Rantaraitti

Politiikka on erikoista - ainakin Espoon valtuustossa. Keskustelimme eilisessä valtuustossa yli kaksi ja puoli tuntia rantaratista tai sen pienen pienestä osasta. Kyseessä oli kuitenkin tärkeä periaattellinen kysymys: jatkammeko rantaraitin toteuttamista, toteutammeko rantaraittia olemassa olevien asemakaavojen mukaan ja saako kaupunki rakentaa omalle maalleen.

Minulle noihin kysymyksiin vastaaminen on selvää. Rantaraitti on upea teko tuleville sukupolville: näin säilytämme rannat meidän kaikkien ja lastemmekin nautittavana.

Koko soppa alkoi siitä, että Kaupunginhallitus päätti käyttää viime keväänä otto-oikeuttaan teknisen lautakunnan päätökseen, joka koski asiaa. Sitten KH äänesti äänin 8-7, että raitin tuleekin tässä kohdassa kulkea nykyistä, väliaikaiseksi tarkoitettua reittiä pitkin kiertäen tuo kyseinen taloyhtiö. Enemmistö syntyi, kun Vihreiden edustaja vastoin kaikkia muita ryhmänsä jäseniä äänesti kiertämisen puolesta.

Eilen valtuustossa vaihtoehdot näyttivät selkeiltä: joko päätämme, että raitti toteutetaan teknisen lautakunnan suunnitelman mukaan (rannassa) tai merkitsemme tiedoksi KH:n kiertämistä koskevan ratkaisun. Sitten meille esitettiin kompromissina, että rantaraitti linjataan yhteistyössä taloyhtiön kanssa siten, että se voidaan toteuttaa ilman siltaa ja venesatamatoiminto säilyttäen. Lopulta valtuustossa voitti tämä ratkaisu, josta emme oikein tarkkaan edes tienneet, mitä se tarkoittaa, mihin se johtaa. Alkaako kaikki uudelleen alusta? Ja miksi?

***

Valtuustossa oli eilen paljon tärkeitä asioita. Päätimme kiinteistöveroprosenteista ja äänestimme jälleen kerran rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron korottamisen puolesta ja hävisimme. Päätimme lähettää Espoon -strategian ja kehyksen lautakuntien käsiteltäväksi. Hyväksyimme myös alkuyön tunteina päivähoidon järjestämisen strategian, joka olisi todella ansainnut perusteellisemman keskustelun. Ja hyväksyimme yhteistyösopimuksen Kirkkonummen kanssa.

Valtuuston esityslistalla oli eilen melkein 30 asiaa. Osa onneksi oli toki sellaisia, joista ei keskustelua syntynyt. Silti eilinen lista osoitti sen, että valtuustotyö olisi pitänyt aloittaa tänä syksynä aiemmin, jotta voisimme perusteellisemmin käsitellä asioita, joista päätämme. Rantaraitista olisi pitänyt järjestää oma kokouksensa.

Lahdessa 9.9.2007

Sunnuntaina oli SDP:n Tulevaisuusfoorumi, jonka pitäisi olla alku SDP:n uudelle tulevaisuudelle ja uudistumiselle. Tavoite on siirtää puolue 2000-luvulle. Miten se onnistuu jää nähtäväksi. Totta on tietysti se, että vastuu siitä on meillä jokaisella mukana olevalla. Kaupunginvaltuutetulla toki on hieman pienempi vastuu kuin puolueen puheenjohtajalla, mutta yhdessä me muodostamme kokonaisuuden, jota kansa arvioi nyt ja tulevaisuudessa.

Olen omassa työssäni nähnyt, kuinka tärkeää unelmat ja haaveet ovat. On vaikea saada nuorta tekemään itsensä hyväksi asioita, kuten esim. käymään koulua tai hoitamaan talouttaan, jos hänellä ei ole uskoa tulevaisuuteen, jos omalla elämällä ei ole merkitystä. Tämä sama pätee myös puolueeseen ja meihin siinä mukana oleviin. Mekin tarvitsemme unelmia ja tavoitteita, joiden vuoksi tehdä työtä ja olla olemassa liikkeenä. Tätä SDP nyt lähtee hakemaan.

Minua oli pyydetty Lahden foorumin alkutilaisuuteen pitämään lyhyt puheenvuoro palveluista niiden käyttäjän, tuottajan ja niistä päättävän näkökulmasta. Tavoite oli ennemminkin esittää kysymyksiä kuin valmiita vastauksia keskusteluun. Tässä puheenvuoroni suurin piirtein:

Omat kokemukseni palveluista niiden käyttäjänä ja niitä itse myös tuottavana ovat pääasiassa hyviä. Työväenliikkeen tai oikeammin sivistyssosialidemokratian suurta tarinaa on se, että me olemme yhä koulutumpia. Minua mietityttääkin, miten se näkyy ja miten sen pitäisi näkyä palveluiden tuottamisessa ja käyttämisessä? Miten se näkyy poliittisissa tavoitteissamme ja puheessamme?

Palveluiden käyttäjänä itse arvostan
- sitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja valita, haluan olla aktiivinen toimija, en palveluiden kohde, siksi esim. päivähoidossa puhutaan kasvatuskumppanuudesta;
- sitä, että perheemme arki toimii: meille se tarkoittaa sitä, että jokapäiväiset palvelut ovat lähellä kotiamme. Palveluiden tarjoamisessa tulisikin pohtia perheiden arjen maantiedettä ja luoda edellytyksiä arjen sujumiselle;
- luotettavuutta, joka syntyy työntekijöiden pysyvyydestä, ammattitaidosta, kyvystä keskustella kanssani ja antaa riittävästi tietoa. On selvää, että esim. lapsen sairaanhoidossa on vanhemmilla ja kotihoidolla iso vastuu lapsen toipumisessa.

Myös työntekijöiden osaamistaso on kasvanut. Näkyykö se tämän päivän palveluiden järjestämisessä - olemmeko me kuntapäättäjinä antaneet tilaa työntekijöiden erikoisosaamisen ja -kiinnostusten toteuttamiselle? Vai siirtyvätkö taitavimmat työntekijät kunnan töistä muualle. Työnteon motivaatio ei synny yksin rahasta (vaikka toki sosiaalityöntekijöiden palkkaus tulee saada kuntoon).

Pitääkö palveluiden olla samanlaisia kaikille samassa kunnassa? Vai olisiko mahdollista kehittää palveluita juuri alueiden ja sen asukkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi ja samalla hyödyntää työntekijöiden erikoisosaamista? Onko mahdollista luoda edellytyksiä positiiviselle erikoistumiselle ilman, että se johtaa joidenkin alueiden marginalisoitumiseen?

Palveluista puhuttaessa minulle on syntynyt käsitys siitä, että ennaltaehkäisy on tämän päivän politiikan megatrendi ja sitä kautta loputon toiveiden tynnyri. Kaikkia uusia ajatuksia, hankkeita ja määrärahan lisäyksiä perustellaan niiden ennaltaehkäisevällä vaikutuksella.
- Tekeekin mieli kysyä tiedämmekö me, mitä me ennaltaehkäisevällä työllä tarkoitamme? Olisiko valistuneilla kuntalaisilla oikeus saada meiltä päättäjiltä jäsennellympiä näkemyksiä tästäkin asiasta?

Muutos on Espoon keskuksen mahdollisuus

Julkisuudessa on viriteltyä keskustelua Espoon kaupungintalon paikasta. Aihe onkin ajankohtainen, sillä kaupunginhallituksessa on juuri käsiteltävänä suunnitelma Espoon keskuksen virastokeskuksen arkkitehtikilpailusta. Tavoitteena on löytää ideoita kaupungintalon ja laajemmin virastokeskuksen kehittämiselle ja uudistamiselle.

Olen iloinen siitä, että toimialajohtaja Louko selkeäsanaisesti kertoi, että kaupungintalon paikka on Espoon keskuksessa. Täällä maallinen ja henkinen valta (piispanistuin) toimivat rinta rinnan asukkaiden parhaaksi. Myös historialliset ja liikenteelliset syyt puoltavat sitä, että kaupungin hallinnollinen keskus on edelleen Espoon keskuksessa. Espoon strategiassa on asetettu tavoitteeksi kehittää keskusta, ei surkastuttaa sitä viemällä alueen työpaikat pois. Päätöksentekijät ovat uskoakseni yksimielisesti sitoutuneet tähän.

Kaupungintalon tulevaisuus ratkaistaan ideakilpailun pohjalta. Toivon, ettei nyt vielä linnoittauduttaisi leireihin purkamisen puolesta ja purkamista vastaan, vaan odotettaisiin avoimin mielin tulevia ideoita. Selvää on, että kaupungintalon pitää uudistua ja sitä kautta se tulee muuttumaan. Espoolaiset ansaitsevat kaupungintalon, josta voivat olla ylpeitä ja joka on kutsuva ja avoin kuntalaisille.

Ideakilpailussa ei ole kyse vain kaupungintalon tulevaisuudesta, vaan laajemmasta alueesta. Toivon, että aluetta ulkopuolelta tarkastelevat suunnittelijat voivat tuottaa meille täysin uudenlaisia ideoita kehittää aluetta historiallisia arvoja samalla kunnioittaen. Tavoitteena on monipuolistaa ja elävöittää radan pohjoispuolen ilmettä lisäämällä sinne asuntoja ja muutakin toimintaa.

Muutokset tapahtuvat hitaasti, mutta silti uskon vahvasti uuden Espoon keskuksen syntymiseen. Alueellamme on valtavasti mahdollisuuksia ja uusi rakentaminen parantaa alueen ilmettä, vaikka jo olemassa olevat rakennukset muistuttavatkin meitä aikaisemmista vuoksikymmenistä.

Entressen rakentaminen on aiheuttanut joissakin asukkaissa harmistusta. Rakennustyömaa häiritsee vielä pitkään arkea, mutta parantaa aikanaan merkittävästi alueemme palvelutarjontaa. Moni muukin rakennustyömaa on kohta käynnistymässä ja siksi onkin erityisen tärkeää suunnitella, kuinka alueella silloin liikutaan. Liian usein opastukset ovat riittäviä vain autoille ja kevyt liikenne unohdetaan.

Espoon keskuksessa on tehty työtä esteettömyyden eteen ja kaupungille on palkattu esteettömyysasiamies. Olisi toivottavaa, että hänen kanssaan suunniteltaisiin sujuvat kävelyreitit ja mietittäisiin opasteet, jotta rakennustyömaat eivät haittaisi kulkemista liiaksi.

Kun aikanaan Entresse kirjastoineen ja Espoontorin laajennus valmistuu, asemasilta kohentuu, Suviniityn asuinalue rakentuu ja kaupungin virastokeskus on uudistuu, on Espoon keskus täysin toisenlainen. Eikä sieltä silti puutu historian kerrostumia, kun vähän tarkemmin katsoo.

Espoon keskuksesta on kehittymässä erinomainen paikka asua, tehdä töitä, asioida, käydä ostoksilla ja harrastaa. Muutos ja uusi rakentaminen ovat todellinen mahdollisuus Espoon keskukselle ja meille täällä asuville.

Jaana Leppäkorpi
Kaupunginhallituksen jäsen (sd)
Tuomarila

Kirjoitus on julkaistu Länsiväylän Puheenvuoro -palstalla 9.9.2007

Kysymyksiä

Vähän aikaa sitten heräteltiin henkiin demareiden sosiaali- ja terveysalan yhdistys. Tavoitteena on saada näin liikkeeseen uusia ihmisiä ja uusia ajatuksia sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Yhdistys järjestää piakkoin terveyspoliittisen seminaariin ja syksyn aikana tullee mahdollisuus myös keskustella sosiaaliturvan uudistamisesta.

Tuollaiset kohtaamiset herättävät ajatuksia tai oikeastaan kysymyksiä, joihin haluaisin ainakin itse löytää vastauksia:

- sosiaaliturvan uudistaminen on välttämätöntä, mutta onko järjestelmän oikeudenmukainen yksinkertaistaminen (minkä kaikki puolueet ovat asettaneet tavoitteeksi) monimutkaistuvassa maailmassa mahdollista? Massatuotannon ohella yhä enemmän meille kaupataan räätälöityjä tuotteita ja palveluita. Eikö sosiaaliturvaakin pitäisi enemminkin räätälöidä ihmisten tilanteesta ja tarpeista lähtien?

- kaupungistuminen jatkuu ja suurissa kaupungeissa on yhä enemmän aivan omanlaisia ongelmia ja vaikeuksia. Miten palvelujärjestelmä ottaa vastaan tämän haasteen? Myös maahanmuuttajien määrä lisääntyy, miten se vaikuttaa sosiaaliturvaan?

- miten ja milloin terveyspalveluiden organisaatio uudistetaan? Työntekijäpula, yhä korkeammat koulutusvaatimukset edellyttävät (so. osaaminen), että hierarkinen rakenne vihdoin puretaan ja että lääkärit pääsevät pois jakkaraltaan. Potilaat ovat asiakkaita, joita tulee kohdella tasa-arvoisesti, ei hoidon kohteina. Potilaan ja hänen omaistensa sitoutuminen hoitoon on keskeistä paranemisen kannalta, mutta näkyykö se lääkäreiden työssä?

