Peruskuntahallitus ajoi SOTE-karille

Suomessa on tehty kuntauudistusta vuosikausia ja sen ohessa viime vuodet SOTE-remonttia. Eilen SOTE ajoi raskaasti karille, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta yksimielisesti kirjasi mietintöönsä, ettei uudistusta voi toteuttaa demokratiaa kaventamalla ja kustannuksista piittaamatta. Kuntien huoli kustannuksista ja paniikkiratkaisut yksityistää palveluita tukevat tätä kantaa, mutta uudistusta vievä poliittinen eliitti ei ole sille korviaan lotkauttanut aiemmin.

Nykyisen hallituksen isoimmat puolueet SDP ja Kokoomus ovat olleet vuosia ns. peruskuntaratkaisuun vannoutuneita. Niin olen minäkin ollut. Epäillen nämä ovat puhuneet siitä, kuinka Suomeen ei ole varaa rakentaa uusia "himmeleitä" ja samalla nämä ovat torjuneet päättäväisesti Keskustan ajaman maakuntamallin.

Nyt kun olen viime vuodet seurannut politiikkaa etäämpää ja yrittänyt nähdä avarammin ihmettelen, miksi ruotsalaisille maakuntamalli on kelvannut? Ehkäpä siellä jopa demarit ovat tuota mallia rakentaneet ja kuntauudistus on siellä toteutettu sitä kautta vuosia sitten? Myös Lipposen hallitukselle maakuntamalli kelpasi paikallisesti Kainuun sinisinä unelmina. Kokeilu ei laajentunut, mutta onko tehty edes analyysiä?

Mielenkiintoista on myös ollut havahtua siihen, että puoluekokouksissa isojen peruskuntien nimeen ja himmeleitä kovaänisesti vastustavat puolueaktiivit ovat omissa kunnissaan yhteen mieheen ja naiseen puolustaneet omaa kuntaansa, oman kuntansa itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuutta turvata palvelunsa. Eikö tähän ristiriitaan pitäisi viimein havahtua?

Peruskuntahallitukselle ja -puolueille (ylätasolla) ei siis himmelit ole kelvanneet, mutta mitä muuta jättimäiset SOTE-alueet olisivat olleet? Eikö olisi viisaampaa rakentaa olemassa olevaa kehittäen, vahvuuksien päälle? Jospa pieni peruskunta maakunnassa identiteetin rakennusaineena, yhteisöllisyyden tuojana onkin hyvinvointia luova tekijä, eikä vain kepun salajuoni säilyttää kuntajohtajan paikka? Ja mitä pahaa siinä on?

Kehitys ei ole onneksi kuitenkaan jämähtänyt paikalleen. Usein pienet muutokset voivat osoittautua viisaiksi ja tuoda parempaa, vaikka eivät saakaan mediajulkisuudessa yhtä upeaa draamaa aikaiseksi, mitä SOTE:n epäonnistuminen tai sen onnistuminen olisi tuonut.

Eduskunta hyväksyi vuoden lopulla uuden sosiaalihuoltolain, joka on sosiaalipalveluiden peruslaki ja ohjaa siten palveluiden kehittämistä ja toteuttamista. Se on tuonut hyvää vipinää kuntiin, sillä se pakottaa katsomaan asioita toisin ja yhdenmukaistamaan toimintatapoja eri toimijoiden välillä. Se myös pakottaa sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöhön selkein sanoin. Asiakkaan, avun tarvitsijan kannalta, olennaista on matala kynnys, yhteistyövelvoite (kokonainen ihminen), palvelutarpeen arviointiin perustuvat tukitoimet ja omatyöntekijä. Hyvät ohjenuorat ja toteutumista on myös tarkoitus valvoa!

Kuntauudistuksen yhteydessä minua on häirinnyt se, ettei samassa yhteydessä ole pohdittu valtion (alueellisten) tehtävien muutostarpeita. Tälläkin sektorilla onneksi edetään esin. valvonta-asioissa (mm. avit ja Valvira) on tulossa muutoksia.

Kuten sanottu maamme ja sosiaali- ja terveyssektorimme ei ole sama kuin neljä vuotta sitten. Edistystä on tapahtunut ja tapahtuu. Moni muukin laki on muuttunut ja palvelurakenteet kehittyneet.
Viisautta on myös tehdä isot uudistukset siten, että kansalaiset, kunnat, työntekijät ja muut voivat luottaa, että ne tuovat parempaa. Eilen ja tänään olen ollut tyytyväisempi kuin koskaan siitä, että meillä on perustustuslaki tuomassa vakautta.

