Näin on hyvä jatkaa

Vuosi sitten tein lupauksen, jota olen koko vuoden yrittänyt toteuttaa. Lupasin harrastaa enemmän urheilua ja enemmän kulttuuria saadakseni enemmän hyvää mieltä elämääni.

Lokakuuhun asti jaksoin myös raportoida kuukausittain miten olen päätöksissäni pysynyt. Sitten iski huima vaaliväsymys, flunssa ja syksyn kamala pimeys. Se ei toki merkitse ettenkö olisi mitään tehnyt, mutta vähemmän ja laimeammalla innolla.

Loppusyksystä tutustuin espoolaisen kulttuurin pilkahduksiin, jotka sijaitsevat paikoissa mistä ei teatteria uskoisi löytävänsä. Leppävaaran raitilta löytyy ravintola Alberga, missä kävin nauttimassa hyvää ruokaa ja hauskan kuvauksen naapurielämästä. Kilon poliisin takaa taas löytyy Unga Teatern, jonka ohjelmistoon on tänä syksynyt kuulunut Joulupukki ja noitarumpu. Tuttu tarina, mutta silti mukavaa katsottavaa lasten kanssa.

Lisäksi kävin Elsan kanssa ihailemassa Olarin pienten voimistelijoiden satunäytelmää ja vietin hauskan iltapäivä Madagascar 2:n eläinten parissa elokuvateatterissa. Jouluna tuli noista eläimistä kertova ykkösosa ja se oli tuntui kyllä hauskemmalta.

Kuntosalilla olen siis käynyt harvemmin kuten myös lenkillä. Luistimet olen laittanut kerran jalkaani. Nyt jouluna saimme Wiin ja tasapainolaudan. Viime päivinä olen siis keilannut ja pelannut golfia ja tennistä; heiluttanut hulahulavannetta, hypännyt mäkeä ja lasketellut. Joogaakin olen kokeillut. Hauskaa on ollut ja paikat on olleet kipeinä siitäkin.

Tänä iltana lupaan itselleni pyrkiväni edelleen parantamaan omaa olotilaani ja mieltäni harrastamalla liikuntaa ja kulttuuria. Suurimman osan vuodesta määrä on nyt ollut kohdallaan, joten lisätä sitä ei tarvi, mutta jotain uuttakin pitää olla. Aloitankin vuoden hankkimalla uuden saliohjelman, jotta saan puhtia harjoitteluun.

Onneksi myös päivät vaalenevat jo ja tukevat päätöstäni. Jos tulisi lunta, olisi ulkoilu mukavampaa, mutta siihenhän me emme voi vaikuttaa. Kannattaa siis keskittyä asioihin, joita voi omilla toimillaan toteuttaa.

Oiken hyvää Uutta Vuotta!

Paperipinot järjestyksessä uudelle valtuustokaudelle

Tänään on viimeinen hetki jättää ilmoitus kuntavaalien rahoituksesta. Sen jälkeen saamme toivottavasti lukea lehdistä mitä valtuustopaikka maksoi ja ennen kaikkea kuka niihin tarvittavan mainonnan maksoi. Vaalirahakohu ja kallistuneet hinnat taisivat hillitä mainontaa. Ainakin vaalit näkyivät varsin myöhään lehtien sivuilla.

Omaan kampanjaani kului oletettua vähemmän rahaa. Kaikkiaan kuluja kertyi n. 2500 euroa. Lehtimainoksiin meni 1800 euroa, lennäkkiin 650 euroa ja ehdokasmaksuun 30 euroa. Aikaa sitä vastoin meni enemmän kuin koskaan. Ja sponsorinani toimivat ainostaan oma kukkaro ja perhe sekä innostus maailman parantamiseen, halu vaikuttaa oman kunnan asioihin.

Olen tämän päivän siivonnut pois hyllyihin ja nurkkiin kertyneitä papereita. Vaikka vaali-ilmoituksen jätinkin jo viime viikolla, olen myös katsellut kampanja-aineistoakin. Enemmän kuitenkin sitä kaikkea, mitä viime vuosina on pinoihin kertynyt.

Niistä pinoista näkyy omat kiinnostuksen aiheet, jotka eivät juuri ole vuosien aikana muuttuneet.

Lapset ja perheiden hyvinvointi sekä opetus ovat kiinnostaneet minua pitkään. Joukkoliikennettä, metroa ja maankäyttöä koskevia raportteja löytyi iso kasa, kuten asumiseen liittyviä selvityksiä. Hyllyiltä löytyi hyvää aineistoa myös osallisuuden ja alueneuvottelutoimikuntien kehittämiseen.

Oman asuinalueen kehityksen seuraaminen on olennainen osa valtuutetun työtä. Vaikka tänään heitinkin aikalailla pois Espoon keskusta koskevia papereita niin kyllä niitä jäikin mm. kaupungintaloa, Lommilaa ja Sunankaarta koskevaa aineistoa.

Yksi aihe on muita uudempi: konserniohjausta, hyvää hallintoa ja omistaohjausta koskevaa aineistoa olen keräillyt vasta viime vuosina. Ne ovat tulleet kaupunginhallituksen konsernijaoston myötä ajankohtaiseksi.

Luontoasioille on ollut aiempaa vähemmän aikaa. Olin aikoinaan luonnonvarainneuvostossa ja siinä tehtävässä piti perehtyä niin metsien suojeluun kuin suurpetoasioihinkin. Viime aikoina asialistalla ovat olleet enemmänkin ilmastonmuutos ja sen hillintää edellyttävät toimet kuntatasolla. Niillä teemoilla alkaa myös uuden valtuuston kausi.

Iso osa vanhoista papereista meni roskiin, mutta paljon jäi myös uuden valtuustokauden tueksi. Alan olla valmis uuden valtuustokauden alkuun levänneenä ja järjestyksessä.

Rauhallista Joulua

Näinhän sen pitäisi mennä, jotta ensi vuonna jaksaisimme yhdessä taas ..

Joulupatja

Joulupatja o mu omakeksimä perinne,
mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil,ketkä tahto viättä lepojoulu.
Joulupatja tehrä nii,
et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja
keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines.
Ympärs asetella ruakka
(mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu
taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama),
namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.
Siäl peito al sit maatta uuttevuotte saak,
käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja
ojenella kätt kohren konvehtei.
Viarai ei saa tul käymä,
eikä itte kuulu käyrä missä.
Ei ol väli onk yksinäine,
pariline taik perheline,
joulupatja on loistava ratkaisu.
Ko siit nousse,
on niin kyllästyny makkamisse ja
niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.


- Heli Laaksonen -

Oikein hyvää ja hauskaa Joulua!

Toivoo,

Jaana L.

Oikea ihminen oikeaan paikkaan?

Vaalien jälkeen on puolueiden välillä käyty pitkään neuvotteluja siitä, miten erilaiset luottamuspaikat jaetaan eli millaisia paikkoja kukin ryhmä täytettäväkseen saa. Lukuisten kokousten jälkeen paikkajakotoimikunta pääsi viime viikolla ensiksi sopimukseen näistä paikoista ja sen jälkeen vielä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta kussakin elimessä.

Meille demareille nämä neuvottelut olivat tietysti vaikea paikka, sillä vaalitappio merkitsi tehtävien ja paikkojen vähenemistä. Silti saamme vastuullisia paikkoja tulevallakin nelivuotiskaudella hoidettavaksemme. Ryhmästämme valitaan sekä valtuuston että kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja. Tosin perussuomalaiset ottavat valtuuston pestin hoidettavakseen kahden vuoden jälkeen. Vaalin tulos näkyy siis paikkajaossa.

Demarien vastuulle tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan ja kulttuurilautakunnan vetäminen. Varapuheenjohtajina taas toimimme opetus-, tarkastus- ja ympäristölautakunnissa. Jatkossa sosiaali- ja terveyslautakunnan alla toimii vain kolme jaostoa ja yhtä niistä - yksilöasiainjaostoa - vetää demari.

Keitä näissä tehtävissä tulee toimimaan, selviää vasta joulun jälkeen. Monenlaisia keskusteluja asian tiimoilta tietysti käydään yhdistyksissä ja jopa näemmä lehtien palstoilla, mikä ei todellakaan ole paras foorumi sovitella yhteen ristiriitoja. Lehdissä olleita väärinymmärryksiäkin on kovin vaikea oikaista jälkeen päin. No, jokainen pelaa tavallaan.

On kuitenkin hyvä, että perinteistä poiketen yhdessä päätimme ratkaista luottamushenkilövalinnat vasta tammikuussa, sillä se antaa meille enemmän aikaa pohtia tilannetta ja sovitella toiveita.

On tärkeää, että kaikille löytyisi hyvä ja riittävän haasteellinen tehtä; sopivasti tuttu ja sopivasti uutta opittavaa. Yhdeksän hengen ryhmässä ei ole varaa hukata kenenkään osaamista! Uudemmille ja tuoreemmille toimijoille on annettava vaativia tehtäviä, jotta he voivat kehittyä ja ottaa yhä enemmän vastuuta, sillä tulevaisuudestamme on huolehdittava.

Vanha valtuusto

Maanantaina on nykyisen valtuuston viimeinen kokous. Neljän vuoden työ on ohi ja mieleen nousee kysymys, mitä saimme aikaiseksi. Ja hyvin nopeasti nousee vastauksia, joiden perusteella itse pidän tätä kautta merkittävänä. Teimme isoja päätöksiä - viimeinkin.

Pääkaupunkiseudun kuntien välinen yhteistyö sai aivan uuden muodon ja yhteistyö on syventynyt aivan konkreettisella tasolla. Tästä on osoituksena nyt käsiteltävä vesilaitosten yhdistäminen ja uuden joukkoliikenne-YTV:n syntyminen. Jälkimmäiseen ovat tervetulleita muutkin Helsingin seudun kunnat, jotta saisimme yhä laajemmalle alueelle toimivan ja kilpailukykyisen joukkoliikennejärjestelmän.

30 vuoden valmistelun jälkeen valtuusto hyväksyi Etelä-Espoon yleiskaavan. Se antaa hyvän perustan tiivistää ja kehittää eteläistä Espoota ja antaa lupauksen asukkaille alueista, jotka säilytämme viher- ja virkistysalueina tulevienkin espoolaisten iloksi. Yleiskaava myös nopeuttaa asunto- ja työpaikkakaavoitusta.

Vuosikymmenten vääntö metrostakin sai hyvän päätöksen tällä kaudella. Päätös rakentaa metro Espooseen osoitti, että valtuuston enemmistöllä oli kykyä tarkastella seudun joukkoliikennejärjestelmää kokonaisuutena, eikä tuijotettu ahtaasti vain omia nurkkia.

Espoo on kasvanut huimasti näidenkin vuosien aikana ja palvelujärjestelmä on ollut koetuksella. Päiväkoteja ja kouluja on rakennettu urakalla, eikä kuitenkaan riittävästi. Palveluiden kehittämisessä on otettu myös pieniä, mutta samalla merkittäviä askeleita: lapsiperheiden kotipalvelu aloitettiin uudelleen ja sosiaalinen luototus käynnistyi. Jälkimmäinen tukee erinomaisella tavalla taloudellisessa niukkuudessa elävien mahdollisuuksia omatoimisuuteen ja ehkäisee pitkäaikaista toimeentuloasiakkuutta.

Kun olen uudenkin valtuuston jäsen tekee mieli kurkkia myös tulevaan: mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Varmaa on se, että tuleva kausi ei ole ennakoitavissa ja yllätyksiä tulee. Taloudellinen tilanne luo omat varjonsa ja huolen siitä, kuinka selviämme. Vastuullisuutta ja harkintaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Huomenna kaupunginhallituksessa on tulevaisuuden kannalta kaksi merkittävää asiakirjaa: Espoon ympäristöpolitiikka ja ilmastostrategia. Ilmastonmuutoksen haaste on uusien valtuutettujen otettava aikaisempaa vakavammin. Se pitää muuttaa käytännön teoiksi kaavoituksessa, rakentamisessa, hankinnoissa ja kasvatuksessa.

Espoon keskuksen kannalta keskeistä ratkaista kaupungintalon tulevaisuus, jotta alueen uudistaminen voisi jatkua. Valitettavasti Lommilan jättimarkethanke ei paranna kehittämismahdollisuuksia, vaan uhkaa keskuksen elävyyttä. Lommilasta voisi kehittyä keskuksen palveluita tukeva kaupan alue, jos sinne ei sallittaisi vähittäiskaupan suuryksiköitä. Molemmilla pitäisi olla oma roolinsa ja päivittäistavarakauppa tulisi keskittää liikenteellisesti toimivammalle alueelle eli Espoon keskukseen.

Myös Puolarmetsän sairaalasta pääsemme tekemään viimein päätöksiä. Sairaaloita rakennetaan niin vähän ja harvoin Suomeen, joten on todella mielenkiintoista päästä päättämään hankkeesta, jonka arkkitehtikilpailun tulokset julkistettiin juuri.

Onko Espoo olemassa neljän vuoden päästä? Ja mitä yllättävää nämä vuodet tuovat tullessaan, selviää aikanaan. Asioista ja isoista haasteista ei tule olemaan puutetta tulevallakaan kaudella.

Superviikot ja kiire konsulttina

Myönnän, että itsellänikin on sitä vikaa, ettei valmista asoista tulisi ilman viime tinkaa. Sama vaiva on myös politiikassa. Nyt on menossa tämän valtuustokauden viimeiset hetket ja asioita on niin, että tässä kuussa valtuusto kokoontuu kolme kertaa.

Perjantaina päätetään ensi vuoden talousarviosta. Tällä kertaa se on nimenomaan arvio tulevasta vuodesta, koska taloudellinen tilanne aiheuttaa aikamoista epävarmuutta. Esitys on tässä tilanteessa on siedettävä, vaikka esille nostamani perhepalveluiden parannusehdotukset eivät kunnolla edenneetkään: lapsiperheiden kotipalvelua vahvistetaan sisäisin siirroin, ei muutoin ja lastenneuvolan tilannetta aiotaan seurata, josko muutostarpeita ilmenee ja niitähän varmasti tulee uuden asetuksen myötä.

Uusi kaupunginhallitus tulee valmistelemaan huhtikuuhun mennessä tasapainotusohjelman, kun talouden muutoksien vakavuus on selvinnyt. Siksi on epävarmaa, kuinka huomenna hyväksyttävä arvio tulee toteutumaan. Täyskäännöstä ei kuitenkaan ole syytä keväälläkään tehdä, koska investoinneilla ja korjausrakentamisella on mahdollista pitää työllisyyttä yllä ja vuokra-asuntotuotantoa on lisättävä jo senkin vuoksi, että taantuman (laman?) myötä vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa.

Viime laman aikaan säästettiin kipeästi lasten palveluista. Seurauksia olemme saaneet korjata mm. lastensuojelussa vuosia ja se on todella tullut kalliiksi. Silloin esim. lapsiperheiden kotipalvelu ajettiin alas ja pienten lasten vanhemmat jätettiin liian yksin. Siksi nyt pitää huolehtia peruspalveluista: neuvolasta, päivähoidosta ja perusopetuksesta. Nämä palvelut kokoavat kaikki lapset siipiensä suojaan. Laadukas kasvatus ja opetus, turvallinen hoito- ja koulupäivä ja ravitseva ruoka ovat yhä tärkeämpiä, kun epävarmuus ja ahdistus lasten arjessa lisääntyy.

***

Ensi maanantaina valtuusto kokoontuu päättämään kaupungin organisaatiomuutoksista ja siitä, millaisia luottamushenkilöelimiä Espoossa on ja mitä tehtäviä niille kuuluu. Tämä valmistelu jäi taas kerran kelvottoman myöhäiseksi ja nyt tulemme tekemään ratkaisuja, joita harva kokonaisuudessaan ymmärtää. Kiireestä on tullut jo liiankin tuttu konsultti, enkä ole vieläkään vakuuttunut parantaako se päätöksiä.

Lautakunnista, johtokunnista ja jaoistoista on kuitenkin päätettävä, jotta paikkajakotoimikunnassa voimme sopia mitkä tehtävät kuuluvat millekin ryhmälle. Meillä demareilla on tarkoitus nimetä omat ehdokkaat jo viikon päästä, mikä luo aikamoista painetta päätöksille ja neuvotteluille. Valmista on saatava.

Itse olen harmissani, että alueneuvottelukuntien tulevaisuuteen ei tässä kiireessä ehditty paneutua. Näin on kuulemma käynyt myös neljä ja kahdeksan vuotta sitten, mikä kertonee virkamiesten arvostuksista. Itse olen esittänyt, että lähidemokratian kehittämiseen ja vahvistamseen paneuduttaisiin erikseen ja siksi vanhan malliset alueneuvottelukunnat nimettäisiin kahdeksi vuodeksi. Kehitystyö pitäisi tehdä irrallaan muun organisaation ja johtosääntöjen korjaustyöstä.

***

Seuraavana maanantaina listalla on vielä pääkaupunkiseudun yhteistyön konkreettisia hedelmiä eli vesilaitosten yhdistäminen ja Helsingin seudun joukkoliikenneorganisaation hyväksyminen. Varsinkaan vesilaitosasia ei ole ihan yksinkertainen, mutta osa vapaaehtoista yhteistyötä, jota olen kannattanut. Lisäharmia asian käsittelyyn aiheuttaa se, että jälleen kerran kaupunki on hoitanut huonosti työntekijöiden kanssa käytävät yt-neuvottelut.