- mikä on kolmannen sektorin tulevaisuus ja mahdollisuus? Jättääkö tilaaja-tuottaja -mallin yleistyminen ja yrittäjyyden syntyminen kolmannelle sektorille tilaa toimia, vai edellyttääkö muutos kolmannen muuttumista yhä ammattimaisemmaksi? Menetämmekö sitä kautta jotain arvokasta?

Espoon keskuksesta, valtuustosopimuksesta ja vähän metrostakin

Kaupunginhallitus hyväksyi eilen esityksen Espoon kaupungintalon ja keskustekortteleiden ideakilpailusta. Kyseessä oli periaatepäätös ja varsinainen kilpailuohjelma hyväksytään myöhemmin. Esityksestäni esittelijä muutti kilpailun painopistealuetta siten, että myös Espoon asemasilta kuuluu alueeseen, mihin haetaan uusia ideoita.
- Tarkkana pitää olla, jotta asiat etenevät.

***

Valtuustokauden alussa kolme vuotta sitten teimme valtuustosopimuksen, missä sovimme tärkeimmistä asioista, joita tällä kaudella toteutetaan. Tavoitteena oli hahmottaa kokonaisvaltaisemmin tulevia haasteita ja aikatauluttaa tehtäviä eri vuosille. Kaikkea ei voi kerralla tehdä.

Nyt kaupunginhallituksessa on tarkasteltu sitä onko kaikki sovitut asiat saatu valmisteluun, jotta ehdimme ne toteuttaa tällä kaudella. Tässä mielessä itsekin luin sopimusta ja laitoin omia kommenttejani sopimuksesta. Kolme asiaa nostin esille:

* poikkihallinnollisen lähipalvelusuunnitelman laatiminen pitää käynnistää pikaisesti

Sovimme eilen, että suunnitelman käynnistämisen valmistelu käynnistyy. Asiaan palataan piakkoin kaupunginhallituksessa. On tärkeää hahmottaa ne palvelut, jotka Espoossa asukkaat saavat lähellä kotiaan, eikä tarkoitus ole keskittyä vain kunnan omiin palveluihin vaan myös yksityisten palveluiden edistämiseen.

* Ennaltaehkäisevän työn tavoitteet ja muodot tulee konkretisoida

Itse näkisin, että meidän olisi laajemminkin syytä miettiä mitä ennaltaehkäisy on ja millaisin keinoin me erilaisia huolia ehkäisemme. Jotta kaikki mahdollinen ei jatkossakin olisi ennaltaehkäisevää, vaan saisimme aiheesta käytävään keskusteluun palveluiden tuottamisen kannalta tarpeellista selkeyttä, olisi syytä käyttää seuraavanlaista jaottelua:

- peruspalveluiden pääasiallinen tehtävä on edistää terveyttä (fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista), jolloin esim. satsaukset liikuntaan, nuorisotyöhön tai vaikkapa päivähoitoon ovat siis terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta tärkeitä.

- peruspalveluissa toteutetut erityiset kohdennetut toimenpiteet taas ovat varsinaisesti ennaltaehkäisevää toimintaa. Lähipalvelusuunnitelman yhteydessä voisimmekin määritellä, millaisia erityisiä toimenpiteitä Espoossa ainakin toteutetaan, jotta tarve korjaavalle toiminnalle voitaisiin välttää.

Itse näen, että näitä toimenpiteitä - joita ei siis kaikille myönnetä, mutta joilla huoliin puututaan mahdollisimman aikaisin - olisivat mm. neuvolassa perhetyö ja kotipalvelu, päivähoidossa avustajat ym. resurssien vahvistukset lapsen tukena, koulussa esim. tukiopetus ja oppilashuollon tuki, nuorisotyössä erityisnuorisotyö ja ryhmätoiminta. Millaisia toimia sitten aikuisille olisi esim. terveydenhuollon piirissä, en tiedä.

* Asunto- ja maapolitiikkaan yhteinen näkemys

Valtuustosopimuksessa todetaan myös, että "Espoon maapolitiikkaa selkeytetään ja selvitetään mahdollisuudet saada rakentamisen piiriin valmiin asemakaavaan ja kunnallistekniikan puolesta rakentamiskelpoiset tontit."

Ministeri Vapaavuori on käynnistänyt oman työnsä kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi ja asiaa käsitellään myös PKS-yhteistyössä, missä on myös tarkoitus määritellä yhteisiä pelisääntöjä maapolitiikalle. Espoon yhteisten linjausten sopiminen on tarpeen, jotta tiedämme, mistä neuvottelijamme keskustelevat näissä pöydissä.

Eilen kaupunginhallitus päätti viimein, että syksyn aikana pidetään asuntoasioista iltakoulu.

***

HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta tuli näyttävästi esiin viime viikolla linjaamalla metron jatkamisen tärkeysjärjestyksen: ensin Sipoo, sitten vasta metron jatkaminen Matinkylästä Espoonlahteen. Samaan aikaan tämä kaveri istuu Länsimetro Oy:n hallituksessa. Jotkut ovatkin aiheellisesti kyselleet toimiiko hän hallituksen jäsenenä yhtiön edun vastaisesti?

Lahderanta on myös keskeinen valmistelija PLJ-työssä (pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmä), joka hyväksyttiin viime keväänä. Siinä sovittiin eri hankkeiden toteuttamisjärjestys ja ratkaisu oli yksimielinen. Yksimielisyys onkin pääkaupunkiseudun hankkeiden edistämisessä keskeistä, kun valtion kanssa neuvotellaan rahoituksesta. Onkin aiheellisesti kyselty eikö Helsinki olekaan mukana?

Big Brother -todellisuus

Viikolla alkoi jo ties kuinka mones Big Brother -tuotantojakso. Yllätin itseni katsomassa ensimmäistä jaksoa. Se on niin noloa, että pitää tunnustaa. Viime keväänä seurasin Idols-kisaa, missä sentään on mielestäni järkeä ja positiivinen pohjavire. Hyllystämme löytyy jopa parin Idols-tähden levy.

BB-ohjelmassa osallistujat kertoivat kameralle ja sitä kautta kaikille katsojille asioita, joita normaalisti ihmiset kertovat parhaalle ystävälleen kuiskien. Miksi? Mikä on niin tavoiteltavaa, että ihminen on valmis loukkaamaan lähimmäisiään ja kuinka he sen kestävät?

Tosi-Tv:n kautta on syntynyt uusi ammatti: julkkis. Nämä kokopäiväiset julkkikset tai sellaiseksi pyrkivät eivät osaa mitään sellaista erityistä (esim. laulaa, juosta, maalata, kirjoittaa), minkä vuoksi heistä kerrottaisiin julkisuudessa. He vain tarjoavat persoonansa riepoteltavaksi. Miksi?

TV:ssä on aina ollut tarjolla halpaa viihdettä. Joskus kaikilla kanavilla pyöri tolkuttomasti erilaisia visailuja. Niissä ihmiset vastailivat kysymyksiin samoissa lavasteissa vuodesta toiseen. Sellainen ei enää kai kiinnosta. Nyt tarvitaan mieltä järkyttävämpää - sellaista, josta iltapäivälehdet voivat tarpeen tullen tehdä lööpin ellei oikeassa elämässä ole tapahtunut mitään myyvää.

BB-ohjelmaa voi seurata läpi vuorokauden, jos maksaa siitä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon näitä katsojia on ja kuinka heillä on siihen aikaa.

Julma ja erikoinen on tämä maailma.

Frankfurt

Kaupunginhallitus oli muutaman päivän matkalla Frankfurtissa. Tutustuimme yksityistettyyn sairaalaan, muutamaan PPP-hankkeena kunnostettuun kouluun sekä Hessenin osavaltion PPP-osaamiskeskukseen.

Hallituksella oli myös kokous, missä päätimme tulevan vuoden veroprosenteista. Emme taaskaan saaneet kannatusta rakentamattomien tonttien korotetun kiinteistöveron nostamiselle, vaikka se olisi yksi keino viestiä siitä, kuinka tärkeää nämä tontit olisi saada rakentumaan, jotta asuntotilanteeseen saataisiin helpotusta. Edelleen asuntopolitiikasta keskustellaan, mutta tekoja ei haluta tehdä.

Matkatulijaisina jokaisella oli paljon ajatuksia PPP-hankkeista (Public - Private - Partnership) ja sopimustoimintaan liittyvästä osaamisesta. Myös Suomessa olisi tarpeen perustaa valtakunnallinen osaamiskeskus, kun kerran erilaisia PPP- tai elinkaarihankkeita (uudella lapsella on monta nimeä ja taitaa määrittelykin olla vielä hakusessa) käynnistyy eri puolilla maata. Kokemusten vaihto olisi ehdotonta, jotta kuntien osaaminen näissä asioissa paranisi.

Espoohan on ollut Suomessa kuntapuolella edelläkävijä PPP-toiminnassa. Espoon keskukseen toteutettu Koulumestarin kiinteistö - missä on uimahalli, lukio ja liikuntahalli - on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Muitakin eri tavoin toteutettuja hankkeita meillä on mm. Sellon ja Ison Omenan kirjastot, kohta myös Espoon keskuksen aluekirjasto sekä Kilon ja Tapiolan terveysasemat. Myös paineita jatkaa tällä tiellä on ja siksi olisi syytä analysoida kokemuksia ja oppia mahdollisista virheistä.

Toivonkin, että jatkokeskustelun yhteydessä saisimme yhteenvedon ja vertailun näistä jo teteutetuista hankkeista. Millaisiin sopimuksiin ne perustuvat, millaiset kunkin kohteen vuosikustannukset ovat ja mistä ne koostuvat? Millainen kunkin hankkeen toteuttamisprosessi oli ja olisiko siinä jonkin asian voinut tehdä toisin? Miten jatkossa ei ainakaan tule toimia? Ja entäs sitten hyödyt ja osaaminen, mitä näin saamme? Kysymyksiä on paljon, vastauksia odottelen.

Kaipaan myös pohdintaa siitä, kuinka tällainen sopimustoiminta sopii kunnalliseen päätöksentekoon, joka on pääasiassa avointa kun taas liiketoiminta ei ja toisaalta sitoumusten suhdetta demokraattiseen päätöksentekoon. Vuosikymmenten sopimukset sitovat myös tulevien päättäjien kädet, eikä äänestäjät voi niihin vaaleissa vaikuttaa.

Matkan ohjelman olivat suunnitelleet virkamiehet, emmekä me sitä kautta sitoutuneet mihinkään. Tällaiset matkat ovat hyödyllisiä, sillä samalla ne vahvistavat ryhmän yhteishenkeä ja luovat edellytyksiä paremmalle työskentelylle jatkossa. Jo siitäkin syystä matka oli paikallaan. Tarkempia raportteja voineen lukea lehdistä, sillä seurueessamme oli toimittajia kolmesta eri lehdestä.

Ja entäs sitten Frankfurt? Kaupunki on toisen maailman sodan aikana pommitettu maan tasalle ja sen jälkeen rakennettu uudelleen. Uusvanhan sekaan on myöhemmin rakennettu erinäinen määrä pilvenpiirtäjiä, joissa on pankkeja. Tornit olivat todella erilaisia, mikä oli miellyttävä huomio. Frankfurt on liikemaailman keskus, missä on suuri lentokenttä. Vaikka meillä ei ollutkaan matkan aikana vapaa-aikaa käytännössä lainkaan, ei mitään jäänyt näkemättä. Tuohon kaupunkiin en omalla ajalla suuntaa uudelleen.

Kulttuuria ja epämiellyttäviä ikuisuuskysymyksiä

Osallistuin tiistaina ensimmäisen kerran Espoo Cinén avajaisiin ja näin paljon huomiota saaneen Irina Palm -elokuvan. Kokemus oli aivan ihana! Käyn nykyisin niin harvoin elokuvissa, että nautin todella tuosta hetkestä. Oli kuin raikas tuulahdus olisi kulkenut lävitseni, kun valkokankaalla alkoi tapahtua. Irina Palm on loistava elokuva, jota voin lämpimästi suositella. Siinä oli kaikki osat kohdallaan: juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä elokuvaa ollut pitkitetty turhaan, huumoria ja elämän vakavia asioita oli sopivassa suhteessa ja näyttelijät tekivät hyvää työtä. Sain itkeä ja nauraa.

Tilaisuutta ennen olin jonkin aikaa opetuslautakunnan kokouksessa. Sain kuulla Keski-Espoon koulun kuulumisia. Syksy on alkanut koululla kuulemma hyvin. Esityslistalla taas oli Jalavapuiston koulun siirtokelpoisten tilojen poistaminen, vaikka tiedossa on, että kouluun olisi tulijoita enemmän kuin kouluun sen jälkeen mahtuisi. Vuosia olemme ihmetelleet koulutoimen oppilasarvioita, eivätkä ne vieläkään vakuuta. Onkohan niin, ettei lasten määrän kasvua uskalleta uskoa todeksi ennen kuin on pakko?