Kiitos perustuslaki! Jos jatkettaisiin rauhassa ja viisaasti, eikä jääräpäisesti?

Lastensuojelun mahdottomuus ja mahdollisuus

Lastensuojelun vaikea tehtävä ja mahdollisuuden rajat ovat olleet viime vuosina paljon esillä uutisten kautta. Vuoden alussa olen paneutunut teemaan taiteen kautta katsomalla elokuvan Päin seinää ja lukemalla Heidi Jaatisen kirjn Kaksi viatonta päivää. Tehtävä tuntuu yhä mahdottomammalta.

Päin seinää -elokuvassa yksinhuoltajaäiti taistelee oman tyttärensä puolesta kaikin voimin. Lastensuojeluilmoituksen (pyyntö saada lisää tukea) tekemisen uhka saa hänet uhkailemaan , opettajaa ja erityisluokalle siirron mahdollisuus tarkoittaa huostaanottojonoon laittamista. Huostaanotto tehtäisiin, kun rahaa on. Uusi opettaja taas pelaa omaa peliään, missä oppilaat, vanhemmat ja tunteet ovat pelinapuloita. Sellaisessa maailmassa he ovat aikuiseksi kasvaneet. Kaikki olisi ehkä voinut kääntyä hyväksi, jos yksi puhelu olisi tullut viisi minuuttia aikaisemmin. Niin pienestä onni voi olla kiinni ja kaikki meneepäin seinää; oikeastaan sitäkin huonommin.

"Hän Hertta oli kokenut nyt. Ei tulisi ketään. Pyshtyjää, kohdalle pysähtyjää, tai pysäyttäjää, hän olisi kuin elokuvien junassa, matkalla jonnekin. Hänet laskettaisiin pois pysäkillä, jonka kylttiin oli lyöty herkullinen nimi: Yksinäisyys." - Jaatinen -

Kaksi viatonta päivää on huimaa tajunnan virtaa alusta loppuun, kuinka toivottu tulevaisuus ja julma todellisuus sekoittuvat loputtomaksi virraksi mielessä. Alkua ja loppua ei kykene erottamaan ja tämä koskee myös viranomaisten roolia tuossa virrassa. Huono-osaisuus periytyy ja lopulta tyttö otetaan huostaan uudelleen, mutta onko auttaminen mahdollista; onko heillä toivoa? Tai onko järjestelmälä toivoa?

Hertta - kuten elokuvan tyttökin - koettelee auttajaansa viimeiseen saakka ja vaatii tulla hylätyksi, mutta tällä kertaa auttamisen tehtävän itselleen ottaneet jaksavat yli omien voimavarojensa. Se luo mahdollisuuden.

Juuri siinä onkin näiden tarinoiden viesti ja auttamisjärjestelmämme muutoksen tarve ja mahdollisuus: lasta, vanhempia ja perhettä ei saa siirtää loputtomasti toimijalta toiselle, paikasta toiseen. Ei tarvita auttajien armeijaa vaan rohkeaa ammattillisuutta  tarvitaan pysähtyjä, joka jaksaa, joka uskoo ja toivoo, kun lapsella itsellään ei unelmia ole. Ammatilaisten tehtävä on saada unelmat ja toivo lapsen ja vanhempien silmiin syttymään. On ansaittava luottamus olemalla vieressä, silittämällä hennosti ja kuuntelemalla pienetkin sanat. On ymmärrettävä, että auttajan ja asiakkaan mieli ovat eri asennossa:

"maailma olisi helppo paikka, jos mieli pysyisi aloillaan."

Rautaöiden tarinaa

"Mut tiiät sie mitä. Siulle on kohtalo suopee, siulla on sopivan kokoset haaveet."

Vuosi 2015 on nimetty kirjan vuodeksi. Osaltani aion osallistua teemavuoden viettoon lukemalla enemmän suomalaista kaunikirjallisuutta. Vuoden ensimmäinen oli Sirpa Kähkösen Rautayöt, joka on hänen Kuopio-sarjan toinen osa. Sarja alkaa kirjalla Mustat morsiamet, joka ei minuun jättänyt kovin syvää jälkeä. Olen kuitenkin iloinen, että päätin jatkaa, sillä Rautayöt on minusta paljon intensiivisempi ja syvempi. Luin kirjaa silmäkulmat kyynelistä märkinä.