Miten näin isossa kunnassa voi olla niin kovin vaikeaa huolehtia henkilöstön tiedottamisesta ja rakentavista neuvotteluista? Tahdosta ja osaamisestahan se on kiinni. Uskon, että muutoksia tulee jatkossakin ja siksi olisi perusteltua kuvata esimerkillisen Espoon yt-malli, jota kaikissa tilanteissa jatkossa noudatetaan. Päättäjille tästä kerrottaisiin jokaisen päätösasian yhteydessä kysymättä ja tarpeelliset pöytäkirjat olisivat automaattisesti oheismateriaalina. Kun asiat hoitaa kerralla kunnolla, on siitä helppo kertoa myös osallisille, päättäjille ja tiedostuvälineillekin.

Eikä tässä ollut ihan kaikki asiat, joihin pitää vielä paneutua ennen kuin pääsemme kaivatun joululoman viettoon. Varsinaisia superrutistuksestahan tässä on taas kerran kyse.

Runojen viehätys

"...
LASTEN AIKA on erilaista kuin aikuisten. Lapsilla on aikaa kaikkeen,

mitä he tahtovat. Miksei aikuisilla ole?

Lasten aikaa ei voi tuhlata. Sitä voi vain kuluttaa. Kaikkeen

hauskaan.

Se mikä on ensin ihan kamalaa, voi äkkiä muuttua

hauskaksi. Ja päinvastoin.

Lapsilla on kiire vain synttäreille, huvipuistoon,

eläintarhaan ja jouluun.

Aikuisilla on kiire joka paikkaan. Miksi?

Ei kai aikuinen vanhene

nopeammin kuin lapsi?"

- Tittamari Marttinen -


Olin eilen kuvattavana Espoon kirjaston avajaisia varten tehtävää kirjavinkkiohjelmaan. Kirjaston väki kuvaa meitä alueen valtuutettuja ja lapsia, kun kerromme mielikirjoistamme. Se tulee pyörimään avajaispäivänä kirjastossa.

Itse mietin hetken aikaa, mistä kirjasta kertoisin ja sitten se kirkastui: Tittamari Marttisen Äidin karkkipäivä kuvaa erinomaisella tavalla, millaista on tulla äidiksi ja millaista lasten kanssa eläminen on. Yllä ote runosta Siniset lapset, joka on liiankin ajankohtainen perheessämme.

Runojen viehätys on minulle kovin yksinkertainen. On upeaa, että joku on pystynyt kiteyttämään tilanteita, tunteita tai tunnelmia, joita me jokainen elämme tai luonnossa näemme. Siksi niiden äärelle on hyvä pysähtyä. On myös runoja, jotka kelpaisivat ohjeeksi elämän matkalle. Yksi sellainen on Helena Anhavan Naapurin tytöltäkö mallin kysyt, missä sanotaan mm. näin:

"Paljon et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi. "

Hieman pidempään ajatuksiani saa kuulla ensi huhtikuun ensimmäinen päivä, kun uusi kirjastomme avautuu. Mukava idea, siksi halusin kertoa siitä jo nyt.

Uusi aika

Tänään avattiin Espoon keskuksen uusi kauppakeskus Entresse. Oli todella suuri ilo nähdä niin paljon ihmisiä keskuksessa. Entressen myötä alueen kaupalliset palvelut paranevat kertaheitolla uskomattoman paljon: vaatteita voi löytää muualtakin kuin Tarjoustalosta, kotiinkin voi hakea tarpeellisia tavaroita useammasta kaupasta, eikä lahjoja tai tuliaisia tarvitse lähteä etsimään Selloon. Puhumattakaan siitä, että viimein alueellamme on kirjakauppa!

Espoon keskuksen uusi aika alkoi siis tänään. Entresse liikkeineen on alku, joka saa jatkoa keväällä kun kirjasto siirtyy samaan rakennukseen. Veturina se myös toivottavasti vetää Espoontorin laajennuksen käyntiin ja luo mahdollisuuksia muille alueen kehittämishankkeille.

Vaalien jälkeen blogini on ollut aiempaa hiljaisempi. Olen ollut kovin väsynyt. Nyt alkaa hiljalleen tuntua siltä, että toipuminen tuosta kamppailusta on alkanut. Muutoksen tuulet puhalsivat Espoossa ja minullekin se merkitsee uutta aikaa luottamustehtävissä. Missä, sitä en vielä tiedä, mutta hiljalleen olen alkanut jo odottaa sitä. Muutoshan on aina mahdollisuus uuden oppimiseen.

Mieli on ehkä hitusen virkeämpi siksikin, että lunta on maassa. Koko maailma näyttää aivan uudelta. Toivon todella, että saisimme kunnon talven niin paljon olemme saaneet kärsiä märästä ja pimeästä. Jospa sittenkin vielä kunnolliset talvet täälläkin ovat mahdollisia?

Näillä ajatuksilla yritän voimistua ja ehkä se näkyy myös blogissani.

Askel eteen vai taakse?

Oletko pettynyt? Sinä hävisit! Se kaupunginhallituksen päätös oli typerä esitys. Ja muuta tällaista sain eilen kuulla, kun valtuusto oli lopulta äänestänyt Espoon kaupungintalon suunnittelun jatkosta.

Itse asiassa edustamani kanta sai jatkoaikaa, mutta sen ohessa päätettiin järjestää myös toinen kilpailu, jossa etsitään hyvää peruskorjausratkaisua. Mitä siitä, jos kerran kaupungilla on varaa järjestää pari n. 130 000 euroa maksavaa kilpailua yhden sijasta, kun kuitenkin Espoon virastokeskuksen suunnittelu etenee. Se on tärkeintä ja me voimme edelleen päättää myöhemmin purkaa kaupungintalon.

Itse olin vakuuttunut ja olen edelleen, ettei rakenteiden säilyttäminen ole järkevää, koska se rajoittaa suunnittelun mahdollisuuksia ja tulee vähintään yhtä kalliiksi kuin kokonaan uuden rakentaminen. Itse olisin toivonut, että säilyttämisen sijasta olisimme ohjeistaneet tulevaa suunnittelua ja asettaneet sille riittävät tavoitteet.

Omasta mielestäni keskeistä on:
- kaupunkikuvan kannalta muuttaa virastokeskuksen mittakaavaa inhimillisemmäksi ja lisätä viihtyisyyttä. Jalankulku on saatava maantasolle ja puistoyhteys on avattava kirkon suuntaan.
- rakennetaan kaupunkilaisten talo, joka on kutsuva, avoin, esteetön ja toiminnallisesti hyvä. "Espoolaisten talo", jonka kaikki tuntisivat omakseen, joka ei ole monumentti, mutta riittävän edustava.
- mahdollisimman matala energian kulutus. Espoo voisi näin osoittaa ottavansa vakavasti ilmaston muutoksen hillinnän. Tämä oli muuten ainoa asia, josta eilen taisimme olla yksimielisiä ja siinä mielessä sain siis tärkeän ehdotuksen läpi!

Suunnitelun pohjaksi tarvitaan kunnollinen tarveselvitys, jonka tekemisestä kaupunginhallitus päätti. Se on ehdoton edellytys sille, että tuleva ratkaisu on laadukas, mutta samalla myös realistinen ja taloudellisesti toteutettavissa.

Muutama sana politiikasta. Valtuustossa voittanut päätös (kaksi suunnittelukilpailua) oli demareiden ehdotus ja toisaalta myös kaupunginhallituksen esitys (yksi kilpailu uudisrakennuksesta) oli meidän siellä olevien demareiden esitys. On todellakin mahdollista, että itse pyrin valtuustossa puolustamaan meidän demareiden esitystä muiden demareiden tekemää esitystä vastaan. Tämä kertonee jotain meistä?

Sain kaikella toveruudella vapaat kädet ryhmältä toimia näin. Onni onnettomuudessa tässä oli se, että nämä kaksi vastakkain ollutta esitystä olivat kuitenkin parhaat ja siinä mielessä voin rauhallisin mielin odotella seuraavaa erää, jolloin toivottavasti teemme jo lopullisia ratkaisuja.

Virastokeskus kaipaa radikaalia uudistamista. Nykyisellään se on ankea ja turvaton. Asukkaiden parissa se aiheuttaa lähinnä häpeää ja kauhistelua, eikä siitä - eikä edes kaupungintalosta - ole todellakaan espoolaisen identiteetin rakennuspuiksi, vaikka niin joku valtuustossa taisi väittää.

Amatöörien puuhastelua

Sain valtakirjan kuntalaisilta. Paransin jopa äänimäärääni, vaikka demarit yleensä ja varsinkin Espoossa saivat takkiinsa niin, että vieläkin tekee pahaa. Tässä tilanteessa oma kannatus tuntuu vieläkin arvokkaammalta ja on suuri tunnustus tehdystä työstä.

