ja vaatimattomissa oloissa elävät piiat, ompelijat ja muut työläisnaiset aktivoitumaan? Kuinka he jaksoivat uskoa, että äänioikeus ja vaalikelpoisuus olisi heille mahdollinen? Ja kuinka he uskalsivat vaatia tasavertaista kohtelua miesten ja ylempien luokkien edustajien rinnalla?

Luin demarinaisten historiikin (Maria Lähteenmäki: Vuosisadan naisliike) ja näitä kysymyksiä jäin miettimään, vaikka toki kirjassa kuvataan, ettei naisasiajärjestöt ja työläisnaisliike sattumalta syntynyt 1800-luvun lopulla. Aika oli kypsä muutokseen, mutta mikään ei syntynyt ilman valtavaa työpanosta. Uskomatonta uurastusta, jota ei voi muuta kuin kunnioittaa.

Naiset ovat olleet kaikissa suurissa puolueen käänteissä mukana. Vaikka rauhan aate on ollut demarinaisten sydäntä lähellä koko historian ajan, osallistui osa heistä kansalaissotaan ase kädessä. Nainen aseissa oli tuohon aikaan niin hirveä ja vastenmielinen näky, että siitä syystä naisten osuus teloitetuista oli suurempi kuin heidän osuutensa sotaan osallistuneista.Tänään nainen sotilaana on jo niin arkipäiväinen asia, että voin vain hiljaa itsekseen puistella asialle päätäni. Siihen suuntaan en olisi halunnut tasa-arvon etenevän.

Moni merkittävä toiminta on itänyt demarinaisten ideoista valtakunnalliseksi toiminnaksi. Huoli aviottomien lasten ja äitien asemasta synnytti ensikoteja ja lopulta Ensi- ja turvakotien liiton. Vanhainkoti on laajentunut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitoksi. Kodin hoitokursseista ja terveysvalistuksesta kehkeytyi vuosien varrella Suomen kuluttajaliitto. Ja kesäsiirtolaideoista muovautui Lomakotien liitto.

Naisille on alusta alkaen olleet perheiden ja arjen asiat tärkeitä. Henkilökohtainen on aina ollut demarinaisille poliittista, vaikka iskulauseeksi ajatus muuttui paljon myöhemmin. Tämä on näkynyt lainsäädäntötyössä ja aloitteissa läpi vuosikymmenten. Historiikki nimeää 1970-luvun perhepolitiikan vuosikymmeneksi. Rakennemuutos muutti jälleen kerran suomalaisen perheen elämää: palkkatyöläistyminen ja kaupungistuminen vaikuttivat perheisiin.

Demarinaisten ohjelman perusajatus oli se, että yhteiskunnan tuli luoda taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet lasten hankkimiseen ja huoltamiseen. Perheellä oli keskeinen rooli kasvatuksessa kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Liike korosti yksilöiden oikeutta perhe-elämään. Esille nostettiin myös lasten oikeus hyvään hoitoon ja kasvatukseen.

Päivähoito ei 70-luvulla ollut ristiriitainen aihe, kuten se oli ollut vielä vuosisadan alussa, jolloin vain vähemmistö demarinaisista piti sitä tärkeänä poliittisena tavoitteena. Myös aviovaimot olivat saaneet oikeuden ansiotyöhön (1922), heidän koulutustasonsa oli lisääntynyt ja siksi myös he halusivat osallistua työelämään. Demarinaiset vaativat silloinkin monipuolista päivähoitojärjestelmää ja hoitohenkilökunnan ammattitaidon kehittämistä.

Perhepolitiikka ei ollut - eikä ole - vain päivähoitoa, se on alue- ja työvoimapolitiikaa, asuntopolitiikkaa, yhdyskuntasuunnittelua, oikeus- ja koulutuspolitiikkaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka demarinaiset järjestivät vuonna 1935 asuntokulttuurinäyttelyn "kotimessut". Tuolloin annettiin neuvoja, kuinka tottumaton osaisi asua avarammissa asunnoissa. Demarinaiset taistelivat hellahuoneita vastaan, vaativat arkkitehdeiltä pientalopiirrustuksia ja kunnallista asuntopolitiikkaa.

Muista itse ajatelleeni joskus tyyliin "En ole femisti, mutta.." ja niin näyttää myös naisliitto tehneen. Itse liityin puolueeseen tasa-arvon vuosikymmenen eli 80-luvun lopulla ja kai siksi nopeasti myös oivalsin, että tietysti minä olen feministi kun kerran vaadin naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Taistelu naisten alistamista vastaan on feministisen naisliiton tavoite. Ja niin sen pitäisi olla kaikkien sosialidemokraattien, tasa-arvotyö ei ole vain naisten asia.