Sirpa Kähkönen kertoo maamme historiaa näkökulmista, joita ei virallisesta historian menestystarinasta löydy. Hän saa pohtimaan sitä, kuinka kauan oikeasti meni siitä, että kansalaissodan arvet umpeutuivat ja kuinka yhtenäinen Suomi talvisodassa oli.

Kertomus on kirjoitettu oikeasti "pienen ihmisen", rikkahippusen, näkökulmasta. Se on kertomus äidin leijonamaisesta taistelusta. Se kertoo tunteista, joita me kaikki koemme: ulkopuolisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteet sekä lähtemisen - jäämisen pohdinnoista; onko jossain paremmin? Ennen kaikkea kirja kertoo äärimmäisestä hädästä ja puutteesta, josta olemme vuosien kuluessa nousseet ja samalla se kertoo yhteisestä neuvokkuudesta, jonka olemme isolta osin menettäneet.

Kirjassa herää myös kysymykset kenelle isänmaan asia kuuluu ja minkä tähden. Sitä samaa kysymystä sietää potia tänäkin vuonna ja niiden, joilla mahdollisuus on, tulisi vaikuttaa, että mahdollisimman moni tekisi ja voisi tehdä kaikkensa yhteisen hyvän eteen; että kaikki voisivat tuntea osallisuutta ja merkityksellisyyttä, luottamusta tulevaan.

"Sillä toivo heillä yhä oli." - Onko meillä kaikilla?

Uusi aika?

Blogini on ollut vaienneena yli puolitoista vuotta. On ollut syytä ottaa etäisyyttä ja pohtia, miten elän uuttaa aikakauttani. Nyt tuntuu siltä, että voisin harvakseltaan kirjoittaa mielessäni pyöriviä asioita ylös. Uskon, että se auttaisi jäsentämään ajatuksiani. Minusta sellainen on tarpeen. Minulle.

Olen pohtinut yhteiskunnallisia asioita naamakirjassa koko ajan. Sen pulma on se, että pitkäkin kirjoitus hukkuu historiaan, vaikkakin se toisaalta haastaa sanomaan ytimekkäästi, mikä olisi tietysti minulle hyväksi.

Tässä ajassa on hurjasti asioita, joita tekisi mieli kommentoida kuten sote-uudistus (missä sosiaalipuoli on unohdettu lähes täysin), kunta- ja metropolirakenteiden muutos (mahdoton) ja maan vaikea taloudellinen tilanne. Huoli tulevasta on iso, mutta silti pitäisi nähdä se arvokas ja tärkeä, jolle voitaisiin rakentaa.

Olen myös innostunut monista asioista, kuten onnellisuudesta ja positiivisesta psykologiasta, tietoisesta läsnäolosta, johtamisesta ja työn imusta. Asioista, jotka tuovat hyvinvointia ja lisäävät luovuutta.

Henkilökohtaisesti tein vuosia sitten kolmen kohdan uuden vuoden lupauksen: enemmän, enemmän ja enemmän eli enemmän liikuntaa, enemmän kulttuuria ja enemmän hyvää mieltä, iloa. Sillä tiellä olen yhä. Ehkä tänä vuonna aion lisätä tuohon hitusen hyvän tekemistä tavalla tai toisella. Alkanut vuosi on minulle myös siinä mielessä uudenlainen, että liityin vuoden lopulla Espoon tuomiokirkkoseurakunnan jäseneksi. Se oli kannanotto rakkauden puolesta ja ehkä sitäkin kannattaisi pohtia.

Näillä ajatuksilla aloitan blogini pitämisen uudelleen.

Työnohjaajaksi

Nopeasti kuluu aika. Muistan yhä kuin eilisen päivät kaksi ja puoli vuotta sitten, kun etsin elämääni jotain uutta. Löysin äärettömän innostavan polun, jota olen jo jonkin aikaa kulkenut. Se polku toi ratkaisuja, joita en olisi uskonut olevan ja jotka tuntuvat nyt todella oikeilta. Se on vienyt minua syvemmälle olevaan enemmän kuin täysin uuteen. Olemassa olevan merkitys on muuttunut.

