Aikalailla, aikalailla

Vuosi on alkanut lupaavasti tekemieni lupausten kannalta. Aikalailla on tullut liikuttua ja harrastettua kulttuuria. Hyvää mieltäkin siitä on tullut - ainakin jonkin verran.

Tammikuussa olen käynyt salilla 3-4 kertaa viikossa. Sauvakävelyllä olen käynyt kerran ja uimassa kerran viikossa. Sunnuntaisin on ollut sellainen super-reenipäivä: puoli tuntia sauvakävelyä, puoli tuntia saliharjoittelua ja puoli tuntia sauvakävelyä kotiin. Sellainen tuntuu todella hyvältä!

Alkukuusta kävin Väinön kanssa Muumikonsertissa, missä sain ihmetellä Muumien vaikutusta lapsiin. Jännää kuinka ihania ja pelottavia ne samalla kertaa lapsille ovat. Leffassakin olen käynyt. Kävimme katsomassa Orpokodin, joka seurasi minua iltauniinkin. Elokuvan lopun todellisuus oli minulle liian rankka: äiti minussa kärsii ajatuksestakin, että sillä tavoin voisi vahingossa omaa lastaan vahingoittaa.

Pari kirjaakin olen lukenut. Sauli Niinistön kirjasta ei ole oikein mitään sanottavaa. Minusta politiikkojen pitäisi keskittyä muistelemiseen tai yhteiskunnan kehittämiseen, ei fiktioihin vaikka tavoitteena siten olisikin se maailman parannus.

Vadelmavenepakolaisenkin luin. Puolen välin jälkeen se alkoi ahdistaa ällistyttävästä huumorista huolimatta, mutta onneksi sentään kirjan loppu oli onnellinen. Vaikutuin siitä, kuinka perusteellisen pohjatyön kirjailija Miika Nousiainen oli teoksensa eteen tehnyt. Pitäisikö lähteä kiertoajelulle Ruotsiin onhan siellä Euroopan upeimmat nähtävyydet? Alkuperäisiäkin paremmat.

Vuoden alussa oli myös yksi niistä "meidän lapset eivät ole enää vauvoja" -etapeista: lähetimme kouluvirastoon Väinön eskaripaperit. Syksyllä pojulla alkaa sitten se pitkä pitkä koulutie. Ressu jännittää sitä vähän jo nyt, sillä pohjimmiltaan hän on jännittäjätyyppi. Osaisimmepa tukea häntä selviämään siitä!

Elsan kanssa minulla oli oikein kunnon tahtojen taistelu. Olimme uimahallissa, eikä tyttö suostunut pukeutumaan, enkä minä pukemaan häntä. 40 minuuttia siinä otimme toisistamme mittaa. Lopulta tyttö pyysi minua kääntymään, jotta hän saattoi minulta salassa pukeutua ja yllättää minut. Tyttö säilytti arvokkuutensa ja minäkin olin tyytyväinen. Kaksi minuuttia lähtömme jälkeen halli meni kiinni.

Politiikka on tuntunut kivalta, vaikka asiat ovatkin vaikeita. Tein ensimmäisessä valtuustossa aloitteen Mankin seisakkeen siirtämisestä ja asuntorakentamisen lisäämisestä näin radan varteen. Puolueosastossamme valmistaudutaan kunnallisvaaleihin hyvissä tunnelmissa.

Meille ehdokkaille (numeroni on 708) järjestettiin tilaisuus HOK-Elannon edustajistovaaleista. Sali oli niin täynnä, etten paikkaa meinannut saada. Oli mukava nähdä tuttuja ja tuntemattomia niin paljon ja niin innoissaan vaalityöstä. Meidän demareiden vaalitavoitteet ovat juuri sellaisia, joita voin kaikesta sydämestäni kannattaa: teemme työtä kannattavan, vastuullisen ja edistyksellisen HOK-Elannon puolesta. Enemmän jäsenetuja ja monipuolisempia palveluita asiakasomistajille.

Nyt yöpöydälläni on kirja, joka pohtii millainen lasten ja nuorten kunnan pitäisi olla. Sen innoittamana itse olen pohdiskellut millainen olisi hyvä lasten ja nuorten Espoo tai Espoon keskus. Miten voisimme paremmin ottaa huomioon lasten ja nuorten toiveita ja kehitysideoita. Hekin ovat kuntalaisia, niitä kaikkein tärkeimpiä.

Ehdolla

Hok-Elannon edustajiston vaalien ehdokkaille arvottiin tänään numerot. Olen itse ehdolla Espoon demareiden listalla ja numeroni on 708. Joku aika sitten eräs konsultti kehui Hok-Elannon tarinaa yhdeksi Suomen hienoimmista: aatteellinen perintö on pystytty erinomaisella tavalla yhdistämään menestykseen. Sen rakentamisessa olisi kunnia olla mukana.

Kaupan ja palveluiden kehitys ja kehittäminen kiinnostaa minua, kuten yleensä arjen toimivuuden edistäminen. Haluan korostaa lähipalveluiden merkitystä ja luoda mahdollisuuksia lisätä lähikauppoja.

Hok-Elannon vaaleissa äänestetään 22.2.–7.3.2008 ja ehdokkaita on enemmän kuin neljä vuotta sitten. Ehkä se on pieni osoitus siitä, että yhä on ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa ja osallistua.

Oma puolueosastoni valitsi minut ehdolle puoluekokousedustajaksi. Jäsenäänestys järjestetään 14.-31.3.2008 välisenä aikana. Myönnän olevani huolissani SDP:n tilanteesta, kuten niin moni muukin. On myös totta, että muutkin puolueet ovat samojen haasteiden äärellä kuin SDP. Se ei kuitenkaan ole syy jähmettyä paikoilleen.

On etsittävä keinoja ja asioita, joiden myötä kansalaisten luottamus ja usko politiikkaan sekä poliittisen osallistumisen arvostus kasvaa. Itse en ole hanskoja lyömässä tiskiin, vaan aion omalta osaltani olla mukana rakentamassa ja muuttamassa liikettämme. Sen minkä voin ja äänestäjät suovat.

Valtuustoaloite uudesta asemasta ja asuinalueesta rantaradalle

Olen tänään jättänyt yhdessä muiden valtuutettujen kanssa valtuustoaloitteen siitä, että Espoon tulisi toimia aktiivisesti, jotta rantaradalle rakennettaisiin uusi yhteinen asema Kirkkonummen rajalle ja sen ympärille uusi asuinalue. Esitys tarkoittaisi Mankin seisakkeen siirtämistä länteen, koska nykyisen seisakkeen ympärillä on erittäin vaikeat rakentamisolosuhteet. Rataa on siis Mankin nykyisen seisakkeen kohdalla vaikea hyödyntää ja siksi seisake on jatkuvasti lakkauttamisuhan alla.

Espoo on yhdessä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa sopinut tulevien vuosien asuntorakentamisen tavoitteet. Espoo on sitoutunut luomaan edellytykset 2500 asunnolle vuosittain, joista vähintään 500 on valtion tukemia vuokra-asuntoja. Tavoitteet ovat haasteelliset ja siksi yhä uudelleen pitää etsiä kaikki mahdolliset rakentamismahdollisuudet varsinkin jo olemassa olevien raideyhteyksien varrelta.

Espoolla on myös yhteistyösopimus Kirkkonummen kanssa, jonka yhdeksi tavoitteeksi voitaisiin nostaa uuden aseman ja asuinalueen suunnittelu yhteiselle rajalle rantaradan varteen. Asuntosopimuksessa on mukana myös Kirkkonummi, jolle sopimus näyttää myös olevan haasteellinen (475 asuntoa vuodessa, joista 95 ARA-tuotantoa).

Ilmastonmuutos on totta jo nyt. Siksi asuntorakentaminen ja liikennesuunnittelu pitää yhä voimakkaammin sitoa yhteen. Raideliikennettä tulee edistää ja uusia ratoja rakentaa Helsingin seudulle. Metron laajentaminen, kaupunkiradan jatkaminen ja Espoo - Lohja -rata ovat kaikki tarpeellisia seudullisia hankkeita. Samalla on syytä tehostaa maankäyttöä jo olemassa olevalla rantaradalla.

