perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Kysymyksiä

Vähän aikaa sitten heräteltiin henkiin demareiden sosiaali- ja terveysalan yhdistys. Tavoitteena on saada näin liikkeeseen uusia ihmisiä ja uusia ajatuksia sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Yhdistys järjestää piakkoin terveyspoliittisen seminaariin ja syksyn aikana tullee mahdollisuus myös keskustella sosiaaliturvan uudistamisesta.

Tuollaiset kohtaamiset herättävät ajatuksia tai oikeastaan kysymyksiä, joihin haluaisin ainakin itse löytää vastauksia:

- sosiaaliturvan uudistaminen on välttämätöntä, mutta onko järjestelmän oikeudenmukainen yksinkertaistaminen (minkä kaikki puolueet ovat asettaneet tavoitteeksi) monimutkaistuvassa maailmassa mahdollista? Massatuotannon ohella yhä enemmän meille kaupataan räätälöityjä tuotteita ja palveluita. Eikö sosiaaliturvaakin pitäisi enemminkin räätälöidä ihmisten tilanteesta ja tarpeista lähtien?

- kaupungistuminen jatkuu ja suurissa kaupungeissa on yhä enemmän aivan omanlaisia ongelmia ja vaikeuksia. Miten palvelujärjestelmä ottaa vastaan tämän haasteen? Myös maahanmuuttajien määrä lisääntyy, miten se vaikuttaa sosiaaliturvaan?

- miten ja milloin terveyspalveluiden organisaatio uudistetaan? Työntekijäpula, yhä korkeammat koulutusvaatimukset edellyttävät (so. osaaminen), että hierarkinen rakenne vihdoin puretaan ja että lääkärit pääsevät pois jakkaraltaan. Potilaat ovat asiakkaita, joita tulee kohdella tasa-arvoisesti, ei hoidon kohteina. Potilaan ja hänen omaistensa sitoutuminen hoitoon on keskeistä paranemisen kannalta, mutta näkyykö se lääkäreiden työssä?

- mikä on kolmannen sektorin tulevaisuus ja mahdollisuus? Jättääkö tilaaja-tuottaja -mallin yleistyminen ja yrittäjyyden syntyminen kolmannelle sektorille tilaa toimia, vai edellyttääkö muutos kolmannen muuttumista yhä ammattimaisemmaksi? Menetämmekö sitä kautta jotain arvokasta?

Ei kommentteja: