Osallisuuteen kasvu alkaa lapsuudesta

Helsingin Sanomissa on käyty keskustelua äänestysikärajan laskemisesta. Puolustajat ovat perustelleet muutosta silläkin, että näin nuoret kiinnostuisivat politiikasta ja päätöksenteosta. Saisimme varmemmin uusia päätöksentekijöitä, mikä voikin pitää paikkansa. Aiemmin saatava äänioikeus voisi herättää kiinnostusta ehdokkuuteen.

Kysymys äänioikeudesta on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Periaatteellisella tasolla meillä on hyvä tahto kasvattaa lapsistamme ja nuoristamme aktiivisia kansalaisia. Nuorisolaki edellyttää lasten ja nuorten ottamista mukaan suunnitteluun. Perusopetuslain mukaan kouluihin tulee perustaa oppilaskuntia tai oppilaiden on muutoin voitava vaikuttaa koulun asioihin.

Maankäyttö- ja rakennuslaki, joka ohjaa kaupunkisuunnittelua, edellyttää osallisten mukaan ottamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Osallisuutta ei ole sidottu äänestysikärajaan, mutta valitettavan harvoin valmistelijat ottavat lasten mielipiteitä huomioon.

Näin on vaikka tulevien sukupolvien asuinympäristöjä suunnittelemmekin. Liian monessa kunnassa on ajateltu, että nuorten kuulemiseksi riittää nuorisovaltuuston perustaminen. Näin ei kuitenkaan lainsäätäjät ole ajatelleet. Lasten äänen tulisi aikaisempaa vahvemmin kuulua palveluiden suunnittelussa.

Kyse on toimintakulttuurista ja siitä, kuinka lasten mielipiteitä kysytään ja miten ne päätöksenteossa huomioidaan. Jo päiväkodissa on mahdollista antaa lasten esitysten näkyä mm. viikko-ohjelmien suunnittelussa tai leikkipaikkojen kehittämisessä.

On selvää, ettei halu vaikuttaa synny siitä, että ihminen täyttää 16- tai 18- vuotta vaan konkreettisen toiminnan kautta pikkulapsuudesta alkaen. Pienistä kokemuksista lapselle kasvaa vahva itsetunto ja usko omiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin, joka näkyy koko elämän ajan haluna ottaa asioista selvää, vaikuttaa ja myös äänestää.


Jaana Leppäkorpi
Kaupunginvaltuutettu
Espoo

Kirjoitus on julkaistu HS:n yleisönosastossa 5.5.2008

Kuvassa poikamme näkemys maapallosta.

Mihin katosi huhtikuu?

Kevään kiireisin vaihe on meneillään. Epäsäännöllinen rytmi tarkoittaa valitettavasti sitä, että lupauksista on vaikea pitää kiinni eli sännöllisestä liikkumisesta on vaikea huolehtia, eikä aikaa kulttuurille juuri ole ollut. Huhtikuussa on ollut poikkeuksellisesti myös reissuja, joiden vuoksi olen ollut poissa kotoa. Kävimme Riikassa viikonloppulomalla, mutta sen lisäksi on ollut luottamushenkilötapaaminen Tampereella ja työmatka Riihimäelle.

Tampereelle kokoontui kuuden suurimman kunnan luottamushenkilöjohto. Teemana oli tällä kertaa sosiaali- ja terveyspalvelut ja saimme kuulla myös selostuksen Tampereen mallista. Siellä kuntapalvelut on organisoitu aivan omalla tavallaan (puhdas tilaaja-tuottaja -malli), minkä hyödyllisyydestä en ole täysin vakuuttunut. Varmaa on kuitenkin se, että palveluiden vertailtavuus tulee mahdottomaksi, kun jokaisessa kunnassa on omanlaisensa järjestelmä. Kuntalaisten on jatkossa vaikeampi tietää saavatko he oikeasti parempaa vai edes keskiarvoista palvelua.

Myös kulttuurin harrastus on jäänyt huhtikuussa vähemmälle. Joitakin elokuvia olemme sentään katselleet kotona: Musta jää ja Raja 1918 ovat ehdottomasti suomalaisen elokuvan parhaimmistoa. Molemmat olivat omalla tavallaan erinomaisia kuvauksia ihmiselämästä, mutta jos saisin palkintoja jakaa niin antaisin sellaisen vuoden 1918 tapahtumien kuvaamiselle aivan uudesta näkökulmasta. On todella mielenkiintoista kuinka vähän aikaa meillä maailmassa on ollut tiukasti vartioidut valtakunnan rajat, joita esim. nyt EU pyrkii madaltamaan.

Hyvää mieltä ja iloa viime viikkoihin olen saanut luonnon heräämisestä ja lämmöstä. Pihamme marjapensaassa ja omenapuussa on lehdet jo aluillaan. Muutkin viime vuoden istutukset ja kukat näyttävät heräilevän talviuniltaan. Metsissä taas vuokot kukkivat valtoimenaan, mitä ihmettelen joka vuosi yhä uudelleen. Se on meidän etelärannikolla eli vuokkovyöhykkeellä asuvien onni.

Puutarhaunelmat ovat siis heränneet puhumattakaan kehittyneistä suunnitelmista Sysmän tilallamme. Täytyykin tunnustaa, että ihmettelen miten pidän ajatukset vielä pari kuukautta kiinni työssä, arjessa ja politiikassa. Tylsääkin tylsemmäksi osoittautunut SDP:n puheenjohtajakamppailu ei ainakaan estä ajatuksiani karkaamasta kukkapenkkisuunnitelmiini.

Elämän epäsäännöllisyys tulee tästä vain jatkumaan ennen lomaa: edessä on vielä yön yli retket Tukholmaan, Sysmään, Tampereelle ja Hämeenlinnaan kesäkuun alussa. Sen vastapainoksi saan kohta uuden kuntosaliohjelman, jotta edes pari kertaa viikossa tulisi käytyä salilla. Sen lisäksi aion pyöräillä, uida ja ulkoilla, nauttia ulkoilmasta.

Itse tehdystä kulttuurista nautimme toukokuun alussa, kun juhlistamme poikamme vuoden kestänyttä piirrustusintoa viettämällä hänen 1-vuotistaiteilijajuhlaa. Viime vuoden toukokuun alku oli merkittävämpi kuin silloin osasin olettaakaan.

Puheenjohtajaehdokkaille ajateltavaa

Viikolla Demari kutsui koolle lukijaraadin keskustelemaan puolueen tulavasta puheenjohtajasta. Lehti tekee sen perusteella nettisivuilleen vaalikoneen ja käyttää ajatuksiamme hyödyksi ehdokkaiden haastatteluissa.

Meille esitettiin kaksi kysymystä, joihin jokainen sai vastata: mitkä ovat puheenjohtajan tärkeimmät ominaisuudet ja mikä on tärkein kysymys, mihin puheenjohtajalla pitäisi olla vastaus. Olin mukana Tarja Filatovin tukiryhmän jäsenenä.

Mielestäni uuden puheenjohtajan tulee olla asiantunteva ja helposti lähestyttävä. Hänellä tulee olla taito puhua vaikeistakin asioista ymmärrettävästi, arjen kielellä. Kyky kertoa mikä asioissa on tavallisille ihmisille merkityksellistä. Tämä taito on ehkä parhaiten Tarja Halosella ja Lauri Ihalaisella hallussa, mutta myös Tarja F. osaa sen hyvin. Hänellä on kokemusta, tietoa ja sydän mukana työssään.

Uuden puheenjohtajan tulee koota puolueen toimijat yhteen ja hänellä tulee olla myös rohkeutta antaa tilaa ihmisten moniäänisyydelle.

Yhteiskunnassamme on monta tärkeää asiaa, joihin toivon ehdokkaiden ottavan kantaa. Tällä kertaa itse nostin esille demokratian tulevaisuuden. Miten voisimme kasvattaa politiikan uskottavuutta ja kiinnostavuutta. Mikä olisi se syy tai keino, että yhä useampi ihminen haluaisi toimia puolueessa, yhteiskunnassamme ja maailmassamme aktiivisesti?

Muitakin kysymyksiä heräsi mieleeni, kun keskustelimme. Puolueen johtajalla tulisi olla kyky ymmärtää tätä päivää ja nähdä tulevaan. Puolue ei voi jämähtää vain hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi ja kaikkien uudistusten vastustajaksi, vaan sen tulee kyetä tekemään omia aloitteita, olla muutosvoima. Miten luomme yhteiskunnasta riittävän turvallisen, joka samalla antaa ihmisille mahdollisuuden toteuttaa erilaisia unelmiaan ja haaveitaan?

Ehdokkaat ovat tunnustautuneet feministeiksi yhtä lukuunottamatta, mutta mitä se kertoo heistä? Mitä heille feminismi tarkoittaa, minkä sortin feministejä he ovat? Näiden kysymysten kautta voisimme saada syvyyttä tasa-arvokeskusteluun.

Pääkaupunkiseudun asioiden ymmärtäminen näyttää olevan kehnoa hallituksessa, joka on keskittynyt pohtimaan pitäiskö kuntalaisille antaa mahdollisuus äänestää, josko kuntaliitoksesta pitäisi järjestää kansanäänestys. Tässä olisi oiva tilaisuus demareille linjata, millaista meidän metropolipolitiikkamme olisi.

Jokainen suomalainen tietää unissaankin, että Nato-ovi on auki tai ainakin raollaan ja näin on Suomelle hyvä. Itse haluaisin kuulla puheenjohtajiltamme ajatuksia siitä, millainen Nato tänään on ja millaiseksi se on kehittymässä. Mikä sen rooli maailmassa on ja miten se vaikuttaa Suomeen?

Lähes kaikki ehdokkaat ovat intoutuneet puolustamaan presidentin valtaoikeuksia, mistä olen hämmentynyt. Olisi mielenkiintoista kuulla oliko se vanha SDP, joka aikoinaan puolusti parlamentarismia ja korosti eduskunnan valtaoikeuksia jollain tavoin väärässä. Mikä on muuttunut, jos meidän on syytä muuttaa näkemyksiämme?

Uusi puheenjohtaja vie meidät syksyllä kuntavaaleihin. Toivon ehdokkailta rohkeita viestejä siitä, kuinka me ehdokkaat käymme niihin voitokkaasti.

***

Kesä on tullut. Joka päivä on yhä vihreämpää ja kukat kukkivat eri puolilla. Aurinko paistaa ja saa hymyilemään.

Pienestä nuhasta huolimatta kokeilin tänään ensimmäisen kerran, miltä tuntuu olla paljain jaloin pienellä nurmikollamme. Se on parasta kesässä! Muistan vuosienkin takaa hetkiä, joilloin hilpaisin maalla saunaan paljain jaloin, vaikka maa olikin vielä kylmä.

Siinä on kesän vapaus: ei sukkia, ei kenkiä.

Hallitus keskituloisten perheiden kukkarolla

Ennen viime eduskuntavaaleja oltiin Kokoomuksen taholta tomerasti vaatimassa lapsilisien sitomista indeksiin. Ei saada indeksiin lapsilisiä, mutta saadaanpa edes päivähoitomaksut. Alkajaisiksi hallitus aikoo nostaa päivähoidon ylimmän maksun 200 eurosta 233 euroon.

Valtaosa meistä espoolaisista lapsiperheistä on päivähoidon enimmäismaksuluokassa. Käsite "ylin maksuluokka" kuulostaa turhan elitistiseltä, sillä tulorajojen mataluuden vuoksi tavallinen kahden kokopäivätyössä käyvän huoltajan perhe saa lähes poikkeuksetta kunnian kuulua siihen.