Aloitteeni tarkoitus ei ole hidastaa Etelä-Espoon yleiskaavatyötä. Esitän vain, että sen valmistelun ohella käynnistetään Kirkkonummen kunnan kanssa yhteinen maankäytön suunnittelu rantaradan varteen.

***

Tässä aloitteemme:
YHTEINEN ASEMA JA ASUINALUE KIRKKONUMMEN KANSSA RANTARADAN VARTEEN

Espoon kaupunki on yhdessä muiden Helsingin seudun kuntien ja valtion kanssa solminut sopimuksen tulevien vuosien asuntotavoitteista. Sopimus on tärkeä, mutta myös haasteellinen. Asuntotarjontaa tulee lisätä hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä. On syytä selvittää kaikki mahdollisuudet jo olemassa olevien ratojen varrella.

Useamman vuoden ajan Mankin seisake on ollut lakkauttamisuhan alla, koska sillä on ollut vähän käyttäjiä. Seisakkeen läheisyyteen on myös vaikea luoda edellytyksiä uudelle asuntorakentamiselle, koska perustamisolosuhteet ovat tuolla alueella vaikeat, mikä taas vaikuttaisi asuntorakentamisen hintaan ratkaisevasti. Mankin alueen rakentamista vaikeuttaa myös tulvaongelmat.

On kuitenkin perusteltua etsiä uusia rakentamismahdollisuuksia rantaradan varrelta. Yksi mahdollisuus olisi siirtää Mankin seisaketta lännemmäksi Kirkkonummen rajalle ja toteuttaa sinne uusi yhteinen asema ja asuinalue. Nyt kun Espoolla ja Kirkkonummella on sopimus yhteistyön lisäämiseksi kuntien välillä, voisi Espoo aloitteellisesti käynnistää neuvottelut yhteisen maankäytön suunnittelun aloittamiseksi yhteisellä rajallamme. Näin yhteistyöstä syntyisi konkreettista hyvinvointia molempiin kuntiin.

Mikäli Mankin seisake siirrettäisiin länteen, edellyttää se Mankin alueen joukkoliikenteen kehittämistä bussiliikenteenä. Muutoinkin Kauklahden alueen liityntäliikenne kaipaa uutta tarkastelua ja parantamista, jotta joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen palvelukyky tulee turvattua alueella.

Esitämme, että Espoon kaupunki toimii aloitteellisesti, jotta Espoon ja Kirkkonummen rajalle rantaradan varteen suunnitellaan yhteinen asema ja asuinalue.

.

Jaana Leppäkorpi yhdessä muiden valtuutettujen kanssa

***

Kuvassa Tuomarilan asema, jonka ympärille parhaillaan rakentuu uusi asuinalue.

.

Ps. Tila-blogissamme ollaan edelleen nimikysymyksen äärellä.

Uusi seudullinen liikenne-YTV

Pääkaupunkiseudun kunnat pääsivät eilen sopimukseen joukkoliikenteen ja YTV:n tulevaisuudesta. Ratkaisun syntyminen vei enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, mutta kyllä se kannatti. Olen tyytyväinen syntyneeseen ratkaisuun, koska se vahvistaa seudullista kehittämistä.

Ratkaisun myötä nykyisestä YTV:stä irrotetaan joukkoliikenne asiat uuteen erilliseen liikenne-YTV:hen, joka jatkossa vastaa Helsingin seudun joukkoliikenteen suunnittelusta (myös PLJ), kilpailutuksesta ja tilaamisesta - siis joukkoliikenteen viranomaistoiminnoista kokonaisuutena. Tietysti vain niiden kuntien osalta, jotka mukaan tulevat. Myös valtio (VR) on yksi osapuoli uudessa yhtymässä. Kirkkonummi ja Keravahan ovat jo olleet yhteisessä järjestelmässä osin mukana ja on hyvä, jos järjestelmä näiltä osin laajenee.

Nyt kun Helsingin seudun 14 kuntaa ovat sopineet yhteisistä asuntotavoitteistaan, on tärkeää kehittää sitä tukevaa joukkoliikenteen järjestelmää. Tässä on eväät siihen. Eittämättä kehyskunnat kasvavat ja myös sieltä on oltava mahdollista kulkea julkisilla töihin.

Tässä on muuten tämän toisen merkittävän sopimuksen heikko lenkki: asuntosopimuksen allekirjoittajien joukossa ei ole liikenne- ja viestintäministeriötä, vaikka asuntorakentamiseen aina liittyy olennaisesti liikenteen suunnittelu ja rakentaminen. Ehkä tästäkin syystä valtion edustajat yskähtelevät nyt metron kustannuksista. Hallitus ei kuitenkaan mitenkään voi livetä vastuustaan sen rakentamisesta, vaikka siellä kepulaisia onkin.

***

Ps. Tila-blogissamme pohditaan nimiasiaa, mihin kaipaamme kovasti ideoita.

Espoolaisten yhteinen asema Iltalehdessä

Kirjoitukseni Länsiväylässä Espoon aseman kunnostamisen hitaudesta on herättänyt keskustelua. Olen saanut myönteistä palautetta. Eräs espoolainen lähestyi jopa kirjeellä ja toi esiin, kuinka tärkeää kunnostaminen on.

Iltalehti on avannut nettijulkaisuunsa Espoo-sivut ja lehden toimittaja haastatteli minua asian tiimoilta. Juttu löytyy täältä. Lehden tekemän kyselyn mukaan aseman kunto ärsyttää eniten asukkaita, mikä osoittaa sen ettei kyse ole vain Espoon keskuksen asukkaiden asiasta, vaan koko Espoon ilmeestä. Juuri siksi kunnostamista pitää kiirehtiä ja jokaisen virkamiehen pöydällä hankkeen pitää olla päällimmäisin asia!

On hyvä myös miettiä, mitä sitten? Asema kunnostetaan se on nyt selvä ja sitä ennnen ensi viikolla painokuvilla peitetään vaneriseinät. Perusteellisen remontin jälkeen pitää miettiä, miten saamme pidettyä aseman siistinä. Asemalle tarvitaan sosiaalista kontrollia, elämää ja toimintaa. Minulle ehdotettiin, että kaupunki voisi palkata sinne nuoria vastaamaan alueen siistimisestä. Roskaaminen vähenisi, jos joku kulkisi roskaajan perässä noukkimassa ne maasta pois. Sitä pitänee miettiä. Vastaavia kokemuksiahan on Stop Töhryille kampanjasta.

Kaavaprosessi ei nopeudu lautakuntaa haukkumalla

Toimialajohtaja Louko moukaroi viime viikolla kaupunkisuunnittelulautakuntaa. Hän syytti lautakuntaa hidastelusta ja jopa siitä, että lautakunta vaarantaa Helsingin seudun kuntien kanssa sovitut yhteiset asuntotavoitteet.

Loukon arvostelukaupunkisuunnittelulautakuntaa kohtaan on asiatonta, sillä toimialajohtajan ei kuulu arvostella demokraattisesti valittua elintä julkisuudessa. Perimmiltään KSL toteuttaa valtuuston tahtoa, mikä näkyy myös siinä, että perusteellinen työ lautakunnassa on ollut tae sille, ettei asemakaavoja ole valtuustosta palautettu uudelleen valmisteltavaksi viime vuosina.
- Jos kaavoja palautettaisiin, joutuisivat virkamiehet valmistelemaan niitä moneen kertaan ja silloin tulisi tehtyä paljon turhaa työtä. Loukon on viimein aika tottua siihen, että Espoossa luottamusmiehet käyttävät heille annettua päätösvaltaa, eivätkä suostu vain luottamaan ja toimimaan kumileimasimina.

Toimialajohtajan kommentti on tulkittavissa myös epäluottamuslauseeksi kaavoitusprosessin uudistamista kohtaan. Tavoitteenamme on ollut nopeuttaa kaavoitusta sillä, että lautakunta pääsee kommentoimaan valmistelua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin löydetään päättäjien ja kaavoittajien välille yhteinen sävel kunkin alueen kehittämiselle.
- Loukon soisi mieluummin sparraavan omaa henkilökuntaansa tuomaan rohkeammin luonnoksia keskusteltavaksi, jotta kaavaprosessi todella nopeutuisi.