Leffan jälkeen pistäydyin festivaaliteltalla ja juutuin keskustelemaan politiikasta. Puhuimme taas kerran siitä, kuinka asuntopolitiikasta ei puhuta riittävästi, eikä todellisia tekoja tehdä, vaikka ratkaisun avaimet ovat kyllä tiedossa. Kuinkakohan monta kertaa olemme todenneet, että asiasta pitäisi keskustella, mutta silti aikaa ei ole löytynyt? Epämiellyttävä ajatus heräsi mieleen: ehkä kuitenkaan kaikki eivät halua tehdä päätöksiä, jotka edistäisivät kohtuuhintaista asumista?

Puhe asumisesta johtaa aina liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen. Pohdimme, mitä pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä käsittelevään työryhmään mahtaa kuulua. Ratkaisunhan pitäisi olla aivan selvä: joukkoliikenteen suunnittelu ja tilaaminen tulisi keskittää YTV:n tehtäväksi ja sen toimialuetta tulee laajentaa ainakin Kirkkonummelle ja Keravalle, myöhemmin vieläkin laajemmalle. Kun tästä päästäisiin sopuun, päästäisiin oikeiden asioiden äärelle eli kuinka metroyhtiötä laajennetaan tai miten ratikkaliikenteen jatkuminen ja laajeneminen taataan?

Ja tästä heräsi kolmas epämiellyttävä ajatus: onko ehkä sittenkin niin, ettei joukkoliikenneasioissa haluta päästä sopuun, koska se ei ole jostain nurkasta katsottuna riittävän kannattavaa. Oma lyhytnäköinen etu onkin tärkeämpi kuin yhteinen etu? Ehkä jotkut haluavatkin jatkaa nykyisellä mallilla, vaikka muutokset olisivatkin koko seudun kannalta perusteltuja?

Kadoksissa

Olen tänään noin kahdesta alkaen etsinyt kännykkääni. Olen etsinyt sitä töistä työpöydältä, työhuoneestani ja muidenkin työhuoneista. Joskus kännykkä on vahingossa vain lähtenyt jonkun matkaan, kun hän on käynyt huoneessani. Tänään mikään ei ole ollut niin yksinkertaista, eikä kännykkää ole löytynyt.

Illalla ajattelin, että mitäs tuosta kai sitä nyt muutaman päivän pärjää ilman kännykkää ja kai se jostain joskus löytyy. Sitten aloin miettiä, kuinka paljon kännykän varassa viestittely on. Ja entä jos joku on soitellut sillä kaikkialle? Päätin lopulta hakea lasten kanssa töistä työkännykän. Pitäähän sitä jollain tavoin olla kiinni ympäröivässä maailmassa! Pitää voida soittaa ja viestitellä Peten kanssa.

Yritin myös soittaa Soneralle. Ensimmäisellä kerralla arvioitu jonotusaika oli yli 30 minuuttia. Onko se palvelua? No, myöhemmin illalla pääsin nopeammin läpi ja sain hankittua soitoneston, mutta edelleen minulle voi soittaa ja jättää viestin vastaajaan. Osaan myös kuunnella sen toisella puhelimella. Vielä eilen en edes tiennyt, että se on mahdollista!

Tietysti olen miettinyt missä puhelin on ja mitä on tapahtunut. Otinko aamulla sen laukustani työpöydälle, kuten joka ikinen työaamu teen? Uskon niin, mutta en ole varma. Minusta tuntuu, että olen jopa vilkaissut sitä tänään nähdäkseni onko joku yrittänyt tavoittaa, mutta en ole varma, sillä niinkin teen joka päivä. Uskomatonta, kuinka vähän sitä todella oikeasti muistaa äskettäin tekemiään asioita. Mitä tänään tapahtui, entä eilen tai sitä edellisenä päivänä? Milloin mikin keskustelu käytiin? Joko kerroin sen ja sen asian? Mielenkiintoista, eikö?

Mieleen tuli myös ajat, jolloin ei kännykkää ollut. Muistin, kuinka yritin pyristellä sitä vastaan. Silloin minulla oli kuitenkin lankapuhelin. Kuulin myös naapurilta, että ovat perheen eskarilaiselle hankkineet kännykän, jonka käyttöä hän saa kotona opetella. Ekaluokkalaisena sitä on jo osattava käyttää, kun perheessä ei lankapuhelinta ole. Ja niinhän se on! Jollain tavoin pienen koululaisen on tavoitettava vanhempansa, jos jotain sattuu tai muuten on syytä puhua. Ja me kun olemme kauhistelleet sitä, kuinka pienillä lapsilla on jo kännykät. Enää en niin tee.

Aion odottaa muutaman päivän josko kännykkä jostain ilmestyisi. Sen ajan henkisenä tukenani on tuo työkännykkä, jolla voin kuunnella vastaajani. Aikamoisen riippuvaiseksi sitä on näistä uusista asioista tullut. Miltäköhän tuntuisi jos nyt vielä laajakaista ja sähköpostiyhteydet katoaisivat? Ja mitäköhän siitä oppisin, kun tämäkin kokemus on jo kaikenlaista uutta tuonut tullessaan?

Lopuksi havahduin siihen, että tänäänhän on itse asiassa kännykät olleet perheemme päivän teema. Perjantaisin päiväkodissa on lapsilla lelupäivä ja molemmat halusivat juuri tänään viedä sinne omat puhelimet (kuvassa). Elsa oli kuulemma päivällä tanssinut puhelintanssia ja ilahduttanut erityisesti päiväkodin aikuisia. Aikamoista iloa ja harmia on nuo kapistukset siis tänään tuoneet.

Jaanan päivän tunnelmissa

Eilen oli nimipäiväni. Kiitos niille, jotka onnittelivat! Se tuntui mukavalta, mutta en minä siitä aikonut kirjoittaa. Nimipäiväni on aina ollut koulunalkamisviikolla ja ainakin omassa muistissani on mielikuva siitä, että koulu alkoi silloin joskus juuri 15. päivä elokuuta. Vuoden ja parinkin päästä tämä viikko tuokin sitten taas isoja muutoksia elämäämme, mutta ei vielä, vaikka Väinö kävikin maanantaina varahoidossa eskarissa

Kaikenkaikkiaan nimpparipäivä merkitsee minulle sitä, että syyskausi kiireineen ja menoineen on alkanut ja kesän verkkainen tunnelma on kadonnut. Itsellenikin yllätykseksi olen myös löytänyt jostain tarmoa tehdä asioita, puuttua ja vaikuttaa elämänmenoon. Ja se tuntuu ihan hyvältä!

Maanantaina oli kaupunginhallituksessa päivähoidon järjestämisen strategia ja kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tekemiäni muutosesitykset, jotka koskivat sitä, että päivähoitopaikka tulee osoittaa läheltä perheen kotia, että kaupungin tulee edistää perhepäivähoidon ja ryhmäperhepäivähoitopaikkojen syntymistä ja että henkilöstön saatavuus turvattava. Tärkeitä asioita, joita mielestäni oli syytä korostaa selkeämmin.

Keskustelimme hieman myös maahanmuuttajalasten päivähoitotarpeista, mikä ei mielestäni riittävästi näkynyt strategiassa. Sen tiimoilta on kuitenkin kehittämishanke menossa, joten en sen enempää siihen puuttunut. Päivähoito on joka tapauksessa merkittävä toimija lapsiperheiden kotouttamisessa ja kotoutumisessa Suomeen. Ja toisaalta vieraskielisten lasten määrä päivähoidossa tulee lisääntymään merkittävästi tulevina vuosina.

Nostin epävirallisesti esiin myös Espoon vanhan aseman ostamisen kaupungille. Länsiväylähän kirjoitti joku aika sitten, että VR on pistänyt aseman myyntiin. Asemalle olisi hyvä saada vilkasta kansalaistoimintaa. Monikuttuuriseen Espoon keskukseen sopisi hyvin tyttöjen talo, mille vanha asema olisi oiva paikka. Kiirehdimme neuvotteluita, joita kaupunki käy ratahallintokeskuksen kanssa asemasillasta. Tarkoitus on että samassa yhteydessä tuo vanha asema siirtyisi kaupungille.

Keskiviikkona oli yhdistyksemme kokous, missä keskustelimme Espoon keskuksen kehittämistarpeista. Moni asia täällä on rakenteilla (mm. uimahalli ja alikulku tehty, kirjasto rakenteilla ja radan ylikulkusiltakin luvattu korjata) ja nyt tarvitaan uusia tavoitteita, joiden eteen alamme tehdä töitä yhdessä ja yhteistyössä muiden kanssa.

Hyviä ideoita myös syntyi: Espoon keskuksesta puuttuu jäähalli, Tyttöjen talo vanhalle asemalle on myös erinomainen idea, kuten myös Perheiden talo Samarian viereen. Keskustelun pohjalta tein kannanoton, joka löytyy yhdistyksemme blogiin. Idea blogista syntyi jo kesällä, mutta vasta nyt syyskauden ensimmäisessä kokouksessa saatoin sitä esittää ja sain sen perustettua.

Tulipa siis tehtyä kaikenlaista näin syyskauden aluksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Metro-retki ja joukkiliikenteen suunnittelu

Tänään aamiaispöydässä Väinö ehdotti, että lähtisimme tänään ajelemaan metrolla. Onhan siitä joskus ollut puhetta, kuten myös ratikka-ajeluista. Hieman aikaa pähkäiltyämme päätimme lähteä matkaan.

Hyppäsimme ensiksi Tuomarilan asemalta junaan ja ajoimme sillä Pasilaan. Sieltä vaihdoimme ratikkaan, jolla matkasimme Sörnäisiin. Sieltä matka jatkui metrolla maan alla ja maan päällä itään. Siinä istuessamme päätimme ajaa perille asti eli Vuosaareen.

Vaihdot kulkuneuvosta toiseen sujuivat ongelmitta, vaikka olikin sunnuntai, jolloin vuoroja ajetaan tavallista vähemmän.



Hieman aikaa kiertelimme Vuosaaressa ja poikkesimme kylässä odottamatta ja pyytämättä. Emäntämme ihmetteli, että vielä nykyaikana sellaistakin saattaa tapahtua. Yleensähän kyläilyistä sovitaan viikkoja ennen eikä puhelimessa muutamaa minuuttia aikaisemmin. Kävimme myös syömässä ennne kuin lähdimme paluumatkalle.

Palatessa ajoimme metrolla Kamppiin, mistä pääsimme taas sujuvasti Tuomarilaan tulevaan bussiin. Reissuun meni aikaa enemmän kuin uskoimmekaan ja lapset simahtivat bussiin. Puolen tunnin päikkärit tuli siinä otettua: Elsa isän sylissä ja Väinö äidin kainalossa.

Reissu oli oikeastaan hauska idea sunnuntaipäivälle ja lapsille elämys.

***

Tänään siirryttiin joukkoliikenteessä talviaikatauluun. Meille Espoon keskuksen tuntumassa asuville aikataulu toi joitakin muutoksia. Jatkossa täältä pääsee yhä useammin myös bussilla Helsinkiin (linja 270) ja Kalajärvelle.

Linjan 19 päätepysäkki (kuvassa) siirtyi Tuomarilan aseman viereen. Nyt siis Kulovalkean alueelta pääsee Espoon keskukseen kätevästi sekä bussilla että junalla. Bussireitin muutoksesta ovat erityisesti lastenrattailla kulkevat iloisia, sillä bussiin pääsee rattaiden kanssa kätevämmin kuin junaan niin kauan kuin Espooseen ajetaan vanhoilla junilla. Ja uusia matalalattiajunia me valitettavasti saamme vielä odottaa jonkin aikaa.

Toinen iso muutos on se, että E-juna jatkaa nyt Kauklahteen, mikä on tuolle alueelle merkittävä parannus. Nyt sieltäkin pääsee siis junalla vartin välein Helsinkiin. (Matkustajia tosin olisi paljon enemmän, jos messuasunnot olisi jo myyty.)

Joukkoliikenteen kehittämistä suunnitellaan nykyisin YTV:ssä kokonaisuudessaan. Aikaisemminhan Espoo päätti omista sisäisistä reiteistään ja YTV seutuliikenteestä. Keskittäminen oli hyvä ratkaisu, mutta ainahan on tietysti riski, ettei kaukaa näe riittävän tarkasti pieniä paikallisia tarpeita.

Joka vuosi alkusyksystä tulee konsernijaostoon - jossa olen - lausuntopyyntö joukkoliikenteen palvelutasoa ja rahoitusta koskevasta suunnitelmasta. Viime vuotinen lausuntomme ja siihen liittyvät asiakirjat löytyy linkistä:
http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=24A8F33F8FA42441C22572180045A7C1&kanta=Kunnari\\intrakun_e.nsf

Ensi vuotta koskeva suunnitelma tulee kohta lausunnolle, joten nyt on hyvä aika miettiä kehittämistarpeita.

Asuntomessuilla

Poikkesin eilen hikoilemassa Hämeenlinnan asuntomessuilla. Päivä oli erinomaisen sään vuoksi messujen hiljaisimpia, joten kerrankin kohteisiin pääsi sujuvasti ja tilaakin oli katsella asuntoja. Ja olihan siellä ihasteltavaa. Useampi asunto kelpaisi tietysti minullekin, jos hintaa ei tarvitsisi ajatella.