Internetistä löytää googlettamalla ihmeellisiä asioita. Hakusanalla "päivähoitomaksujen" löytyi useita artikkeleja, joissa kokoomuslaiset valtakunnan ja Espoon poliitikot paheksuivat edellisen hallituksen Keskustalaisen ministeri Hannes Mannisen ehdotuksia päivähoitomaksujen korotuksista ylimmissä maksuluokissa. Edellisessä hallituksessa Keskustan hallituskumppanilla oli halua ja kykyä estää korotukset, nykyisessä näemmä ei.

Esimerkiksi Kokoomuksen silloinen varapuheenjohtaja Jyrki Katainen jyrisi (Verkkouutiset 10.6.2003) Mannisen korotusehdotusten "osoittavat tietämättömyyttä perheiden nykyarjesta" ja sanoi "moninkertaisen progression romuttavan työnteon kannattavuutta ja mahdollisuuksia tulla toimeen omilla palkkatuloilla". Silloinen hallitus sentään kevensi pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotusta, jotta työnteko olisi kannattavampaa. Nykyinen hallitus ei ole palkansaajaväestöä muistanut muilla kuin verojen ja maksujen korotuksilla.

On sinänsä vanhastaan selvää, ettei Keskustapuolueelta ole koskaan ole palkansaajaväestölle ollut tarjolla muuta kuin maksajan roolia. Sen sijaan Kokoomukselta, joka ennen viime eduskuntavaaleja kosiskeli varsinkin kuntapuolen toimihenkilönaisia, odottaisi edes vähän parempaa katetta puheilleen ja ymmärrystä lapsiperheiden tilanteesta.

Useinhan juuri pienten lasten perheet ovat taloudellisesti tiukoilla myös sen vuoksi, että asuminen on niin kallista. Asumisen hinnan nousu yhdessä maksujen nousun kanssa edellyttää yhä useammalta perheeltä yhä tarkemman euron elämää.


Jaana Leppäkorpi
Kaupunginvaltuutettu
Tuomarila

Kirjoitus on julkaistu Länsiväylässä 23.4.2008

Kiire vallankäytön välineenä

Viime maanantaina kaupunginhallituksessa oli esillä selvitys erilaisista hankkaiden toteutus- ja rahoitusmalleista, joita on myös PPP-hankkeiksikin kutsuttu. Käytännössä se oli selvitys Espoon kokemuksista elikaarimallien käytöstä. Mukana oli myös tunnettu Kaivomestari, joka toteutettiin muutama vuosi sitten yksityisrahoituksella, mikä on tullut kaupungille kalliiksi. Käyttäjälle suuremmat kustannukset eivät Keski-Espoon uimahallissa näy parempana palveluna.

Selvitys liittyi päätösesitykseen kilpailuttaa tulevia koulujen peruskorjauksia useamman koulun erässä. Tarkoitus ei ole siirtää koulujen omistusta, vaan kilpailuttaa koulujen rakennus- ja hoitourakat. Sopimukset tehtäisiin 15-20 vuodeksi. Tavoitteena on kiirehtiä jo aiemmin tarpeelliseksi todettujen koulujen peruskorjauksia ja laajennuksia.

Kyllä mepäättäät olemme tienneet, että selvitys ja esitys ovat tulossa. Siitä päätettiin viime talousarvion yhteydessä. Silti asiaan olisi pitänyt voida paneutua huolella ja asiasta käydä laajempaa keskustelua ennen kaupunginhallituksen päätöstä.

Uusien asioiden käsittelyssä lisäaika voisi taata sen, että avoimiin kysymyksiin ja epäselvyyksiin saataisiin vastauksia. Parhaimmillaan syntyy laajempaa yhteisymmärrystä siitä mitä päätetään ja miksi päätetään. Tärkeitä asioita kunnallisen demokratian kannalta.

Mutta, mutta.. Tälläkin kertaa asialla oli niin kova kiire, ettei sitä voinut jättää edes viikoksi pöydälle. Tuo viikko olisi tarkoittanut, että asia olisi ehtinyt vasta toukokuun valtuustoon, jolloin kilpailutuksen tulokset eivät olisi olleet talousarviovalmistelussa riittävän ajoissa mukana. Oli annettava periksi, mikä taatusti näkyy ja kuuluu valtuustossa reilun viikon päästä.

Nyt esille nostamani asia oli vain yksi esimerkki siitä, kuinka kiirettä käytetään hyväksi päätöksenteossa. Monissa kokouksissa meillä on ollut useita hyvin suuria asioita esillä, jolloin paneutuminen kaikkiin on ollut lähes mahdotonta. Viime syksynä jo ensimmäisessä kokouksessa saimme kuulla, kuinka kaupungit linjat asuntopolitiikan kiirehtimiseen olivat syntyneet virkamiesvalmisteluna, kun kokouksia ei ollut. Näin pyörät pyörivät - useimmiten kuitenkin luottamusmiehet ovat riittävän tarkkoina. Onneksi.

On selvää, että kiire on korkeimpien virkamiesten vallan väline ja viestii demokraattisen päätöksenteon arvostuksen puutteesta. Valmistelu kyllä voi venyä, mutta kun asia tuodaan päättäjien pöytään on liian usein viimeiset hetket käsillä. Usein me myös siihen suostumme eli on täysin päättäjien vastuulla, jos jokin keskeinen asia siksi jää vaille huomiota.

***

Hyvät kysymykset ja rohkeus kysyä ovat tie viisastumiseen. Olenkin iloinen, että poikamme on tässä mielessä lupaavalla tiellä. Päiväkodissa ovat kokeneet hieman haastavina hänen viime aikaiset pohdinnan aiheensa: ketkä olivat kirahvien esi-isiä? Ja mitkä ötökät ovat uhanalaisia?

Otan tietoa mielläni itsekin vastaan. Jälkimmäiseen kysymykseen olen osannut nimetä ainakin purohyrrän ja meriuposkuoriaisen, jotka ovat tulleet tutuksi espoolaisen kaavoituksen myötä.

Loma, osa 2

Vietin viikon loman kotona lasten kanssa. Kuten todettu sää ei suosinut, mutta en tiedä olisiko voinutkaan. Joka vuosi kevätkin yllättää ja tulee tavallaan niin, ettei siihen totu. Siinä on näiden vuodenaikojen viehätys.

Viikko meni nopeasti ja mukavasti. Olimme pääasiassa kotona. Puutarhatöitäkin tuli tehtyä hieman. Haravoimme pienen takapihamme ja ostimme ruukkuihin muutaman orvokin. Iloitsimme yhdessä pienistä kukkien taimista, joita pihallamme pilkistää (kuvassa). Odotamme kukkaloistoa!

Tälle viikolle oli suunniteltu vakaviakin asioita. Tiistai meni lasten lääkäriasioiden parissa. Illalla oli Väinön silmälääkäri, jonka odotushuoneessa tutkimme yhdessä silmän koostumusta seinällä olevasta kuvasta useaan otteeseen. Tutkimukset eivät sujuneet niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta lapsi löysi itselleen uuden toiveammatin. Hän haluaa silmälääkäriksi, jotta voisi katsoa silmän sisään.

Ensimmäinen Väinön toiveammatti on dinosaurusten luiden etsijä. Kuten moni muukin ikäisensä lapsi hän on viimeiset kuukaudet perehtynyt huimalla tavalla dinosaurusten elämään ja erilaisiin dinolajeihin. En millään pysty itse muistamaan vastaavaa määrää erilaisia dinoja, mutta loputtoman useasti olen saanut pohtia sitä, miksi ne lopulta kuolivat sukupuuttoon ja mitä sukupuuttoon kuoleminen tarkoittaa. Tästä taas olemme päätyneet keskusteluun suojelusta ja mitä eläinten suojelu merkitsee. Päätä huimaa, kun ajattelen että poika on vasta viisi ja mitä kysymyksiä edessä on.

Olemme jälleen kerran päätyneet eläinmuseon nettisivuille ja olen merkinnyt isolla kalenteriini, että museo avaa ovensa uudelleen 22. toukokuuta. Tuskin me sinä päivänä sinne menemme, mutta mahdollisimman pian kuitenkin, sillä eräänä iltana poika toivoi meidän murtautuvan museoon, jotta näkisimme dinosauruksen luurangon. Odottaminen on niin tuskallista!

Pientä huvitusta tälle viikolle antoi HopLop, missä minä kävin ensimmäistä kertaa ja lapset toista kertaa. On aika yksinkertainen idea tuottaa lapsille iloa rakentaa erilaisia sokkeloita, liukumäkiä ja muutama pomppulinna sisätiloihin, missä ei sään vaihtelut haittaa. Ja jos meidän lapsilta kysyy niin on se idea myös onnistunut. He olivat innoissaan ja hiessä, kun lopulta lähdimme paikasta pois. Seuraavalla kerralla otan lukemista mukaan niin omakin aika sujuu paremmin.

Kokouksiakin viikolla oli. Maanantai-iltana iltana iloitsin valtuustossa Etelä-Espoon yleiskaavan hyväksymisestä. Se selkeyttää ja nopeuttaa kaavoitusta sekä turvaa keskeisimmät viheralueet, mikä on tärkeintä. Kannatin myös asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa hiihtoputken rakentamisen Leppävaaran urheilupuistoon. Keskustelussa kaavan vaikutuksista puhuttiin tärkeistä asioista, mutta liian vähälle huomiolle jäi liikunnan ja liikkumisen ilon vaikutus kansanterveyteen ja sitä kautta talouteemme.

Tulin edellisellä viikolla valituksi puoluekokoukseen, mistä kiitos jokaiselle minulle äänensä antaneelle! Valmistautuminen kokoukseen alkoi lauantaina. Uudenmaan edustajat pitivät kokouksensa ja saimme melkein viisi senttiä paksun aloitekirjan iltalukemiseksi. En ehtinyt olla kokouksessa loppuun asti, koska Espoon keskuksessa oli kevätmarkkinat.

Lauantai päättyi lopulta iloon siitä, että espoolaiset ja Espoon Blues saivat ensimmäisen miesten jääkiekon SM-mitalin. Kultaahan Bluesin naisilla onkin jo roppakaupalla, joten on upeaa, että nyt miehetkin pääsivät mitalikantaan kiinni.

Nyt sunnuntaina olen valmistautunut tulevaan viikkoon. Maanantaina on kaupunginhallitus, missä esillä on mm. elinkaarihankkeet ja koulujen peruskoraus sekä jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelma. Tämän lisäksi sateisen päivän ohjelmassa on synttärikutsut ja illalla tanssia TV:n ääressä.

Loma

Olimme viikonloppuna Riikassa, mistä alkoi minun ja lasten viikon mittainen kevätloma. Siinä siis selitys nyt vallitsevalle säälle, jonka en anna masentaa. Niin olen päättänyt.

Matkoilla tulee väistämättä tehneeksi havaintoja asioista, jotka mietityttävät muutoinkin. Riikassa oli käytössä tasataksa julkisissa kulkuneuvoissa. Kun ajattelee paikallista "palvelu"kulttuuria eli asiakkaille ei puhuta, eikä hymyillä niin se onkin ainoa mahdollisuus. Kertaakaan ei tarvinnut selitellä minne olemme menossa, eikä selvittää se maksaa.

Joka kerta matka maksoi 40 santiimia. Vertailun vuoksi todettakoon, että vanhassa kaupungissa tuoppi olutta maksoi 2,5 latia. Taas kerran olimme siis paikassa, missä julkisilla kulkeminen oli naurettavan halpaa! Jos pääkaupunkiseudun lippujen hinnat ovat keskitasoa Euroopassa - kuten meillä väitetään - niin missäköhän julkisilla kulkeminen on kalliimpaa?