KSL on ennen muuta Espoon tulevaisuuslautakunta. Sen tuleekin paneutua hankkeisiin perusteellisesti, sillä kaavoituksen ratkaisuihin on myöhemmin hyvin vaikea vaikuttaa. Hyvällä kaavoituksella luomme parhaimmillaan viihtyisää, turvallista ja terveellistä ympäristöä myös meidän lapsillemme. Espoo kasvaa koko ajan, eikä kehitys saa olla suunnittelematonta.

Miksi kaavoitus kestää Espoossa?
- Ensinnälkin meiltä on puuttunut yleiskaava ja sen yhteydessä tehdyt perusteelliset luonto ym. selvitykset, jotka helpottaisivat asemakaavoitusta. Vasta tänä vuonna Etelä-Espoossa tämä asia korjaantuu. Jos jollain alueella saattaa olla liito-oravia tai muita uhanalaisia eläimiä, kannattaisi ne selvittää mieluummin ennen kuin joku niin määrää. Peittelemällä näistäkään asioista ei selviä.
- Toinen keskeinen seikka, joka kaavoitusta pitkittää on se, että asemakaavat tehdään pääasiassa yksityisen omistamalle maalle. Asemakaavan lisäksi näissä tapauksissa tulee tehdä maankäyttösopimus. Yksinkertaisissakin tapauksissa sopimuksen tekoon kuluu vuosi. Pahimmillaan voi käydä niin kuten Kaupunginkalliossa on käynyt, neuvottelut voivat jumittua vuosiksi yhden maanomistajan välille. Tuon alueen kaavan KSL laittoin lokakuussa 2003 kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi, eikä se vieläkään ole hallitukseen tullut.

Tähän asiaan Loukolla ei ole ollut halua puuttu, eikä kehittämisehdotuksia. Itse olen esittänyt, että vähintään reilun vuoden sopimusneuvotteluiden jälkeen asiaa pitäisi automaattisesti käsitellä luottamushenkilöelimessä, joka ohjeistaisi kaupungin virkamiehiä jatkon suhteen. Kaupungin toiminnan tulisi olla neuvotteluissa määrätietoisempaa ja jämäkämpää.

Jos kaupunki omistaisi maata, joita asemakaavoittaa, ei näitä neuvotteluita tarvittaisi lainkaan. On siis erikoista, että toimialajohtaja arvostelee KSL kaavoittamisen hitaudesta ja samaan aikaan hän on haluton tehostamaan kaupungin maanhankintaa, joka varmuudella nopeuttaisi kaavoitusta. Nykyisin kaupunki ei käytä keinoja, joita sillä on.

Todellisuudessa valmistelutyö (kaavoitus, selvitykset, muu suunnittelu, sopimusneuvottelut) on se, mihin kaavoituksessa aikaa kuluu. Jos lautakunta toisinaan jättää asemakaavan kahdeksi viikoksi pöydälle perehtyäkseen siihen kunnolla, on sillä hyvin pieni vaikutus kokonaisaikaan.


Hista on vaikea kysymys
Histastahan Loukon arvosteluissa oikeasti on kyse. Ei ole lainkaan kohtuutonta, että Histan suunnitteluun käytetään aikaa onhan kyse pienen uuden kaupungin luomisesta Espooseen. Tehokkaan joukkoliikenteen puute oli keskeisin syy, miksi kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Ja syystäkin mitä enemmän asiaa miettii. Tämän vahvistaa myös VTT:n kohua herättänyt raportti.

On myös syytä nostaa keskusteluun se, kuinka realistista on suunnitella pientä kaupunkia ilman kunnollisia palveluita. Ajatushan on ollut, että esim. ison osan terveyspalveluista alueen asukkaat saavat Espoon keskuksesta. Hista on nähty ikään kuin keskuksen alakeskuksena. Tämä aiheuttaa liikennettä, eikä luo toimivaa arkea alueen tuleville asukkaille ja perheille, joille aluetta suunnitellaan. Toimiiko tällainen riisuttu kaupunki? Vai halutaanko tällä peittää vain todelliset kustannukset, jotta hanke etenisi suotuisammin.

Mitä huolellisemmin me nyt Histan osalta ratkaisemme kaikki avoimet kysymykset, sitä sujuvampaa tulevaisuudessa on alueen asemakaavoittaminen. Sitten joskus kun sen aika on.

***

Olen ollut kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja, siksi aihe herätti halun kommentoida.

Kuvassa nuija, jota Espoossa käyttävät päättäjät, eivät virkamiehet.

Asemasilta huonoin mahdollinen käyntikortti

Ankeana ja ränsistyneenä käynnistyi Espoon keskuksessa 550-juhlavuosi. Vuosia asukkaiden mielestä eniten kohennusta kaipaava paikka alueellamme on ollut Espoon asema. Tästä johtuen kaupunginhallituksen elinkeino- ja työllisyysjaosto päätti maaliskuussa keskuksen vuoden 2007 kehittämistavoitteiden yhteydessä, että ”Asemasillan pitkän tähtäimen kehittämisvaihtoehdot selvitetään. Asemasilta kunnostetaan juhlavuodeksi 2008.”

Päätösesitys syntyi aloitteestani, mutta sen otti asian esittelijä toimialajohtaja Olavi Louko omakseen ja jaosto oli asian suhteen yksituumainen. Asemasillan kohentaminen juhlakuntoon oli kaikkien mielestä tarpeen. Myöhemmin myös kaupunginhallitus on asiasta keskustellut mm. kaupungintalon ideakilpailun yhteydessä ja kiirehtinyt asemasillan ostamista, jotta kunnostaminen voisi alkaa. Espoon keskuksen kehittämistä korostetaan myös Espoon strategiassa ja virkamiehet ovat tätä korostaneet useissa lehtihaastatteluissa.

Useaan otteeseen olen tuon päätöksen jälkeen kysellyt asian etenemisestä. Olen myös saanut kuulla toimialajohtaja Loukolta, että keskuksen projektipäällikkö Torsti Hokkasella on ollut koko ajan täydet valtuudet itse hoitaa Ratahallintokeskuksen kanssa aseman kauppaa, jotta työ etenisi ripeästi.

Nyt kun juhlavuosi on käynnistynyt kirjoittaa projektipäällikkömme Espoon keskuksen kehittämisfoorumilla seuraavasti: ”Aseman kunnostaminen on rakennusluvan vaativa toimenpide. Ihan vuodeksi 2008 ei valmista saada, mutta työt alkavat, kun luvat ja rakennussuunnitelmat saadaan valmiiksi sekä urakat kyseltyä. Juhlavuodeksi valmista haaveilivat luottamusmiehet.”

Itse en osannut tuota maaliskuista päätöstä pitää haaveiluna, vaan uskoin myös virkamiesten siihen sitoutuneen onhan kyse paikasta, jonka jokainen alueellamme asuva ja liikkuva – myös mahdolliset juhlavieraat - näkee ja useimmat meistä päivittäin. Asemasilta nykyisellään on huonoin mahdollinen käyntikortti koko Espoolle, eikä sen ankeutta ei poista lakana kaupungintalon seinässä, joka näyttää siis olevan ainoa konkreettinen asia, jonka alueemme asukkaat juhlavuoden kunniaksi saivat.

Yllä olevan kirjoituksen vuoksi herää ihmettely, kuka päätti pyyhkiä kaupunginhallituksen jaoston päätöksellä seinää? Olisi luullut, että yhdeksässä kuukaudessa olisi saatu enemmän aikaiseksi. Osto-, lupa- ja suunnittelu- sekä urakkaprosesseja olisi pystytty viemään limittäin eteenpäin, jos hanke olisi suunniteltu kunnolla. Ratahallintokeskuksessa oli jopa keväällä käsitys, että kaupat asemasta syntyvät ripeästi, mutta mitään ei tapahtunut koko vuonna. Kuka on vastuussa tästä vitkuttelusta?

Juhlavuoden valtuustossa alkusyksystä päätetään kaupungintalon ja sen ympäristön tulevaisuudesta. Valitettavasti on vain niin, että nämäkin päätökset tulevat olemaan vain suunnitelmia. Vie vuosia ennen kuin tulevat ideat muuttuvat kaavoiksi ja myöhemmin rakennuksiksi.