Suomen työväen puolueen ohjelmassa vuonna 1899 asetettiin tavoitteeksi naisen ja miehen täydellinen tasavertaisuus. Forssassa 1903 vaadittiin kaikkien rajoitusten poistamista, jotka asettavat naisen yleis- ja yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.

Lainsäädäntö on vuosikymmenten aikana muuttunut, eikä aviovaimot ole enää miestensä hohouksen alaisia. Moni muukin asia on muuttunut. Naisen markka oli joskus 50-60 penniä, nyt naisen euro on 80 senttiä.

Uskomatonta työtä demarinaiset ovat vuosien varrella tehneet ja silti tehtävää on edelleen. Asialistalla on edelleen paljon samoja asioita valtavasta muutoksesta huolimatta.

Aito oikea kesäloma!

Tallinna, Linnanmäki ja merimaailma, asuntomessut, Maarianhamina, Turku ja sairastupa.

Lomaa on vielä puolitoista viikkoa jäljellä, mutta jo nyt tuntuu, että tämä on ollut hyvä loma. Olemme olleet kotona ja muualla, tavanneet ihmisiä ja olleet perheen kesken. Olemmepa saaneet olla jopa kahden Petrin kanssa.

Olemme tehneet tarpeeksi, mutta emme liikaa. Tai ehkä olemme kiertäneet erilaisia huonekalu- ja sisustusliikkeitä hieman liikaa, jos rakkaalta aviomieheltäni kysytään. Ikeassakin on käyty kaksi kertaa, kun normaalisti käymme ehkä kerran vuodessa.

Lapset ovat olleet koko ajan tärkeässä roolissa, kun olemme suunnitelleet lomaohjelmaa. Muksut taitavat olla matkustamisen kannalta nyt kaikkein pahimmassa iässä: molemmilla on nopeat jalat, mutta päässä ei järjen hiventäkään - ainakaan silloin kun päättävät karata. Montakohan kertaa olen viimeisen viikon aikana etsinyt kadonnutta lasta? (Hävettää ja pelottaa.)

Ahvenanmaalla löysin itsestäni taas kerran lapsiaan suojelevan naarastiikerin, kun saavuimme väsyneiden lasten kanssa kolmen jälkeen hotelliin, missä meille kerrottiin, että huoneisiin pääsee vasta parin tunnin päästä. Työvoimapulan vuoksi huoneita ei ollut siivottu ja tietokoneohjelman vuoksi ei muka siivoamatonta huonetta olisi voinut antaa meille, kun se ei näy koneella. Eikä minkäänlaista varapaikkaa päiväunia varten, vaikka mainoksissa paikkaa kehuttiin juuri perheille sopivaksi. Huone kuitenkin löytyi kun tarpeeksi vaati ja saimme lapset nukkumaan, ja pääsimme itsekin lepäämään.

Nyt sitten ollaan kotona ja pidän yllä pientä sairastupaa. Lapsilla on vaihteeksi vatsatauti ja kuten aina Väinöllä se meni ohi yhdessä yössä ja Elsa on kolmatta päivää sairaana. Itse kärvistelin eilen vatsakipujen kanssa (saan aina kaikki lasten pöpöt), joten nyt on olo kuin olisin syntynyt uudelleen. Vau!

Pitäisi vielä miettiä, mitä teemme viimeisellä viikolla. Pienten lasten kanssa usein parhaat jutut on lähellä, eikä niiden tarvitse olla niin hirveän isojakaan asioita. Onneksi.

Hellettä ja hikeä!

Lomasäät on suosineet. No, vähempikin olisi piisannut meille. Uusi asunto on todella lämmin näillä säillä ja lasten nukahtaminen on ollut hyvin hankalaa. Rytmi on toki muutenkin lomalla "sopivasti" sekaisin, mikä merkitsee sitä, ettei lapset ole myöskään heränneet aamuisin normaaliin aikaan. Herätys on siis jälkeen seitsemän, kun se talvella oli puoli seitsemän aikoihin oli arki tai pyhä. Univelka kai nukutaan sitten kun viilenee?

Uusi asuntomme on siis ollut lämmin. Kertaakaan en kuitenkaan ole haikaillut vanhaan, joka oli kesäisinkin viileä. Olikohan siellä asuessamme edes tällaisiä helteitä?

