Joulun rauhaa

Arkihuolesi kaikki heitä,

mieles nuorena nousta suo.

Armas joulu jo kutsuu meitä

taasen muistojen suurten luo.

Kylmä voisko nyt olla kellä,

talven säästä kun tuoksahtaa

lämmin leuto ja henkäys hellä,

rinnan jäitä mi liuottaa.

- Alpo Noponen-

Syksyn varrelta

Pimeys ja harmaus ovat vieneet kovasti voimia. Sen huomaa omasta olosta, mutta eniten se harmittaa lasten vuoksi. Onneksi sentään hekin jo hieman osaavat odottaa tulevaa ja edessä olevat vapaapäivät innostavat jaksamaan. Marraskuulle kuuluisi lomaviikko jokaiselle, jos minulta tulevien työehtosopimuksien tavoitteita kysyttäisiin. Syksyn tes-kierrosta taas en halua muistella - sen verran tunteita se edelleen nostattaa.

Päättäjän aika on pitkä
.. eikä aina ole sitä parasta mahdollista ratkaisua. Päällimmäiseksi syksystä jäi mieleen rantaraitti - valitettavasti - ja talousarvio (erityisesti lapsiperheiden kotipalvelun puute ja päivähoidon tukaluus). Se johtuu siitä, että kovin montaa tärkeää asiaa olemme vain odotelleet. Pääkaupunkiseudun yhteistyökysymykset ovat jääneet auki, koska Helsinki on ollut useassa asiassa eri mieltä kuin muut. Asuntopolitiikasta kävimme hyvän keskustelun, mutta johtopäätöksiä saamme odotella, kuten myös valtion toimenpiteitä. Ministeri Vapaavuorella on nyt todellinen näytön paikka.

Myös YTV:n tulevaisuus on edelleen avoin ja jätevoimalahanke etenee keväällä päätettäväksi. YTV:n tulevaisuuteen liittyy myös joukkoliikenteen suunnittelu. Vuoden alussa saamme käsiimme Metron hankepäätöksen ja siinä yhteydessä tarkentuneen hinta-arvion.

Lähipalvelusuunnitelman valmistelun käynnistämistä olen odotellut, mutta sekin on tainnut hukkua jonnekin, missä kaikki "lähes valmiit" asiat ovat. Ihmettelen todella, kuinka esimerkiksi yhden yksinkertaisen aseman ostaminen Ratahallintokeskukselta voi viedä niin paljon aikaa tai miksi ihmeessä Suviniityn asemakaavat eivät ole edenneet suunnitelman mukaisesti?

Kaupunginkallion asemakaavan jumittumisen maankäyttösopimusneuvotteluihin nostin esille KH:ssa aiemmin, mutta miksi ihmeessä pääosin kaupungin omilla mailla oleva Suviniityn asemakaavoitus jumittaa? Sitä en ymmärrä eikä vastausta ole osannut kertoa toimialajohtaja Loukokaan. Kaavoituksen ja asuntorakentamisen nopeuttaminen tuntuu näidenkin esimerkkien valossa täysin mahdottomalta, mutta kai sitä on päättäjän vain jatkettava sinnikästä hoputtamista. Itse kun ei voi mennä piirtämään tai sopimusta tekemään.

Tässä odotellessa alkaa pohtia onko kaikki toisin ensi vuonna? Ehkäpä, mutta ainakin työtä tulee olemaan paljon, vaikka vuosi onkin yhtä juhlaa. Ensi vuosi on Espoon 550-juhlavuosi ja Espoon keskus saa sen kunniaksi uuden kivisillan ja ratkaisun kaupungintalon tulevaisuudesta ympäristöineen. Ja toivottavasti myös ehostetun asemasillan.

Työelämä
Töissä on ollut mielenkiintoista ja uuteen lainsäädäntöön valmistautuminen on vienyt voimia. Syksyllä huomasin kuitenkin oikeasti viihtyväni työssäni, kun jouduin hetken oikeasti miettimään haluaisinko vaihtaa tehtäviä. Hain erästä paikkaa ja kävin haastattelussakin, mutta päädyin jättämään asian siihen.

Totesin, etten ole valmis luopumaan siitä mitä minulla tällä hetkellä on saadakseni jotain uutta. Ruoho ei siis ole ainakaan vielä vihreämpää aidan takana, jotta hyppäisin sen yli. Sen ymmärtäminen tuntui oikeasti hyvältä, tärkeältäkin.

Perhe
Lapset ovat oppineet syksyn aikana paljon. Elsasta on kehittynyt aikamoinen laulaja. Lapsi hoilaa matkalla päiväkotiin ja laulaa kotonakin toisinaan niin, että seinät raikaavat. Väinö taas on jatkanut piirtämistä ja kaikenlaisten uusien asioiden oppimista. Ja kuten Petri omassa blogissaan kirjoitti on poika alkanut hahmottaa myös sen, ettei maailmassa kaikilla olekaan asiat hyvin. Asunnottomuudesta keskustellessamme oli kurjaa vastata Elsan kysymykseen rakennetaanko heille taloa. Lapsilla on ongelmiin niin selvät ratkaisut, mutta miksi ne meille aikuisille ovat niin vaikeita?

Kaikki lasten käynnit erilaisissa keskusteluissa ja tutkimuksissa on syksyn aikana suoritettu ja todettu, että kouluun Väinön voi hyvillä mielin päästää. Keväällä aikoja on vähemmän, mutta erilaista seurantaa on. Vuosi alkaa siis aikojen varaamisella silmälääkäriin, neuvolaan, fysioterapeutille. Ainakin.

Ruumiin ja mielen kulttuuria
Loppuvuoden pimeys on vienyt voimia, enkä ole jaksanut liikkua riittävästi. Alkusyksystä kävin salilla, lenkillä tai uimassa parhaimmillaan viitenä päivänä viikossa, nyt on hyvä jos olen jaksanut tehdä jotain pari kertaa viikossa. Vähintään kerran viikossa olen kuitenkin huonoimpinakin viikkoina salilla poikennut. Ensi vuonna sitten uudella puhdilla.

Hieman on tullut myös harrastettua kulttuuria, mistä olen tyytyväinen. Olen käynyt olme kertaa leffassa ja pari kertaa teatterissa sekä WEEGEEssä katsomassa modernia taidetta. Mielelläni hämmästelen yhä uudelleen Dalin uskomattomia teoksia, joista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Toinen vieraileva taiteilija Ranskasta ei tehnyt vastaavaa vaikutusta. Minusta täytetyt linnut kuuluvat eläinmuseoon, ei taidemuseoon.

Vuoden viimeinen kaupunginhallitus

Vaikeaa on tämä päätöksenteko toisinaan. On tilanteita, joissa ei ole olemassa hyviä ratkaisuja, mutta päättäjän pitää olla tietoinen kehnonkin kompromissin vaikutuksista. Tästä syystä päätimme ottaa vielä kerran käsiteltäväksi Kuitinmäen koulun oppilaiden siirtämisen Keski-Espoon kouluun.

Asian valmistelusta on jäänyt huono maku: työntekijöiden, oppilaiden ja vanhempien kanssa ei ole riittävän ajoissa keskusteltu, eikä vaihtoehtoja ei ole puitu avoimesti. Ei riitä, että tiedetään miten paljon Keski-Espoon koululla on neliöitä ja huoneita, jos on syntynyt tunne siitä, ettei tilojen käyttömahdollisuuksia ja oppilaiden tarpeita ole nähty.

Tänään asian käsittelyn yhteydessä heräsi myös kysymys siitä onko tätä ratkaisua mahdollisuus tukea vielä jollain tavoin. Siirtyminen uuteen kouluun remontin tieltä ja uusien oppilaiden vastaanottaminen vaatii henkilökunnalta aikalailla joustavuutta ja ideoita. Itse haluan varmistua siitä, että henkilökunnan hyvinvoinnista huolehditaan ja että lapset saavat turvallisen ja tasapainoisen koulupäivän.


***

Lehdistä on voinut lukea, että metron suunnittelun ohella myös asemien seudut ovat alkaneet kiinnostaa. Hesari uutisoi muutamia päiviä sitten SRV Viitosten ajatuksista rakentaa hulppeita asuintorneja Kelaniemen aseman päälle. Uutisointi herätti myös muut toimijat ja KH:n jäsenet saivat eilen postia kilpailevasta ehdotuksesta. Hyvä niin.