Suunnitelmia Espoon keskuksen alueelta ei ole koskaan puuttunutkaan. Niiden toteuttaminen vain on aina kestänyt tolkuttoman kauan.



Jaana Leppäkorpi
Valtuutettu, kaupunginhallituksen jäsen


Kirjoitus on julkaistu 9.1.2008 Länsiväylässä. Aiheesta on myös tietoa ja keskustelua Espoon keskuksen kehittämisfoorumissa. Yllä olevissa kuvissa muutama kohta asemasillan kunnosta ja alimpana taas visio siitä, miltä silta jonain päivänä näyttää.

Liikettä asuntoasioissa

Vuosi näyttää alkavan asuntoasioiden kannalta myönteisesti. helsingin seudun kuntien ja valtion välinen sopimus asuntotuotannon lisäämiseksi on valmisteilla ja siinä on tulossa ihan oikeasti keinoja lisätä asuntotuotantoa. Lisätukea ara-tuontantoon on tulossa ja sen lisäksi tavoite on lisätä vapaarahoitteista vuokra-asuntotuotantoa.

Maanantai-iltana oli kaupunginhallituksen iltakoulu, jossa näitä asioita hieman sivusimme. Pääaiheena oli Tapiolan, Otaniemen ja Keinaniemen alueen kehittäminen, mihin olennaisesti liittyy myös asuntotuotannon lisääminen. Oli hyvä kuulla, kuinka mahdollisuuksia on vaikka kuinka, kunhan saadaan vaan hommat rullaamaan eli hankkeet etenemään kaavoista rakennustyömaiksi. Muutama kaupuginkin omistama paikka joukossa taisi olla, joiden toteuttaminen on aina varmempaa kuin yksityisillä mailla sijaitsevat kohteet.

Kauppakamarin ja yritysten huudot työvoimapulasta, joka johtuu pääasiassa kohtuuhintaisen asumisen puutteesta ovat tulleet kuulleeksi. Ainakin siltä tuntuu, sillä nyt puhutaan entistä painavammin omistussuhteiltaan monipuolisen asuntotuotannon puolesta. Yritykset ovat kiinnostuneita alueista, missä on osaavia ihmisiä ja ihmiset ovat taas siellä, missä heidän on mahdollista asua. Ennen sekin asia oli toisin päin.

Tänään on näemmä Pellervon taloudellinen tutkimuskeskus tuonut oman panostuksensa tähän keskusteluun: Helsinkiin ei kannata muuttaa ellei ole yli 3 000 euron ansiot tiedossa (myös HS). Edistä tässä sitten palvelualojen työllisyyttä noilla aloilla kun ei edes unelmoida tuollaisista palkoista!

Olennaista on tuonkin tiedotteen lopussa oleva toteamus: kaavoitettua maata on vaikka kuinka, mutta edelleenkin sen jemmaaminen on kannatavampaa kuin myyminen rakennettavaksi. Joka vuosi myymätön kaavoitettu tontti on yhä arvokkaampi ja siksi tontteja ei myydä nyt.

Nyt kun Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla rakennetaan liian vähän ja asuminen on näin kallista, on pendelöinti kaukaakin edullisempaa. Se taas on kestämätöntä ympäristön kannalta, eikä ole hyvä ratkaisu perheelliselle muutoinkaan. Kukapa ei mielluummin olisi kotona lastensa kanssa kuin istuisi autossa ruuhkassa yksin?

Enemmän, enemmän, enemmän

Minusta vuodenvaihde on ihan hyvä hetki pohtia omaa elämäänsä ja haluaako sitä jotenkin muuttaa. Jo mennyttä syksyä miettiessäni tiesin omat lupaukseni tälle vuodelle: enemmän liikuntaa, enemmän kulttuuria ja enemmän hyvää mieltä. Uskon, että nuo kaksi ensimmäistä johtaa väistämättä kolmanteen, kuten myös se että kuljemme taas valoa kohti.

Joululomalla olen jo hieman ryhdistäytynyt näiden asioiden äärellä. Kävimme katsomassa Röllin sydän elokuvan ja olen kahlannut läpi Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan lähes kokonaan. Tämä taisi olla kolmas kerta kun yritin kirjaa lukea. Siinä on minulle liikaa tarinoita, vähempikin riittäisi. Elämme nyt niin erilaista aikaa, ettei kirjan sanoma ole järisyttänyt maailmaani. On aika vaikeaa samaistua sen vapaisiin naisiin. Toki myönnän, että tuon kirjan ja rohkeiden naisten tekojen hedelmistä saan nyt itse nauttia, ja voin pitää jopa itsestään selvyyten itsenäisyyttä ja vapautta, joka meillä on. Hyllyssä odottaa jo monta muuta kirjaa, joten pitää lukea tuo opus nopeasti loppuun.

On ihanaa, kun lapset alkavat olla siinä iässä, että heidän kanssaan voi nauttia lasten kulttuurista. Aion käydä heidän kanssaan elokuvissa ja teatterissa tänäkin vuonna. Väinö kävi isänsä kanssa jääkiekko-ottelussa, joten piakkoin käymme kaikki yhdessä Bluesin otteluissa - viimeistään ensi syksynä uskoisin.

Kuntosalilla ja uimassa olen poikennut vain kerran lomallani. Olisin kuntoillut enemmänkin ellen olisi ollut jouluna kipeänä. No, salikortti on edelleen voimassa, joten käytävä siellä on. Väinö taas aloittaa parin viikon päästä uimakoulun, joten viikottaiset uintireissut on merkitty kalenteriin aikaa sitten.

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulun rauhaa

Arkihuolesi kaikki heitä,

mieles nuorena nousta suo.

Armas joulu jo kutsuu meitä

taasen muistojen suurten luo.

Kylmä voisko nyt olla kellä,

talven säästä kun tuoksahtaa

lämmin leuto ja henkäys hellä,

rinnan jäitä mi liuottaa.

- Alpo Noponen-

Syksyn varrelta

Pimeys ja harmaus ovat vieneet kovasti voimia. Sen huomaa omasta olosta, mutta eniten se harmittaa lasten vuoksi. Onneksi sentään hekin jo hieman osaavat odottaa tulevaa ja edessä olevat vapaapäivät innostavat jaksamaan. Marraskuulle kuuluisi lomaviikko jokaiselle, jos minulta tulevien työehtosopimuksien tavoitteita kysyttäisiin. Syksyn tes-kierrosta taas en halua muistella - sen verran tunteita se edelleen nostattaa.

Päättäjän aika on pitkä
.. eikä aina ole sitä parasta mahdollista ratkaisua. Päällimmäiseksi syksystä jäi mieleen rantaraitti - valitettavasti - ja talousarvio (erityisesti lapsiperheiden kotipalvelun puute ja päivähoidon tukaluus). Se johtuu siitä, että kovin montaa tärkeää asiaa olemme vain odotelleet. Pääkaupunkiseudun yhteistyökysymykset ovat jääneet auki, koska Helsinki on ollut useassa asiassa eri mieltä kuin muut. Asuntopolitiikasta kävimme hyvän keskustelun, mutta johtopäätöksiä saamme odotella, kuten myös valtion toimenpiteitä. Ministeri Vapaavuorella on nyt todellinen näytön paikka.

Myös YTV:n tulevaisuus on edelleen avoin ja jätevoimalahanke etenee keväällä päätettäväksi. YTV:n tulevaisuuteen liittyy myös joukkoliikenteen suunnittelu. Vuoden alussa saamme käsiimme Metron hankepäätöksen ja siinä yhteydessä tarkentuneen hinta-arvion.

Lähipalvelusuunnitelman valmistelun käynnistämistä olen odotellut, mutta sekin on tainnut hukkua jonnekin, missä kaikki "lähes valmiit" asiat ovat. Ihmettelen todella, kuinka esimerkiksi yhden yksinkertaisen aseman ostaminen Ratahallintokeskukselta voi viedä niin paljon aikaa tai miksi ihmeessä Suviniityn asemakaavat eivät ole edenneet suunnitelman mukaisesti?