Hämeenlinnalaiset isännät kertoivat pyrkineensä vaikuttamaan asuntojen hintatasoon. He olivat pyrkineet saamaan alueelle kohtuuhintaisia asuntoja - sellaisia, joihin tavallisilla ihmisilläkin olisi varaa. Tästä syystä kaupunki oli myynyt tonti kohtuuhintaan (espoolaisittain jopa halvalla), mutta rakentajat olivat halunneet tehdä parasta mitä on ja niinpä hinnat nousivat taas kerran pilviin. Vaikeaa näyttää olevan asuntomarkkinoihin vaikuttaa ja ikävää oli kuulla, että messuhinnat ovat vaikuttaneet Hämeenlinnan hintatasoon muuallakin kaupungissa. Harmillista.

Muita huomioita messuilta:
- kodinhoitohuoneet olivat ihanan suuria. Espoossa ihastuin viherhuoneisiin, joita nytkin messuilla oli, mutta ne eivät nousset samalla tavoin esiin.
- neliöitä asunnoissa oli todella paljon huonemäärään verrattuna. Yleisön suosikiksi nousseessa talossa oli 165 neliötä ja vain neljä huonetta. Mitä tekemistä sillä on perheiden arjen kanssa? Perheet on Hämeenlinnassa nostettu messujen erityiseksi teemaksi, mutta alueelle näyttääkin muuttavan lapsettomia pariskuntia. Ainakaan alueelle ei juuri tule perheitä, joissa on kaksi tai useampi lapsi.
- asunnoista puuttui edelleen kirjahyllylle sopivat paikat. Tämän olen huomannut aiemminkin: messutalojen asukkaat eivät lue kirjoja.

Espoossa oli rivitaloasuntoja, jotka oli rakennettu usempaan tasoon. Mekin asumme kolmessa tasossa ja ratkaisu tuntuu edelleen erinomaiselta. Kauklahdessa osa asunnoista oli rakennettu neljään tasoon, mikä tuntui jo epäkäytännölliseltä. No, Hämeenlinnasta löysin asunnon, joka oli viidessä eri kerroksessa! Siinä sitä riittää rappusissa ravaamista.

Kaupunkisuunnittelun kannalta messualue oli parempi kuin moni aiempi. Alueen yleisilme oli kohtalaisen tasapainoinen. Taloja suunniteltaessa oli otettu huomioon naapuritalon ulkoasu, eikä alueelle ollut saanut rakentaa ihan mitä tahansa.

Hämäläinen raitti, jossa talot rakennetaan katuun kiinni on hyvä ajatus, jota jo nyt toteutetaan muuallakin. Kesällä ajelin Lahden Karistossa ja sielläkin oli näin luotu vanhan pikkukaupungin tunnelmaa. Pienillä tonteilla ratkaisu on käytännöllinen ja mahdollistaa sen, että sisäpihasta tulee sitten kunnollinen.

Kävin asuntomessuilla ensimmäisen kerran Tuusulassa, missä järkytyin asuntojen epäkäytännöllisyydestä ja ihmettelin terassien määrää asunnoissa. Sen jälkeen olen käynyt Kotkassa, Laukaassa, Oulussa, Espoossa ja nyt Hämeenlinnassa. Siinä sitä on asuntomessuja ihan riittämiin.

(Kuvissa Finndomo Oy:n Hartolan tehtaan Avainkoti, yleisön suokikki Kannustalo ja Hämeenlinnan kansanedustaja Johannes Koskisen talo kylän raitilta päin.)

Kesä on täällä taas

Myönnän, että alkuviikolla sää alkoi jo vaikuttaa mielialaan. Puhuin syksystä, koska tuntui että syksy on jo alkanut - eikä ollut vielä edes elokuu. Se ahdisti. Mietin pitääkö kesävaatteet jo pakata odottamaan seuraavaa vuotta.

Maanantaina lapset lähtivät ensimmäisen kerran seitsemän viikon kesäloman jälkeen päiväkotiin (kuva yllä). Hyvillä mielin lähtivät, mutta vanhemmille iski epätoivo: tästäkö se kurapyykki alkaa ja loppuuko se koskaan?

Ensimmäinen viikko meni aika hyvin. Kavereita olikin jo vähän ikävä ja uusi opekin osoittautui mukavaksi aikuiseksi. Lapset olivat kyllä iltaisin väsyneempiä kuin loma-aikaan. Yhtenä iltana Väinö oli ulkona liian myöhään ja sai aikamoisen väsymys-itku-raivo -kohtauksen. Huomasimme, että sisääntulo- ja nukkumaanmenoajoista on syytä pitää tarkemmin kiinni, jotta lapset saavat lepoa tarpeeksi.

Pienten lasten sosiaaliset suhteetkin ovat jälleen mietityttäneet. Väinö sai kutsun päiväkotikaverin synttäreille ja on ollut siitä aivan tohkeissaan. Illalla ei meinannut uni tulla sitä miettiessä. Ja me vanhemmat taas pohdimme, mitä keksimme Elsalle, jotta tyttö ei pahoita kovin pahasti mieltään.

Viikonloppuna tuli jälleen kesä: on hiki ja niin kuuma, että väsyttää. Tekisi mieli melkein valittaa. En kuitenkaan vielä tee sitä, vaan säästän sen viikolle, kun istun töissä ja haikeana katselen ulos aurinkoiselle kadulle.

Aurinko sai myös mansikkasatomme kypsymään. Yllä kuva lauantaipäivän saaliista, jonka nautimme terassillamme jäätelön kera. Onpa ihanaa, että näitä kesäpäiviä sittenkin vielä riittää! On mansikoita, kukkia, lämpöä, perhosia ja nokkosia eli kaikkea mitä Väinön mielestä kesään kuuluu.

Metrolla oli synttärit - onnea!

Helsingin metro täytti eilen 25 vuotta. Oli jälleen mielenkiintoista kuulla lyhyesti olemassa olevan metron syntyhistoriasta. Jo 50-luvulla metroa alettiin todenteolla suunnittelemaan ja silti ensimmäisen matkustajat hyppäsivät junaan vasta 1982. Suurten hankkeiden toteuttaminen vaatii todella aikaa kypsyttelyyn, suunnitteluun ja rakentamiseenkin.

Näin on myös Espoossa. Meillä keskustelua on käyty kaiketi 30 vuotta ja varsinaisia päätöksiä olemme tehneet vasta viime vuosina. Tavoite kuitenkin on, että Matinkylään pääsisi kulkemaan 2012.

Kesäkuussa kaupunginhallitus pisti asemat paikoilleen, jotta radan tarkempi suunnittelu voi jatkua. Asemia tulee näin alussa olemaan viisi: Keilaniemi, Otaniemi, Tapiola, Niittymaa/Urheilupuisto ja Matinkylä. Niittykumpuun tehdään varaus asemalle, jotta sinne voidaan myöhemmin rakentaa asema ja näin verkkoa täydentää. Juna kulkee maan alla koko tuon matkan.

Espoossa on myös vahva yhteisymmärrys siitä, ettei rakentaminen voi pysähtyä tähän. Olemme kiirehtineet suunnittelun ja tarpeellisten selvitystöiden jatkamista Espoonlahteen, jotta rakentamistyöt eivät turhaan keskeytyisi aikanaan ja Matinkylä olisi todella vain välietappi.

Asemaratkaisun jälkeen suunnittelutyö jatkuu perusteellisempana. On aikanaan mielenkiintoista päästä keskustelemaan myös siitä, miten asemista luodaan omailmeisiä, turvallisia ja esteettömiä. Metro on kuitenkin helppo, luotettava ja turvallinenkin tapa liikkua, siksi siitä pitää tehdä myös houkutteleva. Olikin mukavaa eilen nähdä uutislähetyksessä iäkkäämmän rouvan haastattelu, missä hän oli mielissään metron laajentamissuunnitelmista, koska se on niin hyvä liikkumisväline.

Tietoa Metron suunnittelusta, asemista ja muusta löytyy osoitteesta http://www.lansimetro.info/

Tänään julkistettiin valtion talousarvio vuodelle 2008. Länsimetron suunnitteluun valtio on varannut ensi vuodelle 6,75 miljoonaa, joka on n. 30 % suunnittelukustannuksista. Sanaakaan en löytänyt jatkosta eli onko valtio sitoutunut myös rakentamissaikatauluun, vai aikooko se pitkittää hanketta. Selkeä lupaus jatkosta olisi ollut varmasti eiliselle päivänsankarille mieluinen.

Samalla katselin liikennerahoja muutoinkin. En löytänyt vaalien alla luvattua joukkoliikenteen tukea suurille kunnille. Paikallisliikennettä toki avustetaan 60 kunnassa ja lipputuet kohdistuvat yli 300 kuntaan. Julkisen liikenteen peruspalvelut halutaankin turvata haja-asutusalueilla, mutta entä edistää siellä missä julkista liikennettä todella käytetään?

Toivottavasti virhe on minun ja tuki sieltä tarkemmalla lukemisella löytyy varsinkin kun ensi vuonna liikkuminen omalla autolla on kalliimpaa polttoaineveron noston vuoksi. Tässä tilanteessa ihmisiä voisikin siirtyä todella julkisen liikenteen käyttäjiksi, jos tuen avulla lippujen hintoihin todella voitaisiin vaikuttaa. Merkittävää voisi olla jopa se, että voisimme jäädyttää lippujen hinnat useammaksi vuodeksi nykyiselle tasolle nousevan valtion tuen avulla.

Valitettavasti tuo polttoaineveron korotus yksinään luo päinvastaisia paineita julkisen liikenteen lippujen hintoihin.

Uusi ilme

Vielä on kesää jäljellä kuukausi, silti olo on kuin syksy olisi jo ovella. Arki on alkanut ja sitä piristääkseni kävin kampaajalla. Teki mieli jotain todella uutta ja puolen tunnin suunnittelun jälkeen syntyikin suunnitelma, jonka lopputus näkyy yllä olevissa kuvissa. Aika villiä, sanoisin, eikä Pete meinannut löytää sanoja lainkaan ensimmäistä kertaa nähdessään. ;)

Pehmeä lasku

Paluu arkeen tapahtuu perhessämme pehmein askelin. Petri on ollut töissä jo kolme viikkoa, minä viikon ja lasten loma loppuu ensi maanantaina. Töissä on ollut hiljaista, joten olen kerrankin ehtinyt lukea ja paneutua asioihin, jotka edessä on. Kyllä se tästä kiireeksi muuttuu ihan kohta. Työkalenteri on jo nyt sotkussa ja täynnä jouluun asti. Onneksi myös joulun ajan ja ensi kevään lomat on jo alustavasti sinne merkitty ;)

Ensi viikolla alkaa elokuu ja lehdessä on silloin tukku työpaikkailmoituksia. Toivottavasti puhelin alkaa soida ja löytyy päteviä kiinnostuneita ammattilaisia, jotka haluavat meille töihin. Saan alkusyksyn aikana haastatella työnhakijoita siis oikein urakalla. Toivottavasti! Sosiaalialan työntekijätilanne on kyllä sellainen, että toivon todella hallituksen onnistuvan julkisen sektorin palkka-asiassa nimitettiin ratkaisua sitten millä nimellä tahansa. Lopputulos on tärkein.

Viime viikonloppuna olimme Muumimaailmassa. Se oli lapsille hieno kokemus. Oli ihanaa nähdä, kuinka rohkeasti ja innokkaasti lapset halusivat halata muumeja. Elsa halasi ainakin Niiskuneitiä. Väinö taas arasteli hieman Muumimammaa. Poju uskalsi kätellä mammaa vasta, kun pidin häntä sylissä. Pikku Myytä hän taas lähestyi todella rohkeasti ja Haisuli kiinnosti poikaa aivan erityisesti. Noitaa emme kuulemma seuraavalla kerralla käy lainkaan katsomasssa niin pelottava hän oli.

Kaikki hahmot näimme ja Väinö kulki paikasta toiseen kuin vanha kävijä, vaikka olimme ensimmäisellä vierailulla. Olimme tutustuneet alueen karttaan netissä ja kai pojalle oli siitä jäänyt jotain mieleen, koska hän opasti meitä eteenpäin innostuneesti.

Lasten loma on siis jatkunut vielä tämän viikon - suuri kiitos siitä sukulaisille ja ystäville! Päivähoito olisi ollut vielä tämän viikon kesäloma-ajassa ja emme halunneet, että lasten syyskausi alkaa varapaikassa, siksi tämä järjestely. Alkuviikosta lapset olivat yökylässä Vantaalla Miian ja Tarmon luona ja nyt loppuviikosta mummolassa. Kotona heitä oli hoitamassa viikolla isotäti.

Ensi viikolla ei ole vielä yhtään ainoaa iltamenoa, joten pehmeä lasku arkeen jatkuu edelleen. Hieman perheemme aikuisia jännittää päivähoidon aloittaminen ja on ihanaa, kun vielä ei ole aamuisin hirmuista kiirettä ja illallakin voimme lähteä ajoissa töistä.