Meillä on kaupunginhallituksessa pöydällä lausunto YTV:lle tulevaisuuden taksa- ja lippujärjestelmästä. Olen kannattanut ajatusta siirtyä tasataksaan, koska se lisäisi eniten joukkoliikenteen käyttäjiä. Sen pitäisikin olla päätavoitteemme, kun ajatellaan ilmasto- ja ympäristöasioita. Samalla pitää myös laajentaa edelleen raideliikennettä (varsinkin kaupunkirata Espoon keskukseen ja raide Histan kautta Lohjalle).

Riikan vanha kaupuki oli rakennettu tiiviisti, kuten monet muutkin vastaavan ikäiset kaupungit. Erilaiset ja eri-ikäiset talot olivat kiinni toisissaan ja katukuvasta muodostui mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen. Menetin suuntavaistoni joka kerta kulkiessani ja kaipasin äärettömästi kunnon ruutukaavaa. Kaupungin sielu olivat kuitenkin ihanat puistot, jotka eivät vielä olleet heränneet loistoonsa. Olimme taas kerran liian aikaisin liikkeellä.

Kaupunkien laitamille sijoittuvat ostosparatiisit ovat rantautuneet meille maailmalta ja niitä on nykyään kaikkialla - myös Riikassa. Kävimme yhdessä sellaisessa mielenkiinnon vuoksi.

Pysähdyin taas kerran miettimään onko kehitys estettävissä vai mitä sille pitäisi tehdä? Käymme itsekin ostoksilla sellaisissa. Vaateostoksilla käymme lähes aina Sellossa, minne meiltä pääsee junalla 15 minuutissa. Ostokset on helppo tehdä, kun kaikki on saman katon alla, eikä tarvitse pelätä lasten joutumista autojen alle.

Näissä paratiiseissa on siis puolensa, mutta ne vaikuttavat lähikauppoihin, jotka taas ovat arjen sujuvuuden kannalta tärkeitä. Jos niiden lisääntymistä ei voi estää niin ainakin ostoparatiisien sijoittumista pitää ohjata vahvasti.

Juhlakuu

Tavaksi on jo tullut arvioida, kuinka vuoden alussa tekemäni lupaukset muuttuvat vai muuttuvatko todeksi tässä arkisessa elämässä. Täytyy myöntää, että tässä kuussa en yltänyt samalle liikunnan tasolle kuin vuoden alussa. On ollut liian monta hyvää tai huonoa syytä tehdä jotain muuta, eikä alkukuussa pitkittynyt flunssakaan sitä edistänyt.

Kulttuurinkin harrastus on melkein jäänyt TV:n katselemiseen. Olen hellyydellä seurannut, kuinka innoissaan mies on jääkiekkomatseihin eläytynyt. Nyt sentään viikonloppuna tempaisimme ja kävimme katsomassa Risto Räppääjän.

Elokuvaa esitettiin Tuomarilan vpk-talolla, jonka leffateatteri täytti 30 vuotta. Sen kunniaksi näytettiin erityisesti lasten mieleinen elokuva (hyvää tulevaisuustyötä), jota aikuinenkin katseli todella mielellään. Itse asiassa liikutuin lopussa siitä ajatuksesta, kuinka hienoja lastenelokuvia meillä Suomessa tehdään. Väinö oli elokuvasta innoissaan ja nauroi todella paljon elokuvan aikana.

Hyvää mieltä tämä kuu on sisältänyt aikalailla, koska olemme viettäneet oikeaa juhlakuuta. Olemme juhlistaneet avioliittoa, olleet todistamassa pienen lapsen nimenantoa, viettäneet Elsan synttäreitä ja sitten vielä itse siirryin uudelle vuosikymmenelle tässä elämässä. Väitän, ettei se keski-ikä kuitenkaan ihan vielä alkanut!

Syntymäpäivän johdosta nautiskelin vähän myös kuttuurista. Lauloimme illalla vanhoja hyviä biisejä ja lahjaksi sain runoja, joiden myötä olen yrittänyt uudelleen tutustua Bukowskiin. Tukka toki välillä pystyssä, mutta kyllä minä ne luen!

Hanna kysyi olenko jo riittävän vanha lopettamaan suunnittelemisen ja vastustamisen. Jälkimmäinen on kyllä vuosien myötä jäänyt vähemmälle, kuten ehdottomuus ylipäätään. Olen oppinut elämän monia sävyjä ja puolia.

Suunnitelmat sen sijaan ovat unelmien ja haaveiden sukua. Ei niitä saa lopettaa, niitä varten eletään. Samalla olen kuitenkin oppinut iloitsemaan ja nauttimaan siitä, mitä nyt on ja tapahtuu. Elämä toteutuu tässä ja nyt, eikä vasta "sitten kun" niin kuin nuorempana oli niin usein tapana ajatella. Onnea on nähdä se kaikki hyvä ympärillään, eikä tavoitella aina jotain uutta.

Menneitä

On päiviä, joilloin tulee pohtineeksi tavallista enemmän menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. On vaikea sanoa meneekö aika nopeasti vai hitaasti. Paljon on kuitenkin tapahtunut.

Olen miettinyt onko elämäni mennyt niin kuin suunnittelin. Samalla sitä huomaa, kuinka erilailla on elämäänsä suunnitellut ja asioihin suhtautunut eri ikäisenä. Itse asiassa muistan enemmän asioita, joita olen vastustanut kuin halunnut. Se kai kuuluu nuoruuteen. Ja nyt pitänee melkein kaikkeen vastata että eipä se niin mennyt, ei.

Minusta ei tullut maatalon emäntää, mutta naimisiin menin, vaikka avioliittoa vastustinkin aikoinaan. Lapsiakaan ei pitänyt tulla, kun ihmisiä maailmassa on muutenkin liiaksi (maailman suurin ympäristöriski).

Asuntoasioissa olin aivan ehdoton: aioin asua aina vuokralla, koska en nähnyt omistusasumisessa mitään järkeä. Nyt olen tyytyväinen asuntovelallinen, mutta yritän edistää monipuolista asuntotuotantoa, jotta jokaisella meistä olisi mahdollisuus valita oman elämäntilanteen mukaan paras asumisratkaisu.

Oli myös aikoja, jolloin kansalaispalkalla eläminen työstä vapaana tuntui houkuttelevalta elämäntavalta. Oma ammatillinen identiteetti ja työn merkitys eivät olleet vielä valjenneet nuorelle tytölle. Edelleen olen toki sitä mieltä, ettei työ ja ammatti saa olla ihmisarvon mitta ja yhteiskunnassa on oltava tilaa niillekin, jotka ovat työelämän ulkopuolella. Samalla pitää muuttaa myös työyhteiskuntaa joustavammaksi, jotta yhä useampi pääsisi siihen mukaan.

Kun muutin Tampereelle lähes 20 vuotta sitten, uskoin vakaasti jääväni sinne. Olin jo aiemmin päättänyt, etten koskaan muuta Helsinkiin. Se on liian iso kaupunki minulle. Tänä kesänä tulee kymmenen vuotta siitä, kun tulin käymään muutamaksi kuukaudeksi Espooseen. Olen viihtynyt hyvin, mutta töitä tässä on pitänyt viime vuodet tehdä, etten muuttuisi helsinkiläiseksi muuttamatta minnekään!

Neljännes elämästäni on kulunut Espoossa, missä minusta on tullut vaimo ja kahden lapsen äiti. Nämä vuodet ovat olleet todella tärkeitä ja ihania, vaikka toisinaan raskaitakin. Omien lasten kehitystä on ollut niin ihana seurata yhdessä oman miehen kanssa.

Elokuussa taas tulee 20 vuotta siitä, kun astuin sisälle Lahden työväentalon ovesta ja kerroin haluavani liittyä puolueeseen. Halusin päästä politiikan otsikoiden taakse ja tutustua ihmisiin, joita äänestän. Vielä silloin ei mieleeni tullut, että olisin joskus itsekin ehdokkaana. Nyt siis puolet elämästäni on kulunut politiikan parissa tavalla tai toisella. Se on oikeasti uskomattoman paljon aikaa, mutta on se paljon antanutkin. Sen miehenkin ;)

Eräässä tilaisuudessa kuvattiin hyvän elämän neljää osa-aluetta, jotka ovat ihmissuhteet ja perhe, työ, terveys ja salainen onni. Viimeinen on niitä asioita, joista ei edes oikein kehtaa kertoa nauttivansa. Minulle sinne kuuluu politiikka (kaikesta huolimatta) ja sitten on tietysti se pieni tilamme Sysmässä, jonne pääsemme kesällä ja mitä odotan innolla. Minusta ei tullut maatalon emäntää, mutta tuli pienen mökin emäntä sentään.

Uskomattoman paljon asioita olen saanut, joista olen onnellinen.

Asuntorakentaminen laadukasta metroradan varrellakin

Keskiviikon (12.3.2008) Länsiväylässä Jouko Niemelä nostaa esiin jälleen kerran huolen siitä, millaista asumista metro tuo tullessaan. Hänen mukaansa tiivis rakentaminen tarkoittaa betonikasarmeja entisen Itä-Saksan malliin.

Näin ei tietenkään ole, koska elämme eri aikaa, eri maassa ja asetamme yhdessä aivan toisenlaiset vaatimukset uudelle asumiselle.

Metropäätös ei määrää sitä, millaista uusi rakentaminen on radan varressa tai muuallakaan Espoossa. Pian hyväksyttävä yleiskaava sen sijaan ohjaa kaavoitusta ja rakentamista. Siinä asuntoalueiden luonnetta on eroteltu kerrostalovaltaisiin alueisiin, tiiviin ja matalan asumisen alueisiin sekä pientaloalueisiin. Osa alueista on merkitty säilyviksi ja osa tiivistyviksi alueiksi.

Asemakaavoituksella määrittelemme uusien alueiden laatuvaatimukset. Usein asemakaavan liitteeksi on valmisteltu sitova kortteli- ja lähiympäristösuunnitelma, joka vielä täydentää kaavamääräyksien vaatimuksia mm. julkisivumateriaaleista. Määrätietoinen toiminta on tuottanut myös tulosta. Esimerkiksi Kulovalkean rakenteilla olevaa aluetta rantaradan varressa on moni kehunut.

Suomi on itse asiassa omalaatuinen maa. Me asumme harvassa ja samalla olemme eurooppalaisittain hyvin kerrostalovaltainen maa. Meillä kerrostalovaltaisuus ei ole siis tarkoittanut tehokasta maankäyttöä, vaikka se sellaiseksi mielletäänkin.

Tiivistämistä taas pelätään tai sillä pelotellaan juuri siksi, että ajatellaan sen tarkoittavan mahdollisimman korkeiden talojen rakentamista jokaiselle viheralueelle, mitä se ei tietenkään tarkoita. Ja kuten vertailu muihin maihin ja kaupunkeihin osoittaa, tiiviisti voi rakentaa, vaikka se tarjoaisi jokaiselle mahdollisuuden omaan pihaan, mistä moni ihan oikeutetusti haaveilee.

Eräs kuntaliiton asiantuntija totesi joku aika sitten, että jokainen suomalainen kaupunki on palveluiltaan kokoaan heikompi, koska ne ovat niin hajanaisia. Tiiviimpi yhdyskunta olisi elävämpi palveluiltaan, ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämpi ja perheiden ajankäytön kannalta parempi. Nämä ovat mielestäni perusteltuja tavoitteita hyvälle yhdyskuntasuunnittelulle.