Kaupunginkallion asemakaavan jumittumisen maankäyttösopimusneuvotteluihin nostin esille KH:ssa aiemmin, mutta miksi ihmeessä pääosin kaupungin omilla mailla oleva Suviniityn asemakaavoitus jumittaa? Sitä en ymmärrä eikä vastausta ole osannut kertoa toimialajohtaja Loukokaan. Kaavoituksen ja asuntorakentamisen nopeuttaminen tuntuu näidenkin esimerkkien valossa täysin mahdottomalta, mutta kai sitä on päättäjän vain jatkettava sinnikästä hoputtamista. Itse kun ei voi mennä piirtämään tai sopimusta tekemään.

Tässä odotellessa alkaa pohtia onko kaikki toisin ensi vuonna? Ehkäpä, mutta ainakin työtä tulee olemaan paljon, vaikka vuosi onkin yhtä juhlaa. Ensi vuosi on Espoon 550-juhlavuosi ja Espoon keskus saa sen kunniaksi uuden kivisillan ja ratkaisun kaupungintalon tulevaisuudesta ympäristöineen. Ja toivottavasti myös ehostetun asemasillan.

Työelämä
Töissä on ollut mielenkiintoista ja uuteen lainsäädäntöön valmistautuminen on vienyt voimia. Syksyllä huomasin kuitenkin oikeasti viihtyväni työssäni, kun jouduin hetken oikeasti miettimään haluaisinko vaihtaa tehtäviä. Hain erästä paikkaa ja kävin haastattelussakin, mutta päädyin jättämään asian siihen.

Totesin, etten ole valmis luopumaan siitä mitä minulla tällä hetkellä on saadakseni jotain uutta. Ruoho ei siis ole ainakaan vielä vihreämpää aidan takana, jotta hyppäisin sen yli. Sen ymmärtäminen tuntui oikeasti hyvältä, tärkeältäkin.

Perhe
Lapset ovat oppineet syksyn aikana paljon. Elsasta on kehittynyt aikamoinen laulaja. Lapsi hoilaa matkalla päiväkotiin ja laulaa kotonakin toisinaan niin, että seinät raikaavat. Väinö taas on jatkanut piirtämistä ja kaikenlaisten uusien asioiden oppimista. Ja kuten Petri omassa blogissaan kirjoitti on poika alkanut hahmottaa myös sen, ettei maailmassa kaikilla olekaan asiat hyvin. Asunnottomuudesta keskustellessamme oli kurjaa vastata Elsan kysymykseen rakennetaanko heille taloa. Lapsilla on ongelmiin niin selvät ratkaisut, mutta miksi ne meille aikuisille ovat niin vaikeita?

Kaikki lasten käynnit erilaisissa keskusteluissa ja tutkimuksissa on syksyn aikana suoritettu ja todettu, että kouluun Väinön voi hyvillä mielin päästää. Keväällä aikoja on vähemmän, mutta erilaista seurantaa on. Vuosi alkaa siis aikojen varaamisella silmälääkäriin, neuvolaan, fysioterapeutille. Ainakin.

Ruumiin ja mielen kulttuuria
Loppuvuoden pimeys on vienyt voimia, enkä ole jaksanut liikkua riittävästi. Alkusyksystä kävin salilla, lenkillä tai uimassa parhaimmillaan viitenä päivänä viikossa, nyt on hyvä jos olen jaksanut tehdä jotain pari kertaa viikossa. Vähintään kerran viikossa olen kuitenkin huonoimpinakin viikkoina salilla poikennut. Ensi vuonna sitten uudella puhdilla.

Hieman on tullut myös harrastettua kulttuuria, mistä olen tyytyväinen. Olen käynyt olme kertaa leffassa ja pari kertaa teatterissa sekä WEEGEEssä katsomassa modernia taidetta. Mielelläni hämmästelen yhä uudelleen Dalin uskomattomia teoksia, joista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Toinen vieraileva taiteilija Ranskasta ei tehnyt vastaavaa vaikutusta. Minusta täytetyt linnut kuuluvat eläinmuseoon, ei taidemuseoon.

Vuoden viimeinen kaupunginhallitus

Vaikeaa on tämä päätöksenteko toisinaan. On tilanteita, joissa ei ole olemassa hyviä ratkaisuja, mutta päättäjän pitää olla tietoinen kehnonkin kompromissin vaikutuksista. Tästä syystä päätimme ottaa vielä kerran käsiteltäväksi Kuitinmäen koulun oppilaiden siirtämisen Keski-Espoon kouluun.

Asian valmistelusta on jäänyt huono maku: työntekijöiden, oppilaiden ja vanhempien kanssa ei ole riittävän ajoissa keskusteltu, eikä vaihtoehtoja ei ole puitu avoimesti. Ei riitä, että tiedetään miten paljon Keski-Espoon koululla on neliöitä ja huoneita, jos on syntynyt tunne siitä, ettei tilojen käyttömahdollisuuksia ja oppilaiden tarpeita ole nähty.

Tänään asian käsittelyn yhteydessä heräsi myös kysymys siitä onko tätä ratkaisua mahdollisuus tukea vielä jollain tavoin. Siirtyminen uuteen kouluun remontin tieltä ja uusien oppilaiden vastaanottaminen vaatii henkilökunnalta aikalailla joustavuutta ja ideoita. Itse haluan varmistua siitä, että henkilökunnan hyvinvoinnista huolehditaan ja että lapset saavat turvallisen ja tasapainoisen koulupäivän.


***

Lehdistä on voinut lukea, että metron suunnittelun ohella myös asemien seudut ovat alkaneet kiinnostaa. Hesari uutisoi muutamia päiviä sitten SRV Viitosten ajatuksista rakentaa hulppeita asuintorneja Kelaniemen aseman päälle. Uutisointi herätti myös muut toimijat ja KH:n jäsenet saivat eilen postia kilpailevasta ehdotuksesta. Hyvä niin.

Maa-alueen varaaminen tietylle toimijalle on iso ratkaisu, joten sitä ei ole syytä tehdä hätiköiden. Tästä syystä asia otettiin pois listalta ja se tuodaan uudelleen valmisteltuna ensi vuonna päätettäväksi.

Sinänsä on hyvä ajatus rakentaa Keilaniemeen asuntoja ja ratkaisu saa olla rohkeakin. Kaupunkikuvallisesti paikka on äärettömän tärkeä ja haastava onhan se kahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen kulmassa. Uusi rakentaminen tiivistää kaupunkia ja näin rakennetaan asumista, joka todella tukeutuu joukkoliikenteeseen. Ratkaisuun kuuluu myös viherkansi väylän yli, joka mahdollistaisi kulkemisen Tapiolasta Keilaniemeen. On hyvä, jos voimme toteuttaa ideoita, jotka tekevät alueesta elävämmän kaikkina vuorokauden aikoina.

Näihin asioihin, kuten myös metron hankesuunnitelmaan palaamme ensi vuonna.

Lapsiperheiden palvelut Espoon keskuksessa

Espoon keskuksen alue on muuttunut ja tulee muuttumaan paljon tulevina vuosina. Alueelle on rakennettu aikalailla uutta asumista. Se merkitsee uusia asukkaita sitä myöten haasteita palveluiden tuottamiselle. Espoon keskus on erityisesti lapsiperheiden keskus, mikä näkyy myös tulevien vuosien palvelusuunnitelmissa. Pelkästään kolmen seuraavan vuoden aikana alueellemme tulee lisää yli 400 pientä koululaista.

Neuvolatoiminnassa ei lähivuosina ole tapahtumassa suuria muutoksia. Kuluvan vuoden aikana remontoitiin ja laajennettiin Bembölen neuvolaa, eikä ensi vuonna vastaavia suunnitelmia ole. Tuleva talousarvio saattaa tuoda lisää työntekijöitä vahvistamaan neuvolan perhetyötä ja kotipalvelua, mutta tarkkaa tietoa muutoksista ei vielä ole.

Asukkaiden määrän kasvu ja parantunut työtilanne yhdessä ovat tuoneet suuria paineita päivähoitoon. Ensi vuoden lopulla valmistuu uusi ja laajennettu Tuomarilan päiväkoti, jonka jälkeen hoitoa sieltä saavat myös pienimmät lapset. Sen jälkeen käynnistyy Suvelan päiväkodin remontti. Kulovalkean uudella asuinalueella on aloittanut juuri ryhmäperhepäiväkoti ja toinen avaa ovensa ensi syksynä. Päivähoidon tilannetta seurataan tarkoin ja mm. Vanttilan ja Ymmerstan päiväkotien toteuttamista kiirehdittiin valtuuston talousarvioneuvotteluissa. Kauklahdessa tilanne on erityisen tukala ja siellä selvitelläänkin erilaisia tilaratkaisuja koko ajan.