Helle näkyy myös katukuvassa. Ihmiset ovat ruskeita ja vähissä vaatteissa. Uutisia olen seurannut sen verran vähän, etten tiedä onko nyt syntynyt uutta olut- ja siideriennatystä (eikö joka kesä juoda aikaisempaa enemmän?). Juomat on kuitenkin varmasti maistuneet ja sen huomaa myös pyöräillessä. Olen viime päivien aikana muuttunut vannoutuneeksi muovipullojen ja juomatölkkien kannattajaksi, kun olemme saaneet väistellä lasinsiruja. Mikä ihme siinä on, ettei pullot pysy ehjinä?

Jalkapallon MM-kisat on nyt sitten pelattu ja iltaisin voi mennä vaikka ajoissa nukkumaan tai keksiä muuta tekemistä. Mitäköhän se voisi olla?

Kisat eivät yllättäneet, eivätkä olleet mielestäni yhtä hieno elämys kuin edelliset EM-kisat (jos ei muistella niidenkään kisojen finaalia). Saimme kuitenkin nähdä parhaimmillaan upeaa syöttöpeliä, hienoja pallonriistoja, vaarallisia tilanteita ja maaleja. Juuri sitä, miksi kisoja katsotaan. Pelit paranivat loppua kohti ja mikä hienointa parhaat voittivat ja etenivät finaaliin pelaamalla, ei rangaistuspotkukisojen kautta.

Ymmärsin viimein mitä Ranskan peli parhaimmillaan voi olla ja kuinka upeasti Zidane osaa palloa käsitellä. Finaali oli sitten mitä oli. Paras ei voittanut pelaamalla, koska eroa mielestäni ei kentällä näkynyt. Meillä Väinö oli sitä mieltä, että kannatamme sinisiä ja me siis voitimme lopulta. Finaali oli kai ensimmäinen peli, missä perheemme oli samalla puolella kokonaisuudessaan, joten se yhdisti myös perheemme, eikä vain Italiaa. D:)

Naisena jäin miettimään, millainen jalkapalloilija mahtaa olla miehenä. Nettilehdistä olen toki lukenut Beckhamin taidoista kotona (joopa joo), mutta entä näyttelemisen taito? Voiko mieheen luottaa, kun heti pahan teon jälkeen hän voi näyttää maailman viattomimmalta olennolta? Ja kuinka liikuttavaa olikaan nähdä Ronaldon (sen kauniimman) kyyneleet, kun hän loukkaantui yhdessä pelissä! Kisat ovat tarjonneet meille siis ihan riittävästi teatteria ja suurta draamaa.

On aika siirtyä kirjahyllyn pariin, vaikka näillä keleillä tulee hiki lukiessakin.

Ei paras, mutta jotain sentään

Hallituspuolueen kansanedustajilla ja ministereillä taitaa olla halu päästä lomalle, joten Paras-hankkeesta saatiin sittenkin sopu aikaiseksi. Demareiden Rakel Hiltunen oli toiveikas ja tyytyväisenkin oloinen aamu-TV:ssä. Oliko se aitoa vai kokeeneen poliitikon taitavaa esiintymistä? Kukapa sitä tietää.

Poliittisesti on tärkeää, että lakiesitys syntyy. Se on - jos ei muuta - niin kuvaannollinen viesti siitä, että tässä on tahtoa ja halua toimia kaikilla puolueilla. Pallo on nyt sitten totaalisesti kuntapäättäjillä, joiden viisauteen yli kaiken ministeri Manninen uskoo. Sekin on hyvä, sillä pitäähän ihan oikeasti kuntien päättäjiä vastuuttaa ja heihin uskoa, sillä meidänhän tässä on päätöksiä tehtävä.

Vaalien jälkeen tilannetta on tarkoitus kartoittaa uudelleen eli välitilinpäätöstä tehdään vuonna 2009. Siihen ei ole pitkä aika, enkä osaa itse sanoa, kuinka paljon tilanne ehtii pahentua tässä ajassa. Poliittisestihan ratkaisu merkitsee sitä, että uusi hallitus joutuu tekemään likaisen työn. Mielenkiintoista muuten nähdä, miten tuo aikaraja vaikuttaa seuraaviin kuntavaaleihin - eduskuntavaaleissahan tämä on ilman muuta kuuma peruna.

Meillä pääkaupunkiseudullahan on sovittu, että tuloksia punnitaan vuotta aikaisemmin, joten siinäkin mielessä pidän omaa työtämme ihan kelvollisena esimerkkinä muille.