Maa-alueen varaaminen tietylle toimijalle on iso ratkaisu, joten sitä ei ole syytä tehdä hätiköiden. Tästä syystä asia otettiin pois listalta ja se tuodaan uudelleen valmisteltuna ensi vuonna päätettäväksi.

Sinänsä on hyvä ajatus rakentaa Keilaniemeen asuntoja ja ratkaisu saa olla rohkeakin. Kaupunkikuvallisesti paikka on äärettömän tärkeä ja haastava onhan se kahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen kulmassa. Uusi rakentaminen tiivistää kaupunkia ja näin rakennetaan asumista, joka todella tukeutuu joukkoliikenteeseen. Ratkaisuun kuuluu myös viherkansi väylän yli, joka mahdollistaisi kulkemisen Tapiolasta Keilaniemeen. On hyvä, jos voimme toteuttaa ideoita, jotka tekevät alueesta elävämmän kaikkina vuorokauden aikoina.

Näihin asioihin, kuten myös metron hankesuunnitelmaan palaamme ensi vuonna.

Lapsiperheiden palvelut Espoon keskuksessa

Espoon keskuksen alue on muuttunut ja tulee muuttumaan paljon tulevina vuosina. Alueelle on rakennettu aikalailla uutta asumista. Se merkitsee uusia asukkaita sitä myöten haasteita palveluiden tuottamiselle. Espoon keskus on erityisesti lapsiperheiden keskus, mikä näkyy myös tulevien vuosien palvelusuunnitelmissa. Pelkästään kolmen seuraavan vuoden aikana alueellemme tulee lisää yli 400 pientä koululaista.

Neuvolatoiminnassa ei lähivuosina ole tapahtumassa suuria muutoksia. Kuluvan vuoden aikana remontoitiin ja laajennettiin Bembölen neuvolaa, eikä ensi vuonna vastaavia suunnitelmia ole. Tuleva talousarvio saattaa tuoda lisää työntekijöitä vahvistamaan neuvolan perhetyötä ja kotipalvelua, mutta tarkkaa tietoa muutoksista ei vielä ole.

Asukkaiden määrän kasvu ja parantunut työtilanne yhdessä ovat tuoneet suuria paineita päivähoitoon. Ensi vuoden lopulla valmistuu uusi ja laajennettu Tuomarilan päiväkoti, jonka jälkeen hoitoa sieltä saavat myös pienimmät lapset. Sen jälkeen käynnistyy Suvelan päiväkodin remontti. Kulovalkean uudella asuinalueella on aloittanut juuri ryhmäperhepäiväkoti ja toinen avaa ovensa ensi syksynä. Päivähoidon tilannetta seurataan tarkoin ja mm. Vanttilan ja Ymmerstan päiväkotien toteuttamista kiirehdittiin valtuuston talousarvioneuvotteluissa. Kauklahdessa tilanne on erityisen tukala ja siellä selvitelläänkin erilaisia tilaratkaisuja koko ajan.

Onneksi vaikea päiväkotitilanne ei ole vaikuttanut merkittävästi päivähoidon avoimeen toimintaan, mikä tukee kotona lapsiaan hoitavia vanhempia. Kauklahdessa toimintaa on tosin jouduttu sovittelemaan päivähoidon laajenemisen vuoksi ja Kaivomestarinkin osalta toiminta käynnistyy suunniteltua pienimuotoisempana, mutta sielläkin aloittaa vuoden vaihteessa Pikkumestarin avoin ryhmä.

Tänä vuonna Muuralaan valmistui Koulumestarin koulu, missä Kirkkojärven lapsetkin aloittivat syksyllä koulutiensä. Syksyn aikana on purettu Kirkkojärven koulua, jotta ensi vuonna uuden rakentaminen voitaisiin aloittaa. Uusi koulu valmistuu vuonna 2010 ja tarjoaa silloin opetusta ykkösestä ysiin. Syksyn aikana opetuslautakunta päätti pitää Jalavapuiston parakit paikoillaan siihen saakka, kunnes Kirkkojärven koulu valmistuu. Tarkoitus on, että tuolloin pohditaan Espoon keskuksen alueen kouluverkkoa kokonaisuutena.

Ensi vuoden saamme vielä kokonaan odottaa Keski-Espoon kirjaston uusien tilojen rakentumista, sillä kirjaston ovet avautuvat vuoden 2009 puolella. Sen suunnitelmissa on huomioitu se, että alueellamme on paljon lapsiasiakkaita. Kun kirjasto siirtyy uusiin tiloihin muuttuvat entiset kirjaston tilat Keski-Espoon koululla asukas- ja nuorisotilaksi.

Keski-Espoon urheilupuiston suunnitelmista käydään edelleen keskustelua. Kunnollisemmat pukutilat liikuntaa harrastaville tulisi saada ja kaupungin talousarviossa onkin varattu niihin varoja, mutta vasta vuodelle 2010. On toivottavaa, että siihen mennessä löytyisi toimiva yhteistyöratkaisu myös jäähallin rakentamiselle urheilupuistoon.

Moni lapsille tärkeä rakennus on siis vielä suunnitteilla tai rakenteilla ja huoli siitä, kuinka selviämme palveluiden tarpeen kasvusta on suuri. Selviytyminen tulevista vuosista edellyttää luovia ja joustavia ratkaisuja, joita toivottavasti löytyy.

**
Juttu julkaistu Keski-Espoon Sanomissa 9.12.2008
Kuvissa lapsemme kesäisessä asukaspuistossa (ihanaa muistella aurinkoa ja lämpöä tähän aikaan vuodesta) ja alempana näkymä Tuomarilan asemalta Kulovalkean uudelle asuinalueelle.

Isänmaa kosketti

Keskiviikkona saattoi radion välityksellä viettää iloista varttia isänmaan kunniaksi. Hetki päättyi Jukka Kuoppamäen lauluun Sininen ja valkoinen, jonka suomalaiset ovat äänestäneet maatamme parhaiten kuvaavaksi kappaleeksi. Kaikessa pateettisuudessaan tilaisuus ja biisi koskettivat. Omalla maalla ja sen itsenäisyydellä on merkitystä ja se liikuttaa. Ja minusta saakin herättää tunteita, kuten kaikki mikä rakasta on.

Tässä loppu juhlarunosta:

20-v, räppäri Pikku G (oma sanoitus):
Suomi on vapaa, puhdas ja turva,
Suomi on taidetta, metsiä ja puita.
Suomi on sävel, rytmi ja runo,
kunnialla seisoo maa vankka ja sulo.

10-v, Santeri Nuutinen / Kotikatu:
Suomi on äiti ja isä ja koulu,
Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.
Suomi on netti ja mese ja tsätti,
ihku ja fantsu ja namu ja nätti.

Itsenäisyyspäivää juhlimme monikulttuurisesti Kannunsillanmäen teatteritilassa. Lapsemme täydensivät omalla tavallaan virallista ohjelmaa ja parhaimmillaan heidän aloitteestaan lavalla oli aikalailla lapsia tanssimassa. Monikultturisuutta sekin, että joukossa oli yksi ihan alkuperäinenkin suomalainen.

Suomi on yhä monikulttuurisempi ja me olemme nähneet sen muutoksen, mutta meidän lapset ovat aina eläneet tässä uudessa Suomessa. Tässäkin tilaisuudessa heillä oli tuttuja, joiden kanssa leikkiä. Kotona ei meillä mietitä lasten ihonväriä tai muita ulkoisia seikkoja, mutta pohditaan kyllä mitä kieltä kukin päiväkodin lapsi jo nyt osaa.

Juhlassa lapsilla oli energiaa vaikka muille jakaa. Kotiin tultuamme katsoimme televisiosta itsenäisyyspäivän juhlakonserttia, joka tuli Espoon Länsiautoareenasta. Ohjelman aikana Väinö nukahti käsiensä varaan niin väsynyt hän lopulta oli kaikesta juhlinnasta.

Ylimpänä on kuva Väinön Suomesta, jossa maamme lippu iloisena liehuu.