Vaalien jälkeen on käyty kiivaita keskusteluja ja etsitty syyllisiä. On arvioitu, että syy tappioon on aiemmin tehty hallituspolitiikka tai unelmahöttö, millaiseksi valtakunnallinen kampanja on jälkikäteen tuomittu. Totta kai varjot meitä seuraavat ja voi olla, ettei kampanja ollut riittävän uskottava ja puoluejohto vielä liian tuntematon. Myös Liisa Jaakonsaaren arvio kokeneempien naisten julmuudesta Juttaa kohtaan osui oikeaan. Syitä on monia, mutta iso osa niistä on ihan kotikutoisia.

Oma käsitykseni on, että ihmiset seuraavat yllättävän ohuesti paikallista päätöksentekoa ja siksikin omalla henkilökohtaisella ja paikallisella kampanjoinnilla ja ehdokasasettelulla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Tärkeää on myös huomata, että sisäinen riitely ja epäjärjestys vaikuttaa lopputulokseen. Puolueet eivät menesty siellä, missä riidellään sisäisesti paljon ja siinä me espoolaiset demarit olemme ammattilaisia, kun taas kampanjointimme oli enemmänkin amatöörien puuhastelua.

On siis käsittämätöntä, ettemme osaa kertoa yhtenäistä viestiä siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi ja miksi olemme mitäkin päättäneet. Vaikeita ratkaisuja on tehty, mutta niiden takana pitäisi uskaltaa seistä. Voi myös olla niin, että meidän pitäisi vielä syvemmin keskustella asioista, jotta kaikki ymmärtäisivät, ettei esim. liikelaitoksen perustaminen ole ulkoistamista tai miten Espoon Sähkö tosi asiassa myytiin. Poliittinen linjamme ei kuitenkaan ratkaissut vaaleja, vaan se että meillä ei ollut yhtenäistä selvää viestiä.
- Jos emme luota omaan tekemiseemme, kuinka joku haluaisi sitä tukea ja äänestää?

Oma havaintoni on, että vihreät kampanjoivat aktiivisemmin kuin koskaan. He panostivat aivan erilailla kuin aiemmin vaaleihin. Heillä on myös vahvaa nettiosaamista, jossa me jäämme todella paljon jälkeen. Se on harmillista, kun juuri siellä (täällä) mahdollisuudet tuoda omia ajatuksiaan esille ilmaiseksi ovat valtavat. Jokaisella ehdokkaalla pitäisi olla muutamia ajatuksia, joita toisivat blogissaan tai erilaisissa keskustelupalstoilla esille.

Kuntavaaleissa on satoja ehdokkaita. Oman ehdokkaan löytäminen on vaikeaa, kun jokaisella puolueella on käsittämättömät listat. Moni äänestäjä hakee enemminkin oman alueen asioiden ajajaa kuin tietyn puolueen jäsentä. Mainonta ja viestintä on juuri se keino kertoa, että on olemassa. Sellaista ei äänestetä, jonka ehdokkuudesta ei tiedetä.

Kaiken kaikkiaan meidän järjestöosaamista pitää vahvistaa. Tästä näkökulmasta on hyvinkin erikoista, että entinen puoluesihteeri ensimmäisen kerran otti esille, että pääkaupunkiseudun puoluejärjestöt pitäisi yhdistää ja toimintaa hoitaa puoluetoimistolta. Miksi vaalien jälkeen? Tämän suuntaisia aloitteita oli puoluekokouksessakin, jonne kyseisen henkilön johdolla valmisteltiin linjaukset järjestötoiminnan kehittämisestä. Asia on tärkeä, sillä SDP:n kannatus pääkaupunkiseudulla osoittaa suuntaa koko maahan.

Toiminnan pitää olla sellaista, että siinä halutaan olla mukana ja halutaan tukea. Sitä olen pitkään kysynyt erilaisissa tilaisuuksissa: olemmeko kutsuvia? Eivät ihmiset halua tulla kärsimään kanssamme, vaan rakentamaan parempaa maailmaa ja kaupunkia.

Välillä pitäisi olla hauskaakin, jotta työtä jaksaisi tehdä. Se meillä on ollut valitettavan kauan kadoksissa. Liian kauan. Tekemisen ilo näkyy kauas, mutta sen puute vieläkin kauemmas.

Kiitos

Kun tätä kirjoitan, en tiedä vielä miten vaaleissa kävi. Kiitän silti kaikkia, jotka ovat minua tukeneet. Kiitän myös muita oman puolueeni ehdokkaita, joiden kanssa on ollut mukava vaalityötä tehdä ja vastapelureita kohtalaisen reilusta kilpailusta.

Paljon olen töitä tehnyt tämän päivän eteen. Olen tavannut ihmisiä Tapiolassa, Espoontorilla, Suvelassa, Tuomarilan asemalla, Leppävaarassa ja Espoon asemalla. Tuhansia esitteitä olemme jakaneet ja lehtimainoksilla olen pyrkinyt herättämään kuntalaisten ajatuksia. Netissä olen kirjoittanut paljon sekä Helsingin Sanomien vaaliblogissa että Uudessa Suomessa.

- Enempää en olisi voinut tehdä ja illalla näemme, mihin se riittää.

Nämä vaalit ovat olleet erilaiset kuin aiemmat. Olen eittämättä ollut yllättynyt erilaisista listoista, joiden pyrkimys on ollut tiettyjä ehdokkaita vastaan, ei niinkään toisten puolesta. Pääsin sähköyhtiön myyjien mustalle listalle ja monelle muulle. Korjausta vaatinee se, etten ollut Bymanin metrointoilijoiden listalla, vaikka olen koko valtuustourani kannattanut metron rakentamista.

Täällä Tuomarilassa tunteita herätti paljon Sunankaarteen jatke. Siis suunnitelmat rakentaa asemakaavassa oleva puuttuva osa tiestä, jota osa asukkaista vastustaa. Itse en ole koskaan vastustanut tuota hanketta, enkä ole kantaani koskaan peitellyt. Pääsin kuitenkin vastustajien syytösten kohteeksi.

On ihmisiä, jotka ovat sanoneet minulle, että tuon tien vuoksi putoan valtuustosta. Ja tietysti niin voi käydä. Pidän kuitenkin tärkeämpänä sitä, että olen kuunnellut omaa järkeäni kuin, että olisin taktikoinut ja kääntynyt vastustamaan hanketta, jota pidän perusteltuna ja jota moni myös kannattaa (olen myös saanut palautetta että minua aiotaan äänestää juuri sen takia).

Näin aion toimia jatkossakin. Perehdyn asioihin, huomioin eri näkemyksiä, mutta teen itsenäisesti päätökseni.

Viime keväänä Filatovin Tarja totesi mainiosti puheenjohtajavaalin jälkeen: hän oli ajatellut kamppailun niin, että saa joko lisää vaikutusvaltaa maan asioihin tai omaan elämäänsä. Tämä on jäänyt mieleeni ja samastahan minunkin kohdalla nyt on kyse. Saan tänään joko mahdollisuuden jatkaa työtä valtuustossa, mahdollisuuden vaikuttaa oman kunnan asioihin tai enemmän aikaa itselleni ja perheelleni.

Kiitos kuitenkin kaikesta! Opettavaistahan tämä on ollut. Niinhän se on: mikä ei tapa, se vahvistaa. Luulen, että pidän tämän jälkeen pienen nettitauon.


Jaana Leppäkorpi

Vaalirahat omasta kukkarosta, teemat arjesta

Vaalien viimeiset viikot ovat käsillä ja viimein se näkyy myös lehtien sivuilla ja katukuvassa. Kun keväällä päätin ryhtyä ehdokkaaksi, pidin selvänä, että teen tämänkin työn tosissani. Se tarkoittaa myös mainostamista ja lennäkkien jakamista koteihin ja ihmisille eri tilaisuuksissa.

Kaikki mainokseni olen tehnyt itse ja itse myös maksan vaalikuluni. Kampanjani taustalla ei siis ole epämääräisiä tahoja, jotka olettavat saavansa vastapalveluksia. Suurimpaan kiitollisuuden velkaan jään perheelleni - tässäkin tapauksessa.

Käytän vaaleihin rahaa noin 3 100 euroa ja se kuluu seuraavanlaisiin asioihin:

- n. 2400 euroa lehtimainoksiin Länsiväylässä ja Keski-Espoon Sanomissa

- n. 650 euroa esitteeseen

- 30 euroa ehdokasmaksuun.

Näiden lisäksi olen mukana yhdistyksemme yhteisessä mainoksessa ja Espoon demareiden isoissa mainoksissa. Sain myös mahdollisuuden kirjoittaa Espoon demareiden vaalilehteen ("Asumisen unelmat muuttuvat elämänvaiheiden ja iän myötä"), mikä tukee vaalityötäni. Olen kirjoitellut kohtalaisen ahkerasti muutoinkin lehtiin.