Aamu-TV:ssä joku totesi, että meillä on noin 300 kuntaa, joissa on alle 10 000 asukasta, kun nyt edellytetään, että terveys- ja sosiaalipalveluiden asukaspohjan tulisi olla 20 000. Kuntaministeri onkin avoimesti ennustanut, että kahden seuraavan valtuustokauden aikana katoaa noin sata kuntaa. Se ei voi olla järkevä tahti ja määrä, jos palveluista halutaan pitää kiinni. Ja niiden toimivuudestahan tässä on kyse.

Onkin järjetöntä, että tänäänkin kuntaministeri osoitti sormellaan pääkaupunkiseutua haluttomuudesta liitoksiin. Meillä väestöpohjaa on kuitenkin aivan riittämiin palveluille ja vaikka vaikeuksia onkin niin jotkut palvelut on laadukkaammin järjestetty kuin pikkukunnissa. Ja YTV:n kautta meillä on liikenteessä aivan omanlaista yhteistyötä, vaikka toki sitäkin sietäisi parantaa ja laajentaa - jos se Helsinki vain suostuisi...

Myönnän, että pääkaupunkiseudun ongelmat ovat maankäytössä, mutta se ei kuitenkaan edellytä yhdistymistä, kuten olen aiemminkin sanonut. Tahtoa se edellyttää: ripeyttä kaavoittaa ja voimakasta maapolitiikkaa, jotta alueita saadaan myös rakentumaan. Nyt kun Tuusulassa on ollut valmiutta pakkolunastaa valtion maita ja Sipoossa Helsingin maita niin ehkäpä pääkaupunkiseudun päättäjät alkavat hiljalleen nähdä, miksi kuntien kannattaisi käyttää kaikkia lakien suomia vaihtoehtoja maapolitiikassa.

Pää kesäterässä ja melkein vapaalla

Joka kesä yllätyn siitä, ettei tämä maa hiljene enää täysin, ei ainakaan vielä juhannukselta vaan kaikenlaista mielenkiintoista tapahtuu, jos vaan jaksaisi seurata. Tässä joitain huomioita:

• Kaupunginhallituksen kehykset

Viime viikon tiistaina oli kaupunginhallituksen viimeinen kokous ennen kesää. Annoimme ohjeistuksia ensi vuoden talousarvion laadintaan ja kehyksiin. Itse yritin nostaa vahvemmin esiin paria asiaa: lastensuojelun kehittämistarpeet ja kaupungin oman omakotitalotonttitarjonnan tehostamisen. Saimme noille asioille myötämielistä hyrinää ja sopimuksen siitä, että palataan syksyllä... (pah) Ensi vuodeksi pitäisi myös saada sitovat tulostavoitteet siitä, että ennaltaehkäisevän työn sisältöä konkretisoidaan lähipalveluohjelman kautta ja maapolitiikkaa terävöitetään.

Jäi siis paljon muistettavaa ja muistutettavaa. Syksystä on muutoinkin tulossa raskas isojen asioiden äärellä. Se metropäätös ja sitten Puolarmetsä ja nuo muut.

• Sipoo ja Helsinki - pärjääkö lilliputti jättiläiselle?

Helsinki sitten päätti käyttää isomman oikeutta ja hamuta omistamiaan maita Sipoosta oman kuntarajan sisäpuolelle. Erikoista, että sipoolaiset siitä ylättyivät, kun muita ratkaisu ei kai suuremmin järkyttänyt. Katselin itse toissa aamuna Jussi Pajusta ja Sipoon kunnanjohtajaa aamu-TV:ssä. Miehet istuivat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista.

Ei ollut Pajusella paljon asiassa sanottavaa: rakentaa pitää, Helsingin seudun pitää laajeta joka suuntaan ja metroverkostoa rakentaa myös itään jopa samassa aikataulussa kuin länteen (???). Tässäkin tapauksessa olen sitä mieltä, että pääkaupunkiseudun asuntotilanne vaatii viimein kunnollisia toimenpiteitä. Jos sipoolaiset ovat vuosikausia kuvitelleet, että voivat olla välittämättä koko asiasta, oli siihen aikakin puuttua. On melkein hauskaa seurata, mikä vaikutus asiaan on sillä, että Sipoon pöytälaatikosta vedettiinkin aikaisemmin toteuttamiskelvottomana pidetty suunnitelma kaavoittaa asumista Helsingin rajalle.