Teos on syntynyt päiväkodissa, missä meillä oli tiistaina itsenäisyyspäivän juhla. Lapset olivat valmistaneet esityksiä, jotka kuvasivat Suomen luontoa ja neljää vuodenaikaamme. Meidän lasten ryhmä esitti talvi- ja jouluaiheisia lauluja. Oli huimaa nähdä oma tytär (3,5 -vee) mikrofonikädessä lavalla laulamassa, vaikkei esitys mennytkään niin hyvin kuin kuulemma harjoituksissa. Elsalla on itse asiassa niin kuuluva ääni, että se raikkaa kirkkaana ilman mikkiäkin. Ja mielelläänhän laulaakin.

Palvelua on

Päätin hakea piristystä joulun aikaan kampaajalta ja uudistua taas hieman. Ohessa kuvia uudesta kampauksestani tuoreeltaan. Täytyy sanoa, että nautin todella kampaajallani käynneistä. Olen käynyt samassa paikassa siitä alken, kun muutimme Tuomarilaan vuonna 1998. Suosin mielelläni lähipalveluita.

Kampaajallani palvelu on aina erinomaista ja aikaa hiusten leikkaukseen tuntuu aina löytyvän, vaikka olisi kuinka kiireinen aika. Uskollisuutta arvostetaan joustavuudella. Työn ohessa vaihdetaan kuulumisia ja saan nauttia kupin kuumaa kahvia odottaessani värin vaikuttamista.

Viime päivinä olemme vertailleet pankkien tarjoamaa palvelua. Se osoittautui itse asiassa vaikeammaksi kuin odotimme, sillä mitä moninaisempaa asiakkuus on sitä vaikeampaa on vertailu ja myös pankin vaihtaminen. Asiaa oli kuitenkin syytä selvittää ja siinä yhteydessä saimme todella ystävällistä ja ripeää palvelua. Asoiden selvittäminen ja hoito sujui kätevästi osin myös sähköpostilla.

Päädyimme lopulta jatkamaan hyvin sujunutta asiakkuutta vanhassa pankissa. Kun nyt sitten kävimme hoitamassa paperiasioita, en voinut kuin ihmetellä kuinka tarkkaan pankin rouva muisti aikaisemmin käymämme keskustelut erilaisista ainakin toistaiseksi toteutumattomista ideoista. Palvelua on sekin, ettei omia asioita tarvitse moneen kertaan kertoa.

Aika usein kuulee väitteitä, ettei Suomessa osattaisi palvella ihmisiä. Itsepalveluyhteiskunta on nakertanut palvelukulttuuria muka entisestään. Viime päivien kokemuksien perusteella en voi millään yhtyä näihin väitteisiin. Hyvä palvelu saa tuntemaan itsensä erityiseksi ja saa mielen iloikseksi.

Oikein hyvää joulun odotusta!

Ajatuksia kuntataloudesta ja nuorista kiireen keskellä

Taas on se aika menossa, kun viikon päivät menevät nopeaa, eikä aikaa pysähtymiseen juuri ole. Onneksi sentään olen iltaisin ollut kotona ennen kuin lapset menevät nukkumaan.

Tiistaina oli jälleen puolueen kuntapalvelutyöryhmän kokous ja kävimme keskustelua kuntataloudesta ja palveluiden rahoittamisesta. Keskustelun jälkeen olo oli hieman epätoivoinen: parhaan mahdollisen saavuttaminen on niin vaikeaa - puhumattakaan, että meillä olisi yhteistä käsitystä siitä.

Nyt kuitenkin kuntapalveluiden rahoitus on niin epäselvää, ettei sitä tavallinen kuntapäättäjä - palveluiden käyttäjästä puhumattakaan - ymmärrä. Kuka vastaa ja kuka rahoittaa mitäkin ovat olennaisia kysymyksiä. Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus saada niihin selkeitä vastauksia.

Itse ajattelen, että pääosa kuntalaisten maksamista veroista tulisi ohjata suoraan kuntaan ja myös iso osa yritysten maksamista yhteisöverojen tuotosta tulisi jäädä kuntaan, missä yritys sijaitsee. Nythän näistä varoista ison osan kerää valtio ja osan se palauttaa (tai on palauttavinaan) kunnille valtionosuuksina. Samalla tasataan kuntien välisiä varallisuuseroja siten, että käytännössä esim. Espoo on koko ajan nettomaksaja ja pienet kunnat taas saavat enemmän kuin tuottavat itse valtiolle.

Kyllä minä ymmärrän, että kuntien taloudellista tilannetta tulee jollain tavoin tasata, mutta eikö sen voisi hoitaa selkeämmällä ja avoimemmalla järjestelmällä? Nykyinen laskutusjärjestelmä vaatii todellista perehtyneisyyttä talouden saloihin.

Yhä useammin, yhä useamman asian yhteydessä tekee mieli kysyä onko selkeiden järjestelmien luominen mahdotonta? Jo demokratiankin kannalta juuri kuntien talouden ja palvelurakenteen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvä ja avoin, jotta asioihin vaikuttaminen olisi mahdollista, eikö?

***
Menneellä viikolla olin myös nuorten osallisuushankkeen päätösseminaarissa. Tilaisuudessa julkaistiin Lasten ja nuoren kunta -kirja, mitä en ole vielä lukenut, mutta uskon sen herättävän mielenkiintoisia ajatuksia lasten osallisuudesta ja sen edistämisestä Espoossa.

Seminaari oli omassa mielessäni pienoinen aikamatka myös menneeseen. Viisi vuotta sitten työskentelin Nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä opetusministeriössä ja siinä roolissa olin myös mukana osallisuushankkeen käynnistystyössä. Olin jonkin pienryhmän sihteerinä pohtimassa pienten lasten siirtymävaiheiden pulmia, vaikka varsinaisestihan hanke keskittyi pohtimaan keinoja edistää nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Halusimme edistää osallisuutta, emme korjata syrjäytymistä.

Hankkeen isä oli silloinen pääministeri Lipponen ja äiti työmionisteri Filatov. Hankkeessa puhuimme paljon mm. opinto-ohjauksen kehittämistarpeista (koulumaailma ja työelämä muuttuvat niin nopeasti) sekä siitä, kuka on se vastuullinen taho, joka oikeasti tukee peruskoulun jälkeen kaiken ulkopuolelle jäänyttä nuorta. Päätösseminaarissa esiteltiin erilaisia paikallisia hankkeita, jotka opetushallituksen rahoituksella olivat syntyneet tukemaan nuorten osallisuutta. Vaikuttavaa, mutta silti työtä on vielä paljon jäljellä.

Meillä Espoossahan Omniassa on ollut ohjus-hanke, jonka tehtävänä oli poimia ammatilliset opinnot keskeyttäneet nuoret takaisin koulupolulle tai työpajoille. Sekään ei kuitenkaan ole työskennellyt niiden nuorten kanssa, jotka eivät ole hakeneet mihinkään. Myöskin lukiossa olevien nuorten tuki ja ohjaus on liian vähäistä. Näitä asioita olisi hyvä miettiä siis näillä omilla nurkillakin esim. kun laadimme lastensuojelusuunnitelmaa tai nuorisolain mukaista toimenpideohjelmaa.

Osallisuushankkeen valmistelutyö on jäänyt minulle mieleen aivan erityisenä työtehtävänä, sillä odotin silloin Väinöä. Oli hyvin antoisaa pohtia lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnin tukemista, sillä samalla se oli osa omaa valmistautumistani äitiyteen ja vanhemmuuteen.

Vastuuta läheisistä

Osallistuin eilen ensimmäisen kerran demareiden palveluiden tulevaisuutta miettivään työryhmään. Se valmistelee puoluekokoukselle ajatuksia siitä, millainen meidän mielestämme on toimiva kunta, joka luo edellytyksiä kuntalaisten hyvinvoinnille.

Keskustelu oli mielenkiintoista ja on aina ilo kuunnella toisten viisaita puheenvuoroja. Tällaiset kohtaamiset ovat mahdollisuus oppia ja selkeyttää myös omaa ajattelua, jos vaikka oma panos muutoin jäisi pieneksi. Yksi syy muuten, miksi aikoinaan liityin puolueeseen: mahdollisuus päästä otsikoiden taakse, syvemmälle asioiden sisään.