Onneksi lasten päiväkotiryhmässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Lastentarhaopettaja on uusi, mutta muut hoitajat vanhoja tuttuja ja suurin osa lapsista jatkaa ryhmässä. Silti alussa hoitajilla on varmasti tekemistä ennen kuin lapset saavat rytmistä kiinni. Lapset ovat kyllä heränneet aamuisin aikaisin, mutta päiväunia he eivät ole kesän aikana ihan joka päivä nukkuneet ja lepäämäänkin olemme heidät laittaneet paljon normaalia myöhemmin.

Toivottavasti jännitän turhaan ja kaikki sujuu hyvin. Pienen paussin yritän saada myös tähän syksyyn järjestettyä kaikesta kiireestä huolimatta. Talvi on niin pitkä lapsille ja meille aikuisillekin ilman pieniä lomataukoja.

Viimeinen lomapäivä

Vietimme minun viimeisen lomapäivän asukaspuistossa, missä lapsille monenlaista mukavaa tekemistä ja leikkiseuraakin siellä on. Toisaalta Väinö ja Elsa leikkivät todella mielellään myös keskenään. Sitä on ollut ilo seurata!

Harmillinen olo meille kaikille tuli siitä, että asukaspuiston allas oli jälleen kerran sotkettu niin, että vesi oli pitänyt laskea pois. Alkuviikosta altaassa oli lasinsirpaleita, eivätkä lapset silloinkaan päässeet uimaan. Voi kunpa osaisimme kasvattaa lapsemme niin, etteivät he tekisi moisia tyhmyyksiä.

Asukaspuisto on siitä jännä paikka, että siellä ruoka maistuu lapsille aina paremmin kuin kotona. Toki meillä lapset usein syövät kotonakin reippaasti, mutta asukaspuistossa he hakevat myös lisää. Tänäänkin he söivät kaksi lautasta kasvisosekeittoa ja vaativat, että sitä pitää kotonakin tehdä. Pitänee laittaa korvan taakse muistiin.

Loma on siis mennyt. Olemme matkustelleet pohjoisessa ja Itä-Suomessa, kuten Petri onkin jo omassa blogissaan kertonut. Länsi on vielä "valloittamatta", mutta kyllä me sinnekin ehdimme, sillä lapsille tuli luvattua retki muumimaailmaan jo alkukesästä.

Blogini heräilee hiljalleen henkiin, kun menen töihin, kunhan keksin kirjoittamisen aiheita. Eräs iso ratkaisu on koko ajan mielessäni, mutta asia ei ole vielä valmis kerrottavaksi täällä. Palataan siihen syksyn sateiden myötä.

Alla vielä muutama kuva kukista, joita olemme pienellä pihallamme ihailleet. Kärhöt, kurjenpolvet ja monet muut kukkivat nyt parhaimmillaan. Tänään saimme myös kourallisen mansikoita omasta penkistä syötäväksi.

Vain muutos on pysyvää

Muutin Espooseen vuonna 1998. Olen siis kohtalaisen tuore espoolainen, mutta siitä huolimatta minun jälkeeni on kaupunkiin tullut noin 30 000 uutta asukasta. Yhdeksän vuotta ja tuollainen määrä uusia ihmisiä! Iso osa heistä on täällä syntyneitä, kuten meidänkin lapset Väinö ja Elsa, mutta moni on myös muualta tänne tullut ja toivottavasti kotiutunut, kuten minäkin.

Havahtuminen tuohon asukasmäärään kasvuun, sai minut miettimään sitä muutosta, jonka olen nähnyt tässä ajassa. Kuljinpa melkein missä tahansa huomaan rakennuksia, joiden muistan olleen rakenteilla.

Leena Lehtolainen väitti eräässä dekkarissaan, että Espoon yleisin lintu on nostokurki ja vaikka toteamus vähätteleenkin kaupunkimme monimuotoista luontoa, pitää se paikkansa. Jo pelkästään meidän asuntomme ikkunoista näkee muutaman rakennustyömaan.

Isoimmat muutokset näiden vuosien aikana on tapahtunut Matinkylässä ja Leppävaarassa. Kun muutin tänne ja olin töissä Matinkylässä, oli Ison Omena kohdalla täysin rakentamatonta maata. Poikkeuksellisen yksituumaisesti valmistellut rakennussuunnitelmat olivat kuitenkin valmiita. Omenan avajaisia vietettiin 2001 ja sen myötä keskuksen ympäristö on muuttunut hyvin kaupunkimaiseksi, kuten pitääkin.

Leppävaaran Maxi oli legenda. Se oli ruma, mutta myös maamme ensimmäinen automarket, jossa ehdin itsekin asioida. Muutamassa vuodessa radan eteläpuolinen alue on muuttunut täysin, enkä pidä lopputulosta huonona. Noin kekeiselle paikalle pitääkin rakentaa kerrostaloja ja sitten alueen reunoille enemmän omapihaisia asuntoja. Säterinmetsä on nähtävyys, josta saatuja kokemuksia (sen rakentamisesta tehtiin tutkimus) soisin hyödynnettävän uusilla alueilla. Kun maan hinta on niin järjettömän korkea, pitäisi kaupungin pystyä luovuttamaan myös hyvin pieniä tontteja omatoimiseen rakentamiseen.

Kaupunkirataa pitkin kulkee A-juna Leppävaaraan, eikä kai kukaan enää harmittele vaihtoja. Sen sijaan liityntäpysäköintipaikkojen vähyys ja sen aikarajoitukset ovat nykyisin puheenaiheita. Bussi-Jokerin aikatauluja ei tarvitse edes miettiä, jos haluaa Lepuskista eteenpäin sen kyydissä.

Tapiolan muutokset eivät ole olleet niin dramaattisia. Toisaalta WeeGee on koko maassa poikkeuksellisen suuri kulttuurhanke, jonka toivoisi todella houkuttelevan ihmisiä. Uutta asuinrakentamista on tullut enemmän Niittykummun suuntaan ja Urheilupuitossa pelataan nykyään Veikkausliigatasoista jalkapalloa ja SM-ligaa jääkiekossa. Parhaiten jääkiekon taitaa Bluesin naiset.

Espoonlahden suuralueella Saunalahden rakentaminen on käynnistynyt. Sen sijaan Lippulaivan laajennus ja Espoonlahden kehittämishanke on vasta kunnolla käynnistymässä.

Myös Espoon keskuksessa viime vuodet ovat olleet hyviä. Olemme saaneet uuden terveysaseman, lukion ja uimahallin, valtakunnallisesti palkitun radan alikulun ja toisen asteen ammatillinen oppilaitos Omnia keskittyy alueelle. Ja mikä hienointa myös kirjasto on viimein rakenteilla kauppakeskus Entresseen, jonka rakennustyömaalta nuo pari kuvaa ovat.

Muuttumattomina eivät ole säilyneet pienemmät keskuksemmekaan. Viime vuonna Kauklahti oli otsikoissa asuntomessualueen vuoksi, joka on vain pieni osa siitä asuntorakentamisesta mitä sinne on suunnitteilla. Kauklahteen suunniteltiin tiivistä ja matalaa asumista, kuten monelle muullekin alueelle kerrostaloaleiden lisäksi, vaikka Espoosta toisenlaista kuvaa yritetäänkin antaa.

Kalajärvelle taas saatiin joku vuosi sitten kauppa, mutta enemmän alue on kasvamassa tulevina vuosina. Eiköhän senkin alueen palvelut tule kehittymään kasvun myötä, vaikka lukio päätettiinkin lakkauttaa.

Tämän lisäksi olemme peruskorjanneet, laajentaneet ja rakentaneet useita uusia kouluja ja päiväkoteja. Joka vuosi lapsia on jo pelkästään kouluissa yhden ison koulun verran enemmän. Eri alueilla tosin, joten tilapulan ratkaiseminen on ollut vaikeaa. Viime aikoina taas pula päiväkotipaikkoista on pahentunut, koska työllisyyden parantaminen on lisännyt arvioita enemmän päiväkotilasten määrää. Espoo ei kuitenkaan ole otsikoissa kuten aikoinaan, kun päivähoito-oikeutta laajennettiin.

Muuttoliike ja kaupungistuminen ovat maailmanlaajuinen ilmiö. En usko, että se on hillittävissä tai että kasvun rajoittaminen edistäisi meidän asukkaiden hyvinvointia. Asuntotilanteen tukaluutta se pahentaisi entisestään. Silti myönnän, että tuon muutoksen, jonka olen nähnyt, huomaaminen pysäyttää. Se on ollut valtavaa. Vaikka Espoo ei ehkä kehitykään alueellisesti täysin tasapuolisesti niin silti meillä rakennetaan useampaa kaupunkia kerralla.

Ajattelin, että jään loman viettoon näiden ajatusten myötä, sillä ne mielessä on myös hyvä lomalta palata työn ja politiikan ääreen. Jos jotain muuta tulee mieleen ja aikaa on, saatan palata tänne ennen sitäkin. Mitään en kuitenkaan lupaa, sillä tauko on nyt todella paikallaan.

Rentouttavaa ja virkistävää kesää! Eiköhän se helle ja aurinko sieltä vielä tule.;)

Kuntien yhteinen valtuusto

Pääkaupunkiseudun kuntien valtuustot kokoontuivat tänään Espoossa. Hyväksyimme valtion pyytämät kaupunkiseutusuunnitelman (sisältää asumisen ja liikenteen suunnitelman että palveluita koskevan osion) ja jokainen kunta oman toimeenpanosuunnitelmansa.

Olemme käsitelleet asiakorjoja aiemminkin, joten omasta mielestäni ne olivat hyväksyttävissä. Silti puhetta riitti tänäänkin.

Kolme asiaa, jotka itse tästä kokonaisuudesta nostaisin esiin ovat:

- liikennejärjestelmä ja erityisesti raideliikenneratkaisut edellyttävät ehdottomasti mitä pikimmiten valtion vahvistuksen siitä, että se noudattaa tekemäänsä sopimusta (PLJ). Rahoitus raiteille on saatava.

- tarvitsemme ehdottomasti enemmän tietoa siitä keitä ovat ne vieraskieliset ihmiset, jotka pääkaupunkiseudulla lisääntyvät erittäin voimakkaasti. Ennusteen mukaan heitä on noin 100 000 enemmän vuoteen 2025 mennessä, kun koko pääkaupunkiseudun kasvu tulee olemaan 130 000 ihmistä. Ovatko he toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia vai uusia tulijoita? Millaisia palveluita he tarvitsevat?

Tästä näkökulmasta on erityisen tärkeää, että työttömänäkin olevien maahanmuuttajien päivähoito pysyy maksuttomana, koska päivähoito on keskeinen toimija perheiden kotouttamisessa.

- Miksi koko hanke on olemassa? Onko kyse vain valtion vaatimuksesta? Ei, sillä pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö alkoi ennen Paras-hanketta. Tavoitteena on parantaa kuntalaisten ja perheiden arjen toimivuutta alentamalla kuntien välisiä raja-aitoja, joita on muutenkin vaikea havaita. Siksi teemme tulevaisuudessa yhä enemmän yhteistyötä palveluiden tuottamisessa, jotta kuntalaiset voivat saada palvelut sieltä, mistä se heidän tilanteensa kannalta on kätevintä.

Yhteistyö tuo myös muutoksia, joiden valmistelun pitää olla avointa. Kuntalaisilla ja kuntien henkilökunnalla pitää olla mahdollisuus osallistua valmisteluun.

***
Ja sitten se tärkein: ruoka. Ennen kokousta me espoolaiset tarjosimme kokousväelle niin erinomaisen ruuan, että edellisvuoden sämpylöitä ei haluaisi edes ajatella. Oli kolme erilaista salaattia (mm. raaste, lohi ja kolmas, missä oli leivän ja juuston palasia) sekä maukasta possua ja bataattia. - Olen äärimmäisen huono näissä ruokakuvauksissa, mutta yritän kehittyä.

Kokousten päätteeksi oli coctail-paloja (mm. sillileipäpaloja, kasviksia, marinoituja valkosipuleita ja sipulia), jotka joidenkin mielestä olivat hieman liian etikkaisia. Myönnän, ettei kaikki ollut minunkaan makuuni.

Vantaalaiset lupasivat ehdottomasti pistää ensi vuonna paremmaksi. He olivat myös katkeria siitä, että vuosi sitten he olivat niin hitaita, että jäivät ilman ruokapaloja ja tällä kertaa niin nopeita, että joutuivat odottamaan.

Tämä oli hyvä tilaisuus päättää kevään luottamustyörupeama ja voin vakuuttaa, että nuo tänään hyväksytyt asiakirjat nousevat vielä moneen kertaan esiin. Näin hyvää tietoa meillä ei koskaan ole ollut. Toivottavasti osaamme olla riittävän viisaita tehdäksemme hyviä päätöksiä.

Pieniä suuria askeleita

Tänään oli kevätkäuden viimeinen kaupunginhallitus. Kokous oli Espoon ja meidän kuntalaisten kannalta merkittävä monessakin mielessä.

Ensi vuoden talousarvio oli ensimmäisen kerran listalla tänään. Huomasin, että pääkaupunkiseudun yhteistyön tulokset alkavat yhä enemmän näkyä strategiamme valmistelussa. Uusina asioina on nyt nostettu maahanmuuttajien erityiset tarpeet ja toisaalta asumista koskevat kohdat ovat kehittymässä yhä enemmän monipuolista asuntotuotantoa korostaviksi. Kaupungin tavoite on edelleen luovuttaa vähintään sata tonttia vuosittain omatoimirakentajille ja päätimme pitää edelleen Espoonkruunun tavoitteena n. 200 vuokra-asunnon rakentamisen vuosittain.