Vaalityö on kallista, mutta myös hauskaa. Tapahtumissa on ollut mukavaa tavata ihmisiä ja internetin ilmaisia mahdollisuuksiakin olen yrittänyt hyödyntää:

- Sellainen Jaana -sivuitani voit lukea millainen olen ja

- vaaliblogissani on lisää ajatuksiani.

Lapsille ja perheille hyvä Espoo syntyy teoista,
... joilla huolehditaan luotettavasta terveydenhuollosta, laadukkaasta opetuksesta ja turvallisesta päivähoidosta sekä mahdollisuudesta tukeen varhain, jos elämä koettelee.

... joilla edistetään arjen sujuvuutta. Toimivan arjen kulmakiviä ovat lähipalvelut ja toimiva joukkoliikenne sekä turvalliset raitit lasten leikkiä ja kulkea.

... joilla parannetaan Espoon keskuksen turvallisuutta, palveluiden monipuolisuutta ja lasten monipuolisia harrastusmahdollisuuksia sekä huolehditaan alueen viheralueista ja Keskuspuistosta.

... joilla vaikutamme asumisen hintaan. Se edellyttää määrätietoisuutta kaupungin maanhankinnassa ja kaavoituksessa. Espoon kaupungin on tarjottava enemmän tontteja omatoimirakentajille ja vuokra-asuntotuotantoon.

Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille.

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta

Jokaiselle eskarilaiselle oikeus pysyviin aikuisiin

Valtuustoaloite esiopetuksen kehittämiseksi ja yhtenäistämiseksi


"Vanhemmat kokevat ongelmallisena, että päiväkodin päivittäiset tapaamiset loppuvat kun lapsi siirtyy koulun esiopetukseen. Vanhemmat pitävät vielä esiopetusikäisen lapsen opettajan päivittäisiä tapaamisia tärkeinä. "
- Ote Espoossa toteutetun huoltajakyselyn tiedotteesta 3.10.2008. -


Espoossa esiopetusta annetaan sekä päivähoidossa että kouluissa. Toteuttajasta riippuen esiopetuksen laatu ja eskarilaisen päivä muodostuu hyvinkin erilaiseksi. Päivähoidossa esiopetuksen alkaminen ei muuta kovin suuresti arjen käytäntöjä ja opetusta annetaan päiväkotiryhmissä jonkin verran viikon aikana. Koulussa esiopetus on paljon koulumaisempaa: sitä on joka päivä neljä tuntia, mutta edelleen opetus tapahtuu toki useimmiten leikinomaisesti.

Koulussa olevien eskarilaisten päivä muodostuu hajanaiseksi. Lapset ovat osan aikaa koulun tiloissa esiopetuksessa, josta vastaa opettaja ja koulun avustaja, mutta sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuvaa päivähoitoa tarjotaan toisissa tiloissa. Opetuksen ja päivähoidon aikuiset eivät ole samoja, vaan lapsella on päivän aikana useita eri aikuisia huolehtimassa hänestä. Tästä johtuu myös vanhempien näkemys siitä, ettei päivittäistä vuorovaikutusta lapsen asioista enää ole.

Näyttää siltä, että kouluissa yhdistetty eskari- ja päivähoito on murtanut lasten ympäriltä aikuisten tukevan verkoston. Päivähoidossa korostetaan omahoitajuutta, mutta eikö eskarilaisellekin kuuluisi pysyvät aikuiset koko hoito- ja koulupäivän ajaksi? Osa eskarilaisista on vielä viisivuotiaita ja ovat vielä kovin pieniä puhtaaseen koulumaailmaan.
- Eikö lasten hoidosta ja avustamisesta voisi vastata samat ihmiset koko eskarilaisen päivän ajan, jolloin hoitajat ja avustajat olisivat pysyviä ja opettaja tulisi ryhmään eskarin ajaksi?
- Eikö opetusta ja päivähoitoa voisi pääsääntöisesti tarjota lapsille samoissa tiloissa niin, että lapsilla olisi aina oma paikkansa rakennuksessa? Eikö olisi lapsen edun mukaista, että aikuiset liikkuvat eikä lapset?

Onko eskaria koulussa rakennettu lapsen ehdoilla ja tarpeista lähtien vai hallinnollisista rakenteista katsoen? On hyvin erikoista, kuinka erilaista esiopetus koulussa ja päivähoidossa on. Osa päivähoidon eskarilaisten vanhemmista toivookin tavoitteellisempaa toimintaa, koulun esiopetuksen vanhemmat taas toivovat kokonaisvaltaisempaa otetta lapsen päivästä.

Me valtuutetut esitämme, että Espoo käynnistää esiopetuksen kehittämisen tavoitteena yhtenäistää esiopetusta hyödyntäen päivähoidon ja koulun esiopetuksen parhaita puolia. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus pysyviin aikuisiin ja omaan tilaan koko hoito- ja opetuspäivän aikana. Vanhempia ja lapsia tulee kuulla kehittämistyön aikana. Asian valmistelu tulee aloittaa pikaisesti Espoon kotisivuilla vanhemmille järjestettävällä internet-kyselyllä.



Jaana Leppäkorpi
Kaupunginvaltuutettu

Jätin tämän valtuustoaloitteen 13.10.-08 valtuustossa.

Espoo edelläkävijäksi polkupyöräilyssä

Valtuustoaloite polkupyöräpaikoituksen kehittämiseksi

Hyötyliikunnan vähäisyys on yksi syy ylipainon lisääntymiseen ja siitä aiheutuviin terveyspulmiin. Polkupyöräily olisi kätevä tapa kulkea asiointi- ja työmatkoja, jos polkupyörille olisi olemassa kelvolliset paikoituspaikat. Polkupyörä pitäisi voida jättää päiväksi tai joissakin tapauksissa jopa yöksi turvallisin mielin.

Hyvä pyöräparkki
- on lähellä normaaleja kulkureittejä ja on työpaikalla tai liikekeskuksessa lähellä ovea
- on katettu, jotta pyörät ovat suojassa sateelta ja riittävästi myös suojassa tuulelta, koska
- monella on pyörässään lastenistuin
- mahdollistaa myös pyörän komerosäilytyksen
- telineeseen saa lukittua pyörän rungosta kiinni

Espoo on vuosia sitten palkittu vuoden pyöräilykuntana. Sen olisi pitänyt innostaa kehittämään pyöräilyä edelleen, mutta näin ei ole käynyt. Pyöräpaikoituksen laittaminen kuntoon kaupungin omilla työpaikoilla, liikekeskuksissa ja asemilla tekisi Espoosta todellisen edelläkävijän pyöräilykuntana ja hyötyliikunnan edistäjänä. Espoon kaupungin työpaikkojen hyvä pyöräpaikoitus toimisi erinomaisena esimerkkinä muille työnantajille.

Me valtuutetut esitämme, että
- Espoo määrittää rakennusjärjestykseen pyöräpysäköinnin vähimmäismäärät ja laatukriteerit eri rakentamiskohteissa. Myös asemakaavoituskäytäntöjä on tarkistettava tältä osin.
- Rakentamislupaa haettaessa on edellytettävä pyöräpysäköinnin järjestämistapa.
- Kaupunki rakentaa kunnolliset pyöräpysäköintipaikat omiin toimipisteisiin edistääkseen oman henkilökunnan pyöräilymahdollisuutta.
- Kaupunki edellyttää, että uusiin liikekeskuksiin ja korjattaviin liikekeskuksiin on rakennettava keskeiselle paikalle pyöräpysäköintipaikat.
- Kaupunki edistää sitä, että juna-asemien pyöräpysäköintiä kehitetään.



Jaana Leppäkorpi
Kaupunginvaltuutettu

Jätin tämän valtuustoaloitteen 13.10.-08 valtuustossa.

Vahvempaa ehkäisevää työtä varhain

Espoossa valmistellaan parhaillaan talousarviota ensi vuodelle ja siksi esitänkin konkreettisia toimia, joilla voisimme parantaa varhaista tukea lapsille ja perheille. Jotta peruspalveluissa voidaan antaa erityistä tukea ajoissa, tarvitaan lisää ihmisiä.

Vaikuttavinta varhaista tukea on apu perheelle pikkulapsivaiheessa. Vauvan ensimmäinen vuosi muuttaa vanhempien elämää valtavasti, eikä kaikesta ole helppo selvitä. Lastenneuvolassa perhettä tuetaan kokonaisvaltaisesti. Huomiota kiinnitetään lapsen tarpeiden lisäksi vanhempien vointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Kotikäynti pitäisi voida tehdä jokaisen vauvan kotiin ja Espoossa henkilökuntaa on koulutettu tukemaan varhaista vuorovaikutusta.

Valitettavasti meiltä puuttuu 16 terveydenhoitajan vakanssia, eivätkä terveydenhoitajat liian suuren työmäärän vuoksi pysty tekemään työtään tavoitteiden mukaisesti. He eivät pysty tukemaan perheitä niin hyvin kuin haluaisivat ja koulutus valuu hukkaan.