Onneksi vaikea päiväkotitilanne ei ole vaikuttanut merkittävästi päivähoidon avoimeen toimintaan, mikä tukee kotona lapsiaan hoitavia vanhempia. Kauklahdessa toimintaa on tosin jouduttu sovittelemaan päivähoidon laajenemisen vuoksi ja Kaivomestarinkin osalta toiminta käynnistyy suunniteltua pienimuotoisempana, mutta sielläkin aloittaa vuoden vaihteessa Pikkumestarin avoin ryhmä.

Tänä vuonna Muuralaan valmistui Koulumestarin koulu, missä Kirkkojärven lapsetkin aloittivat syksyllä koulutiensä. Syksyn aikana on purettu Kirkkojärven koulua, jotta ensi vuonna uuden rakentaminen voitaisiin aloittaa. Uusi koulu valmistuu vuonna 2010 ja tarjoaa silloin opetusta ykkösestä ysiin. Syksyn aikana opetuslautakunta päätti pitää Jalavapuiston parakit paikoillaan siihen saakka, kunnes Kirkkojärven koulu valmistuu. Tarkoitus on, että tuolloin pohditaan Espoon keskuksen alueen kouluverkkoa kokonaisuutena.

Ensi vuoden saamme vielä kokonaan odottaa Keski-Espoon kirjaston uusien tilojen rakentumista, sillä kirjaston ovet avautuvat vuoden 2009 puolella. Sen suunnitelmissa on huomioitu se, että alueellamme on paljon lapsiasiakkaita. Kun kirjasto siirtyy uusiin tiloihin muuttuvat entiset kirjaston tilat Keski-Espoon koululla asukas- ja nuorisotilaksi.

Keski-Espoon urheilupuiston suunnitelmista käydään edelleen keskustelua. Kunnollisemmat pukutilat liikuntaa harrastaville tulisi saada ja kaupungin talousarviossa onkin varattu niihin varoja, mutta vasta vuodelle 2010. On toivottavaa, että siihen mennessä löytyisi toimiva yhteistyöratkaisu myös jäähallin rakentamiselle urheilupuistoon.

Moni lapsille tärkeä rakennus on siis vielä suunnitteilla tai rakenteilla ja huoli siitä, kuinka selviämme palveluiden tarpeen kasvusta on suuri. Selviytyminen tulevista vuosista edellyttää luovia ja joustavia ratkaisuja, joita toivottavasti löytyy.

**
Juttu julkaistu Keski-Espoon Sanomissa 9.12.2008
Kuvissa lapsemme kesäisessä asukaspuistossa (ihanaa muistella aurinkoa ja lämpöä tähän aikaan vuodesta) ja alempana näkymä Tuomarilan asemalta Kulovalkean uudelle asuinalueelle.

Isänmaa kosketti

Keskiviikkona saattoi radion välityksellä viettää iloista varttia isänmaan kunniaksi. Hetki päättyi Jukka Kuoppamäen lauluun Sininen ja valkoinen, jonka suomalaiset ovat äänestäneet maatamme parhaiten kuvaavaksi kappaleeksi. Kaikessa pateettisuudessaan tilaisuus ja biisi koskettivat. Omalla maalla ja sen itsenäisyydellä on merkitystä ja se liikuttaa. Ja minusta saakin herättää tunteita, kuten kaikki mikä rakasta on.

Tässä loppu juhlarunosta:

20-v, räppäri Pikku G (oma sanoitus):
Suomi on vapaa, puhdas ja turva,
Suomi on taidetta, metsiä ja puita.
Suomi on sävel, rytmi ja runo,
kunnialla seisoo maa vankka ja sulo.

10-v, Santeri Nuutinen / Kotikatu:
Suomi on äiti ja isä ja koulu,
Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.
Suomi on netti ja mese ja tsätti,
ihku ja fantsu ja namu ja nätti.

Itsenäisyyspäivää juhlimme monikulttuurisesti Kannunsillanmäen teatteritilassa. Lapsemme täydensivät omalla tavallaan virallista ohjelmaa ja parhaimmillaan heidän aloitteestaan lavalla oli aikalailla lapsia tanssimassa. Monikultturisuutta sekin, että joukossa oli yksi ihan alkuperäinenkin suomalainen.

Suomi on yhä monikulttuurisempi ja me olemme nähneet sen muutoksen, mutta meidän lapset ovat aina eläneet tässä uudessa Suomessa. Tässäkin tilaisuudessa heillä oli tuttuja, joiden kanssa leikkiä. Kotona ei meillä mietitä lasten ihonväriä tai muita ulkoisia seikkoja, mutta pohditaan kyllä mitä kieltä kukin päiväkodin lapsi jo nyt osaa.

Juhlassa lapsilla oli energiaa vaikka muille jakaa. Kotiin tultuamme katsoimme televisiosta itsenäisyyspäivän juhlakonserttia, joka tuli Espoon Länsiautoareenasta. Ohjelman aikana Väinö nukahti käsiensä varaan niin väsynyt hän lopulta oli kaikesta juhlinnasta.

Ylimpänä on kuva Väinön Suomesta, jossa maamme lippu iloisena liehuu.

Teos on syntynyt päiväkodissa, missä meillä oli tiistaina itsenäisyyspäivän juhla. Lapset olivat valmistaneet esityksiä, jotka kuvasivat Suomen luontoa ja neljää vuodenaikaamme. Meidän lasten ryhmä esitti talvi- ja jouluaiheisia lauluja. Oli huimaa nähdä oma tytär (3,5 -vee) mikrofonikädessä lavalla laulamassa, vaikkei esitys mennytkään niin hyvin kuin kuulemma harjoituksissa. Elsalla on itse asiassa niin kuuluva ääni, että se raikkaa kirkkaana ilman mikkiäkin. Ja mielelläänhän laulaakin.

Palvelua on

Päätin hakea piristystä joulun aikaan kampaajalta ja uudistua taas hieman. Ohessa kuvia uudesta kampauksestani tuoreeltaan. Täytyy sanoa, että nautin todella kampaajallani käynneistä. Olen käynyt samassa paikassa siitä alken, kun muutimme Tuomarilaan vuonna 1998. Suosin mielelläni lähipalveluita.

Kampaajallani palvelu on aina erinomaista ja aikaa hiusten leikkaukseen tuntuu aina löytyvän, vaikka olisi kuinka kiireinen aika. Uskollisuutta arvostetaan joustavuudella. Työn ohessa vaihdetaan kuulumisia ja saan nauttia kupin kuumaa kahvia odottaessani värin vaikuttamista.

Viime päivinä olemme vertailleet pankkien tarjoamaa palvelua. Se osoittautui itse asiassa vaikeammaksi kuin odotimme, sillä mitä moninaisempaa asiakkuus on sitä vaikeampaa on vertailu ja myös pankin vaihtaminen. Asiaa oli kuitenkin syytä selvittää ja siinä yhteydessä saimme todella ystävällistä ja ripeää palvelua. Asoiden selvittäminen ja hoito sujui kätevästi osin myös sähköpostilla.

Päädyimme lopulta jatkamaan hyvin sujunutta asiakkuutta vanhassa pankissa. Kun nyt sitten kävimme hoitamassa paperiasioita, en voinut kuin ihmetellä kuinka tarkkaan pankin rouva muisti aikaisemmin käymämme keskustelut erilaisista ainakin toistaiseksi toteutumattomista ideoista. Palvelua on sekin, ettei omia asioita tarvitse moneen kertaan kertoa.

Aika usein kuulee väitteitä, ettei Suomessa osattaisi palvella ihmisiä. Itsepalveluyhteiskunta on nakertanut palvelukulttuuria muka entisestään. Viime päivien kokemuksien perusteella en voi millään yhtyä näihin väitteisiin. Hyvä palvelu saa tuntemaan itsensä erityiseksi ja saa mielen iloikseksi.