Jaana Leppäkorpi
Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen (sd)
Tuomarila


Kirjoitus on julkaistu 23.3.2008 Länsiväylässä. Kuvassa Kulovalkean uusia taloja.

Kevään aurinkoinen juhla

Hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa!

Teoista syntyy uskottavuutta

Espoon keskuksen asukkaiden keskuudessa aseman kunto on ollut pitkään yhteinen ja jatkuva murheen aihe. Myös erilaisissa kyselyissä Espoon asema ja sen kunto ovat asioita, jotka eniten harmittavat kaikkia espoolaisia.

Espoon asema on ikään kuin eteinen, mihin moni vieras ensimmäisenä astuu tullessaan Espoon kaupungin hallinnolliseen keskukseen. Aseman kunnon perusteella asukas, vierailija tai yhteistyökumppani muodostaa käsityksensä koko Espoon kaupungista, siksi asema on saatava arvoiseensa kuntoon.

Näistä syistä Keski-Espoon demarit tempaisivat lauantaina 1.3. aamupäivällä ja siivosimme aseman roskista. Saimme tempauksesta palautetta, joka on harvinaislaatuista politiikan parissa. Eräs monilapsisen perheen äiti totesi toimintamme olevan parasta, mitä on koskaan politiikassa mukana olevien nähnyt tekevän. Moni kansalainen jakaa varmasti hänen ajatuksensa.

Yllättävän moni ohikulkija pysähtyi oma-aloitteisesti keskustelemaan aseman kunnosta, sen parannustarpeista ja muistakin ajankohtaisista kysymyksistä. Tämä herättää pohtimaan, miten ja milloin politiikassa mukana olevat ovat helpoimmin lähestyttäviä ja mistä syystä. Tuntuu, että konkreettisen toiminnan kautta kunnallispolitiikassa aktiivisesti toimiva on helpommin kohdattavissa ja uskottavampi. Vastaanotto tuskin olisi ollut yhtä hieno, jos olisimme olleet asemalla jakamassa vain esitteitä ja lentolehtistä, missä olisimme vaatineet samoja asioita kuin nyt.

Konkreettinen toiminta avaa myös silmiä. Jokainen yhdistyksemme jäsen kulkee kyseisellä sillalla usein, mutta harjan varressa roskan määrän huomasi selvemmin kuin koskaan. Työn tohinassa syntyi myös esityksiä, joita on syytä viedä eteenpäin. Huomasimme kuinka vähän sillalla on roskakoreja tai tuhkakuppeja.

Espoon asema on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka huono kunnossapito synnyttää välipitämättömyyttä. Roskat makaavat maassa usein monta päivää, sillan ikkunat ovat pesemättömiä, eikä seinillä olleita piirustuksia ole poistettu. Nyt kun asemaa ollaan kunnostamassa, on tärkeää, että kiinteistönhuoltoon panostetaan.

Omalla tempauksellaan Keski-Espoon demarit halusivat nostaa esiin myös asukkaiden ja meidän jokaisen oman vastuun lähiympäristömme viihtyisyydestä. Kun tulevaisuudessa asemasta huolehditaan paremmin, se toivottavasti vaikuttaa myös roskaamiseen. Negatiivinen kehä muuttuu positiiviseksi ja aseman ilme pysyy parempana kuin koskaan.

Yhdessä tekeminen vahvistaa myös yhdistyksessä toimivien jäsenten yhteenkuuluvuuden tunnetta. On erilaista olla ja puhua asioista ilman kokouksissa olevaa asialistaa. Keskustelu on vapaampaa kuin pöydän ympärillä. Politiikan pitää olla myös toisinaan hauskaa. Puolueosastossa pitää olla hyvä tunnelma, jotta syntyy ideoita ja mukavaa toimintaa. Saimme tempauksesta uutta voimaa ja intoa tehdä yhdessä työtä oman alueemme parhaaksi. Yhteinen työ toi hyvää mieltä myös osallistujille.

Keskustelussa puolueen jäsenten vaikutusmahdollisuuksista on liian vähän kiinnitetty huomiota paikalliseen toimintaan. Kunnissa tehdään suurin osa päätöksistä, jotka vaikuttavat meidän kaikkien viihtymiseen, arjen sujuvuuteen ja hyvinvointiin. Tähän työhön puolueen, puolueosastojen ja meidän jokaisen tulisi houkutella uusia toimijoita erilaisin keinoin näkymällä ihmisten parissa.

Demokratian monet konstit

Tänään oli viimeinen päivä pistää äänestylippu postiin HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Oma lippuni meni jo aikaa sitten, mutta harmikseni en ehtinyt äänestää netissä, joka olisi ollut näissä vaaleissa mahdollista. Se olisi ollut minulle ensimmäinen nettiäänestys ja olisin halunnut kokea sen! Kannatan sähköisen äänestämisen mahdollistamissa kaikissa vaaleissa.

Ymmärrän kritiikin, joka sähköiseen äänestämiseen liitetään. Voi olla, että joku äänestäisi siten, että joku vieressä vaikuttaisi asiaan liiaksi. Kaikissa järjestelmissä on aukkoja ja ongelmia. Tässä nykyisessä yksi suurimmista pulmista on äänestysinnon jatkuva lasku ja siihen pitäisi minusta vaikuttaa kaikin keinoin. Mitä helpompaa sitä varmemmin yhä useampi äänestäisi. Jos äänestää voisi omalla koneella, ei voisi ainakaan vedota kiireeseen, sateeseen tai sopimattomiin vaatteisiin.

HOK-Elannon vaalien nettiäänestys osoittaa rohkeutta. Samaa voisi kokeilla myös SDP:ssä. Jäsenäänestys puheenjohtajasta olisi luontevaa viedä nettiin, eikä pelkästään työväentalojen uurnille. Samoin järjestelmää tulisi kehittää siten, että joistain olennaisista asioista voisivat kaikki jäsenet ottaa kantaa. Asioista äänestäminen edellyttäisi tosin huolellista valmistelua ja harkittuja vaihtoehtoja. Se edellyttäisi kovaa työtä, joka tuottaisi varmasti myös tulosta: tekisi puolueesta kiinnostavan ja uskottavan vaikuttamisen paikan.

Demokratian vahvistaminen vaatii muutakin kuin äänestysaktiivisuuden nostoa. Kansalaisia tulee houkutella vaikuttamaan asioihin silloin, kun niitä valmistellaan. Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumisjärjestelmä tarjoaa todellisia vaikuttamisen mahdollisuuksia tulevaisuuden kunnan ja asuinympäristöjen suunnitteluun. Muilla hallinnonaloilla ei vastaavaa ole. Miksiköhän?

Tulevaisuuden kansalaisyhteiskuntaa rakennetaan tänään päiväkodeissa ja kouluissa. Niiden tavoitteina on lasten kasvattaminen aktiiviseen kansalaisuuteen ja kyllä se tehtävä meille vanhemmillekin kuuluu.

Pari kuukautta sitten oli liikuttavaa kohdata lapsen usko omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa, kun päiväkotimatkallamme käynnistyi rakennustyömaa (kuvassa). Väinö ajatteli, että jos hän menee kertomaan rakennustyömiehille, kuinka tärkeitä alueen puut ovat, ne ilman muuta säilytetään. Oli kurjaa kertoa, että se oli jo myöhäistä ja itkuhan siitä tuli. Lapsille pitää antaa myös toisenlaisia kokemuksia.

Omassa päiväkodissamme on juhlittu ja tutkittu Espanjaa koko talven ajan, koska lapset ovat olleet siitä kiinnostuneita. Viime viikolla Espanja-juhlassa oli formulakisat ja helleasut. Sen jälkeen meillä kotona on ollut pelkkää Espanjaa aamulla ja illalla. Olemme oppineet, että Espanjassa on aina lämmintä ja laulu soi. Se on pieni osoitus siitä, kuinka päivähoidossa lasten kuunteleminen tuottaa paljon iloa.

Pienistä kokemuksista kasvaa vahva tunne: usko ja kyky vaikuttamiseen, halu toimia aktiivisesti.

Ihana talvi ja Espoon kaikki asiat

Kalenterin mukaan lauantaina alkoi kevät ja sunnuntaina tulikin oikea talvi. Olipa ihanaa nähdä kerrankin pihan kaikki lapset lumileikeissä. Lapset laskivat mäkeä, hiihtivät ja lumesta syntyi tunneli ja dinosaurus. Samalla pihan aikuiset pohtivat mahtaako tätä iloa kestää muutaman tunnin vain pari päivää. Toivomme jälkimmäistä.

Dinosaurus syntyi pihalle Väinön ja Petrin yhteistyönä. Nuo kauan sitten eläneet hirmuliskot ovat pojan mielessä yötä päivää. Hän on pohtinut sitä, koska ne elivät, selvittänyt mistä me niistä tiedämme ja kuinka erilaisia liskoja maapallolla on oikein ollut.

Joku aika sitten päiväkodissa oli keskusteltu lasten kanssa ikävästä. Elsa ja moni muu lapsi kertoi kaipaavansa päivän aika vanhempiaan. Kun oli tullut Väinön vuoro kertoa, oli hän todennut ikävöivänsä sukupuuttoon kuolleita dinosauruksia. Poika kuulemma herättää aivan omanlaisia keskustelunaiheita ryhmässä ;)

Torstaina oli postilaatikkoon tungettu kolme isoa ja paksua kirjekuorellista paperia. Siinä oli maanantain kaupunginhallituksen esityslista liitteineen. On siinä ollut luettavaa! Näyttää olevan täysin mahdotonta rytmittää asioiden käsittelyä siedettäväksi. Se on demokratian kannalta hyvin kyseenalaista.

Listalla on kaikkiaan 25 asiaa, joista osa tämän valtuustokauden tärkeimpiä, joita pitäisi oikeasti vielä voida pohtia ja puhua. Ainakin asioiden vaikutuksista ja jatkotoimenpiteista pitää keskustella. Saa nähdä kuinka se onnistuu.

Tässä osa asioista, joita pitäisi maanantaina saada hyviä päätöksiä aikaiseksi:

- pääkaupunkiseudun yhteistyössä syntyneet raportit mm. seutuyhteistyöstä, omistajapolitiikasta, MAL-asioista sekä joukkoliikenteen järjestämisestä

- valtion ja seudun kuntien välinen sopimus asunto- ja tonttitarjonnan lisäämiseksi (millä keinoin Espoo selviää siitä?)

- pääkaupunkiseudun ilmastostrategia

- Etelä-Espoon yleiskaava

- Histan osayleiskaava

- Leppävaaran urheilupuiston asemakaavan muutos, joka mahdollistaisi hiihtoputken toteuttamisen alueelle (asiasta on tullut paljon palautetta)

Ilmastostrategia ja siihen sitoutuminen on todella tärkeä kokonaisuus, johon valtuustossakin on syytä paneutua huolella. Samalla moni noista listalla olevista asioista eittämättä liittyy vaikuttaa siihen. Miten esim. Histan suunnitelmissa luodaan edellytyksiä joukkoliikenteellä kulkemiseen? Onko rantaradan varrella olevat mahdollisuudet kartoitettu riittävällä tavalla, vai onko siellä vielä mahdollisuuksia, joita ei ole huomattu.

Listan asioiden lisäksi itselläni on vielä esitys ylimääräiseksi asiaksi, joka koskee tulevien pienten koululaisten tuen tarvetta ja avun saamisessa ilmenneitä alueellisia eroja. Toivon, että siitäkin asiasta edes muutaman sanan saatamme kokouksessa vaihtaa.