Tavoitteemme on sitoutua kuntien yhteisvastuullisen asunto-ohjelman toteuttamiseen ja ehkäistä segregaation syntyä kaupunkisuunnittelun keinoin. Ja lisäksi Espoo sitoutuu YTV:n ilmastosrategian toteuttamiseen.

Pitkälle tulevaisuuteen tähtäävän ratkaisun teimme, kun päätimme tulevien metroasemien sijainnista, jotta metron hankesuunnittelu ja asemien kaavoitustyö voisivat edetä. Eniten pohdintaa aiheuttivat Otaniemen ja Niittymaan asemien paikka, mutta päätös oli lopulta yksimielinen. Ratkaisu tulee osaltaan vaikuttamaan maankäytön suunnitteluun ja näiden alueiden muuttumiseen. Ratkaisu ei siis voinut perustua vain nykyisten käyttäjien tarpeisiin, vaan myös tulevien rakentamismahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Espoossa siis metro etenee. Olisi hyvä, jos valtiokin saisi omat liikenneinvestointinsa raiteilleen. Pääkaupunkiseudun raidehankkeilla on valtakunnallisesti niin suuri merkitys, ettei niillä soisi pekkaroitavan.

Eniten keskustelua herätti rantaraittiasia. Kaupunginhallitus päätti joku aika sitten ottaa käsiteltäväkseen teknisessä lautakunnassa olleen erään asuntoyhtiön vetoomuksen rantaraitin linjauksen siirtämisestä. Parikymmentä vuotta tuo taloyhtiö on tiennyt, että raitti tulee, mutta nyt kun rakentamisen piti alkaa alkoi aikamoinen peli sitä vastaan.

Olen pahoillani, mutta rantaraitti hävisi tänään äänin 7-8. Enemmistö - oikeisto, johon näemmä osa vihreistä kuuluu - ratkaisi asian niin, ettei raittia tuolta osin rakennetakaan rantaan, vaan sen tulee kiertää taloyhtiön takaa, jotta nämä voivat edelleen nauttia kaupungin maille omin luvin rakentamastaan kanavasta.

Minusta rantaraitin idea on upea. Sen tarkoitus on säästää Espoon hienot rannat, jotka ovat erityisen tärkeitä virkistysalueita, meidän kaikkien yleisessä käytössä. Yhteisesti on päätetty, että tietyissä poikkeustapauksissa raitti ei ihan rannassa kulje. Näitä ovat erittäin jyrkkäpiirteiset kohdat rannassa, luonnonsuojelullisesti herkät alueet ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat pihapiirit.

Mistään tällaisesta poikkeustapauksesta ei ollut kyse. Sen sijaan päätettiin tukea luvatonta ja omavaltaista toimintaa. Rantaraittia on vielä osa rakentamatta ja toisaalta monessa muussa paikassa asukkaat ovat joutuneet taipumaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Tämä päätös ei ollut linjassa kaupungin aikaisemman toiminnan kanssa, eikä se ollut tasapuolinen kuntalaisia kohtaan.

Päätös oli siis hyvin periaatteellinen, vaikka lopulta oli kyse vain hyvin pienestä palasta suurta kokonaisuutta. Toivottavasti se ei vaikeuta raitin lopun toteuttamista, vaikka sitä pelkäänkin.

Espoon päivähoidon järjestämisen strategiset linjaukset jätimme pöydälle. Näin ehdimme paneutua niihin paremmin. Palataan niihin siis syksyllä.

Kokouksen päätteeksi saimme kuulla kaupunginjohtajan selostuksen hallituksen järjestämästä metropolipolitiikkaa koskevasta neuvottelusta. Työ alkaa sisällön (elinkeino- ja työllisyys; maankäyttö, asuminen ja kestävä yhdyskuntarakenne sekä kansainvälistyminen ja sosiaalinen eheys) ja metropolin maantieteellisen alueen (toisinaan muutama kunta, toisinaan melkein Jyväskylään saakka) määrittelystä.

Onneksi kunnat tulevat olemaan tässä työssä tiiviisti mukana, sillä hallituksessa asiasta vastaa Mauri Pekkarinen, johon en näissä asioissa oikein osaa uskoa. Nyt pitäisi pystyä näkemään laajemmin kuin mitä hänen tapoihinsa on kuulunut.

Erikoista

Hallituksella on oma sisäinen oppositionsa, joka kertoo mitä tulee päättää ja mitä saa tehdä. Hän on Kepun puoluesihteeri Korhonen, joka kertoi eilen ettei puolue hyväksy pakkoliitoksia misssään tilanteessa ja joka on myös kertonut, etteivät kepulaiset kannata päivähoidon nollamaksuluokan poistamista.

Saa nähdä kumpaa linjaa Kepu noudattaa: Korhosen vai sopimansa hallitusohjelman.

Päivähoitoasia on etenemässä juuri niin kuin ajattelinkin. Poikkeuksia on esitetty jo nyt niin paljon, että lopulta voimme kahden käden sormin laskea ne ihmiset, joita nollamaksuluokan poisto koskee.

Hallituksen sisällä on syntymässä omituinen ilmiö: asioihin kantaa ottava poliitikko onkin jäävi tekemään päätöksiä. Minä kun olen ajatellut, että kansalaiset arvostavat sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat oikeasti olla jotain mieltä, päättää, perustella ratkaisunsa ja sitten myöhemmin vielä asettua julkisesti kansalaisten arvioitavaksi vaaleissa.

Pakoilusta huolimatta hallituspuolueet ja sen ministerit lopulta kuitenkin kantavat vastuun Sipoon liittämisestä Helsinkiin. Ja kyllä sitä oppositiossakin kannatetaan. Minäkin, koska se on koko seudun kehittämisen kannalta tärkeää ja sen tuomista asuntorakentamisen mahdollisuuksista hyötyvät kaikki täällä olevat ja tänne haluavat asukkaat.

On hyvä, että kansallisesti merkittävillä ratkaisuilla on laaja poliittinen tuki yli hallitus- ja oppositiorajojen. Toivottavaa olisi, että tuki olisi avointa ja julkista, eikä väistelevää.

Lomaa odotellessa

Lapsilla ja Petellä on enää viisi päiväkoti- ja työpäivää loman alkuun. Aamuja on laskettu jo jonkin aikaa. Talvi on pienille lapsille todella pitkä ja näin loppukeväästä he ovat aikalailla väsyneitä päiväkotiaamuihin. Päivät toki yleensä ovat sujuneet hyvin, kun aamusta ollaan selvitty.

Itsekin olen tässä laskeskellut, mitä vielä on ennen kuin loma juhannukselta alkaa. Ja onhan sitä vielä aikalailla: on valtuustoryhmä, konsernijaosto, maakuntavaltuusto (maakuntajohtajan valinta ja vaihekaavan luonnos), metroasemien sijaintikokous, espoonkeskus.fi -foorumin palaveri, valtuusto (mm. arviointikertomus, tilinpäätös ja toimialajohtajien vakinaistaminen), kaupunginhallitus, elinkeino- ja työllisyysjaosto sekä juhannusviikolla vielä kaupunginhallitus ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteisvaltuusto (palvelurakenneuudistuksen puitelain vastaukset valtiolle).

Ei tässä voi edes väittää, että vähiin kävisi, mutta silti kokousten loppu häämöttää. Onneksi.

Uudistin hieman joku aika sitten tämän blogin kuvausta itsestäni. Harrastuksiin en politiikkaa laittanut, sillä se ei enää ole harrastus - ei ole enää ollut aikoihin. Työkään se ei ole, vaan jotain siltä väliltä. On kuitenkin aiheellista herätellä keskustelua siitä, kenelle osallistuminen kunta-asioiden hoitoon on mahdollista ja miten saisimme lisää mukaan uusia idearikkaita ihmisiä, kun se vaatii aikaa niin paljon. Perinteisesti pienten lasten vanhemmat ovat puuttuneet politiikasta, vaikka me käytämmekin kaikkein eniten kunnan palveluita.

Katselen tätä ison kaupungin päätöksentekijän näkökulmasta. Pienemmissä kunnissa tilanne on toki toinen, mutta kuinka kauan noita muutaman ison kerrostalon kokoisia kuntia on olemassa? Kuntien yhteistyö tavalla tai toisella tulee lisääntymään ja se vie yhä enemmän myös aikaa.

Asioiden määrä lisääntyy ja lisäksi myös kuntien haasteet ovat kovenemassa. Vaikeiden asioiden käsittely on hyvin vaativaa, kun kuntalaisille ei ole aina välttämättä iloisia asioita kerrottavana. Se edellyttää asioihin paneutumista, sillä ratkaisut on pystyttävä perustelemaan.

Ei ihme, että erilaiset pormestarimallit ovat yleistymässä. Näissä osalle päättäjistä maksetaan palkkaa ja näin on tunnustettu, että kunnan poliittinen johtaminen käy todella työstä. Mallit luovat poliittiselle johdolle edellytykset ohjata valmistelua ja perehtyä asioihin kunnolla.

Mikä tulee olemaan Espoon malli? Viime viikon kaupunginhallituksessa käynnistimme kunnan johtamisen rakenteiden uudistamisen. Kesän aikana valtuustoryhmät saavat antaa omia näkemyksiään siitä, miten poliittista johtamista Espoossa tulisi uudistaa. Itse odotan uusia ideoita avoimin mielin.

Myrskyää

Viikonloppuna puutarhaunelmani alkoivat muuttua viimein todeksi. Kävin useammassa kaupassa ostamassa taimia ja istutin ne pienelle nurmikkokaistaleelle, joka terassimme vieressä on. Nyt vain odottelemme, miten kasvu käynnistyy. Maanantaiyön myrkyinen sade teki varmaan hyvää taimille, sillä se kasteli ne kunnolla. Pistän kuvia, kun jaksan niitä napsia. Nyt vatsassa mylläävä tauti on vienyt hieman voimia ja intoa pois.

Suurempi myrsky näyttää nousseen hallituksen ensimmäisestä kunnollisesta linjauksesta eli päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. On ollut ilo lukea eri blogeissa hyviä perusteluita sille, miksi esitys on surkea. Esitys on syntynyt puhtaasti ideologisista syistä ja ennnustan, että hallitus lopulta vetää sen pois, koska se on huono ja koska se aiheuttaa lopulta hallituksenkin sisällä liikaa ristiriitoja.

Joka kerta kun päivähoito-oikeuden rajoittamista on esitetty olen itse ensimmäisenä nostanut esiin sen, että nämä rajoitukset edellyttävät aina poikkeuksia. Päivähoidossa on hienoa juuri se, että hoidossa on iso osa lapsista, jolloin erityistä tukea erilaisista syistä tarvitsevat lapset sekoittuvat joukkoon, eivätkä leimaudu. Päivähoito on osa normaalia lapsiperheiden elämää, eikä sen tarvetta tarvitse kellekään selitellä.

Kohta tarvittavien poikkeuksien kautta tulee riski leimautua ja riski, etteivät tukea tarvitsevat halua kuulua poikkeusten joukkoon, eivätkä siitä syystä hakeudu tarvitsemansa palvelun piiriin. Onko se lasten etu?

Opiskelijaperheet ovat myös aiheesta älähtäneet. Maahanmuuttajat sen sijaan ovat vaienneet, vaikka heidän lapsilleenhan ja koko perheen kotoutumisen kannalta päivähoito on erinomainen mahdollisuus. Ja vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät pienituloisia olekaan niin osa on ja kyllä minä heille maksuttoman päivähoidon soisin.

Pääkaupunkiseudun kunnat ovat valmistelemassa omia Paras-vastauksiaan valtiolle ja suurin haaste, joka näissä selvityksissä on noussut esille on maahanmuuttajien ja erityisesti vieraskielisten lasten määrän voimakas kasvu. Tulevina vuosina suurin osa koko pääkaupukiseudun kasvusta johtuu vieraskielisten ihmisten määrän kasvusta. Miten päivähoidon, koulun ja muiden palveluiden tuottamisessa siihen valmistaudutaan, on vaikea kysymys.

On hienoa, että näitä selvityksiä väestön kehityksestä ja palveluiden tarpeista on laitettu kunnat tekemään. Ainakin minä myönnän, että tämän maahanmuuttaja-asian kohdalla ovat silmäni todella avautuneet ja hyvä niin, sillä jos emme valmistaudu muutokseen kunnolla voi edessämme olla isoja ongelmia. Sitä en halua nähdä, vaan haluan nähdä pääkaupunkiseudun muuttuvan monikulttuurisemmaksi onnistuneesti ottaen oppia muualta.

***
Mielenkiintoisin myrsky on käynnissä kuitenkin täällä blogimaailmassa, missä on selvästi käynnistynyt SDP:n uuden puheenjohtajan etsintä. Vaihtoehdon etsintä näin avoimesti pohtien on erikoista, uuttakin ja johtaa toivottavasti myös tuloksiin. Siihen ei pelkät kirjoitukset riitä, vaan tarvitaan myös sopivaa taivuttelua ja yhteistyötä laajan kannatuksen eteen. Jonkun pitää tehdä se kova työ. Vuosi ei ole kovin pitkä aika tällaiseen tehtävään, mutta varmasti se riittää.