Itse pohdin vastuuta, joka meille kaikille kuuluu itsestämme ja läheisistämme. Monesti kuulee väitteitä, että me demarit olisimme olleet siirtämässä vanhemmille kuuluvaa vastuuta kunnalle ja palveluita tuottaville työntekijöille. Minusta nämä legendat eivät vastaa todellisuutta, jota itse koen joka päivä palveluiden käyttäjänä.

Jos ajatellaan päivähoitoa niin on itsestään selvää, että vaihdamme päivittäin kuulumisia aamuin ja illoin lapsistamme. Näin jaamme tietoa lastemme tilanteesta ja tuemme toisiamme huolehtimaan lapsistamme hyvin. Tietysti lapsi kasvaa ja kehittyy päiväkodissa tai koulussa, mutta niinhän on aina ollut. Lapsi kasvaa suhteissaan toisiin ihmisiin. On tärkeää, että päivähoitoryhmässä ja koulussa aikuinen ohjaa lasten kehitystä, jota joka tapauksessa tapahtuu. Ei meillä koskaan ole opettajat vain opettaneet, vaikka joskus sellaisen kuvan tämän päivän koulusta käytetyistä puheenvuoroista saisikin.

Kasvatus on yhteisöllinen tapahtuma. Se ei vie kuitenkaan vanhemmilta perimmäistä vastuuta huolehtia lapsistaan, eikä velvollisuutta tukea omaa lasta: puuttua, ohjata ja rakastaa. Tämä on jaettua vastuuta, jota me demaritkin olemme olleet palveluihin luomassa. Kun modernissa yhteiskunnassa lähiyhteisöt ovat yhä löyhempiä, on julkiset palvelut korvanneet sieltä aikaisemmin tullutta tukea. Samalla ihmisten ja perheiden saama tuki on ammatillistunut, se perustuu yhä enemmän tietoon, ei niinkään omiin kokemuksiin.

Uskon, että ihminen luonnostaan kantaa itsestään ja lähimmäisistään vastuuta ja huolehtii rakkaittensa hyvinvoinnista. Palveluissa on siis sisäänrakennettuna oma vastuu - mikä on hyvä - mutta sitä pitää olla sopivasti. Ketään ei saa jättää yksin haastavissa tilanteissa. Kahden pienen lapsen vanhempana uskon, että yksi ihmiselämän elämän suurimmista muutoksista on ensimmäisen lapsen syntymä ja silloin jokainen meistä tarvitsee tukea - on aina tarvinnut. Onneksi meillä onkin neuvolajärjestelmä, joka tukee ja kulkee pitkään jokaisen perheen rinnalla tässä muutoksessa.

Kukaan meistä ei selviä ilman apua kaikesta. Palveluiden tärkeä tehtävä onkin tukea meitä, vahvistaa meitä siinä tärkeässä tehtävässä, joka meillä jokaisella tässä yhteisössämme on.

Talousarviosta sopu

Perjantaina tuli tieto, että talousarvioneuvottelut on käyty aikataulun mukaan ja päättyneet laajaan yhteisymmärrykseen. Kaikki valtuustoryhmät ovat mukana sopimuksessa, mitä en lainkaan ihmettele.

Perhe- ja sosiaalipalveluihin on tulossa 400 000 euroa lisää, jotta lautakunta voi tarpeen mukaan perustaa uusia vankansseja tai käyttää ostopalveluita. Tällä rahalla on siis mahdollista parantaa neuvolan perhetyötä eli huolehtia perheohjaajien työn jatkumisesta ja lisätä perhetyöntekijöitä, jotta lapsiperheille olisi oikeasti tarjolla kotipalvelua. Toivottavasti sosiaali- ja terveyslautakunta päätyy niin tekemään!

Päivähoidon tilanne on ollut viime aikoina huolestuttava. Hoitoon tulevien lasten määrä on kasvanut niin, että paikoitellen avoimen päivähoidon toimintoja on jouduttu supistamaan kun lakisääteinen päivähoito on tarvinnut tiloja suunniteltua enemmän. Neuvottelijat ovat aikaistaneet mm. Vanttilan päiväkotia ja kiirehtivat myös Ymmerstan päiväkotia, jotta selviämme kasvaneesta kysynnästä.

Koulutoimi sai lisää rahaa tuntikehykseen ja oppilashuoltoon (koulukuraattorin ja koulupsykologin vakansseja). Neuvotteluissa on lisätty varoja myös siirtokelpoisiin koulutiloihin. Uskoakseni tämä vahvistaa opetuslautakunnan ratkaisun säilyttää Jalavapuiston parakkitilat vuoteen 2010.

Talousarvion valmistelu tuntuu toisinaan peliltä. Joka vuosi on asioita, jotka kaikkien yllätykseksi uupuvat talousarviosta ja suurta iloa tuntien me päättäjät saamme ne nostaa sinne takaisin. Yksi tällainen asia on joka vuosi ollut Leppävaaran maauimala. Tänä vuonna sitä on viime vuoden pätöksen mukaan suunniteltu, mutta niinpä vaan kaupunginjohtaja oli taas sen jättänyt investointilistalta täysin pois. Ja jälleen kerran se neuvotteluissa on nostettu takaisin. Nyt tuo souvi loppuu sillä, eiköhän Leppävaaran maauimala ensi vuonna viimein rakenneta samassa yhteydessä kun uimahalli remontoidaan.

Tässä oli siis vain osa neuvotteluissa syntyneistä muutoksista. Sen verran hyviä ne kuitenkin ovat, että voin omalta osaltani olla tyytyväinen ja valmis kannattamaan muutettua talousarviota.

YTV:n tulevaisuus?

Olin tänään YTV:n seutukokouksessa, missä päätimme ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Mielessä oli kuitenkin myös muita kysymyksiä kuin mitä virallisissa papereissa oli eli mikä YTV:n tulevaisuus oikein on.

Varsinaisessa toimintasuunnitelmassa tärkeitä asioita olivat: joukkoliikenteen lippujen hintojen maltillinen korotus hintojen kasvun myötä (2,3 % seutuliput ja 1,3 % Espoon sisäinen), PLJ-työn jatkaminen (Espoon kärkihankkeita Länsimetro sekä Kaupunkiradan ja Kehä II:n jatko) sekä jätteenpolton tärkeät ratkaisut (Yva- ja hankintaprosessit menossa, missä Espoon "kandidaatit" ovat Ämmässuo ja Juvanmalmi). Pitkällä aikavälillä tärkeää on yhä tehokkaammat toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eli esim. raideliikenteen lisääminen ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden parantaminen.

Mutta onko YTV:tä enää ensi vuoden jälkeen olemassa? Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö takkuaa ennen kaikkea liikenneasioiden osalta. Helsingille on koko ajan ollut vastenmielistä YTV:n kehittäminen, laajentaminen ja vahvistaminen syistä, joita en vieläkään ymmärrä.

Espoon kanta on - ja oli tänäänkin -, että YTV:n laajentaminen tulisi aloittaa Kirkkonummesta ja Keravasta, kun niiden YTV:n kanssa tekemä sopimus liikenneyhteistyöstä päättyy ensi vuoden lopussa. Emme kuitenkaan esittäneet, että YTV:n pitäisi ryhtyä toimiin näiden kuntien täysjäsenyyden edistämiseksi, vaan toivoimme asian selvittämistä, jotta Helsinki ei tyrmäisi esitystämme.
- Politiikka on toisinaan monimutkaista ja ihmisten arkielämän kannalta käsittämätöntä.

Muiden kuin helsinkiläisten (kokoomuslaisten ja vihreiden) kanta kai on se, että YTV:tä tulisi kehittää, ei purkaa. Saa nähdä mihin lopulta päädymme. Olisiko sopiva kompromissi se, että YTV:n nimi muutetaan helsinkiläisille mieluisammaksi? Ainakin se olisi halvempaa kuin yhden organisaation puolittainen tai täydellinen alasajo, jotta saataisiin rakentaa uusi vastaavanlainen organisaatio.