Tuleva asetus neuvolatoiminnasta edellyttää lapsen tapaamisia vähintään vuosittain. Tähän Espoossa ei ole varauduttu, vaikka asetus tuleekin voimaan ensi vuonna.

Espoo on lapsiperheiden kaupunki, mutta silti 90-luvun lopulla täältä lopetettiin kotipalvelu kokonaan ja nyt sitä ollaan rakentamassa uudelleen. Erilaisissa pulmallisissa tilanteissa konkreettinen lastenhoitoapu auttaisi vanhempia toipumaan nopeammin. Se mahdollistaisi myös avun hakemisen silloin, kun perheellä ei omaa verkostoa ole. Siksi lapsiperheiden perhetyön yksikköön tarvitaan selvästi lisää perhetyöntekijöitä.

Myös perheohjaajia tarvitaan ohjaamaan ja tukemaan - olemaan hetken aikaa läsnä arjessa, jotta se myöhemmin sujuisi paremmin. Varhain annettu pienikin apu voi olla todella vaikuttavaa. Toisinaan muutama keskustelukerta ja tieto siitä, että tukea saa jatkossakin soittamalla voi riittää.

Nuoretkin tarvitsevat oman matalan kynnyksen tukipisteen: nuorisopoliklinikan, jonne voi hakeutua pienissä ja suurissakin pulmissa oli sitten kyse masennuksesta, vaikeuksista kotona tai ongelmista kaveripiirissä. Nyt nuorilla ei ole muuta tukea kuin koulun oppilashuolto tai sitten nuorisopsykiatrinen poliklinikka, minne on kohtuuttomat jonot. Nuorisopoliklinikka tarjoaisi apua tässä välissä ja ehkäisisi ongelmien vaikeutumista, mutta ilman uusia työntekijöitä se ei synny.

Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo.

Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi

- Aktiivista ja pitkäjänteistä huolenpitoa huomisen Espoosta:

Klikkaamalla tästä näet millaisin ajatuksin vuosi sitten valmistauduin tämän vuoden talousarvioneuvotteluihin. Ja tästä löytyy tietoa, mitä silloin päätettiin. Ja täältä löytyy tavoitteitani vuodelle 2007.

Tätä työtä olen valmis myös jatkamaan tulevina vuosina, jos äänestäjät niin päättävät.

***
Tällaisen puheen - hieman lynennettynä tosin - pidin maanantaina 13.8.2008 valtuuston talousarviota koskevassa lähetekeskustelussa.

Eskarilaiselle oma paikka ja omat aikuiset

Niin ne murheet muuttuvat lasten iän myötä... Poikamme aloitti syksyllä eskarin ja sitä myöten olen tutustunut koulun ja päivähoidon arkeen ja sen toimimattomuuteen, yhteistyön puutteeseen. Vika on rakenteissa, ei ihmisten tahdossa - näin uskon, mutta olemmeko tehneet kaikkemme lasten eteen?

Ensimmäisenä huomasin arjen toimimattomuuden, joka hämmästyttää suuresti, koska on kyse kolme vuotta vanhasta talosta. Luulisi, että suunnittelijat olisivat tienneet keitä taloon tulee ja millaisia tarpeita pienillä lapsilla on. Näin ei kuitenkaan ole.

Meidän eskarilaisemme tavarat ripotellaan joka aamu kolmeen paikkaan: reppu ja takki koulun naulakkoon yläkertaan, kengät alakertaan ja lisävaatteet iltapäivähoidon naulakkoon. Lisäksi eskarilainen on aamulla joko kahdessa tai yhdessä paikassa hoidossa ennen esikoulun alkua yläkerrassa ja palaa sitten iltapäivähoitoon alakertaan. Reppuun olisi kuulemma syytä varata tukuttain rukkasia märillä keleillä, koska kuivauskaappeja ei ole. Vaatteiden nimikointia on syystäkin korostettu, sillä eihän viisivuotias lapsi saa kaikkea mukanaan kulkemaan tuossa hässäkässä, jota on vaikea aikuisenkin hahmottaa.

Missä lapsen oma paikka ja tila on, kun sekä lapset että tavarat seilaavat koko päivän eri paikoissa? Tätä olen vanhempana ihmetellyt.

Kun eskari alkoi, luulin sen olevan aikalailla samanlaista kuin viskari edellisenä vuonna päivähoidossa. Silloin lapset tekivät viikottain lastentarhanopettajan ohjauksessa erilaisia tehtäviä ja lapset olivat niistä innoissaan. Koulussa eskari on kuitenkin paljon koulumaisempaa: sitä on joka päivä neljä tuntia, mutta edelleen opetus tapahtuu leikinomaisesti, mikä onkin tärkeää. Lapset istuvat toisinaan luokassa pulpeteissa, mutta muitakin talon tiloja hyödynnetään.

Mutta koulun ja päiväkodin hajanainen arki huolestuttaa. On erikoista, etteivät lapset voi olla samassa tilassa sekä koulussa että hoidossa. Aikuiset vaihtuvat täysin päivän aikana. Lapset ovat joka päivä neljä tuntia koulun huomassa yläkerrassa, mistä vastaa opettaja ja avustaja. Muun ajan he ovat päivähoidossa, missä ovat toiset työntekijät ja suuri työntekijäpula.

"Miten päivä on mennyt?" kysymys tuntuu nyt tärkeämmältä kuin koskaan ja samalla mahdottomalta. Koulun kuulumisen saamme lukea vihkosta, jos jotain erityistä (siis ikävää) on lapselle tapahtunut ja iltapäivän osalta siltä aikuiselta (ellei ole sijainen), joka hänet meille luovuttaa. Myöskään aamun terveiset kotoa eivät suullisesti kulje opettajalle eikä edes omille hoitajille, jotka tulevat myöhemmin töihin kuin lapsi hoiton.

Loppujen lopuksi tekee mieli kysyä kuka keksi laittaa eskarin kouluun, jos se kerran on näin hajanaista? Olen toki kuullut, että huonomminkin voisi olla, sillä osassa kouluja hoidosta vastaa yksityinen palveluntuottaja, jolloin yhteistyössä on vielä enemmän pulmia.

Kauhajoen jälkeen on taas kerran esitetty huolestuneita puheenvuoroja luokattomasta yläkoulusta ja lukiosta. Luokattomuus on murtanut nuoria tukevan verkoston. Minusta eskari- ja päivähoitojärjestelmämme on murtanut lasten ympäriltä aikuisten tukevan verkoston, enkä osaa pitää sitä millään tavoin hyvänä. Päivähoidossa korostetaan omahoitajuutta, mutta eikö eskarilaisellekin kuuluisi pysyvät aikuiset koko hoito- ja koulupäivän ajaksi?

Osa eskarilaisista on vielä viisivuotiaita. Minusta nämä lapset ovat vielä kovin pieniä puhtaaseen koulumaailmaan, mutta koululaisia heistä on tullut.

Onko eskaria koulussa rakennettu lapsen ehdoilla ja tarpeista lähtien vai hallinnollisista rakenteista katsoen? Sanelevatko byrokratia ja virkaehtosopimukset sen, millainen päivä eskarilaisilla on?

Jos tämä on parasta (mitä epäilen), mitä koulu pystyy eskarilaisille tarjoamaan, olen vahvasti sitä mieltä, että eskari kuuluu päivähoitoon. Päivähoidossahan eskari on edelleen sellaista kuin kuvasin viskaritoimintaa: kerran viikossa tehdään tehtäviä tutussa ympäristössä ja päivähoidon aikuisten kanssa.

Vanhempana ja päättäjänä ihmettelen, kuinka erilaista eskaritoiminta koulussa ja päivähoidossa on. Osa päivähoidon eskarilaisten vanhemmista toivoo koulumaisempaa toimintaa, minä taas kokonaisvaltaisempaa otetta lapsen päivästä koulun eskarissa.

Vähintä, mitä voisimme tehdä on se, että:
- Lasten hoidosta ja avustamisesta vastaisivat samat ihmiset koko eskarilaisen päivän ajan. Hoitajat ja avustajat olisivat pysyviä ja opettaja tulisi ryhmään eskarin ajaksi.
- Opetuksen ja hoidon pitäisi tapahtua samoissa tiloissa niin, että lapsilla olisi oma paikkansa rakennuksessa. Eikö olisi lapsen edun mukaista, että aikuiset liikkuvat eikä lapset?
- Ja vaatteille pitäisi olla vain yksi naulakko, jossa olisi tilaa myös varavaatteille.

Haluaisin parantaa eskaria Espoossa niin, että ottaisimme molemmista (koulusta ja päivähoidosta) ne parhaat puolet.