Syyskevättalvi

Kampaajakäynnit saavat minut hyvälle tuulelle kahdestakin syystä. On todella kiva muuttua, kokeilla jotain uutta. Oma väri tuntuu nyt löytyneen, mutta leikkausta voi huoletta vaihdella. Nyt kevään auringon säteiden myötä hiukseni leikattiin oikein lyhyiksi. Toinen syy hyvään mieleen on se, että kampaajani osaa aina sanoa jotain mukavaa ja kehua silleen sopivasti. Olo tuntuu uudistuneelta.

Muutoin helmikuun loppu on mennyt flunssan kanssa painiessa. Joka kerta kun suunsa avaa, pitää jännittää millainen ääni sieltä nyt tulee vai tuleeko mitään. Puolikuntoisena en ole uskaltanut liikkua samaan malliin kuin aiemmin. Vuoden alussa tekemäni lupaukset ovat siis olleet koetuksella.

Toisaalta jos tammikuu oli liikunnan kuukausi, on helmikuu kulunut kulttuurin parissa. Lasten kanssa kävin teatterissa ja elokuvissa katsomassa Alvinia ja pikkuoravia. Jälkimmäinen oli lapsille suurempi elämys kuin meille aikuisille.

Aikaisemmin kerroinkin jo, että kävin myös teatterissa ja näin myös elokuvan Epämiellyttävä totuus, jonka sanoma on eittämättä pyörinyt viime aikoina mielessä. Tämä helmikuu (keskitalvi) on ollut todella erikoinen. Viime viikolla oli päivä, joka alkoi syksyisissä tunnelmissa, satoi ja oli harmaata. Iltapäivällä olikin sitten jo kevät parhaimmillaan: aurinko paistoi ja lämmitti. Muutamassa tunnissa siinä hujahti melkein puoli vuotta!

Keskiviikkoaamuna oli sitten hetken aikaa talvi ja mekin menimme puolikuntoisina ulos, koska tiesimme ettei sitä iloa enää iltapäivällä olisi. Vähiin ovat jääneet talviset hetket ja tällaista se kai sitten täällä Helsigin seudulla jatkossakin tulee olemaan. Jokin on oikeasti muuttunut.

Tästä johtuen olen taas alkanut olla tarkempi sähkön kulutuksen kanssa. Meidän omillakin teoilla on merkitystä, vaikka toki suurempi merkitys on monien muiden valtioiden toimilla. Olen myös pohtinut mitä me espoolaisina päättäjinä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä. Olemmeko edistäneet riittävästi joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja toimivuutta? Kaupunkisuunnittelussa näihin asioihin tulisi ottaa määrätietoisempi ote.

Eräs asiantuntija totesi joku aika sitten, että jokainen suomalainen kaupunki on palveluiltaan kokoaan heikompi, koska ne ovat niin hajanaisia. Tiiviimpi yhdyskunta olisi elävämpi palveluiltaan, ilmaston kannalta kestävämpi ja perheiden ajankäytön kannalta parempi. Miksi me silti suunnittelemme toisenlaista?

Kirjasto on

Olin Keski-Espoon kirjaston 30-vuotisjuhlassa. Tarjolla oli kakkukahvia ja muistelua menneiltä ajoilta sekä tulevaisuuden näkymiä. Juhlaahan vietettiinkin mukavissa tunnelmissa, koska vuoden päästä on edessä muutto upouusiin tiloihin.

Kirjaston menneisiin vuosiin pääsee tästä.

Tilaisuudessa heräsi joitain ajatuksia:

Ensinnäkin oli mukava kuulla, kuinka kirjaston erityinen kohderyhmä ovat aina olleet lapset ja nuoret. On tärkää saada varhain syttymään intohimon liekki kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria kohtaan ja tätä työtä kirjastossa tehdään monella tavoin. Keski-Espoon kirjastokin on huomioinut nuoret hienosti: on teukkaa ja kesätelttaa. Ja uuteen kirjastoon on mietitty perhesunnuntaitapahtumia!

Pääkaupunkiseudun yhteistyö on ollut taas viime päivinä uutisissa. Kun nyt muilla toimialoilla on vaivoin löydetty yhteinen sävel, on kirjastoissa rajat ylittävä palvelu ollut arkipäivää jo pitkän aikaa. Asiakkaat ovat tervetulleita kirjastoihin asuinkunnasta riipppumatta ja kirjatkin kulkevat yli rajojen. Aineistomäärärahat pyritään pitämään yhdessä sovitulla tasolla, jotta jokainen kunta on talkoissa tasavertaisesti mukana.

Paras-hankkeen selvitysten myötä moni meistä heräsi huomaamaan, kuinka vieraskielisten määrä kasvaa seudullamme. Paras tapa saada uudet kansalaiset mukaan yhteiskuntaamme on työllistää heidät. Näin myös työelämässä tietoisuus muista kulttuureista kasvaa. Kirjastolle maahanmuuttajat ovat olleet jo kauan tätä päivää: aineistoa on saatavissa monilla kielillä ja nettiyhteydet auttavat pitämään yhteyttä vanhaan kotimaahan. Myös työllistymisen mahdollisuuksia on tarjottu.

Kirjastoissa järjestetään myös läksykerhoja. Varsinkin maahanmuuttajalapsille kerhossa annettava tuki on tärkeää. Kerhoja on kirjastoissa, kun se ei kenelläkään muulle kuulu ja koska työhönsä sitoutuneet työntekijät ovat huomanneet niiden tarpeen.

Kirja on tuhat vuotta ollut lähes samanlainen, mutta kirjasto elää ajassa enemmän kuin ehkä mikään muun palvelu. Kirjasto ja sen työntekijät kehittävät kirjastoamme asiaikkaiden tarpeita kuunnellen ja havainnoiden sekä etsien uusia tuulia maailmalta. Kirjastossa saa viihtyä, olla ja tehdä odottamatomia löytöjä. Upeaa toimintaa, eikö?

Välillä pitää myös pitää hauskaa. Senkin on kirjaston väki oivaltanut. Seuraavan kerran Keski-Espoon kirjastossa juhlitaan 1.4., jolloin siellä vietetään -1 -vuotissynttäreitä. Tuolloin on tasan vuosi aikaa siihen, kun uuden kirjaston ovet avautuvat. Huhtikuussa saamme kuulemma kuulla myös Tomi Pulkkista, joka kiertää kirjastoissa laulamassa ja joka on meidän lasten suosikki. Olenkin varannut ajan jo kalenteristani, jotta pääsen itsekin häntä kuulemaan.


***

Ps. Länsiväylä soitteli ja kyseli ajatuksiani syksyn kunnallisvaaleista. Kerroin, että tunnelmat ovat nyt erilaiset kuin syksyllä. Uskon, että puolueessa virinneet muutoksen tuulet puhaltavat myös Espooseen. Se on saanut minut innostumaan ja nyt tuntuu, että tässä työssä ja tässä liikkeessä haluan olla mukana.

Rajaton Helsingin seutu?

Hallituksen ministerit esittivät eilen yleisönosastokirjoituksessaan kansanäänestystä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä. Keskustelu jatkuu tämän päivän Hesarissa. Espoon valtuuston puheenjohtaja Markku Sistonen (sd) kommentoi asiaa osuvasti:

"Väkisin tulee mieleen, että ministerit yrittävät siirtää tällä keskustelunavauksella huomion siitä, ettei valtio ole osallistunut itse käytännössä riittävästi pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn ylläpitämiseen."

Juuri näinhän se on! Hallitukselta ei ole juuri muuta tähän mennessä tullut kuin puheita pääkaupunkiseudun tai metropolitiikan merkityksestä koko maan menestykselle. Teot ovat olleet vaatimattomia.

Pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn kannalta toimiva liikennejärjestelmä on olennaisin asia, jota valtion tulisi tukea. Tästä huolimatta Kehä I:n parannustyö käynnistyi vain Espoon hyvän tahdon osoituksena ja Kantatie 51 jäi odottamaan parempia aikoja valtion budjetissa. Eikä raidehankkeiden tilanne ole sen parempi: metron laajentamissuunnitelmiakin on vain hämmästelty hallituksessa. Rautalangastako kauppakamarin (jonka puhetta nykyisen hallituksen ainakin luulisi kuuntelevan) ja meidän muiden pitäisi vääntää näiden liikennehankkeiden merkitys?

Asumisen hinta seudulla vaikuttaa jo nyt työvoiman saatavuuteen. Se heikentää yritysten mahdollisuuksia ja kuntien palvelukykyä. Mitä hallitus on tälle asialle tehnyt? No, yhteinen asuntosopimus toki sisältää paljon hyvää tahtoa. Rakennusmaasta sen sijaan valtio ei ole ollut valmis luopumaan: Vantaa joutui maksamaan kehäradan maista suolaisen hinnan (syntyykö siten kohtuuhintaista asumista?) ja muutama muu kunta on päättänyt lunastaa valtion maat asuntorakentamiseen, kun asiat muuten eivät etene.

Miten nämä pääkaupunkiseudun kipupisteet etenisivät paremmin, jos kunnat liitettäisiin yhteen? Ja millä alueella se kansanäänestys tulisi toteuttaa? Miksi ministereidenkin katse on vain pääkaupunkiseudussa, kun asumisen ja liikenteen suunnittelun kannalta tarkastelualueena pitäisi olla koko Helsingin seutu (14 kuntaa)?

Pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun kuntien yhteistyön tuloksena koko seutu toimii yhä enemmän kuin yhteinen kunta: palveluita voi käyttää yli kuntarajojen ja liikennejärjestelmää kehitetään saumattomasti. Joukkoliikenneyhteistyöstä on päästy sopimukseen. Näin kuntalaisten arjen sujuvuus paranee ja silti kunnat ovat kokolailla sopivan kokoisia demokratian kannalta. Kuntalaiset tietävät, ketkä päätöksistä ovat vastuussa. Päättäjät ovat tuttuja ja heillä on paikallistuntemusta, jota ratkaisuihin tarvitaan.

Jatketaan vain keskustelua kuntien yhdistämisestä, mutta lainmuutoksen lisäksi hallituksen on syytä avata valtion kukkaron nyörejä ja investoida viimein Suomen tulevaisuuteen eli Helsingin seudun tärkeisiin liikennehankkeisiin.

Tuulten viemää

Uusi aikakausi, oikea mahdollisuuksien kevät puhkesi kukkaan viiikko sitten. Se on näkynyt kaikkialla: lehdissä, TV:ssä, blogeissa ja myös kahvipöytäkeskusteluissa. Olen ilokseni saanut myönteistä palautetta puheenjohtajavalinnastani. Myös demareita äänestävät uskovat Tarjaan, joka torstaina ilmoitti olevansa puheenjohtajakisassa mukana tosissaan.

Hän on sopivasti tunnettu, osaava ja uskottava, mutta edustaa samalla uutta aikakautta puolueessamme.

Illalla MTV3 uutisoi, että Tarjalla on vankkaa kannatusta myös puolueen aktiivien keskuudessa. Ennakkosuosikin asema on odotettu, mutta ei helppo.

Uusien tuulien puhaltaessa päätin viimein astua Facebookin ovesta sisään ja katsoa, millainen maailma sieltä avautuu. Siellähän on todella paljon tuttuja ihmisiä! Liityin tietysti myös Tarjan tukiryhmään, joka sinne on perustettu. Lupaan huolehtia edelleen myös blogistani, sillä ainakin vielä tämä tuntuu minulle luontevammalta tavalta ajatella asioita.