Oikein hyvää joulun odotusta!

Ajatuksia kuntataloudesta ja nuorista kiireen keskellä

Taas on se aika menossa, kun viikon päivät menevät nopeaa, eikä aikaa pysähtymiseen juuri ole. Onneksi sentään olen iltaisin ollut kotona ennen kuin lapset menevät nukkumaan.

Tiistaina oli jälleen puolueen kuntapalvelutyöryhmän kokous ja kävimme keskustelua kuntataloudesta ja palveluiden rahoittamisesta. Keskustelun jälkeen olo oli hieman epätoivoinen: parhaan mahdollisen saavuttaminen on niin vaikeaa - puhumattakaan, että meillä olisi yhteistä käsitystä siitä.

Nyt kuitenkin kuntapalveluiden rahoitus on niin epäselvää, ettei sitä tavallinen kuntapäättäjä - palveluiden käyttäjästä puhumattakaan - ymmärrä. Kuka vastaa ja kuka rahoittaa mitäkin ovat olennaisia kysymyksiä. Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus saada niihin selkeitä vastauksia.

Itse ajattelen, että pääosa kuntalaisten maksamista veroista tulisi ohjata suoraan kuntaan ja myös iso osa yritysten maksamista yhteisöverojen tuotosta tulisi jäädä kuntaan, missä yritys sijaitsee. Nythän näistä varoista ison osan kerää valtio ja osan se palauttaa (tai on palauttavinaan) kunnille valtionosuuksina. Samalla tasataan kuntien välisiä varallisuuseroja siten, että käytännössä esim. Espoo on koko ajan nettomaksaja ja pienet kunnat taas saavat enemmän kuin tuottavat itse valtiolle.

Kyllä minä ymmärrän, että kuntien taloudellista tilannetta tulee jollain tavoin tasata, mutta eikö sen voisi hoitaa selkeämmällä ja avoimemmalla järjestelmällä? Nykyinen laskutusjärjestelmä vaatii todellista perehtyneisyyttä talouden saloihin.

Yhä useammin, yhä useamman asian yhteydessä tekee mieli kysyä onko selkeiden järjestelmien luominen mahdotonta? Jo demokratiankin kannalta juuri kuntien talouden ja palvelurakenteen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvä ja avoin, jotta asioihin vaikuttaminen olisi mahdollista, eikö?

***
Menneellä viikolla olin myös nuorten osallisuushankkeen päätösseminaarissa. Tilaisuudessa julkaistiin Lasten ja nuoren kunta -kirja, mitä en ole vielä lukenut, mutta uskon sen herättävän mielenkiintoisia ajatuksia lasten osallisuudesta ja sen edistämisestä Espoossa.

Seminaari oli omassa mielessäni pienoinen aikamatka myös menneeseen. Viisi vuotta sitten työskentelin Nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä opetusministeriössä ja siinä roolissa olin myös mukana osallisuushankkeen käynnistystyössä. Olin jonkin pienryhmän sihteerinä pohtimassa pienten lasten siirtymävaiheiden pulmia, vaikka varsinaisestihan hanke keskittyi pohtimaan keinoja edistää nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Halusimme edistää osallisuutta, emme korjata syrjäytymistä.

Hankkeen isä oli silloinen pääministeri Lipponen ja äiti työmionisteri Filatov. Hankkeessa puhuimme paljon mm. opinto-ohjauksen kehittämistarpeista (koulumaailma ja työelämä muuttuvat niin nopeasti) sekä siitä, kuka on se vastuullinen taho, joka oikeasti tukee peruskoulun jälkeen kaiken ulkopuolelle jäänyttä nuorta. Päätösseminaarissa esiteltiin erilaisia paikallisia hankkeita, jotka opetushallituksen rahoituksella olivat syntyneet tukemaan nuorten osallisuutta. Vaikuttavaa, mutta silti työtä on vielä paljon jäljellä.

Meillä Espoossahan Omniassa on ollut ohjus-hanke, jonka tehtävänä oli poimia ammatilliset opinnot keskeyttäneet nuoret takaisin koulupolulle tai työpajoille. Sekään ei kuitenkaan ole työskennellyt niiden nuorten kanssa, jotka eivät ole hakeneet mihinkään. Myöskin lukiossa olevien nuorten tuki ja ohjaus on liian vähäistä. Näitä asioita olisi hyvä miettiä siis näillä omilla nurkillakin esim. kun laadimme lastensuojelusuunnitelmaa tai nuorisolain mukaista toimenpideohjelmaa.

Osallisuushankkeen valmistelutyö on jäänyt minulle mieleen aivan erityisenä työtehtävänä, sillä odotin silloin Väinöä. Oli hyvin antoisaa pohtia lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnin tukemista, sillä samalla se oli osa omaa valmistautumistani äitiyteen ja vanhemmuuteen.

Vastuuta läheisistä

Osallistuin eilen ensimmäisen kerran demareiden palveluiden tulevaisuutta miettivään työryhmään. Se valmistelee puoluekokoukselle ajatuksia siitä, millainen meidän mielestämme on toimiva kunta, joka luo edellytyksiä kuntalaisten hyvinvoinnille.

Keskustelu oli mielenkiintoista ja on aina ilo kuunnella toisten viisaita puheenvuoroja. Tällaiset kohtaamiset ovat mahdollisuus oppia ja selkeyttää myös omaa ajattelua, jos vaikka oma panos muutoin jäisi pieneksi. Yksi syy muuten, miksi aikoinaan liityin puolueeseen: mahdollisuus päästä otsikoiden taakse, syvemmälle asioiden sisään.

Itse pohdin vastuuta, joka meille kaikille kuuluu itsestämme ja läheisistämme. Monesti kuulee väitteitä, että me demarit olisimme olleet siirtämässä vanhemmille kuuluvaa vastuuta kunnalle ja palveluita tuottaville työntekijöille. Minusta nämä legendat eivät vastaa todellisuutta, jota itse koen joka päivä palveluiden käyttäjänä.

Jos ajatellaan päivähoitoa niin on itsestään selvää, että vaihdamme päivittäin kuulumisia aamuin ja illoin lapsistamme. Näin jaamme tietoa lastemme tilanteesta ja tuemme toisiamme huolehtimaan lapsistamme hyvin. Tietysti lapsi kasvaa ja kehittyy päiväkodissa tai koulussa, mutta niinhän on aina ollut. Lapsi kasvaa suhteissaan toisiin ihmisiin. On tärkeää, että päivähoitoryhmässä ja koulussa aikuinen ohjaa lasten kehitystä, jota joka tapauksessa tapahtuu. Ei meillä koskaan ole opettajat vain opettaneet, vaikka joskus sellaisen kuvan tämän päivän koulusta käytetyistä puheenvuoroista saisikin.

Kasvatus on yhteisöllinen tapahtuma. Se ei vie kuitenkaan vanhemmilta perimmäistä vastuuta huolehtia lapsistaan, eikä velvollisuutta tukea omaa lasta: puuttua, ohjata ja rakastaa. Tämä on jaettua vastuuta, jota me demaritkin olemme olleet palveluihin luomassa. Kun modernissa yhteiskunnassa lähiyhteisöt ovat yhä löyhempiä, on julkiset palvelut korvanneet sieltä aikaisemmin tullutta tukea. Samalla ihmisten ja perheiden saama tuki on ammatillistunut, se perustuu yhä enemmän tietoon, ei niinkään omiin kokemuksiin.

Uskon, että ihminen luonnostaan kantaa itsestään ja lähimmäisistään vastuuta ja huolehtii rakkaittensa hyvinvoinnista. Palveluissa on siis sisäänrakennettuna oma vastuu - mikä on hyvä - mutta sitä pitää olla sopivasti. Ketään ei saa jättää yksin haastavissa tilanteissa. Kahden pienen lapsen vanhempana uskon, että yksi ihmiselämän elämän suurimmista muutoksista on ensimmäisen lapsen syntymä ja silloin jokainen meistä tarvitsee tukea - on aina tarvinnut. Onneksi meillä onkin neuvolajärjestelmä, joka tukee ja kulkee pitkään jokaisen perheen rinnalla tässä muutoksessa.