Uusi johtaja Espooseen

Espoon kaupungin valtuusto valitsi sivistystoimen uudeksi toimialajohtajaksi Aulis Pitkälän. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, vaikka kaikenmoista tässä matkan varrella ehdittiin kirjoitella.

Kirjoituksissa pohdittiin myös kuka tässä valitsee ja saneleeko joku päätöksen toisten puolesta. Kun prosessi eteneni niin kai lopulta kaikille kävi selväksi, ettei kukaan ole valtuustolle mitään sanelemassa. Ei ole tarvinnut sanella, kun etsinnässä oli paras mahdollinen hakija.

Itse näin hakijalistan ensimmäisen kerran pari tuntia ennen hakuajan päättymistä ja myönnän silloin huolestuneeni. Siinä vaiheessa listalla ei ollut ehdokasta, joka olisi ollut selvästi yli muiden. Huoli oli sen verran suurta, että siinä tuli muutama puhelukin soitettua. Sain kuulla, että hakemuksia on vielä tulossa ja rauhoituin, eikä sen jälkeen ole tarvinnut olla huolissaan.

Aulis Pitkälällä oli hakijoista selvästi eniten kokemusta, jota toimialajohtajalta edellytetään. Hän on johtanut suurta organisaatiota pitkään, mikä on ehdoton edellytys kun tällaiseen tehtävään tekijää valitaan. Tämä on tärkeää myös siksi, että toimialalla on ollut juuri johtamisessa ongelmia viime vuosina. Eräs päättäjistä totesikin aiemmissa keskusteluissa, että toimialalla tilanne on ollut niin vaikea, ettei sinne voi ottaa ketään uudelleen harjoittelemaan johtamista.

Pitkälällä on myös laaja toimialan tuntemus. Espoolle on myös eduksi, että saamme johtajan, joka on jo sisällä pääkaupunkiseudun yhteistyökuvioissa. Oli hyvä kuulla useamman kokoomuslaisen kehuvan Pitkälää juuri näistä ansioista.

Muutama valtuutettu väitti valintaa puhtaan poliittiseksi, koska Pitkälä on demareiden jäsen. Minusta tässä olisi ollut kyse poliittisesta virkanimityksestä, jos olisimme yrittäneet väittää jotain ihmistä muita paremmaksi vain siksi, että hänellä on puolueen jäsenkirja. Nyt valitsimme pätevimmän, eikä valintaa tällaisessa tilanteessa saa estää se, että hän on myös poliittisesti sitoutunut ja valveutunut.

Ihmisiä ei saa syrjiä heidän arvomaailmansa vuoksi. Miten ihmeessä me saisimme enemmän ihmisiä mukaan toimimaan luottamustehtävissä, jos se samalla voi viedä heiltä mahdollisuuden edetä työelämässä? On erikoista, etteivät edes valtuutetut arvosta sitä työtä, jota he itsekin tekevät politiikassa. Siitähän tässä laajasti ottaen oli kysymys.

Välähdyksiä juhlaputkesta

Kyllä se kaksi tuntia aika pitkä on ja pienistä lapsista lähtee uskomattoman paljon ääntä. Huomasimme myös, etteivät lapset syö juuri mitään, vaikka pöydässä oli monenmoista ja pienet pojat ehtivät ajatustakin nopeammin kaikkialle. Onneksi lapset olivat taitavia kulkemaan rappusissa. Hauskaa oli, eikä kellekään tullut harmia, eikä kukaan loukkaantunut. Onnistuneet juhlat siis!

Tässä oli Väinön itse suunnittelema kakku. Näköiskuva tuossa kuulemma oli, vaikka pojalla parta ei vielä kasvakaan. :D

Väinö sai monenlaisia lahjoja ja oli jälleen kerran ihanaa nähdä, kuinka innoissaan hän niistä kaikista oli. Autorataa poika on toivonut jo pidempään ja nyt niitä on sitten meillä kaksi. Liioittelua myönnän, mutta niin siinä nyt vain kävi. Alla oleva on äidin suosikki.

Sunnuntaiaamuna oli uusi juhlan aihe. Lapset olivat leiponeet muhkeat pullat isälleen ja toivat ne sänkyyn.

****

Ps. Hienoa, että hallitus päätti sitten luopua päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Niin minä uskoin tapahtuvankin: http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2007/05/myrsky.html

Odottavissa tunnelmissa

Lapset ovat nyt tulleet sitten siihen ikään, että meillä on tänään ensimmäiset kaverisynttärit. Myönnän, että harvoin on jännittänyt näin. Meille on tulossa seitsemän pientä poikaa juhlimaan!

Olen myös miettinyt onko kaksi tuntia lyhyt vai pitkä aika. Ja mitä kaikkea siinä ajassa oikein ehtiikään tapahtua? Viime päivinä on kuitenkin vahvistunut usko siihen, että kyllä me tästäkin selviämme. :))

***

Eilen oli Espoon demareiden kunnallisjärjestön syyskokous. Kokousta ennen puolueen puheenjohtaja Heinäluoma kertoi ajankohtaisia kuulumisia eduskunnasta sekä arvioi puoleen tulevaisuuden näkymiä hieman. Saimme kuulla, että puolueen kansanedustajat valmistelavat oikeasti vaihtoehtoisen budjetin, josta näkyy omat painotukset. Hyvä niin.

Puolueen kannatus ei ole noussut, vaikka viime aikoina toisten puolueiden kannatus on laskenut. Kyse on siitä ansaitsemmeko kansalaisten luottamuksen siinä tilanteessa, missä usko hallitukseen alkaa horjua. Itse en usko, että kannatus siirtyy meille automaattisesti, vaan siihen vaaditaan työtä, uskottavia tekoja ja puheenvuoroja.

Puolueessa tuntuu nyt olevan kaksi erilaista linjaa: toiset uskovat, että haukkumalla hallitusta pääsemme aikanaan takaisin valtaan. Näiltä unohtuu, että toisinaan puolueilla on siihen mennyt useampi vaalikausi.

Toiset meistä taas uskovat, että vain puolueen uudistumisen kautta syntyy uutta kannatusta ja luottamusta. Yksi askel tässä muutoksessa oli mielestäni paljon huomiota saanut Hämeenlinnan kokous. Juuri nyt me tarvitsemme juuri sellaisia kohtaamisia yhä enemmän! Meidän pitää keskustella ja miettiä missä olemme ja mihin suuntaan haluamme mennä sekä miten me sen teemme.

***

Uusi tähti on syntynyt Espooseen:

Eilisessä kokouksissa valitsimme myös uuden puheenjohtajan johtamaan meitä espoolaisia demareita: Mika Helanderin! Itse olin erittäin tyytyväinen hänen valintaansa ja toivotan kaikkea hyvää alkavalle taipaleelle. Mika työskentelee sosiologian professorina ja kertoi olevansa vaikuttunut Allardin ajatuksista.

Kokous henki uusia ja lupaavia tuulia. Oli rohkeutta sanoa ja puhua rakentavasti. Toivon todella, että saisimme tästä nyt uuden otteen omaan työhömme ja toimintaamme. Oikeasti meillä on aika hyviä ihmisiä mukana tässä liikkeessä!

Miten kohtuuhintaisia asuntoja?

Viimein kaupunginhallitus on varannut aikaa keskustella asuntopolitiikasta perusteellisesti iltakoulun merkeissä. Kysymys on erittäin kiperä, sillä asuminen on tolkuttoman kallista ja ihmisten on kovin vaikeaa toteuttaa asumisen unelmiaan pääkaupunkiseudulla.

Meillä Espoossa on asetettu joitain tärkeitä asumiseen liittyviä tavoitteita: pyrimme lisäämään pientalotuotannon osuutta ja omatoimirakentajille myönnettävien tonttien määrää. Tämän lisäksi kaupungin oma vuokrataloyhtiö Espoonkruunu rakentaa vähintään 200 vuokra-asuntoa vuodessa. Jollain tavoin kaupungin on tarkoitus luoda edellytyksiä sille, että muut toimijat rakentaisivat sen lisäksi vielä 300 vuokra-asuntoa.