Puolueen tuiverrusten lisäksi koin viime viikolla paljon mielenkiintoisia hetkiä. Näin Al Goren elokuvan Epämiellyttävä totuus, joka kaikesta huolimatta herätti minussa toivon kipinän. Espoonteatterissa oli ensi-illassa Periaatteen mies, joka herätti ajatuksia politiikan pelisäännöistä, demokratiasta ja avoimuudesta. Vesihuollon merkitys on tänä talvena muutoinkin käynyt meille kaikille selväksi. Olin myös seminaarissa, missä pohdittiin Urbania hyvinvointikuntaa ja sen haasteita. Kerrankin saman pöydän ääressä olivat tekninen puoli (kaavoitus) ja sosiaali- ja terveystoimi.

Upea teko

Olin Turussa. Eilen. Valitettavasti tulin sieltä pois ennen kuin Eero Heinäluoma teki poliittista historiaa. Hän teki suuren teon, vaikean päätöksen ja se yllätti minut, kuten muutkin. Silmäkulmiani olen saanut pyyhkiä uutisia katsoessani, sillä niin paljon hänen ratkaisunsa kosketti.

Heinäluoman päätös osoittaa sen, että keskustelulla ja mielipiteiden ilmaisulla on merkitystä. Heinäluoma perustelee ratkaisuaan äänestäjiltä tulleella viestillä. Uskon, että pohdintaan on vaikuttanut myös se keskustelu ja analyysi, jota puolueen tilanteesta on käyty erilaisilla areenoilla. Keskustelu on ollut ennen näkemättömän avointa näissä blogeissa ja se on ollut hienoa. Se on antanut voimaa ja uskoa uudistumisen mahdollisuuteen ja vaikuttanut.

Eero taitaa poliittisen pelin. Siinä mielessä hänen ilmoituksen aika ja paikka olivat hyviä. Tällä kertaa Heinäluoma pelasi todella puolueen maaliin! Parhaimmillaan tästä alkaa sellainen keskustelu, joka herättää kiinnostusta viikottain kaikkialla Hämeenlinnaan asti. Se kantaa tulosta myös syksyllä, jolloin palaamme maamme suurimmaksi puolueeksi.

Eeron ratkaisu antaa meille uutta toivoa ja mahdollisuuden uudistua. On hyvä, että jo aiemmin kieltäytyneet harkitsevat tilannetta uudelleen. Moni nyt entinen Heinäluoman tukija etsii ehdokasta puheenjohtajaksi. Siksikin asiaa kannattaa miettiä. On puolueen etu, jos meillä on useita ehdokkaita puolueen johtoon. Puolueen johto on saatava uuden sukupolven käsiin.

Oma johtopäätökseni tässä tilanteessa on selkeä. Nyt jos koskaan on Tarja Filatovin aika. Hän voisi oikeasti uudistaa ja samalla koota puolueemme vahvaksi. Hänellä on tehtävään vaadittavaa kokemusta ja kykyä puhua vaikeistakin asioista uskottavasti ja ymmärrettävästi. Tarjalla on taitoa ja karismaa.

Hän on myös riittävän vahva rohkaistakseen erilailla ajattelevia ihmisiä lähellään ja moniäänistä keskustelua puolueessamme.

***

Ps. Puolue avasi verkkolehden viikonloppuna, jonka ajankohtaisuutta on ihan aiheellisesti jo ehditty pohtia esim. täällä ja samalla ulkoasua aiheesta kehuttu. Verkkoviestintä on haasteellista. Ainakin minulle oli yllätys, että esim. Suomen Kuvalehti on jo omassa jutussaan ja blogissaan ehtinyt kommentoida Heinäluoman ratkaisua ja sen vaikutuksia puolueelle, kun tässä omassa nettilehdessämme on vieläkin vain pääuutinen. Eikö juuri tänä viikonloppuna olisi pitänyt syntyä juttuja solkenaan?

Peter Pan

Tiedättekö mikä on lastenteatterissa parasta? Ilo ja tunteet, joita omat lapset esityksessä kokevat. Niin se vain on, vaikka joka kerta tarinalla on jotain annettavaa aikuisillekin.

On ihanaa seurata vieressä, kuinka oma pieni poika nauraa hohottaa sadun vitsikkäille kohdille. Ja tuntuu hyvältä puristaa pieni tyttö syliin, kun pelottavan krokotiilin näkeminen on saanut hänen koko pienen kehonsa värähtämään säikähdyksestä. Siitä tietää myös, että näytelmä on hyvä: se saa lapset eläytymään, vie heidät mukanaan.

Peter Panissa oli minusta paljon surullisia juonteita ja pelottaviakin asioita. Lapsille tarina ei näyttäytynyt samanlaisena - onneksi. Ehkä pitäisi etsiä itsestä esiin sitä lapsen mieltä ja jättää aikuisten murheet kotiin, kun seuraavan kerran menemme teatteriin. Ei saa olla liian tosikko, vaan pitäisi antaa mielikuvituksen liitää.

Sitä ennen muistelemme tätä iltaa vielä monta kertaa, kuten myös aikaisempia esityksiä, joita olemme nähneet. Väinö muistaa vieläkin Lohikäärmeen, eikä Elsa ole unohtanut, kuinka pelottavaa Kummituskekkereillä oli.

Aikalailla, aikalailla

Vuosi on alkanut lupaavasti tekemieni lupausten kannalta. Aikalailla on tullut liikuttua ja harrastettua kulttuuria. Hyvää mieltäkin siitä on tullut - ainakin jonkin verran.

Tammikuussa olen käynyt salilla 3-4 kertaa viikossa. Sauvakävelyllä olen käynyt kerran ja uimassa kerran viikossa. Sunnuntaisin on ollut sellainen super-reenipäivä: puoli tuntia sauvakävelyä, puoli tuntia saliharjoittelua ja puoli tuntia sauvakävelyä kotiin. Sellainen tuntuu todella hyvältä!

Alkukuusta kävin Väinön kanssa Muumikonsertissa, missä sain ihmetellä Muumien vaikutusta lapsiin. Jännää kuinka ihania ja pelottavia ne samalla kertaa lapsille ovat. Leffassakin olen käynyt. Kävimme katsomassa Orpokodin, joka seurasi minua iltauniinkin. Elokuvan lopun todellisuus oli minulle liian rankka: äiti minussa kärsii ajatuksestakin, että sillä tavoin voisi vahingossa omaa lastaan vahingoittaa.

Pari kirjaakin olen lukenut. Sauli Niinistön kirjasta ei ole oikein mitään sanottavaa. Minusta politiikkojen pitäisi keskittyä muistelemiseen tai yhteiskunnan kehittämiseen, ei fiktioihin vaikka tavoitteena siten olisikin se maailman parannus.

Vadelmavenepakolaisenkin luin. Puolen välin jälkeen se alkoi ahdistaa ällistyttävästä huumorista huolimatta, mutta onneksi sentään kirjan loppu oli onnellinen. Vaikutuin siitä, kuinka perusteellisen pohjatyön kirjailija Miika Nousiainen oli teoksensa eteen tehnyt. Pitäisikö lähteä kiertoajelulle Ruotsiin onhan siellä Euroopan upeimmat nähtävyydet? Alkuperäisiäkin paremmat.

Vuoden alussa oli myös yksi niistä "meidän lapset eivät ole enää vauvoja" -etapeista: lähetimme kouluvirastoon Väinön eskaripaperit. Syksyllä pojulla alkaa sitten se pitkä pitkä koulutie. Ressu jännittää sitä vähän jo nyt, sillä pohjimmiltaan hän on jännittäjätyyppi. Osaisimmepa tukea häntä selviämään siitä!

Elsan kanssa minulla oli oikein kunnon tahtojen taistelu. Olimme uimahallissa, eikä tyttö suostunut pukeutumaan, enkä minä pukemaan häntä. 40 minuuttia siinä otimme toisistamme mittaa. Lopulta tyttö pyysi minua kääntymään, jotta hän saattoi minulta salassa pukeutua ja yllättää minut. Tyttö säilytti arvokkuutensa ja minäkin olin tyytyväinen. Kaksi minuuttia lähtömme jälkeen halli meni kiinni.

Politiikka on tuntunut kivalta, vaikka asiat ovatkin vaikeita. Tein ensimmäisessä valtuustossa aloitteen Mankin seisakkeen siirtämisestä ja asuntorakentamisen lisäämisestä näin radan varteen. Puolueosastossamme valmistaudutaan kunnallisvaaleihin hyvissä tunnelmissa.

Meille ehdokkaille (numeroni on 708) järjestettiin tilaisuus HOK-Elannon edustajistovaaleista. Sali oli niin täynnä, etten paikkaa meinannut saada. Oli mukava nähdä tuttuja ja tuntemattomia niin paljon ja niin innoissaan vaalityöstä. Meidän demareiden vaalitavoitteet ovat juuri sellaisia, joita voin kaikesta sydämestäni kannattaa: teemme työtä kannattavan, vastuullisen ja edistyksellisen HOK-Elannon puolesta. Enemmän jäsenetuja ja monipuolisempia palveluita asiakasomistajille.

Nyt yöpöydälläni on kirja, joka pohtii millainen lasten ja nuorten kunnan pitäisi olla. Sen innoittamana itse olen pohdiskellut millainen olisi hyvä lasten ja nuorten Espoo tai Espoon keskus. Miten voisimme paremmin ottaa huomioon lasten ja nuorten toiveita ja kehitysideoita. Hekin ovat kuntalaisia, niitä kaikkein tärkeimpiä.

Ehdolla

Hok-Elannon edustajiston vaalien ehdokkaille arvottiin tänään numerot. Olen itse ehdolla Espoon demareiden listalla ja numeroni on 708. Joku aika sitten eräs konsultti kehui Hok-Elannon tarinaa yhdeksi Suomen hienoimmista: aatteellinen perintö on pystytty erinomaisella tavalla yhdistämään menestykseen. Sen rakentamisessa olisi kunnia olla mukana.

Kaupan ja palveluiden kehitys ja kehittäminen kiinnostaa minua, kuten yleensä arjen toimivuuden edistäminen. Haluan korostaa lähipalveluiden merkitystä ja luoda mahdollisuuksia lisätä lähikauppoja.

Hok-Elannon vaaleissa äänestetään 22.2.–7.3.2008 ja ehdokkaita on enemmän kuin neljä vuotta sitten. Ehkä se on pieni osoitus siitä, että yhä on ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa ja osallistua.

Oma puolueosastoni valitsi minut ehdolle puoluekokousedustajaksi. Jäsenäänestys järjestetään 14.-31.3.2008 välisenä aikana. Myönnän olevani huolissani SDP:n tilanteesta, kuten niin moni muukin. On myös totta, että muutkin puolueet ovat samojen haasteiden äärellä kuin SDP. Se ei kuitenkaan ole syy jähmettyä paikoilleen.

On etsittävä keinoja ja asioita, joiden myötä kansalaisten luottamus ja usko politiikkaan sekä poliittisen osallistumisen arvostus kasvaa. Itse en ole hanskoja lyömässä tiskiin, vaan aion omalta osaltani olla mukana rakentamassa ja muuttamassa liikettämme. Sen minkä voin ja äänestäjät suovat.

Valtuustoaloite uudesta asemasta ja asuinalueesta rantaradalle

Olen tänään jättänyt yhdessä muiden valtuutettujen kanssa valtuustoaloitteen siitä, että Espoon tulisi toimia aktiivisesti, jotta rantaradalle rakennettaisiin uusi yhteinen asema Kirkkonummen rajalle ja sen ympärille uusi asuinalue. Esitys tarkoittaisi Mankin seisakkeen siirtämistä länteen, koska nykyisen seisakkeen ympärillä on erittäin vaikeat rakentamisolosuhteet. Rataa on siis Mankin nykyisen seisakkeen kohdalla vaikea hyödyntää ja siksi seisake on jatkuvasti lakkauttamisuhan alla.