Luopumisia - taas

Uuden vaalikauden alkaessa myös valtion erilaiset neuvottelukunnat kootaan uudelleen. Olen itse ollut kaksi ja puoli kautta Luonnonvarainneuvostossa ja sen jaostoissa. Pari kautta olen ollut sen metsäjaostossa, mikä on ollut todella mielenkiintoista.

Paljon on tullut pohdittua metsien suojelua ja erityisesti Etelä-Suomen metsien tilaa, metsäluonnon monimuotoisuutta, suurpetojen kantoja, kestävää metsätaloutta ja montaa muuta asiaa.

Ympäristöasiat olivat aikanaan yksi tärkeä asia, miksi aikoinaan lähdin mukaan politiikkaan. En valinnut puolueekseni silloin vielä orastavassa vaiheessa olevia vihreitä, vaan vaan SDP:n. Uskoin, että sitä kauttakin voi vaikuttaa, kuten on käynytkin.

Myöhemmin sain myös kuulla puolueemme kunniakkaasta toiminnasta ympäristöasioiden puolestaa. Meillä oli ensimmäisenä oma ympäristöohjelma ja ensimmäinen ympäristöministerikun oli demari.

Kokemusta puolueella suunnan näyttämisestä siis on ja on sitä rohkeuttakin ainakin joskus ollut. Toivottavasti oppositiokausi antaa nyt uutta potkua.

Puolueen sisällä on pikään toiminut oma ympäristöliike Villiruusu, joka kokoaa ympäri Suomen aktiivisia ympäristöihmisiä yhteen. Olen ollut jonkin aikaa sen puheenjohtaja ja Tampereella asuessani perustin sinne oman Villiruusun verson, joka kai nykyisin toimii aktiivisesti.

Innostukseni toi myös muita tehtäviä. Olen toiminut puolueen ympäristöjaoston sihteerinä ja tuossa Luonnonvarainneuvostossa. Viime aikoina en tosin ole pystynyt tuota tehtävää kunnolla hoitamaan, mikä on harmittanut ja hävettänyt. .

Aika ei vain riitä kaikkeen. Nyt on perhe, vakituinen työ ja haastavat luottamustehtävät omassa kunnassa. Oli siis tänään sanottava "ei", kun puolueesta soittelivat ja kysyivät kiinnostustani jatkamiseen neuvostossa.

Niin se elämä kulkee. Ja näin uudet innokkaat ja nuoremmat saavat uusia tehtäviä.

Tuntuu, että eräs vaihe on nyt täysin takana. Vaikka aikaa ympäristöasioille ei enää ole Villiruusussa, neuvostossa eikä Luonnonsuojeluliitossakaan (olen Espoon ympäristöyhdistyksenkin entinen aktiivi) niin paljon olen tietoa niistä tehtävistä saanut.

Millainen auto Espoon keskus olisi?

Tekeillä on tutkimus Espoon keskuksen tärkeistä asioista ja kehittämiskohteista. Minullekin sen johdosta soitettiin ja kerrottiin, että kuulun luokkaan päättäjät haastateltavista.

Osa kysymyksistä oli aikalailla tavanomaisia, mutta hymy tuli huulille, kun minulta kysyttiin millainen auto Espoon keskus olisi. Ajattelin, että moni saattaisi pitää aluettamme Ladana yhdistäen sen samalla jollain tavoin puolalaisiin arkkitehteihin, jotka aikoinaan voittivat alueen arkkitehtikilpailun. Heistähän on tullut jo legenda, vaikka heidän ehdotustaan ei koskaan sellaisenaan toteutettu ja kaupungintalokin on ihan suomalaista käsialaa.

Minun valintani on Toyota. Espoon keskus on minulle ollut koko ajan tavallisten ihmisten kylä ja ajattelen, että autona se olisi sellainen, joka on yksi yleisimmistä. Espoossa se on tavallaan omalaatuistakin.

Samalla tulin jälleen miettineeksi niitä mahdollisuuksia, joiden porteilla olemme. Kulovalkean alueen nimesin uuden Espoon keskuksen ensimmäiseksi askeleeksi. Käytin tilaisuutta hyväkseni kertoakseni, etten edelleenkään näe järkevänä sitä, että Lommilaan rakennettaisiin päivittäistavarakauppaa. Se pitää keskittää Espoon aseman tuntumaan ja samalla edistää pienten lähikauppojen edellytyksiä. Adressissani muuten nimien määrä kasvaa edelleen!

Asemasillan ostamista pidän myös viisautena. Erilaisissa tilanteissa on myös herännyt ideoita mitä asemasillalle entisen ravintolan tilalle voisi tehdä, kun se siirtyy kaupungille. Saisipa toimialajohtaja Louko pian kaupat sovittua, että voisimme viimein nähdä muutoksia sillalla, josta monet meistä päivittäin kulkee.

Mielenkiintoista nähdä, millaisia tuloksia tuosta kyselystä saadaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin (ehkä)

Demareiden valtuustoryhmä valitsi itselleen tänään uuden puheenjohtajan. Susanna Rahkonen sai tehtävään vahvan tuen, sillä hänet valittiin yksimielisesti. Olen todella tyytyväinen valintaan. Ja helpottunut.

Uskon, että Susannalla on itseäni paremmat voimavarat hoitaa tuota vaativaa tehtävää. Kokemus politiikasta valtakunnan tasolla ja toisaalta varsin tasainen luonne ovat hyviä avuja pärjätä ryhmämme johdossa.

Susanna oli miettinyt ratkaisuaan huolella. Siitä osoituksena hän käytti puheenvuoron, missä pohti tulevaisuuden haasteitamme. Asuntopolitiikka on keskeinen tekijä, joka yhdistää meitä demareita kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Meidän on löydettävä keinoja vaikuttaa asumisen hintaan. Tästä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Liian monelle koti on jo nyt niin kallis, ettei asuntoasioita todellakaan voi jättää pelkästään markkinoiden huolehdittavaksi.

Ehkä kaikki nyt sitten kääntyy parempaan. En tiedä, enkä ole varma. Sen kuitenkin tiedän, että olen jo laskenut kalenterista viikkoja, koska lasten kesäloma alkaa ja koska alkaa omani. Sitä meillä nyt odotetaan ja tarvitaan.

Tavoitteeni on hiljalleen rahoittaa myös mieltäni ryhmämme asioilta ja tämän aloitan sillä, että jätän sisäisen sähköisen keskustelumme seuraamisen vähemmälle. Puhumattakaan, että osallistuisin moiseen nokitteluun. Aikansa kutakin.

Äitienpäivä

Sain lapsilta aamulla kukkasia, jotka on päiväkodissa ajatuksella istutettu ja ruukut koristeltu. Jonkin verran niistä on meillä jo ennen äitienpäivää puhuttu. On pitänyt muistuttaa heitä, että eikös se ole salaisuus.

Merkitty

Äidillä on merkkivaatteet. Niissä on lasten sormenjäljet.

Eikä tarvitse olla salapoliisi löytääkseen johtolankoja

muualtakin.

Sormenjäljet ikkunassa. Joka ovenkahvassa. Ovenpielessä,

kaapinovissa, lelulaatikossa. Tämä on meidän reviiri.

- Tittamari Marttinen -

Aika tehdä työtä, aika hoitaa luottamustehtäviä

Kaupunginhallituksessa on tänään listalla syksyn kokouksien aikataulu ja meille esitetään, että jatkossa kokoukset olisivat maanantaisin klo 15.30 alkaen. Itse pidän esitystä perhe-elämästä ja työelämästä vieraantuneena ja vastustan sitä.

Jos kokoukset muuttuisivat maanantaille ja esityslistat tulisivat edelleen perjantaina, tarkoittaisi se, että aikaisempaa enemmän viikonlopusta menisi papereiden lukuun, asioista viestittelyyn ja kokousten pitoon. Nykyisin olemme pitäneet omia valmistelukokouksiamme maanantaisin, mutta jatkossa ne olisi siis pidettävä sunnuntaisin. Yritä tässä nyt sitten saada lisää aikaa perheelle!

Myös kokousten aloitusajan aikaistaminen suututtaa. Tuo esitys tarkoittaa sitä, että jokainen kokous veisi osan työajasta, jonka ainakin minä haluaisin käyttää oman työni hoitamiseen. Välillä tuntuu, että se on joillekin vieras ajatus. Ihmellistä, että haluaan tehdä työtä joutuu puolustamaan, vaikka sen pitäisi olla meille kaikille aivan itsestään selvää, eikö?

Näitä esityksiä tulee säännöllisen väliajoin. Osa luottamustehtäviin osallistuvista on niin isolla pallilla istuvia, että he haluaisivat hoitaa luottamustehtävät työaikana. Se olisi tietysti kätevää, mutta ainakin minun tilanteessa vaikeaa, sillä ei niitä töitä sillä aikaa kukaan muukaan hoida. Olen itse omaan työhöni sitoutunut ja haluan hoitaa sen kunnolla, joten en halua olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka selvästi sitä vaikeuttaisivat.

Haluan siis jatkossakin hoitaa työni hyvin, rauhoittaa viikonloput perheelle ja hoitaa luottamustehtävät niin, että niinäkin iltoina ehtisin ainakin nukuttamaan lapsia. Jos päivää pitää muuttaa, pitää kokousaineisto saada aiemmin ja kokoukset voisivat alkaa myöhemmin. Siitä voisi syntyä siedettävä ratkaisu tähän pulmaan.

Pitää myös muistaa, että näillä ratkaisuilla me joko luomme edellytyksiä tai esteitä ihmisten osallistumiselle. Kuka lähtee jatkossa ehdolle kaupunginhallitukseen, jos se edellyttää että kiinnostuksen ja tiedon lisäksi pitää olla myös työ, joka joustaa?

Toimittaja työssä

Olen ollut tämän viikon vapaalla. Ei tämä ihan lomalta ole tuntunut, mutta olenpahan kuitenkin ollut kotona ja viettänyt aikaa lasten kanssa. Muutakin on sitten siinä ohessa tapahtunut.

Eroratkaisuni johdosta meillä kävi torstaina Länsiväylän kuvaaja ja toimittaja tekemässä haastattelun. Juttu oli sunnuntain lehdessä.

Perjantaina kävimme Väinön kummitädin luona puoluetoimistolla, missä hän on töissä. Vierailun syy oli murheellinen, sillä veimme hänelle suruadressin toimitettavaksi muistotilaisuuteen. Lapsille emme ole siitä puhuneet onhan pienen tytön poismeno ollut meille aikuisillekin vaikea käsittää ja hyvin koskettava tapahtuma.

Lapsille nämä vierailut ovat kuitenkin olleet mieluisia. Niistä innostuneena Väinö onkin istunut jo monta päivää pöydän ääressä leikkimässä toimittajaa toimistolla. Kirjoituksia äidistä, isästä ja Elsasta on syntynyt solkenaan. Osa kirjaimista on niin hienoja, että kyllä siinä vanhempien sydän ylpeydestä pakahtuu! Poika tuntee hurjan hyvin kirjaimet ja numerot.

Jollain tavoin lapsetkin ovat tainneet aistia sen, mitä olen ajatellut ja tehnyt. En ole näet koskaan aiemmin kuullut olevani Väinön suosikki, parasta mitä kotona on ja ihana äiti. Voisiko ihanampaa olla?

Paluu arkeen koittaa kuitenkin huomenna. Harmittaa, sillä tuleva viikko on kovin kiireinen kaikesta huolimatta. Pari kokousta vielä menisi, mutta kyllä sydämeeni sattuu se, että olen loppuviikon työmatkalla. Reissu on varmasti mukava ja työyhteisöllemme tarpeellinen, vaikka ikävä kotiin tuleekin.

Tämän viikon jälkeen tilanne näyttäisi jo paranevan. Muutaman kalenteriin merkatun kokouksen olen voinut raksia yli ja aikaisempaa vähemmän sinne on lisää tulossa. Aikataulu helpottuu ja samalla asiat muuttuvat raskaammiksi. Taitelua tämä siis jatkossakin tulee ajan kanssa olemaan.

***

Puolueen kannatus on laskenut 20 %:n tuntumaan. En muista koskaan nähneeni niin huonoa tulosta. Osaksi se varmasti johtuu raskaasta tappiosta: kuka nyt häviäjiä kannattaisi varsinkaan kun hallitusohjelmassa ei ole mitään todella huolestuttavaa.

Tuo tulos kertoo myös sen, ettei toinen toisiaan arvostelemalla tai uhkakuvia maalaamalla kannatusta saa. Ehkä myös puheenjohtajan uskottavuudesta olisi syytä keskustella? Olen vuosia toivonut turhaan, että Filatovin Tarja uskaltaisi lähteä ehdolle puheenjohtajaksi. Nyt alkaa tuntua, että hänenkin aikansa on jo ohi. Uskon, että Huovisen Susannassa olisi sellaista iloa ja osaamista, jota me tarvitsisimme päästäksemme tästä suosta ylös.