Tavoite on siis monipuolistaa asumisen vaihtoehtoja, mutta tuottaako se kohtuuhintaista asumista? Ja mitä me oikeastaan tarkoitamme kohtuuhintaisuudella? On tärkeää miettiä onko meillä keinoja tuottaa nykyistä edullisempia vuokra-asuntoja.

Omistusasuntojen hinta on myös pilvissä. Viime päivien uutiset tosin ovat kertoneet, että kasvu olisi hiipumassa. On hyvä, että rakennuttajat ovat kehitelleet erilaisia malleja päästä omistusasumiseen kiinni pienemmällä alkurahoituksella (esim. osaomistus). Myös Loft-asuntoja olisi hyvä saada syntymään lisää, koska ne ovat olleet kysyttyjä. Puoliksi rakennetussa asunnossa käsistään kätevillä olisi mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistaan ja päästä näin edullisemmin kiinni omaan tupaan.

Toisinaan näkee kirjoituksia, joissa vaaditaan suosimaan nykyistä enemmän kerrostaloja ja lopettamaan "höpötys" pientalotuotannon puolesta. Kestävän kehityksen vuoksi pitäisi muka sivuuttaa ihmisten toiveet täysin. Itse taas ihmettelen sitä, miksi juuri Suomi on Euroopan kerrostalovaltaisimpia maita, vaikka meillä on vähän asukkaita ja maata vaikka kuinka. Onko tosiaan esim. Hollannissa kerrostaloasumisen osuus vähäisempää ja kuinka se on mahdollista?

Ei pääkaupunkiseudulle voi kaavoittaa laajoja väljiä omakotitaloalueita, mutta on olemassa myös välivaihtoehtoja. Tiivis pientaloalue voi olla lähes yhtä tehokkaasti rakennettu kuin kerrostaloalue, mutta silti se voi tarjota hyvin suunniteltuna mahdollisuuksia omaan pihaan ja yksityisyyteen. Joskus taas tuntuu unohtuvan, että pientaloissakin voi olla vuokra-asuntoja.

Muutama vuosi sitten Leppävaaraan rakennettiin Säterinmetsän alue, joka yhdisti omatoimisen rakentamisen ja tiiviyden. Olen ollut hyvin pahoillani siitä, ettei vastaavaa ole toteutettu muualle. Kun tonttimaa on kallista, olisi meidän syytä tarjota myös pieniä tontteja. Lisäksi Säterinmetsää tutkittiin niin perusteellisesti, että me osaisimme toteuttaa vastaavanlaisen alueen nyt paremmin. Naapurisopu ei seuraavalla kerralla olisi yhtä koetuksella.

Eikä pientalotuotannon lisääminen tarkoita sitä, etteikö kerrostalojakin tarvittaisi. Kaupunkikeskuksiin niitä rakennetaan edelleen. Itse uskon, että myös väestön ikääntyminen lisää vaivattoman kerrostaloasumisen suosiota. Olen myös pohtinut mitä uutta kerrostaloasumiseen seuraavaksi tulee nyt kun lasitetut parvekkeet ovat jo kaikissa taloissa, jotta kysyntä saataisiin kasvamaan entisestään.

Millaista ylipäätään asumisen tuotekehittely meillä on? Myönnän, että tilavuus on ehkä keskeisin asumisen laatuun vaikuttava seikka, mutta kyllä tilaratkaisuillakin saadaan paljon aikaan. Jotkut onnistuneet yksityiskohdat tai ratkaisut voivat saada hyvälle mielelle, vaikka asunnossa olisi asunut vuosia.

Aktiivinen maapolitiikka on ainoa tae sille, että kaupunki ylipäätään pystyy vaikuttamaan asuntoasioihin. Espoon kaupungin toimettomuus tässä suhteessa on oikeastaan tyhmyyttä. Jos emme ole määrätietoisia omassa maanhankinnassamme, kuinka voisimme luovuttaa tontteja kerrostalo-, vuokratalo- tai pientalorakentajille - omatoimirakentajista nyt puhumattakaan.

Meillä ei ole pula kaavoitetuista tonteista, vaan pulaa on myytävänä olevista tonteista, jotka saataisiin rakentumaan. Kaupungin pitäisi omista enemmän maata itse, koska silloin voisimme vaikuttaa enemmän suunnitelmien toteutumiseen. Saisimme rakennuksia, asuntoja emmekä vain asemakaavoja. Maanhankinta kaikissa tilanteissa on todellista viisautta.

Jos Espoolla tosiaan nyt jäljellä kaksi kerrostalotonttia, pitäisi jokaisen viimein ymmärtää, ettei sellaisella varannolla edistetä minkäänlaista asuntopolitiikkaa. Asumisen kalleus on kieltämättä myös ikuisuuskysymys. Nyt se kuitenkin yhdistyy yhä pahenevaan työvoimapulaan ja siksi kaikki mahdollinen pitäisi tehdä, jotta joskus tulevaisuudessa kaikilla olisi varaa asua pääkaupunkiseudulla. Sekä herroilla että meillä, jotka ihmisiä palvelemalla elätämme itsemme.

Lapsiperheiden avuntarve unohtui talousarviosta

Espoon ensi vuoden talousarvio on nyt julkinen. Ensimmäinen huomio siitä on se, että lapsiperheiden kotipalveluun ensi vuodelle on luvassa vain kriteereitä - ei uusia tekijöitä. Tältä osin esitys tuntuu täysin mahdottomalta. Toisaalta tilanne tuntuu tutulta, sillä hieman samoja ajattelin vuosi sitten.

Espoossa on muutaman viime vuoden aikana kehitetty neuvolan palveluita. Terveydenhoitajia on koulutettu tekemään työtään paremmin, mutta kun meiltä uupuu 20 työntekijää, ei varhaisen tuen koulutusta pysty hyödyntämään työssään. Tältäkin osin talousarvio paikkaa väestönkasvusta syntyvää vajetta, ei kohenna työoloja valtakunnallisten suositusten tasolle. Tee siinä sitten enemmän kotikäyntejä, jotka tavoitteeksi on asetettu.

Neuvolaan on palkattu myös perheohjaajia tukemaan ja ohjaamaan perheitä. Kolme näistä ohjaajista on työskennellyt projektirahoituksella, joka loppuu vuoden vaihteessa. Kun talousarvio ei lupaa ainuttakaan uutta perheohjaajan vakanssia, tarkoittaa se että heidän osaltaan työ loppuu. Näin meille esitetään vaikka ohjaajilla on ollut enemmän töitä kuin mitä ovat pystyneet hoitamaan!

Viime talousarvioneuvotteluissa käynnistettiin Espoossa uudelleen lapsiperheiden kotipalvelu. Saimme neljä työntekijää koko Espooseen auttamaan konkreettisesti lastenhoidossa ja kotitöissä. Olisi luullut, että nyt näitä vakansseja olisi tullut lisää, mutta eipä näy ainuttakaan. On päivän selvää, ettei yksi työntekijä yhdellä suuralueella riitä millään, mutta jostain oli viime vuonna aloitettava. Aikamoiset kriteerit sitä saa olla, että palvelu todella kohdistuu kaikkein eniten sitä tarvitseville, jos nyt todella aiomme jatkaa ilman uusia työntekijöitä.

Toki omaa kotipalvelutoimintaa täydentää palvelusetelijärjestelmä, mutta kuten jo edellisessä kirjoituksessani kerroin, ei se toimi. Palveluseteli ei todellakaan tarkoita, että apua saisi, vaan se antaa mahdollisuuden saada apua, jos palveluntuottajalla on työntekijöitä osoittaa ja jos perheellä on varaa maksaa omavastuu palvelusta.

***

Talousarvioesitykseen liittyy mielenkiintoisia esityksiä myös investointien osalta. Olen itse ollut aistivinani, että Puolarmetsän sairaalan (Espoon sairaala ja vanhustyön kampus) toteuttaminen omana hankkeena on saanut kannatusta aikalailla eri ryhmissä. Hankkeen rahoituskin olisi mahdollista hoitaa alueelle kaavoitettavien asuntotonttien myymisestä saaduilla tuloilla. Nyt meille kuitenkin esitetään, että hankkeen toteuttamista elinkaarimallilla selvitetään.