Blogimaailmassa on se kiva piirre, että tässäkin asiassa voi seurata sisäpiirin keskustelua netissä. Toivottavasti Hanna jatkaa raportointiaan.

• Miten aikalisään voidaan ottaa aikalisä ja kuinka sitten vielä voi neuvottelut mennä jumiin eli kuinka kunta- ja palvelurakennetta ponnekkaasti uudistetaan?

Politiikan ja kesän surullisiin kummallisuuksiin kuuluu vääntö Paras-hankkeesta, johon on otettu jo ties kuinka monta aikalisää ja neuvottelut ovat joka kerta kaatuneet siihen, ettei kepu taivu järjen ääneen äärellä omista tavoitteistaan. Uskoiko joku, että uudistus tulee? No, minä ainakin toivoin, että jotain todella saadaan aikaiseksi, mutta mustapekka tässä näyttää jäävän meidän kaikkien kuntalaisten käteen. Suomessa on tapana ollut padota rakennemuutoksia ja ratkaista ne kriisien kautta. Käykö niin nytkin?

• Tulevaisuuden asumisen tarpeet tutkittavaksi

Eilen kerrottiin Hesarissa tulevaisuuden asumisen tutkimusohjelmasta, jota ohjaamaan on koottu laajasti erilaisia professoreita. Mukana oli ainakin Anneli Juntto ja Mari Vaattovaara (tutut nimet jää aina paremmin muistiin). Ajatus kuulosti hyvältä ja tarpeelliselta!

Asuminen ja siihen liittyvät toiveet muuttuvat nopeaan tahtiin. Omassakin asumishistoriassa sen huomaa selvästi. Väestön ikääntyminen aiheuttaa myös uusia muutoksia, joista olemme myös Espoossa puhuneet - olen yrittänyt muistutella, etteivät kaikki haaveile välttämättä omakotitalo-onnelasta. Etätyöstäkin on puhuttu ja puhuttu, mutta ei se vaan lisäänny ja miksi lisääntyisi, kun ihmiset tarvitsevat työkavereitaan ja sosiaalisia kontakteja saadakseen aikaiseksi asioita. Mutta onko tässä kuitenkin tulossa muutos?

Olisipa tutkimushankkeen tuloksia jo nyt! (Ja olisipa aikaa seurata ja lukea.)

• Uusi koti ja sisustamisen paineet

Tavarat ovat edelleen niillä paikoilla, joihin ne muuton yhteydessä laitoimme. Olemme tyytyväisiä edelleen asuntoon ja sen sijaintiin. Työmatka ovelta olelle kestää 15 minuuttia ja se on ylellistä! Joitain olennaisia sisusturatkaisuja pitää vielä saada tehtyä ja sitten voimme jäädä odottamaan, että uusia ideoita syntyy. Yritän olla ottamatta liikoja paineita!

• Loma tulee pätkittäin

Pidän siitä, että loma tulee tavallaan liukuen ja vie mukanaan. Viime viikolla loppuivat siis kokoukset, tämän viikon alusta Pete ja lapset jäivät kotiin ja ensi viikolla alkaa loma ihan oikeasti. Sitten ei tarvi enää pelätä, että jalkapallon iltaottelussa mentäisiin jatkoajalle.

Lupaan unohtaa murehtimiset siitä, kuinka selviän töistä ja luottamustehtävistä, kun loma loppuu ja kaikki kaatuu niskaan. Kaatu ne murehtimattakin. ;=/

Lomasuunnitelmia ei paljon ole, mutta jotain kuitenkin. Ja lisää kehitellään fiiliksen mukaan ja nautitaan uudesta kodista. Upeaa

Pähkäiltävää Hollannista

Olin loppuviikosta kaupunginhallituksen matkalla Amsterdamissa. Reissu kesti kolme päivää ja ohjelma oli tiivis. Tutustuimme jätteenpolttolaitokseen, uuden asuin- ja työpaikka-alueen suunnitteluun, joukkoliikennejärjestelmään ja sairaalarakentamiseen. Ohjelma oli suunniteltu juuri siten, että saimme nähdä, miten niitä asioita, joita olemme itse Espoossa ratkaisemassa, on muualla tehty.

Keskustelimme Espoon asioista lakkaamatta. Esillä oli tietysti jätteenkäsittelyn tulevaisuus ja polttolaitoksen aikataulu, kun kannatusta sille löytyi aikalailla. Raideratkaisun suhteen tuli ainakin selväksi se, että ns. kombimalli, jossa samoilla raiteilla kulkee sekä metro että pikaratikka on vaikea toteuttaa. Ongelmia Amsterdamissa oli sen suhteen kylliksi vakuuttamaan ainakin minut siitä. (Se on metro, kuten olen jo niin monta kertaa sanonut.)