Ero

Olen pahoillani, että joudun tämän viestin laittamaan, mutta se on välttämätöntä. Olen päättänyt jättää valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävät toukokuun alusta alkaen perhesyiden vuoksi.

Puheenjohtajan tehtävä on paljon muutakin kuin ryhmän vetämistä ja osallistumista neuvotteluihin. Se vaatii paljon ennakointia, suunnittelua, valmistelua, yhteydenpitoa ja organisointia. Joku aika minulle sanottiinkin, että jos minulla ei ole aikaa tehtävää hoitaa, on syytä erota. Ja totta onkin, ettei minulla ole riittävästi aikaa hoitaa kyseistä tehtävää kunnolla.

Olen kevään ajan miettinyt minulla olevien tehtävien jakamista. Ajattelin, että vaalien jälkeen olisi sopiva hetki tehdä ratkaisuja. Se vei kuitenkin enemmän aikaa kuin uskon, koska vaalitulos oli demareille niin karvas. Nyt olemme Espoossa päässeet sen yli ja löytäneet uuden yhteisen sävelen, joten on sopiva hetki tehdä omat johtopäätökset.

Aika on siis kypsä antaa vastuuta niille, jotka sitä voivat kantaa. Oma arvioni on, että ryhmässämme on ihmisiä, joilla on enemmän aikaa kuin minulla ja ryhmässämme on riittävästi innostuneita johtajia ilman minuakin. Annan näin heille lisää tilaa toimia.

Myönnän, että tarkoitukseni oli päätyä toisenlaiseen johtopäätökseen. Nyt tehty ratkaisu on kuitenkin lastemme takia parempi. Haluan antaa heille enemmän aikaa, enkä istua jatkossa niin usein erilaisissa valmistelevissa kokouksissa tai palavereissa. Kotona ollessani haluan olla heille läsnä, enkä keskustella jatkuvasti puhelimessa ryhmämme asioista.

Entä äänestäjät? Kerroin vaaleissa avoimesti olevani kahden pienen lapsen äiti ja uskon vakaasti, että minua äänestäneet ymmärtävät, etten pysty nyt kantamaan niin suurta vastuuta kuin mitä minulle on suotu. Pyrin hoitamaan tehtäväni pienemmässä roolissa vastuullisesti ja keskittymään olennaisiin asioihin. Sen pitää nyt riittää. Jos asetun ensi vaaleissa ehdolle, on äänestäjilläni silloin mahdollisuus antaa oma arvionsa työstäni.

Olen ollut poliittisessa järjestötoiminnassa mukana noin 20 vuotta. Se on vienyt paljon aikaa elämästäni. Tuskin on kuukautta, jolloin en olisi johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan osallistunut. Nyt kokouksia on useita viikossa. Perheen ja luottamustehtävien sekä siihen liittyvän velvollisuuden tunteen yhteensovittaminen on hyvin vaikeaa. Haluan hoitaa kunnolla ne tehtävät, jotka otan vastaan. Tammikuussa kun minua pyydettiin ryhmän puheenjohtajaksi myönnyin velvollisuudesta, vaikka olinkin muuta ajatellut. Se oli virhe, jonka korjaan nyt.

Politiikassa harvoin tulee toisia tilaisuuksia ja niin on varmasti minunkin kohdalla. Olen nyt ollut pienen hetken poliittisen urani huipulla, eikä sieltä kulje teitä kuin alaspäin. Ymmärrän, että tämä ratkaisu tulee vaikuttamaan myöhemmin mahdollisuuksiini ja niin varmaan pitääkin. Mutta samalla sisältäni kuuluu kysymys: mitä sitten? Minulla ei ole sellaista kunnianhimoa, että sulkisin silmäni lasteni tarpeilta.

Olen syvästi pahoillani, että petän niiden luottamuksen, jotka minua ovat puheenjohtajaksi kannattaneet ja siinä tukeneet. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita: on lapset, perhe ja rakkaus.

Yli sata nimeä!

Vartti -lehden toimittaja oli löytänyt tekemäni adressin Kulovalkean kaupan puolesta ja teki siitä jutun. Pitkästä keskustelusta lehteen tuli vain muutama kommentti, mutta olennaista mielestäni on se, että olen osaltani edistänyt laajemminkin keskustelua lähikauppojen puolesta.

Lehti ilmestyi keskiviikkona ja sen johdosta on uusia ihmisiä myös löytänyt adressin ja allekirjoittaneet sen. Hienoa!

***

Kokoomus on kertonut olevansa tyytyväinen siihen, että hallitusohjemassa päädyttiin korottamaan seuraavien neljän vuoden aikana kolmannen lapsen lapsilisää kymmenellä eurolla sen sijaan, että lapsilisät olisi sidottu indeksiin. Ennen vaaleja kokoomus vaati sitä, että lapsilisät jatkossa seuraisivat hintakehitystä ja näin niiden ostovoima säilyisi. Nyt siis kymppi kuussa pienelle osalle perheitä onkin sitten parempi ratkaisu?

En voi olla edelleen ihmettelemättä tätä kolmannen lapsen korostamista ensimmäisen sijaan, kun iso osa lapsiperheistä ylipäätään on tiukilla. Miksei myös yhden ja kahden lapsen perheet ole lisätuen arvoisia? Mikä vika siinä ensimmäisessä lapsessa on?

Kuka osaisi vääntää noille kepulaisille (heidän tavoitehan tuo on, vaikka se nyt on kokoomuksestakin mitä mainioin idea) rautalangasta, että ihan oikeasti se ensimmäinen lapsi on jokaisessa perheessä - myös niissä isoissa, joita he haluavat suosia? Siitähän siinä vain on kyse. Jos taas syntyvyyttä haluttaisiin edistää mietittäisiin, miten se ensimmäinen lapsi saataisiin syntymään yhä useammin ja aikaisemmin.

Meille pienemmille perheille hallitusohjelma tarjoaa sen sijaan päivähoitomaksujen korotuksia ja asumismenojen kasvua sähköveron nostamisen myötä. Kyllä tässä siis niitä palkankorotuksia todella tarvitaan!

Puhetta valtuustossa

Eilen oli valtuuston kokous. Listalla oli muutama mielenkiintoinen ja kuntalaistenkin kannalta merkittävä asia. Ensinnäkin päätimme hyväksyä Espoonlahden tulevan aluekirjaston hankesuunnitelman. Se on siis suunnitelma siitä, kuinka paljon neliöitä ja erilaisia tiloja kirjasto sekä sen yhteyteen tulevat yhteispalvelupiste ja kulttuurisali tarvitsevat. Aluekirjasto rakennetaan Lippulaivaan laajennuksen yhteydessä.

Suunnitelma olisi sinänsä hyvä, mutta valtuustoa mietitytti hankkeen vaikutukset. Hankesuunnitelmassahan oli yksikantaa todettu, että Soukan ja Kivenlahden kirjastot suljetaan, kun aluekirjasto tulee. Kaupunginhallitus oli tästä eri mieltä ja esityksestäni myös eilinen valtuusto päätti, että lähikirjastojen tulevaisuudesta päätetään erikseen, kun lautakunnilta on saatu selvitys noiden kirjastojen kehittämismahdollisuuksista. Nykyiselleen ne eivät varmasti jää, mutta ehkä sulkeminenkaan ei ole oikea ratkaisu. Nyt selvitetään mm. kouluyhteistyön tai kirjasto olohuoneena -hankkeen toimivuutta, sekä erikoistumisen mahdollisuuksia.

Meillä on ensi vuoden aikana tarkoitus tehdä lähipalveluohjelma, jota ainakin itse pidän hyvänä ajatuksena. Mitä enemmän ajattelen arjen toimivuutta sitä tärkeämpänä näen lähipalveluiden merkityksen. Pitää löytää sopiva sekoitus suurta ja komeaa keskellä kaupunkikeskusta ja lähellä olevaa pientä ja kaunista.

***
Listalla oli myös rakennusvalvonnan prosessien kehittäminen. Se kuulostaa tosi tylsältä, mutta on osa tärkeää kokonaisuutta. Olemme pitkään tehneet töitä sen eteen, että saisimme nopeutettua sitä ketjua, joka johtaa kaavoitusideasta rakentamiseen. Erityisen tärkeää tämä on tietysti asuntorakentamisen kannalta, sillä näemme että se voisi olla keino vaikuttaa asumisen hintakehitykseen. Pitää saada kaavat tehtyä nopeammin, mutta se ei vielä takaa sitä, että lapiot rakennustyömaalla alkaisivat heilua. Haluamme seiniä, emme kaavoja.

Espoossa rakennusluvan saaminen kestää ja paljon on ollut myös kirjoittelua siitä, kuinka vaikeaa omatoimirakentajien on ollut asioida lupa-asioissa kaupungin kanssa. Tästä syystä tein toivomuksen siitä, että rakennuslautakunta kehittäessään rakennusvalvonnan prosesseja kiinnittäisi erityistä huomiota omatoimirakentajille annettaviin neuvontapalveluihin ja pientalojen rakennuslupien käsittelyn nopeuttamiseen.

Uskon, että heidän ohjauksen ja neuvonnan tarve on aivan erityinen verrattuna ammattimaisiin rakentajiin. Moni heistä toteuttaa elämänsä suurinta hanketta ja unelmaa, jossa haasteita riittää ilman viranomaisbyrokratian suohon uppoamistakin.

Tämän asian esiin nostaminen näytti olevan myös perusteltua, sillä toivomus sai kannatusta useissa puheenvuoroissa. Toivottavasti viesti menee sitä kautta myös lautakuntaan ja virastoon.

Lohdutusta etsimässä kömmähdyksistä

Päätin kiertää veistä tappion arpeutuvissa haavoissa ja lukea uuden hallituksen ohjelman. Etsin tietysti sieltä hyviä ja tärkeitä asioita onhan meidän kaikkien etu, että meillä kuitenkin on viisas hallitus, vaikka demarit eivät mukana olisikaan. Tietysti myönnän, että samalla etsin kömmähdyksiä ja muuta, mitä ihmetellä. No kaikkea todella löytyi!

Olen tietysti iloinen siitä, että hallitusohjelmassa on erikseen mainittu metropolipolitiikan tavoitteet ja pääkaupunkiseudun merkitys koko maalle. Myös joukkoliikenteen tuki suuriin kaupunkeihin on tervetullut. Ja vaikka rahaa joukkoliikenteelle ei tulekaan suunnitelman mukaan, on tämä sentään alku merkittävälle muutokselle. Kannatamimmehan sitä mekin. ;)

Olen myös tyytyväinen, että asuntopolitiikan merkitystä korostetaan jopa omalla ministerillä. Hienoa on, että juuri helsinkiläinen sai tämän postin, sillä täällähän asumisen kalleuteen liittyvät ongelmat iskevät kaikkein pahiten erityisesti lapsiperheiden arkielämään.

Ohjelma esittääkin toimenpideohjelmaa pääkaupunkiseudulle kohtuuhintaisen tonttitarjonnan lisäämiseksi. Hienoa! Lisäksi tarkoitus on edistää vuokrapientalotuotantoa. Valtion tukeman vuokra-, osaomistus- ja asumisoikeustuotannon tulorajoista luovutaan. Ja sitten aravalainojen myöntämisestä luovutaan!

- Edistääkö se pääkaupunkiseudun tilannetta? Eikö aravalainojen ehtoja tässä pitänyt tarkistaa niin, että vuokra-asumisen olisi todellinen vaihtoehto, oikeasti edullista ja tukisi samalla seudun työllisyyttä - mahdollistaisi siis ihmisten muuton tänne, missä työtä on?

Hallitusohjelmassa luvataa myös meille koulutetuille huonosti palkatuille parempaa tulevaisuutta. Tasa-arvo-Tupo on kirjattu niin, että muillakin kuin vain hoitajilla on nyt oikeus odottaa valtion vahvaa tukea palkansaajajärjestöjen palkkavaatimuksille, kun syksyllä käydään palkkaneuvotteluja. Hallitus on valmis tukemaan ratkaisua korottamalla valtionapua. Todella hienoa, sillä uusien pysyvien ja kelpoisuusehdot täyttävien työntekijöiden saaminen on jo nyt äärettömän vaikeaa, vaikka eläkkeellejäämisaalto on vasta tulossa!

Hieman tässä tietysti huolettaa, kun on juuri kuullut Sailaksen esitelmän valtion taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Näin vaikeiden haasteiden äärellä emme hänen mukaansa ole koskaan vielä olleet.

Huolta aiheuttaa myös hallitusohjelman linjaus tulevasta talouspolitiikasta, joka kuuluu: "Hallitusohjelman mukaisia toimenpiteitä toteutetaan siinä määrin, kuin se on kehyspäätöksen puitteissa mahdollista". Siis mitä? Ja missä on sitten se tärkeysjärjestys, jos (kun) tavoitteista aletaan luopua?

Lopuksi jään vielä ihmettelemään, mitä mahtaakaan esimerkiksi meidän perheen lasten tulevaisuuden kannalta tarkoittaa toteamus: "Toteutaan lasten ja nuorten kehittämisohjelma." Mihin suuntaan heitä nyt sitten aletaan kehittämään ja kuka sen tekee?