Päätöksenteko vaatii toisinaan aikamoista sinnikkyyttä päättäjiltä, mutta en epäile etteikö meistä siihen olisi. Eiköhän tämäkin esitys paremmaksi saada.

***

Näiden fiilisten vastapainoksi ja kevennykseksi pieni tilannekuva viikonlopustamme: Kävimme lauantaina Teatteri Hevosenkengässä katsomassa Kummituskekkereitä. Matka teatteriin oli hankala, sillä julkiset kulkivat pyhäpäivän aikautaulun mukaan. Jouduimme kävelemään sen verran pitkän matkan, että taivallus otti Väinölle koville.

Perillä poika huomasi, että jotkut olivatkin tulleet autolla teatteriin. Lapsi-parka ei vielä tiedä, että me olimme kaiketi ainoat, jotka sinne tulivat julkisilla.

Johan on markkinat!

Viikon uutiset ovat taas saaneet minut pohtimaan markkinoita ja julkisen sektorin mahdollisuuksia hyödyntää yksityisen sektorin osaamista. On päivän selvää, ettei kunnan tai valtion tehtävä ole rakentaa isoja rakennuksia, vaan tuottaa palveluita. Nyt tämä työnjako julkisen ja yksityisen välillä on johtanut siihen, että meillä Helsingin keskustassa paraatipaikalla monttu, mutta ei musiikkitalolle rakentajaa.

Pienemmässä mittakaavassa seurasin kesällä samaa ilmiötä. Meillä asukaspuiston kunnostustyöt venyivät ja venyivät, kun yrityksiä, joille hommat olisivat kelvanneet ei löytynyt. Alueen lapsille se oli harmillista, kun juuri kesällä puistossa käy todella paljon perheitä ja lapsia.

Tämä ongelma ei ole vain teknisellä puolella. Meillä esim. neuvolasta myönnetään tietynlaisin kriteerein palvelusetelejä lapsiperheille, jolla he voivat ostaa lastenhoitoapua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että apua varmasti saa silloin kun sitä tarvitsee. Todellisuudessa apua saa, jos palveluntuottajalla on osoittaa työntekijä tekemään työtä perheeseen.

Tähän on tultu, kun työvoimapula on sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yritykset voivat valita mieluisammat työt ja jos kaikki kädet on sidottu, ei uusia töitä voi ottaa. Hyvä renki näyttää ottaneen ohjakset käsiinsä.

Millaisia johtopäätöksiä tästä pitäisi päättäjien tehdä?

Kunnan omasta työstä ja omista työntekijöitä ei ole mitään syytä luopua, mikä tarkoittaa kunnon palkkauksesta huolehtimista. Teknisellä puolella pitää olla ainakin sen verran tekijöitä, että erilaiset korjaustyöt tulee hoidettua, vaikka uudisrakentaminen ostettaisiinkin edelleen.

Sosiaali- ja terveystoimessa on tärkeää huolehtia omista palveluista, vaikka yksityisiä toimijoita olisikin mukana täydentämässä palveluvalikoimaa. Äkillistä avuntarpeisiin pitäisi löytyä omia ihmisiä auttamaan, eikä vain seteliä tai puhelinnumeroa, josta apua saa, jos saa.

Ainakaan näitä kysymyksiä ei saa unohtaa, kun mietimme miten tuotamme mitäkin palveluita tai kun mietimme tulevina viikkoina investointisuunnitelmiamme.

Järki voitti!

Pitkän ja monimutkaisten päätöskäsittelyiden jälkeen kaupunginhallitus päätti tänään täysin yksimielisesti, että rantaraitti Iirislahdessa rakennetaan rantaan olemassa olevan asemakaavan mukaisesti. Kehoitimme teknistä lautakuntaa toteuttamaan raitin kiistellyn osan vuoden 2009 loppuun mennessä.

Päätimme myös turvata taloyhtiön veneilymahdollisuudet. Kaupunki toteuttaa sillan siten, että taloyhtiöiden tekemää satama-allasta voitaisiin edelleen hyödyntää ja suurille veneille rakennetaan laituri rannan puolelle, mikäli siitä voidaan taloyhtiön kanssa sopia.

Raitti toteutaan rantaan luonnonarvoja kunnioittaen, mitä valtuustokin taisi edellyttää meiltä. Toivoimme, että puustoa säilytetään mahdollisimman paljon. Se on varmasti sekä kulkijoiden että taloyhtiön etu.

Syntynyt ratkaisu on vastuullinen ja kertoo kaupunginhallituksen kyvystä ratkaista kiperiä ongelmia. Toisinaan tarvitaan aikaa, jotta päästään yhteisymmärrykseen. Tässä se kannatti ja nyt syntyneen ratkaisun viesti on selvä. Uskon, että se myös luo edellytyksiä toteuttaa rantaraitti loppuun. Tässähän ei ole ollut kyse vain yhdestä pienestä pätkästä raittia vaan periaatteesta ja kokonaisuudesta.

Kirjamessuilla

Poikkesin kirjamessuilla. En ole aiemmin käynyt, vaikka kutsuja on edellisinäkin vuosina tullut. Nyt nuuhkaisin hieman tunnelmaa ja huomasin, että aikaa olisi pitänyt olla kunnolla ja ohjelmaan olisi pitänyt tutustua etukäteen. Kirjasyksyäkin olisi kannattanut seurata tarkemmin. Tunsin myös piston sisimmässäni, koska luen edelleen liian vähän. Romaaneja en juuri lainkaan, vaikka nyt yöpöydälläni onkin Doris Lessingin teos.

Yhden kirjan ostin. Seppo Lindblom on kirjoittanut kirjan, missä hän pohtii hyvinvointivaltion tilaa ja suomii myös poliitiikan kykyä tehdä päätöksiä. Kirja, joka on pakko lukea.

Sysmän kirjakylä oli myös messuilla. Mieli teki, mutta en raaskinut ostaa kirjaa Sysmästä. Pari Kirjakylä -lehteä tarttui matkaan ja mainos ensi kesän kirjakyläpäivistä (3.-6.7.-08). Pitää pistää ylös kalenteriin. Teemana on silloin Mika Waltari, jonka teosten pariin olisi myös hyvä joskus palata.

Lapsille toin Tatun ja Patun Suomi - kirjaa mainostavat viirit ja EU:n kartan. Mieluisia ja ilmaisia tulijaisia kumpainenkin. Tatua ja Patua meillä onkin jo useampana iltana luettu. Viime viikolla taas YK:n päivän merkeissä lapset olivat päiväkodissa keskustelleet eri maista. Elsa ja Väinö ovat olleet innoissaan sen vuoksi Espanjasta ja kartasta piti heti tarkistaa, missä se sijaitsee.

Helsingin seutu vuonna 2050?

Viikolla kuuden suurimman kaupungin päättäjät kokoontuivat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Osallistuin tapaamisen ensimmäiseen päivään, jolloin muut saivat kuulla mm. pääkaupunkiseudun yhteistyöstä. Saimme tilannekatsauksen siitä, missä Hensingin seudun visio 2050 -ideakilpailussa mennään. Kyse on siis 14 kunnan alueen suunnittelun pohjaksi haettavista ideoista. Kilpailu (Greater Helsinki Vision 2050) on kansainvälinen eli olemme kysyneet koko maailmalta, mitä seudulle pitäisi tehdä.

Tulokset julkistetaan joulukuussa. Valmistelua on johtanut Helsinki, joten työtä on myös tehty Helsingin malliin eli virkamiehet hoitavat koko kilpailun (toki Safa on mukana) ja me päättäjä saamme sitten aikanaan kuulla lopputuloksen. Meillä Espoossa aika usein kilpailuiden palkintolautakunnissa ollut edustettuna myös luottamusmiehet. Näin tulee olemaan esim. Espoon keskuksen ideakilpailussa.

Oli ilo kuitenkin kuulla, että kilpailu on avannut silmiä ja muuttanut ajattelua jo nyt. Kilpailun valmistelu edellytti tilanteen analysointia, jolloin kävi yhä selvemmäksi kuinka erilaisia seudun kunnat ovat. Myös maankäytössä on suuria eroja: pääkaupunkiseudun kaikki kunnat kasvavat sisäänpäin eli niissä maankäyttö tehostuu ja tiivistyy, kuten pitääkin - sen sijaan muu seutu hajaantuu.