Vuosia olen kritisoinut jatkuvia julkisen liikenteen lippujen hintojen korotuksia. Näissä keskusteluissa minulle on vakuuteltu, että jokaisen korotuksen jälkeenkin pääkaupunkiseudun taksat ovat edelleen edullisia verrattuna muihin suuralueisiin. Amsterdamissa lippu maksoi 1,6 euroa, eikä meillä sillä hinnalla pääse minnekään. Sitä sietää miettiä. Siellä joukkoliikenteen käyttö onkin kasvussa, eikä vain lippujen hintojen vuoksi, vaan myös tolkuttomien ruuhkien, joista saimme myös kokemuksia.

Pari arkkitehtia esitelmöi meille siitä, millainen hyvä sairaala on. On totta, etteivät meidän sairaalat ole kovin houkuttelevia ja niistä tekee mieli mahdollisimman pian pois. Sairaalat on suunniteltu täyteen käytäviä, joita pitkin potilaat kulkevat paikasta toiseen ja huoneet ovat tylsiä. Saimme nähdä, että sairaalan voi suunnitella toisellakin tavoin ja se voi olla viihtyisä. Miljööllä on myös vaikutusta potilaisiin.

Puolarmetsän tulevaisuus on iso kysymys, johon palaamme syksyllä ja toivottavasti teemme sellaisia ratkaisuja, jotka johtavat nopeasti rakentamiseen. Vanhusten hoitoon tarvitaan erilaisia hoitopaikkoja (mm. kuntousta ja geriatrinen osaamiskeskus, hoivakoteja ja vuodeosastopaikkoja) ja ne voivat olla eri paikoissa. Oli ratkaisu ja kokonaisuus mikä tahansa, olen itse sitä mieltä, että sairaalat pitää rakentaa kunnan itse, eikä niitä pidä toteuttaa ppp-hankkeena.

Pariin eri otteeseen kokoonnuimme vielä keskustelemaan ajankohtaisista asioista mm. ensi vuoden kehyksestä ja pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden tilanteesta. Ja myös Puolarmetsästä. Esillä oli myös Espoon keskuksen kehittäminen, joka toivoakseni etenee syksyllä uusin harppauksin.

Lauantaina meillä olisi ollut enemmän vapaata, mutta osa meistä päätti mennä tutkimaan kaupunkisuunnittelun tuloksia. Kävelimme saarella, joka on jossain vaiheessa on ollut arkkitehtien yleinen vaelluskohde. Nyt se ei tuntunut niin innostavalta, vaikka toki hollantilaiset ovat selvästi rohkeampia kuin me kaikessa rakentamisessa. Myös vesi puhututti. Ajatella, että Hollannissa voidaan rakentaa maan alle pysäköintiluolia, vaikka he asuvat meren pinnan alapuolella, mutta meillä paikoitus halutaan edelleen sijoittaa usen pihoille ja parhaaseen mahdolliseen paikkaan.

Lauantain tutkimusretkeen kului niin paljon aikaa, että minulle jäi lopulta ostosten tekemiseen aikaa puoli tuntia. Löysin kuitenkin koko perheelle jalkapalloaiheiset paidat ja ne päällä me tulemme seuraamaan käynnissä olevia MM-kisoja. Tiistaina on vielä kaupunginhallitus ja sitten voin rauhassa keskittyä kesään ja kisoihin.

Tämän matkan antiin, josta tässä oli vain raapaisu, palaamme vielä moneen kertaan. Mielenkiintoinen reissu, joka kannatti tehdä!

Meidän isi ja äiti!

Muutto on ohi ja se meni hyvin, jopa nopeasti. On ihanaa, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan ja tekevät kovasti töitä. Niin kaikki meni paremmin kuin olimme kuvitelleet ja iso osa tavaroista on jo oikeilla paikoillaan, tai ainakin ensimmäisellä paikallaan.

Iso apu meille oli myös se, että lapset saivat olla mummon luona pari yötä. Muuton aikana kenenkään ei tarvinnut siis vahtia heitä tai olla ottamassa pois heitä joka paikasta. Vierailu meni hyvin, vaikka se oli ensimmäinen kerta, kun lapset olivat kaksi yötä poissa kotoa ilman vanhempiaan.