***
Lisäys yllä olevaan. Näyttää siltä etten todellakaan ole murheineni yksin, sillä sain juuri tietooni Avoin espoo -foorumilla tehdyn huoltajakyselyn tulokset. Tiedotteessa kerrotaan:

"Vanhemmat kokevat ongelmallisena, että päiväkodin päivittäiset tapaamiset loppuvat kun lapsi siirtyy koulun esiopetukseen. Vanhemmat pitävät vielä esiopetusikäisen lapsen opettajan päivittäisiä tapaamisia tärkeinä. "

Nyt olisi syytä tehdä jotain!

Syyskuu

Vaaleista huolimatta pidän kiinni tavaksi tulleista asioista blogissani, joista yksi joka kuukauden lopulla vuoden alussa tekemieni lupausten mietintä. Näin enemmän, enemmän, enemmän on pysynyt mielessäni ja arjessani.

Mika Waltarin syntymästä tuli syyskuussa sata vuotta. Keväällä päätin tutustua häneen tarkemmin ja näin olen ilokseni tehnyt. Syyskuussa luin loppuun hänen matkakertomuksensa Yksinäisen miehen juna ja näin näytelmän Myöhästynyt hääyö. Nyt yöpöydälläni on Mikael Karvajalka. Kesällä luin myös yhden Palmu-seikkailun ja ihmettelin todella hänen taitoaan kirjoittaa. Kuinka hienosti hänen tekstinsä kestävätkin aikaa!

Viime viikolla kävimme Elsan kanssa Elli-Velli-Karamellin ensi-illassa Hevosenkengässä. Esitys oli kovasti mieleeni ja pystyin eläytymään hyvin lasten haluun suojella omaa kiipeilypuutaan. Muistan vieläkin ne lohduttomat itkut - joita useaan otteeseen sain lohdutella - kun joku aika sitten päiväkotimatkaltamme kaadettiin pieni metsä asuntorakentamisen tieltä. Tuntuu, että tapahtuma on jättänyt erittäin vahvan jäljen poikamme mieleen.

Viime viikkoina olen ollut toisinaan kovin väsynyt. Illat ovat venyneet pitkiksi tietokoneen äärellä, kun olen suunnitellut mainoksia, vastaillut vaalikoneisiin ja kirjoitellut. On mieletöntä huomata, kuinka hyvältä tuntuu, kun väsymyksestä huolimatta jaksaakin mennä kuntosalille. Hetkessä väsymys on poissa ja keho on täynnä energiaa ja mieli virkeä. Parhaimmillaan olen jaksanut käydä salilla kolme kertaa viikossa ja kerran lenkillä.

Hyvä mieli on ollut kuitenkin koetuksella töiden vuoksi. Sosiaalialan työntekijäpula on todella vaikea ja näkyy työssäni. Kohtalaisesti olen mielestäni pystynyt pitämään toivoa yllä ja uskoa selviytymiseen. Jatkamme päivä ja viikko kerrallaan toisiamme tukien ja toisistamme huolehtien.

Tällaisena aikana tuntuu yhä merkittävämmältä se huomio, ettei hyvä mieli synny itsekseen. Siihen voi myös itse vaikuttaa. Tärkeää on yrittää tehdä asioille jotain - periksi ei saa antaa! - ja nähdä se, mikä on hyvää. Ja iloita siitä, mitä on.

Henkilökohtainen on poliittista

Aktiivinen vaalityö on alkanut. Näin alussa se tarkoittaa iltojen viettämistä tietokoneen äärellä ja erilaisiin vaalikoneisiin vastausten antamista sekä mainosten suunnittelua.

Vaalikoneissa näyttää olevan yhä enemmän kysymyksiä, jotka liittyvät ehdokkaan omaan elämään ja maailmankatsimukseen. Usko ja elämäntavat ovat syynissä, koska ne ovat kaiketi äänestäjien mielestä kiinnostavia. Itse vierastan hieman tätä kehitystä. Henkilökohtainen on toki poliittista, mutta rajansa silläkin on.

Aikamoinen tentti noiden kysymyspatteristojen kahlaaminen on. Moni kysymys on herättänyt palavan halun keskustella asiasta kysyjän kanssa. Joukkoon mahtuu niin erikoisia kysymyksiä, että tekisi vaatia melkein oikaisua. Jossakin kysytään pitäisikö koulujen kerhotoiminnan olla pakollista. Minä kysyn kenelle? Ja vastaan, että perheillä tulee olla valinnanmahdollisuus tässäkin asiassa. Yhä vahvemmin kannatan kuitenkin koulupäivän kehittämistä kokonaiseksi ja sitä kautta harrastustoiminnan lisäämistä kouluihin.

Toisessa vaalikoneessa esitettiin taas väite, että sosiaalihuollon asiakkaaksi pääsisi liian helposti. Näin laajoihin kysymyksiin on todella vaikea vastata onhan sosiaalipalveluita todella paljon ja esim. Espoossa puuttuu lähes kokonaan lapsiperheiden kotipalvelutoiminta. Sellaisen palvelun piiriin ei siis ainakaan pääse liian helposti, mitä ei ole. Toki minä ymmärsin, että kysyjä haki käsitystäni siitä, että toimeentulotukiasiakkaaksi ja -tuen piiriin pääsisi liian helposti, mutta vastaisin siihen mitä kysyttiin - en mitä haettiin.

Palaan vielä noihin henkilökohtaista elämää koskeviin kysymyksiin. Allekirjoitan todellakin ajatuksen, että henkilökohtainen on poliittista: me vaikutamme omilla valinnoillamme maailmaan ja vanhempina lapsiimme. Siksi...

- Olen alkanut liikkua, koska haluan pitää huolta itsestäni (en ole ihan nuori enää), mutta myös antaakseni liikkumisen mallin lapsilleni. Toivon, että voisimme sytyttää heihin läpi elämän kestävän liikunnan liekin ja ilon.

- Pyöräilemme ja kävelemme ja käytämme liikkumiseen julkisia liikennevälineitä. Toistaiseksi perheemme on pärjännyt ilman autoa ja se on suurin tekomme yhteisissä ilmastotalkoissa.

- Käytämme kangaskassia kaupparessuilla emmekä ole erityisiä kulutusintoilijoita. Pyrimme myös lapsille kertomaan, ettei aina voi tai tarvitse saada yhä vain uusia vaatteita, leluja tai tavaroita. Raha on rajallista ja se on hyvä oppia aikaisin.

- Olen aina pitänyt tärkeänä isien roolin vahvistamista ja tiedän, miltä tuntuu jakaa vanhempainvapaa. Se herättää vahvoja tunteita, kun kotiin jää pieni poika isänsä kassa ja itse lähtee töihin joka aamu. Muistan yöt, joina itsekin tankkasin lapseni läheisyyttä päiviä varten. Ja sen hetken, kun ymmärsin sen olevankin molemminpuolista, eikä vain lapsen tarve.

- Työ ja ammatti ovat minulle tärkeitä ja ehkä olen enemmän uraihminen kuin kotiäiti -tyyppi, mitä sitäkin kysyttiin vaalikoneissa. Menin töihin, kun nuorempi lapsemme oli 11 kuukautta vanha ja hän aloitti silloin päiväkotitaipaleensa. Sitä ennen lapset olivat olleet yhdessä kotona ja tähän syksyyn asti he ovat olleet samassa päiväkotiryhmässä ja hoito on sujunut hyvin.

Lapset ovat vieneet kuitenkin terän ehdottomuudeltani, jota ennen on ollut tietyissä asioissa enemmänkin. Näin minä olen valinnut ja tehnyt, mutta en sitä samaa edellytä muilta. Varsinkin omien lasten hoidossa minusta jokaisen perheen ja vanhemman tulee kuunnella itseään.

Espoolaisena päättäjänä haluankin huolehtia, että meillä on riittävästi päivähoitopaikkoja tarjolla, jotta hoitopaikkaa hakevat perheet saisivat paikan läheltä kotiaan silloin, kun he sitä toivovat. Haluan myös olla kehittämässä lasten kotihoitoa tukevia palveluita: avoimia päiväkoteja, asukaspuistoja ja kerhotoimintaa. Kannatan myös osapäivähoidon kehittämistä niihin tilanteisiin, kun perheessä on vanhempi kotona vauvan kanssa ja isommalle sisarukselle toivotaan hoitopaikkaa.

Pienten lasten perheiden kannalta tärkeää on myös parantaa lapsiperheiden kotipalvelua, jotta apua saisi mahdollisimman pian, jos perheessä tapahtuu jotain yllättävää tai aikuinen sairastuu. Toivon, että aikanaan Espoossa lapsiperheiden perhetyö on niin laajaa toimintaa, että perheet voivat luottaa saavansa apua yllättävissä tilanteissa.