Tästä johtuu se, että pendelöinti eli kulkeminen paikasta toiseen vie yhä enemmän ihmisten aikaa. Moni ihminen unelmoi omakotitalosta tai omasta pihasta, muttei arkipäivien vietosta auton penkillä.

Tavoitteena on löytää vastauksia haasteisiin, joita meillä on. Seutu kasvaa ja asuntoja tarvitaan lisää. Samalla tulee hillitä liikenteen kasvua ja edistää joukkoliikennettä. Pääkaupunkiseudulla asutaan ahtaasti, joten myös asumisväljyyden kasvu (tavoite 40-50 k-m2/hlö) edellyttää lisärakentamista. Tarvitsemme 70 miljoonaa asuntokerrosneliömetriä lisää vuoteen 2050.

Suunnittelijoilta on kysytty myös mielenkiintoisia kysymyksiä: millä ihmiset silloin elävät? Millaisia unelmia ihmisillä on? Ja mitä he toivovat hallinnolta?

Kilpailuun tuli yli sata työtä ja arvaus on, että osa on ulkomailta. Tekijäthän noissa kilpailuissa selvitetään vasta, kun arvostelu on tehty. Voittajien työt tulevat olemaan pohja Helsingin seudun MAL-vision tekemiselle. Nyt kilpailuohjelmaan on tehty kuva, missä näiden 14 kunnan yleiskaavat on liimattu yhteen.

Ei meidän katse ole vain vuodessa 2050, vaikka sitäkin on hyvä pohtia. Tämän rinnalla on toiminut asuntotyöryhmä, jonka tehtävänä on jyvittää kunnille vastuuta mm. sosiaalisesta asuntotuotannosta. Espoon osa on noin 500 vuokra-asuntoa vuodesta, josta kaupunki itse (tai siis Espoonkruunu) rakentaa noin 200 asuntoa vuodessa. Kun tältä osin konsernijaostossa kävimme keskustelua oli ilo huomata asennemuutos. Kruunulle asetetun tavoitteen puolesta ei tarvittu palopuheita, eikä sitä kyseenalaistettu.

Moni on ollut epäuskoinen tämän vapaaehtoisen yhteistyön mielekkyyden suhteen, mutta minusta nämäkin muutokset osoittavat että olemme oikealla tiellä. Kunnissa on eroja, eikä niitä ole syytä yhdistää, mutta vain yhdessä me selviämme.

Ehdokkaaksi ensi vuoden kuntavaaleihin?

Viikolla Länsiväylän toimittaja kyseli valtuutettujen suunnitelmia ensi kunnallisvaaleissa. Valitsin vaihtoehdon c eli mietin vielä mitä teen. Suoraan sanottuna toisinaan asia on ollut itselleni aivan selvää että lähden ehdokkaaksi, mutta on yhä useammin päiviä, jolloin haluan vetäytyä syrjään. Onneksi vielä ei tarvitse päättää, vaan ratkaisun on oltava valmis ensi syksyn alussa. Kuntavaalit on 26.10.2008.

Olen ollut puolueen toiminnassa parikymmentä vuotta. Espoossa minulla on ollut luottamustehtäviä sen ajan, mitä olen täällä asunut. Kaksi kautta olen toiminut valtuustossa ja olen saanut todella mielenkiintoisia tehtäviä kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja nyt kaupunginhallituksessa. Arvostan saamaani luottamusta.

Vaikutusvaltaan liittyy olennaisesti myös vastuu, enkä minä sitä pelkää. Tapanani on ollut perehtyä hyvin asioihin, joten syntyneet ratkaisut ovat olleet perusteltuja. Ei sellaista toimintaa ole vaikea puolustaa, jos keskustelu pysyy asiallisella linjalla. Valitettavasti vain demareiden sisäinen keskustelu on kaikkea muuta kuin asiallista ja olen lopen kyllästynyt siihen. On liikaa kaunaisuutta, katkeruutta, epäluuloa ja luottamuksen puutetta.

Ei demareiden valtuutetuissa ole mitään vikaa, eikä tulehtunut tila ole puhdas ikäkysymyskään. Osin se sitä tosin on, eikä sitä voi kieltää. Mutta jos kaikki osaisivat keskustella ja ajatella siten kuin ryhmämme ikäpresidentti Aaro Peuraniemi olisi meillä vain erimielisyyksiä asioista toisinaan, ei jatkuvasti ihmisten välillä. Nyt liikkeessä on liikaa sellaisia valtuustoryhmän ulkopuolisia, jotka katsovat tärkeimmäksi tehtäväkseen toisten haukkumisen.

Politiikka on taitolaji ja asioihin vaikuttaminen edellyttää yhteistyökykyä. Varsinkin valtuustotyö on parhaimmillaan hyvin konsensushakuista, jolloin erilainen profiloituminen on vaikeaa. En tiedä, kuinka paljon sellainen kuntalaisten parasta edistäisi, jos sillä ei mitään saada aikaiseksi. Silloin kun perustellusti ollaan eri mieltä, äänestetään tietysti ja enemmistö päättää, miten tehdään. Näissä tilanteissa olisi hyvä olla enemmistössä.

On tässä hyviäkin asioita, joiden vuoksi olen jaksanut jatkaa. Kaupunginhallitusryhmässämme henki on erinomainen. Pekka Vaara toimii insinöörijärjellään rakentavan analyyttisesti ja Fredrik Almqvist taas on rauhallisen viisas mies. Molempia arvostetaan ja kuunnellaan yli puoluerajojen, mikä on ehdoton edellytys omien ajatusten edistämiseksi.

On myös muita väyliä vaikuttaa. On ollut hienoa olla mukana puolueen työryhmätyössä, missä on linjattu SDP:n kantoja asioihin. Oli oikeastaan kunnia olla Lahden kokouksessa puhujana. Nyt minut on valittu kuntapalveluiden tulevaisuutta pohtivaan työryhmään, joka valmistelee ensi vuoden puoluekokoukseen Toimiva kunta – hyvinvoiva kuntalainen -asiakirjan Tarja Filatovin johdolla. Yritän jostain löytää aikaa tähän työhön, sillä se on oikeasti kiinnostavaa ja varmasti myös antoisaa.

Sokerina pohjalla, mutta ei mitenkään vähäisenä on oma osastomme Keski-Espoon demarit. Kokouksissamme keskustellaan välillä kiihkeästikin, mutta aina me lähdemme kotiin hyvillä mielin. Tässä porukassa on oikeasti mukava toimia. Osaamme puhaltaa yhteiseen hiileen ja pitää näin aatteen ja toiminnan kipinää yllä. He ovat ehkä suurin syy, jos ensi syksynä sittenkin lähden ehdokkaaksi.

Ei tuo sisäinen ruoskinta kovin usein ole suoraan minuun kohdistunut, mutta paha mieli siitä aina tulee haukuttiinpa asiattomasti kuka tahansa. Tietysti on niin, ettei politiikka voi aina olla hauskaakaan, mutta joskus sen pitäisi olla. Nyt on ollut nauru kaukana jo pidempään. En tee politiikkaa työkseni, mutta ei se enää ole harrastuskaan. Minulla - kuten jokaisella meistä - on oikeus ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistani ja nyt on aika miettiä aiheuttaako järjestömme kaunaisuus liikaa pahaa mieltä ja oloa.

Olen politiikassa mukana vaikuttaakseni ja parantaakseni maailmaa. Olen halunnut vaikuttaa myös puolueen toimintaan, mutta kaikkea ei voi muuttaa. Toisinaan tuntuu siltä, että espoolaisen sosialidemokratian henkinen tila on niin vaikea, ettei minulla ole edes yhdessä muiden kanssa voimia sitä parantaa. Jos tältä tuntuu vielä ensi syksynäkin, on silloin tietysti syytä tehdä omat johtopäätökset. Usko ja toivo paremmasta antaisi voimia jatkaa tätä työtä, mutta se edellyttää järjestömme uudistumista. Optimistina uskon, että kaikki on vielä mahdollista.

Onni on elää elämää, jossa olisi sisältöä ilman politiikkaakin ihan riittävästi yhdelle ihmiselle.