Eilen kun he tulivat kotia oli aivan ihanaa, kun tytskä moneen kertaan innoissaan hihkui "Meidän isi ja äiti!" ja tuli halaamaan. Siinä oli jälleennäkemisen riemua, vaikka mummolassakin oli ollutkin mukavaa.

Uusi koti on kuitenkin vielä vieras ja sen äänet siellä uusia niinpä emme ole voineet välttyä uniongelmilta. Poju on ollut koko ajan innoissaan uudesta kodista, mutta yöllä ei uni tullutkaan ja reppana etsi tunteja itselleen sopivaa paikkaa nukahtaa. Viimein hän rauhoittui äidin viereen. *huoh*

Tänään illalla puramme vielä viimeiset laatikot, järjestelemme tavaroita ja jatkamme uniharjoituksia. Kotiutuminen on alkanut, mutta se vie aikaa. Onneksi on kesä ja kohta myös loma!

Aika siirtyä haaveilusta ja suunnittelusta töihin

Nyt se päivä on sitten tullut - tai huomenna ja ylihuomenna me muutamme. Vanha koti on aikalailla täynnä laatikoita ja lisää tulee. Huonekalujen purkaminen ja astioiden siirtäminen ehjinä hermostuttaa.

Muutoin ei ole kovin isoa paniikkia. Kai sitä nyt yhden kodin parissa päivässä tyhjentää! Uskon vahvasti, että jo sunnuntaina on muutama purkki ja huonekalu oikealla paikallaan. Ihanaa, että on koko kesä aikaa sitten järjestellä ja miettiä, mihin mikäkin kuuluu.

Moni on sanonut, että menee vuosi siihen, että tavarat alkavat olla oikeilla paikoillaan. Se taitaa tarjoittaa sitä, että seuraavakin loma menee pesän rakennuspuuhissa. Pitäähän sitä ensiksi rauhassa makustella ennen kuin alkaa tehdä, eikö?

Nettiyhteydetkin muuttuvat, mutta nykyisin pitää itse kirjautua järjestelmään ja käydä hankkimassa sitä kautta sähköpostiosoite. Sitä ei siis saa, kun tilaa yhteyden. No, onneksi viestintä hiljenee kesän ajaksi, joten on aikaa taistella tietsikankin kanssa. Yleensä olen saanut nuo asiat toimimaan, mutta en ilman ärräpäitä ja hikipisaroita.

Lapset ovat olleet jo aivan innoissaan uudesta kodista ja varsinkin sen pihasta. Harmi on tullut vain, kun on pitänyt lähteä vielä vanhaan kotiin nukkumaan yöksi. Väinö oli jo valmis jäämään uuteen kotiin ja vaikka nukkumaan lattialla. Sitä ennen poika oli juossut olohuoneessa ja iloinnut olevansa onnellinen. Tuntuu, että olemme tehneet oikean valinnan.

Kaveripariskunta kävi viime viikonloppuna arvioimassa asuntoamme. Molemmat totesivat lapsia innoittavasti pihasta, että se on aika eksoottinen. No, pieni ja intiimihän meidän yhteinen etupiha on ja sen ympärillä paljon lapsia. Piha pakottaa ihmiset tekemisiin toistensa kanssa, mutta samalla se on turvallinen lapsille, kun autoilla ei oikein edes mahdu pihalle ajamaan. Saa nähdä, miten sopeudumme.

Nyt tuntuu loistavalta ja sormet syyhyää pakkaamaan!

Hyvän asumisen mahdollisuuden tarjoaminen yhteiskunnan perusvelvollisuus ja yrittäjyyden edellytys

Asumisen kalleus on pääkaupunkiseudun kipein ongelma. Asuntouransa alussa olevien lapsiperheiden kannalta tilanne on vaikea: miten päästä asuntoon, jossa perheen olisi hyvä elää ja kasvaa silloin, kun ollaan työuran alussa, eikä säästöjä ole juuri kertynyt.

Asumisen kalleus vaikeuttaa myös muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle tulevien muuttoa. Muualla myytävän asunnon hinnalla ei kovin kummoista asuntoa saa täältä. Asumisen kalleus muodostaakin muurin pääkaupunkiseudun ja muun Suomen väliin. Asumisen kalleudesta voi tulla iso este pääkaupunkiseudun ja sitä kautta koko Suomen kilpailukyvylle, jos yritykset eivät saa tarvitsemaansa työvoimaa hintamuurin vuoksi.