Espoo on yhdessä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa sopinut tulevien vuosien asuntorakentamisen tavoitteet. Espoo on sitoutunut luomaan edellytykset 2500 asunnolle vuosittain, joista vähintään 500 on valtion tukemia vuokra-asuntoja. Tavoitteet ovat haasteelliset ja siksi yhä uudelleen pitää etsiä kaikki mahdolliset rakentamismahdollisuudet varsinkin jo olemassa olevien raideyhteyksien varrelta.

Espoolla on myös yhteistyösopimus Kirkkonummen kanssa, jonka yhdeksi tavoitteeksi voitaisiin nostaa uuden aseman ja asuinalueen suunnittelu yhteiselle rajalle rantaradan varteen. Asuntosopimuksessa on mukana myös Kirkkonummi, jolle sopimus näyttää myös olevan haasteellinen (475 asuntoa vuodessa, joista 95 ARA-tuotantoa).

Ilmastonmuutos on totta jo nyt. Siksi asuntorakentaminen ja liikennesuunnittelu pitää yhä voimakkaammin sitoa yhteen. Raideliikennettä tulee edistää ja uusia ratoja rakentaa Helsingin seudulle. Metron laajentaminen, kaupunkiradan jatkaminen ja Espoo - Lohja -rata ovat kaikki tarpeellisia seudullisia hankkeita. Samalla on syytä tehostaa maankäyttöä jo olemassa olevalla rantaradalla.

Aloitteeni tarkoitus ei ole hidastaa Etelä-Espoon yleiskaavatyötä. Esitän vain, että sen valmistelun ohella käynnistetään Kirkkonummen kunnan kanssa yhteinen maankäytön suunnittelu rantaradan varteen.

***

Tässä aloitteemme:
YHTEINEN ASEMA JA ASUINALUE KIRKKONUMMEN KANSSA RANTARADAN VARTEEN

Espoon kaupunki on yhdessä muiden Helsingin seudun kuntien ja valtion kanssa solminut sopimuksen tulevien vuosien asuntotavoitteista. Sopimus on tärkeä, mutta myös haasteellinen. Asuntotarjontaa tulee lisätä hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. On syytä selvittää kaikki mahdollisuudet jo olemassa olevien ratojen varrella.

Useamman vuoden ajan Mankin seisake on ollut lakkauttamisuhan alla, koska sillä on ollut vähän käyttäjiä. Seisakkeen läheisyyteen on myös vaikea luoda edellytyksiä uudelle asuntorakentamiselle, koska perustamisolosuhteet ovat tuolla alueella vaikeat, mikä taas vaikuttaisi asuntorakentamisen hintaan ratkaisevasti. Mankin alueen rakentamista vaikeuttaa myös tulvaongelmat.

On kuitenkin perusteltua etsiä uusia rakentamismahdollisuuksia rantaradan varrelta. Yksi mahdollisuus olisi siirtää Mankin seisaketta lännemmäksi Kirkkonummen rajalle ja toteuttaa sinne uusi yhteinen asema ja asuinalue. Nyt kun Espoolla ja Kirkkonummella on sopimus yhteistyön lisäämiseksi kuntien välillä, voisi Espoo aloitteellisesti käynnistää neuvottelut yhteisen maankäytön suunnittelun aloittamiseksi yhteisellä rajallamme. Näin yhteistyöstä syntyisi konkreettista hyvinvointia molempiin kuntiin.

Mikäli Mankin seisake siirrettäisiin länteen, edellyttää se Mankin alueen joukkoliikenteen kehittämistä bussiliikenteenä. Muutoinkin Kauklahden alueen liityntäliikenne kaipaa uutta tarkastelua ja parantamista, jotta joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen palvelukyky tulee turvattua alueella.

Esitämme, että Espoon kaupunki toimii aloitteellisesti, jotta Espoon ja Kirkkonummen rajalle rantaradan varteen suunnitellaan yhteinen asema ja asuinalue.

.

Jaana Leppäkorpi yhdessä muiden valtuutettujen kanssa

***

Kuvassa Tuomarilan asema, jonka ympärille parhaillaan rakentuu uusi asuinalue.

.

Ps. Tila-blogissamme ollaan edelleen nimikysymyksen äärellä.

Uusi seudullinen liikenne-YTV

Pääkaupunkiseudun kunnat pääsivät eilen sopimukseen joukkoliikenteen ja YTV:n tulevaisuudesta. Ratkaisun syntyminen vei enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, mutta kyllä se kannatti. Olen tyytyväinen syntyneeseen ratkaisuun, koska se vahvistaa seudullista kehittämistä.

Ratkaisun myötä nykyisestä YTV:stä irrotetaan joukkoliikenne asiat uuteen erilliseen liikenne-YTV:hen, joka jatkossa vastaa Helsingin seudun joukkoliikenteen suunnittelusta (myös PLJ), kilpailutuksesta ja tilaamisesta - siis joukkoliikenteen viranomaistoiminnoista kokonaisuutena. Tietysti vain niiden kuntien osalta, jotka mukaan tulevat. Myös valtio (VR) on yksi osapuoli uudessa yhtymässä. Kirkkonummi ja Keravahan ovat jo olleet yhteisessä järjestelmässä osin mukana ja on hyvä, jos järjestelmä näiltä osin laajenee.

Nyt kun Helsingin seudun 14 kuntaa ovat sopineet yhteisistä asuntotavoitteistaan, on tärkeää kehittää sitä tukevaa joukkoliikenteen järjestelmää. Tässä on eväät siihen. Eittämättä kehyskunnat kasvavat ja myös sieltä on oltava mahdollista kulkea julkisilla töihin.

Tässä on muuten tämän toisen merkittävän sopimuksen heikko lenkki: asuntosopimuksen allekirjoittajien joukossa ei ole liikenne- ja viestintäministeriötä, vaikka asuntorakentamiseen aina liittyy olennaisesti liikenteen suunnittelu ja rakentaminen. Ehkä tästäkin syystä valtion edustajat yskähtelevät nyt metron kustannuksista. Hallitus ei kuitenkaan mitenkään voi livetä vastuustaan sen rakentamisesta, vaikka siellä kepulaisia onkin.

***

Ps. Tila-blogissamme pohditaan nimiasiaa, mihin kaipaamme kovasti ideoita.

Espoolaisten yhteinen asema Iltalehdessä

Kirjoitukseni Länsiväylässä Espoon aseman kunnostamisen hitaudesta on herättänyt keskustelua. Olen saanut myönteistä palautetta. Eräs espoolainen lähestyi jopa kirjeellä ja toi esiin, kuinka tärkeää kunnostaminen on.

Iltalehti on avannut nettijulkaisuunsa Espoo-sivut ja lehden toimittaja haastatteli minua asian tiimoilta. Juttu löytyy täältä. Lehden tekemän kyselyn mukaan aseman kunto ärsyttää eniten asukkaita, mikä osoittaa sen ettei kyse ole vain Espoon keskuksen asukkaiden asiasta, vaan koko Espoon ilmeestä. Juuri siksi kunnostamista pitää kiirehtiä ja jokaisen virkamiehen pöydällä hankkeen pitää olla päällimmäisin asia!

On hyvä myös miettiä, mitä sitten? Asema kunnostetaan se on nyt selvä ja sitä ennnen ensi viikolla painokuvilla peitetään vaneriseinät. Perusteellisen remontin jälkeen pitää miettiä, miten saamme pidettyä aseman siistinä. Asemalle tarvitaan sosiaalista kontrollia, elämää ja toimintaa. Minulle ehdotettiin, että kaupunki voisi palkata sinne nuoria vastaamaan alueen siistimisestä. Roskaaminen vähenisi, jos joku kulkisi roskaajan perässä noukkimassa ne maasta pois. Sitä pitänee miettiä. Vastaavia kokemuksiahan on Stop Töhryille kampanjasta.

Kaavaprosessi ei nopeudu lautakuntaa haukkumalla

Toimialajohtaja Louko moukaroi viime viikolla kaupunkisuunnittelulautakuntaa. Hän syytti lautakuntaa hidastelusta ja jopa siitä, että lautakunta vaarantaa Helsingin seudun kuntien kanssa sovitut yhteiset asuntotavoitteet.

Loukon arvostelukaupunkisuunnittelulautakuntaa kohtaan on asiatonta, sillä toimialajohtajan ei kuulu arvostella demokraattisesti valittua elintä julkisuudessa. Perimmiltään KSL toteuttaa valtuuston tahtoa, mikä näkyy myös siinä, että perusteellinen työ lautakunnassa on ollut tae sille, ettei asemakaavoja ole valtuustosta palautettu uudelleen valmisteltavaksi viime vuosina.
- Jos kaavoja palautettaisiin, joutuisivat virkamiehet valmistelemaan niitä moneen kertaan ja silloin tulisi tehtyä paljon turhaa työtä. Loukon on viimein aika tottua siihen, että Espoossa luottamusmiehet käyttävät heille annettua päätösvaltaa, eivätkä suostu vain luottamaan ja toimimaan kumileimasimina.

Toimialajohtajan kommentti on tulkittavissa myös epäluottamuslauseeksi kaavoitusprosessin uudistamista kohtaan. Tavoitteenamme on ollut nopeuttaa kaavoitusta sillä, että lautakunta pääsee kommentoimaan valmistelua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin löydetään päättäjien ja kaavoittajien välille yhteinen sävel kunkin alueen kehittämiselle.
- Loukon soisi mieluummin sparraavan omaa henkilökuntaansa tuomaan rohkeammin luonnoksia keskusteltavaksi, jotta kaavaprosessi todella nopeutuisi.

KSL on ennen muuta Espoon tulevaisuuslautakunta. Sen tuleekin paneutua hankkeisiin perusteellisesti, sillä kaavoituksen ratkaisuihin on myöhemmin hyvin vaikea vaikuttaa. Hyvällä kaavoituksella luomme parhaimmillaan viihtyisää, turvallista ja terveellistä ympäristöä myös meidän lapsillemme. Espoo kasvaa koko ajan, eikä kehitys saa olla suunnittelematonta.

Miksi kaavoitus kestää Espoossa?
- Ensinnälkin meiltä on puuttunut yleiskaava ja sen yhteydessä tehdyt perusteelliset luonto ym. selvitykset, jotka helpottaisivat asemakaavoitusta. Vasta tänä vuonna Etelä-Espoossa tämä asia korjaantuu. Jos jollain alueella saattaa olla liito-oravia tai muita uhanalaisia eläimiä, kannattaisi ne selvittää mieluummin ennen kuin joku niin määrää. Peittelemällä näistäkään asioista ei selviä.
- Toinen keskeinen seikka, joka kaavoitusta pitkittää on se, että asemakaavat tehdään pääasiassa yksityisen omistamalle maalle. Asemakaavan lisäksi näissä tapauksissa tulee tehdä maankäyttösopimus. Yksinkertaisissakin tapauksissa sopimuksen tekoon kuluu vuosi. Pahimmillaan voi käydä niin kuten Kaupunginkalliossa on käynyt, neuvottelut voivat jumittua vuosiksi yhden maanomistajan välille. Tuon alueen kaavan KSL laittoin lokakuussa 2003 kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi, eikä se vieläkään ole hallitukseen tullut.

Tähän asiaan Loukolla ei ole ollut halua puuttu, eikä kehittämisehdotuksia. Itse olen esittänyt, että vähintään reilun vuoden sopimusneuvotteluiden jälkeen asiaa pitäisi automaattisesti käsitellä luottamushenkilöelimessä, joka ohjeistaisi kaupungin virkamiehiä jatkon suhteen. Kaupungin toiminnan tulisi olla neuvotteluissa määrätietoisempaa ja jämäkämpää.