Kukaan meistä ei selviä ilman apua kaikesta. Palveluiden tärkeä tehtävä onkin tukea meitä, vahvistaa meitä siinä tärkeässä tehtävässä, joka meillä jokaisella tässä yhteisössämme on.

Talousarviosta sopu

Perjantaina tuli tieto, että talousarvioneuvottelut on käyty aikataulun mukaan ja päättyneet laajaan yhteisymmärrykseen. Kaikki valtuustoryhmät ovat mukana sopimuksessa, mitä en lainkaan ihmettele.

Perhe- ja sosiaalipalveluihin on tulossa 400 000 euroa lisää, jotta lautakunta voi tarpeen mukaan perustaa uusia vankansseja tai käyttää ostopalveluita. Tällä rahalla on siis mahdollista parantaa neuvolan perhetyötä eli huolehtia perheohjaajien työn jatkumisesta ja lisätä perhetyöntekijöitä, jotta lapsiperheille olisi oikeasti tarjolla kotipalvelua. Toivottavasti sosiaali- ja terveyslautakunta päätyy niin tekemään!

Päivähoidon tilanne on ollut viime aikoina huolestuttava. Hoitoon tulevien lasten määrä on kasvanut niin, että paikoitellen avoimen päivähoidon toimintoja on jouduttu supistamaan kun lakisääteinen päivähoito on tarvinnut tiloja suunniteltua enemmän. Neuvottelijat ovat aikaistaneet mm. Vanttilan päiväkotia ja kiirehtivat myös Ymmerstan päiväkotia, jotta selviämme kasvaneesta kysynnästä.

Koulutoimi sai lisää rahaa tuntikehykseen ja oppilashuoltoon (koulukuraattorin ja koulupsykologin vakansseja). Neuvotteluissa on lisätty varoja myös siirtokelpoisiin koulutiloihin. Uskoakseni tämä vahvistaa opetuslautakunnan ratkaisun säilyttää Jalavapuiston parakkitilat vuoteen 2010.

Talousarvion valmistelu tuntuu toisinaan peliltä. Joka vuosi on asioita, jotka kaikkien yllätykseksi uupuvat talousarviosta ja suurta iloa tuntien me päättäjät saamme ne nostaa sinne takaisin. Yksi tällainen asia on joka vuosi ollut Leppävaaran maauimala. Tänä vuonna sitä on viime vuoden pätöksen mukaan suunniteltu, mutta niinpä vaan kaupunginjohtaja oli taas sen jättänyt investointilistalta täysin pois. Ja jälleen kerran se neuvotteluissa on nostettu takaisin. Nyt tuo souvi loppuu sillä, eiköhän Leppävaaran maauimala ensi vuonna viimein rakenneta samassa yhteydessä kun uimahalli remontoidaan.

Tässä oli siis vain osa neuvotteluissa syntyneistä muutoksista. Sen verran hyviä ne kuitenkin ovat, että voin omalta osaltani olla tyytyväinen ja valmis kannattamaan muutettua talousarviota.

YTV:n tulevaisuus?

Olin tänään YTV:n seutukokouksessa, missä päätimme ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Mielessä oli kuitenkin myös muita kysymyksiä kuin mitä virallisissa papereissa oli eli mikä YTV:n tulevaisuus oikein on.

Varsinaisessa toimintasuunnitelmassa tärkeitä asioita olivat: joukkoliikenteen lippujen hintojen maltillinen korotus hintojen kasvun myötä (2,3 % seutuliput ja 1,3 % Espoon sisäinen), PLJ-työn jatkaminen (Espoon kärkihankkeita Länsimetro sekä Kaupunkiradan ja Kehä II:n jatko) sekä jätteenpolton tärkeät ratkaisut (Yva- ja hankintaprosessit menossa, missä Espoon "kandidaatit" ovat Ämmässuo ja Juvanmalmi). Pitkällä aikavälillä tärkeää on yhä tehokkaammat toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eli esim. raideliikenteen lisääminen ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden parantaminen.

Mutta onko YTV:tä enää ensi vuoden jälkeen olemassa? Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö takkuaa ennen kaikkea liikenneasioiden osalta. Helsingille on koko ajan ollut vastenmielistä YTV:n kehittäminen, laajentaminen ja vahvistaminen syistä, joita en vieläkään ymmärrä.

Espoon kanta on - ja oli tänäänkin -, että YTV:n laajentaminen tulisi aloittaa Kirkkonummesta ja Keravasta, kun niiden YTV:n kanssa tekemä sopimus liikenneyhteistyöstä päättyy ensi vuoden lopussa. Emme kuitenkaan esittäneet, että YTV:n pitäisi ryhtyä toimiin näiden kuntien täysjäsenyyden edistämiseksi, vaan toivoimme asian selvittämistä, jotta Helsinki ei tyrmäisi esitystämme.
- Politiikka on toisinaan monimutkaista ja ihmisten arkielämän kannalta käsittämätöntä.

Muiden kuin helsinkiläisten (kokoomuslaisten ja vihreiden) kanta kai on se, että YTV:tä tulisi kehittää, ei purkaa. Saa nähdä mihin lopulta päädymme. Olisiko sopiva kompromissi se, että YTV:n nimi muutetaan helsinkiläisille mieluisammaksi? Ainakin se olisi halvempaa kuin yhden organisaation puolittainen tai täydellinen alasajo, jotta saataisiin rakentaa uusi vastaavanlainen organisaatio.

Uusi johtaja Espooseen

Espoon kaupungin valtuusto valitsi sivistystoimen uudeksi toimialajohtajaksi Aulis Pitkälän. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, vaikka kaikenmoista tässä matkan varrella ehdittiin kirjoitella.

Kirjoituksissa pohdittiin myös kuka tässä valitsee ja saneleeko joku päätöksen toisten puolesta. Kun prosessi eteneni niin kai lopulta kaikille kävi selväksi, ettei kukaan ole valtuustolle mitään sanelemassa. Ei ole tarvinnut sanella, kun etsinnässä oli paras mahdollinen hakija.

Itse näin hakijalistan ensimmäisen kerran pari tuntia ennen hakuajan päättymistä ja myönnän silloin huolestuneeni. Siinä vaiheessa listalla ei ollut ehdokasta, joka olisi ollut selvästi yli muiden. Huoli oli sen verran suurta, että siinä tuli muutama puhelukin soitettua. Sain kuulla, että hakemuksia on vielä tulossa ja rauhoituin, eikä sen jälkeen ole tarvinnut olla huolissaan.

Aulis Pitkälällä oli hakijoista selvästi eniten kokemusta, jota toimialajohtajalta edellytetään. Hän on johtanut suurta organisaatiota pitkään, mikä on ehdoton edellytys kun tällaiseen tehtävään tekijää valitaan. Tämä on tärkeää myös siksi, että toimialalla on ollut juuri johtamisessa ongelmia viime vuosina. Eräs päättäjistä totesikin aiemmissa keskusteluissa, että toimialalla tilanne on ollut niin vaikea, ettei sinne voi ottaa ketään uudelleen harjoittelemaan johtamista.

Pitkälällä on myös laaja toimialan tuntemus. Espoolle on myös eduksi, että saamme johtajan, joka on jo sisällä pääkaupunkiseudun yhteistyökuvioissa. Oli hyvä kuulla useamman kokoomuslaisen kehuvan Pitkälää juuri näistä ansioista.

Muutama valtuutettu väitti valintaa puhtaan poliittiseksi, koska Pitkälä on demareiden jäsen. Minusta tässä olisi ollut kyse poliittisesta virkanimityksestä, jos olisimme yrittäneet väittää jotain ihmistä muita paremmaksi vain siksi, että hänellä on puolueen jäsenkirja. Nyt valitsimme pätevimmän, eikä valintaa tällaisessa tilanteessa saa estää se, että hän on myös poliittisesti sitoutunut ja valveutunut.

Ihmisiä ei saa syrjiä heidän arvomaailmansa vuoksi. Miten ihmeessä me saisimme enemmän ihmisiä mukaan toimimaan luottamustehtävissä, jos se samalla voi viedä heiltä mahdollisuuden edetä työelämässä? On erikoista, etteivät edes valtuutetut arvosta sitä työtä, jota he itsekin tekevät politiikassa. Siitähän tässä laajasti ottaen oli kysymys.