Asumisen hintaan voi vaikuttaa lisärakentamisella, joka taas edellyttää asuinalueiden kaavoituksen lisäämistä. Pääkaupunkiseudulla pitäisi valmistua noin 9000 asuntoa vuosittain, jotta tarpeeseen voitaisiin vastata. Joka vuosi kunnat jäävät tuosta tavoitteesta noin tuhat asuntoa. Se ei voi olla näkymättä hintatasossa.

Pääkaupunkiseudulle yhteinen asuntorakennusohjelma

Espoo on osana pääkaupunkia sitoutumassa yhteiseen asunto-ohjelmaan ja kaupunki pyrkii myös omilla toimillaan lisäämään rakentamista. Uusia asuntoalueita kaavoitetaan, maankäyttösopimuksilla kiirehditään niiden toteutumista ja maata on hankittu vähän myös kaupungin omistukseen.

Huutava pula Espoossa ja seudulla on tonteista, joille perheet voisivat itse rakentaa oman talon. Kaupungin pitäisi olla aktiivisempi maanhankinnassa, jotta Espoo tulevaisuudessa voisi vuosittain luovuttaa tontteja hartiapankkirakentamiseen.

Nyt työmatkat pitenevät ja liikenteen haitat kasvavat

Nyt moni lapsiperhe muuttaa kehyskuntiin edullisemman hinnan ja paremman tonttitarjonnan vuoksi. Ei tätä kehitystä kokonaan voi - eikä tulekaan estää - mutta parantamalla pääkaupunkiseudun tarjontaa luomme perheille parempia valinnanmahdollisuuksia.

Asunto- ja tonttitarjonnan lisääminen edellyttää uusien isojenkin asuinalueiden rakentamista pääkaupunkiseudulle ja niiden toteuttamisesta sopimista. Espoossa Hista on yksi näistä ja alueen yleiskaavoitus varautumista tulevaisuuteen. Jotta uusista asuinalueista saadaan toimiva osa pääkaupunkiseudun kaupunkirakennetta, pitää kuntien yhdessä päästä sopimukseen näitä alueita tukevista liikenneratkaisuista.

Yhteinen rakennussuunnitelma, yhteinen liikennejärjestelmä

Toimiva liikennejärjestelmä syntyy vain yhteistyöllä ja kaikkien kuntien ja valtion yhteisymmärryksen perusteella. Yksikään Espoolle keskeinen liikennehanke ei synny ilman yhteistyötä muiden kanssa. Tämä koskee niin metroa kuin kaupunkiradan ja Kehä II:n jatkoja sekä myöhemmin Espoo-Lohja–Vihti –rataa.

Yhteistyö pääkaupunkiseudulla myös elinkeinojen etu

Toimiva liikennejärjestelmä on samalla hyvää elinkeinopolitiikkaa (sitä Espoon ja pääkaupunkiseudun kilpailukykyä) ja perhepolitiikkaa. Jo tällä hetkellä on laskettu, että pääkaupunkiseudun ruuhkista aiheutuu vuosittain noin 30 miljoonan euron kustannukset. Samalla ruuhkat vievät monen isän ja äidin aikaa perheeltä - joka ainoa päivä.

Tästä syystä liikennejärjestelmää on kehitettävä toimivammaksi ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisääminen on välttämätöntä, jotta autoistumisen kasvu taittuisi. Autottoman elämän pitää olla mahdollista ainakin seudun suurimmissa keskuksissa.

Kerrostaloja tarvitaan

Monipuoliset asuinalueet ovat arjen toimivuuden kannalta parhaita. Hyvällä asuinalueella on eri elämäntilanteisiin ja erilaisille ihmisille sopivia asuntoja, siis kerrostaloasuntoja, rivitaloasuntoja, omakotitaloja, pieniä ja suuria vuokra- ja omistusasuntoja. Palveluiden, harrastusmahdollisuuksien ja työpaikkojen läheisyys vähentää liikkumisen tarvetta ja lisää kevyen liikenteen matkoja. Näin syntyy houkuttelevia asuinalueita.

Nyt kun pääkaupunkiseudun kunnat ovat päättäneet tiivistää verkostoyhteistyötään ja maankäyttöön ja liikenteeseen liittyvää yhteistyötä laajennetaan seudun muiden kuntien kanssa, on synnyttävä tuloksia. Sen pitää näkyä asumisen hintakehityksessä ja tarjonnassa.

Kirjoitus on julkaistu Espoolaisessa Demarissa , joka jaettiin koteihin 4.6.2006.