Jos kaupunki omistaisi maata, joita asemakaavoittaa, ei näitä neuvotteluita tarvittaisi lainkaan. On siis erikoista, että toimialajohtaja arvostelee KSL kaavoittamisen hitaudesta ja samaan aikaan hän on haluton tehostamaan kaupungin maanhankintaa, joka varmuudella nopeuttaisi kaavoitusta. Nykyisin kaupunki ei käytä keinoja, joita sillä on.

Todellisuudessa valmistelutyö (kaavoitus, selvitykset, muu suunnittelu, sopimusneuvottelut) on se, mihin kaavoituksessa aikaa kuluu. Jos lautakunta toisinaan jättää asemakaavan kahdeksi viikoksi pöydälle perehtyäkseen siihen kunnolla, on sillä hyvin pieni vaikutus kokonaisaikaan.


Hista on vaikea kysymys
Histastahan Loukon arvosteluissa oikeasti on kyse. Ei ole lainkaan kohtuutonta, että Histan suunnitteluun käytetään aikaa onhan kyse pienen uuden kaupungin luomisesta Espooseen. Tehokkaan joukkoliikenteen puute oli keskeisin syy, miksi kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Ja syystäkin mitä enemmän asiaa miettii. Tämän vahvistaa myös VTT:n kohua herättänyt raportti.

On myös syytä nostaa keskusteluun se, kuinka realistista on suunnitella pientä kaupunkia ilman kunnollisia palveluita. Ajatushan on ollut, että esim. ison osan terveyspalveluista alueen asukkaat saavat Espoon keskuksesta. Hista on nähty ikään kuin keskuksen alakeskuksena. Tämä aiheuttaa liikennettä, eikä luo toimivaa arkea alueen tuleville asukkaille ja perheille, joille aluetta suunnitellaan. Toimiiko tällainen riisuttu kaupunki? Vai halutaanko tällä peittää vain todelliset kustannukset, jotta hanke etenisi suotuisammin.

Mitä huolellisemmin me nyt Histan osalta ratkaisemme kaikki avoimet kysymykset, sitä sujuvampaa tulevaisuudessa on alueen asemakaavoittaminen. Sitten joskus kun sen aika on.

***

Olen ollut kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja, siksi aihe herätti halun kommentoida.

Kuvassa nuija, jota Espoossa käyttävät päättäjät, eivät virkamiehet.

Asemasilta huonoin mahdollinen käyntikortti

Ankeana ja ränsistyneenä käynnistyi Espoon keskuksessa 550-juhlavuosi. Vuosia asukkaiden mielestä eniten kohennusta kaipaava paikka alueellamme on ollut Espoon asema. Tästä johtuen kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaosto päätti maaliskuussa keskuksen vuoden 2007 kehittämistavoitteiden yhteydessä, että ”Asemasillan pitkän tähtäimen kehittämisvaihtoehdot selvitetään. Asemasilta kunnostetaan juhlavuodeksi 2008.”

Päätösesitys syntyi aloitteestani, mutta sen otti asian esittelijä toimialajohtaja Olavi Louko omakseen ja jaosto oli asian suhteen yksituumainen. Asemasillan kohentaminen juhlakuntoon oli kaikkien mielestä tarpeen. Myöhemmin myös kaupunginhallitus on asiasta keskustellut mm. kaupungintalon ideakilpailun yhteydessä ja kiirehtinyt asemasillan ostamista, jotta kunnostaminen voisi alkaa. Espoon keskuksen kehittämistä korostetaan myös Espoon strategiassa ja virkamiehet ovat tätä korostaneet useissa lehtihaastatteluissa.

Useaan otteeseen olen tuon päätöksen jälkeen kysellyt asian etenemisestä. Olen myös saanut kuulla toimialajohtaja Loukolta, että keskuksen projektipäällikkö Torsti Hokkasella on ollut koko ajan täydet valtuudet itse hoitaa Ratahallintokeskuksen kanssa aseman kauppaa, jotta työ etenisi ripeästi.

Nyt kun juhlavuosi on käynnistynyt kirjoittaa projektipäällikkömme Espoon keskuksen kehittämisfoorumilla seuraavasti: ”Aseman kunnostaminen on rakennusluvan vaativa toimenpide. Ihan vuodeksi 2008 ei valmista saada, mutta työt alkavat, kun luvat ja rakennussuunnitelmat saadaan valmiiksi sekä urakat kyseltyä. Juhlavuodeksi valmista haaveilivat luottamusmiehet.”

Itse en osannut tuota maaliskuista päätöstä pitää haaveiluna, vaan uskoin myös virkamiesten siihen sitoutuneen onhan kyse paikasta, jonka jokainen alueellamme asuva ja liikkuva – myös mahdolliset juhlavieraat - näkee ja useimmat meistä päivittäin. Asemasilta nykyisellään on huonoin mahdollinen käyntikortti koko Espoolle, eikä sen ankeutta ei poista lakana kaupungintalon seinässä, joka näyttää siis olevan ainoa konkreettinen asia, jonka alueemme asukkaat juhlavuoden kunniaksi saivat.

Yllä olevan kirjoituksen vuoksi herää ihmettely, kuka päätti pyyhkiä kaupunginhallituksen jaoston päätöksellä seinää? Olisi luullut, että yhdeksässä kuukaudessa olisi saatu enemmän aikaiseksi. Osto-, lupa- ja suunnittelu- sekä urakkaprosesseja olisi pystytty viemään limittäin eteenpäin, jos hanke olisi suunniteltu kunnolla. Ratahallintokeskuksessa oli jopa keväällä käsitys, että kaupat asemasta syntyvät ripeästi, mutta mitään ei tapahtunut koko vuonna. Kuka on vastuussa tästä vitkuttelusta?

Juhlavuoden valtuustossa alkusyksystä päätetään kaupungintalon ja sen ympäristön tulevaisuudesta. Valitettavasti on vain niin, että nämäkin päätökset tulevat olemaan vain suunnitelmia. Vie vuosia ennen kuin tulevat ideat muuttuvat kaavoiksi ja myöhemmin rakennuksiksi.

Suunnitelmia Espoon keskuksen alueelta ei ole koskaan puuttunutkaan. Niiden toteuttaminen vain on aina kestänyt tolkuttoman kauan.



Jaana Leppäkorpi
Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen


Kirjoitus on julkaistu 9.1.2008 Länsiväylässä. Aiheesta on myös tietoa ja keskustelua Espoon keskuksen kehittämisfoorumissa. Yllä olevissa kuvissa muutama kohta asemasillan kunnosta ja alimpana taas visio siitä, miltä silta jonain päivänä näyttää.

Liikettä asuntoasioissa

Vuosi näyttää alkavan asuntoasioiden kannalta myönteisesti. helsingin seudun kuntien ja valtion välinen sopimus asuntotuotannon lisäämiseksi on valmisteilla ja siinä on tulossa ihan oikeasti keinoja lisätä asuntotuotantoa. Lisätukea ara-tuontantoon on tulossa ja sen lisäksi tavoite on lisätä vapaarahoitteista vuokra-asuntotuotantoa.

Maanantai-iltana oli kaupunginhallituksen iltakoulu, jossa näitä asioita hieman sivusimme. Pääaiheena oli Tapiolan, Otaniemen ja Keinaniemen alueen kehittäminen, mihin olennaisesti liittyy myös asuntotuotannon lisääminen. Oli hyvä kuulla, kuinka mahdollisuuksia on vaikka kuinka, kunhan saadaan vaan hommat rullaamaan eli hankkeet etenemään kaavoista rakennustyömaiksi. Muutama kaupuginkin omistama paikka joukossa taisi olla, joiden toteuttaminen on aina varmempaa kuin yksityisillä mailla sijaitsevat kohteet.

Kauppakamarin ja yritysten huudot työvoimapulasta, joka johtuu pääasiassa kohtuuhintaisen asumisen puutteesta ovat tulleet kuulleeksi. Ainakin siltä tuntuu, sillä nyt puhutaan entistä painavammin omistussuhteiltaan monipuolisen asuntotuotannon puolesta. Yritykset ovat kiinnostuneita alueista, missä on osaavia ihmisiä ja ihmiset ovat taas siellä, missä heidän on mahdollista asua. Ennen sekin asia oli toisin päin.

Tänään on näemmä Pellervon taloudellinen tutkimuskeskus tuonut oman panostuksensa tähän keskusteluun: Helsinkiin ei kannata muuttaa ellei ole yli 3 000 euron ansiot tiedossa (myös HS). Edistä tässä sitten palvelualojen työllisyyttä noilla aloilla kun ei edes unelmoida tuollaisista palkoista!

Olennaista on tuonkin tiedotteen lopussa oleva toteamus: kaavoitettua maata on vaikka kuinka, mutta edelleenkin sen jemmaaminen on kannatavampaa kuin myyminen rakennettavaksi. Joka vuosi myymätön kaavoitettu tontti on yhä arvokkaampi ja siksi tontteja ei myydä nyt.

Nyt kun Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla rakennetaan liian vähän ja asuminen on näin kallista, on pendelöinti kaukaakin edullisempaa. Se taas on kestämätöntä ympäristön kannalta, eikä ole hyvä ratkaisu perheelliselle muutoinkaan. Kukapa ei mielluummin olisi kotona lastensa kanssa kuin istuisi autossa ruuhkassa yksin?

Enemmän, enemmän, enemmän

Minusta vuodenvaihde on ihan hyvä hetki pohtia omaa elämäänsä ja haluaako sitä jotenkin muuttaa. Jo mennyttä syksyä miettiessäni tiesin omat lupaukseni tälle vuodelle: enemmän liikuntaa, enemmän kulttuuria ja enemmän hyvää mieltä. Uskon, että nuo kaksi ensimmäistä johtaa väistämättä kolmanteen, kuten myös se että kuljemme taas valoa kohti.

Joululomalla olen jo hieman ryhdistäytynyt näiden asioiden äärellä. Kävimme katsomassa Röllin sydän elokuvan ja olen kahlannut läpi Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan lähes kokonaan. Tämä taisi olla kolmas kerta kun yritin kirjaa lukea. Siinä on minulle liikaa tarinoita, vähempikin riittäisi. Elämme nyt niin erilaista aikaa, ettei kirjan sanoma ole järisyttänyt maailmaani. On aika vaikeaa samaistua sen vapaisiin naisiin. Toki myönnän, että tuon kirjan ja rohkeiden naisten tekojen hedelmistä saan nyt itse nauttia, ja voin pitää jopa itsestään selvyyten itsenäisyyttä ja vapautta, joka meillä on. Hyllyssä odottaa jo monta muuta kirjaa, joten pitää lukea tuo opus nopeasti loppuun.

On ihanaa, kun lapset alkavat olla siinä iässä, että heidän kanssaan voi nauttia lasten kulttuurista. Aion käydä heidän kanssaan elokuvissa ja teatterissa tänäkin vuonna. Väinö kävi isänsä kanssa jääkiekko-ottelussa, joten piakkoin käymme kaikki yhdessä Bluesin otteluissa - viimeistään ensi syksynä uskoisin.

Kuntosalilla ja uimassa olen poikennut vain kerran lomallani. Olisin kuntoillut enemmänkin ellen olisi ollut jouluna kipeänä. No, salikortti on edelleen voimassa, joten käytävä siellä on. Väinö taas aloittaa parin viikon päästä uimakoulun, joten viikottaiset uintireissut on merkitty kalenteriin aikaa sitten.

Hyvää Uutta Vuotta!