Kuherruskuukausi teatterissa

Olin eilen Espoon teatterissa katsomassa Myöhästyneen hääyön ensi-iltaa. Näytelmä oli mainio - sellainen hyvän tuulen esitys - ja roolisuoritukset upeita. Pirkko Mannola on aivan käsittämättömän upea Nainen ja Oiva Lohtanderin kevyt askellus ja huvittavat ilmeet naurattivat.

Tämä oli toinen Mika Waltarin näytelmä, jonka olen tänä vuonna nähnyt ja olen yhä vaikuttuneempi hänen iättömistä teksteistään. Hän lienee yksi suurimista suomalaisen kirjallisuuden historiassa!

Illan aikana oli tietysti puhetta myös Espoon teatterin tulevaisuudesta. Syksyn aikana ja maanantaisen kaupunginhallituksen jälkeen viimeistään voi todeta, että kuherruskuukausi teatterissa on enää vain näyttämöllä. Raha ja sen rajallisuus ovat palauttaneet meidät maan pinnalle pilvilinnoista.

Kaupunginhallitus edellytti maanantaina, että esisopimuksen hyväksymisestä huolimatta pitää selvittää mahdollisuuksia lähes puolet edullisempaan teatteritaloon. Pelkäänpä, että se selvitys jää tekemättä ja esisopimukseen vedoten seuraavalle kaupunginhallitukselle tuodaan yhtä kallis tai ehkä kalliimpi esitys. Silloin pitää olla rohkeutta tehdä päätöksiä painostuksesta huolimatta.

Länsiväylässä tänään olleesta jutusta poiketen minä tein vaihtoehtoisen esityksen kaupunginhallituksessa. Esityksen lähtökohtana oli teatterin toiminnan turvaaminen Espoossa, mutta siten, että ratkaisun tulisi olla taloudellisesti järkevä ja samaan aikaan riittävän laadukas.

Nyt teatterisäätiö on omista lähtökohdistaan tehnyt esityksen, mutta mikä on Espoon kaupungin ja espoolaisten tarve? Sitä ei ole määritelty. Siitä syystä olisi pitänyt koota yhteen tehdyt selvitykset ja vertailla erilaisia mahdollisuuksia luoda teatterille toimintaedellytykset. Olemme kuulleet varsin ristiriitaisia näkemyksiä esim. kulttuurikeskuksen laajentamismahdollisuuksista.

Nyt suunnittelua jatketaan vain tontille, joka kaupunkikuvallisesti haasteellinen ja josta kaikki jo etukäteen osaavat sanoa, ettei säätiön esittämä kokonaisuus tule siihen sopimaan. Annetaanko siis kaavoittajan tai viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden (joka todennäköisestä kaavavalituksesta tekee lopullisen päätöksen) ratkaista, kuinka suuren teatterin saamme?

Espoon kaupunki on omistajapolitiikassaan linjannut, että pitkäaikaiseen palvelutuotantoon tulevat rakennukset tulisi pääsääntöisesti toteuttaa omaan omistukseen. Kaikilla meillä on varmasti unelma siitä, että Espoossa toimii teatteri vielä sadankin vuoden päästä. Siksi olisi ollut perusteltua selvittää, millaiset kustannukset ja mahdollisuudet seuraisi, jos meillä olisikin oma teatterirakennus Tapiolassa.

Kulttuuri on elämän rikastaja. Se tarjoaa elämyksiä ja ajattelulle syvyyttä. Olen ylpeä WeeGee -talon kokonaisuudesta, mutta iloitsen lastenkulttuurista, jota saamme nauttia myös omilla asuinalueillamme. Espoolaisen kulttuuritoiminnan tulee olla jatkossakin monipuolista, pientä ja vähän suurtakin. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia tulevaisuutemme eli lasten kulttuuritoiminnasta.

Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo.
Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta

Ei kenenkään maa

Loppuviikosta paneuduin Espoon omistajapolitiikkaan ja konserniohjaukseen yhdessä muiden konsernijaoston jäsenten ja kaupungin johtavien virkamiesten kanssa. Tiedän, kuinka kuivilta nuo aiheet kuulostavat, mutta itse olen erittäin kiinnostunut parantamaan omistajaohjaustamme.

Yhä useammin kunnissa erilaisia asioita hoidetaan kokonaan tai osittain omistetuissa yhtiöissä tai kuntayhtymissä. Liian usein samalla nämä asiat jäävät vaille huomioita, koska ne ovat yksittäisistä valtuutuista niin kaukana. Poissa silmistä, poissa mielestä pätee valitettavan usein näihin yhteisöihin. Ne ovat niin sanotusti "ei kenenkään maata", joiden asioita ei kunnan sisällä juuri poliitikot käsittele.

Tämän on tarkoitus muuttua. On joitakin yhteisöjä, joilla on erityisen suuri merkitys espoolaisten elämässä. HUS on näistä suurin, mutta siihen en nyt puutu, koska se on otsikoissa muutenkin. Sen sijaan Espoonkruunu, ammatillinen ja AMK- koulutus ja joukkoliikenne ovat toimintoja, joiden seurantaa on syytä parantaa.

Omistajana Espoo voi ja sen tulee asettaa tavoitteita omistamilleen yhteisöille. Eikä näiden tavoitteiden tule olla vain taloudellisia, vaan myös laadullisia, jotta voimme vakuuttua asioiden olevan hyvässä hoidossa. Tai voimme vaatia korjauksia mahdollisimman varhain.

Asuminen
Espoonkruunun asunnoissa asuu tällä hetkellä 29 000 asukasta ja ainoa tavoite, jonka kaupunki on yhtiölle asettanut on se, että sen pitäisi tuottaa 300 uutta vuokra-asuntoa vuosittain. Nyt se ei ole tähänkään tavoitteeseen päässyt, mutta syyllinen siihen on myös kaupunki, jolla ei ole luovuttaa tontteja mihin rakentaa.

Jatkossa on syytä asettaa tavoitteita myös kunnossapidolle, peruskorjauksille (mm. energiansäästötavoitteet) ja asukastyytyväisyydelle. Päättäjänä minua kiinnostaa erityisesti, kuinka Espoonkruunu palvelee asukkaitaan. Omistajana kaupungin pitää seurata sitä säännöllisesti ja antaa tarvittaessa ohjeita hallitukselle ja yhtiön johdolle.

Ammatillinen koulutus ja AMK

Espoolaisten nuorten tulevaisuuden kannalta Omnia (ammatillinen oppilaitos), Laurea ja Metropolia (ammattikorkeakouluja) ovat äärimmäisen merkittäviä onhan koulutus on yhä tärkeämpi tekijä työmarkkinoilla. Omniaan olemme liittäneet myös Espoon työpajat ja muuta toimintaa, joiden on tarkoitus noukkia mukaan ne nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Väliinputoajia on yhä, siksi toimintaa pitäisi parantaa.

Päättäjänä olen kiinnostunut siitä, että nämä oppilaitokset tarjoavat laadukasta opetusta ja huolehtivat oppilaistaan niin, ettei opintie jää kesken. Haluaisin, että seuraisimme näiden osalta valmistumisastetta, keskeyttäneiden määrää ja ennen kaikkea sitä, kuinka moni ja kuinka nopeasti oppilaat valmistumisen jälkeen työllistyvät.

YTV ja joukkoliikenne
Ei siitä ole montaakaan vuotta, kun Espoon oma joukkoliikenteen johtokunta lakkautettiin ja linjojen suunnittelu siirrettiin YTV:n tehtäväksi. Ratkaisu oli perusteltu, mutta nyt kaupunginhallitus lausuu vuosittain kaupungin kannan palvelutarjontaan, eikä juuri muuten puutu YTV:n asioihin. Laskut hoituu tietty ajallaan.

Päättäjänä haluan saada säännöllisesti tietoa palvelutyytyväisyydestä, matkustajamäärien kehityksestä (on nyt muuten nousussa, mikä on hienoa) ja toteutumattomien vuorojen määrästä.

***

Kun ajattelee pelkästään näitä yhteisöjä ja niiden merkitystä espoolaisille, näyttäytyy omistajaohjaus todella tärkeänä välineenä monenkin perheen ja nuoren arjen ja tulevaisuuden kannalta. Tänä syksynä aion omalta osaltani tehdä työtä sen eteen, että seuraisimme ja viestisimme näille yhteisöille paremmin siitä, mikä meidän espoolaisten kannalta on tärkeää, mitä me heiltä odotamme.

Lokakuun 14. päivä tämä asia on konsernijaostossa esillä, joten sitä ennen otan tietysti mielelläni vastaan myös ideoita ja kommentteja aiheesta.

Ja tunnustan, että mielelläni jollain tavoin myös jatkossa näihin asioihin haluaisin vaikuttaa. Sen kuitenkin päättävät äänestäjät lokakuun 26. päivä.

Tavoitteena perheille ja lapsille parempi Espoo. Lapsille hyvä kaupunki on hyvä meille kaikille!

Jaana Leppäkorpi
- Huolenpitoa huomisen Espoosta