Valmistuin perjantaina työnohjaajaksi. Nyt olen iloinen siitä, että opiskelutaival oli työläs ja vaativakin. Hetkeäkään en ajatellut antavani periksi, mutta paljon olen joutunut työtä tekemään. Kokonaisuuteen kuului lähiopetuspäivien lisäksi paljon käytännön harjoittelua sekä yksiköiden että ryhmien kanssa. Pienryhmässä pohdimme paljon työnohjausta ja työelämää. Lisäksi oli myös kirjallisia tehtäviä. Kirjoja olen lukenut ison pinon. Koko prosessin olen kirjannut oppimispäiväkirjaan.

Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka auttaneet minua tällä tiellä. Mieheni on ollut uskomattoman tukeva omalla arkisella tavallaan. Se on ollut aitoa ja enemmän tekoja kuin sanoja. Espoon kaupunki tuli minua taloudellisesti merkittävällä summalla stipendikukkaron kautta. Esimieheni kannusti ja rohkaisi minua lähtemään tälle tielle. Pidän itseäni etuoikeutettuna, sillä olen saanut olla erittäin hyvän esimiehen johdettavana.

Ohjattavakseni lähteneet ovat antaneet minulle upean mahdollisuuden oppia ja ymmärtää, mistä oikein on kyse. Opiskelukavereiden kanssa olen saanut jakaa omaa haparoivaa ammatillista kasvuani. Jokainen jonka kanssa olen työnohjauksesta ja ratkaisukeskeisyydestä keskustellut on auttanut minua ymmärtämään oppimaani paremmin. Se on ollut tärkeää. Olen siitä todella kiitollinen!

Olen saanut hyvän perustan tehdä uudenlaista työtä. Sitäkin enemmän olen saanut eväitä kehittää ja pohtia nykyistä työtäni. Se on erittäin innostavaa! Olen tutustunut itseeni paremmin. Olen tunnistanut vahvuuksiani ja aion hyödyntää niitä aikaisempaa tietoisemmin.

Minulle on esitetty paljon kysymyksiä tulevasta. Ei minulla ole niihin vastauksia. Uskon, että vastauksia syntyy, kun on aika. Suhtaudun tulevaisuuteen uteliaana, mutta ny aion nauttia siitä mitä on. Se on minulle hyvää ja arvokasta.

Nyt aion nauttia kesästä.

Jukeboksista ilolla ja kiitollisuudella

Mitä jälkeeni jäi, on kysymys jota olen mielessäni pohtinut nyt kun olen täysin politiikan ulkpopuolinen ihminen. Jonkinlaista yhteenvetoa noista vuosista olisi hyvä tehdä. Aloitan sen kuitenkin siitä, mitä koin perjantaina kun Entressen Jukeboksi (aik. musamesta, musiikkikahvila) avattiin.

Ilolla ja ylpeydellä voin sanoa olleeni edistämässä tuota hienoa ja uudenlaista toimintaa, joka tarjoaa tekemisen, luomisen, oppimisen ja jakamisen mahdollisuuksia nuorille ja vähän muillekin. Hienoa on, että tuo uudenlainen toimintapiste tuli Espoon keskukseen, missä liian monilla lapsilla ja nuorilla on vaikeaa. Tunsin iloa ja onnea avajaisissa ja nytkin yhä.

Päättäjänä tein Jukeboksin puolesta työtä siten kuin vain voi: kirjoitin asiasta lehteen (joulukuun Sanomien kirjoitus alla), viestitin asiasta oman ryhmäni jäsenille, otin asian puheeksi muiden päättäjien kanssa sopivissa tilanteissa ja edistin asiaa niissä päätöksentekotilanteissa, missä olin itse mukana. Lopputulos oli erinomainen: talousarvioon lisättiin kirjastolle tarpeellinen määräraha, jolla he päättivät toteuttaa Jukeboksin. Kun sain jälkikäteen kiitosviestin tuosta työstä, purskahdin itkuun. Kyyneleet tulivat onnesta - olemme tekemässä jotain konkreettista ja hienoa lasten hyväksi - ja haikeudesta, sillä tämä oli erään ajanjakson päätepiste omassa elämässäni.

Itse ideahan syntyi Entressen kirjastossa. Kyse on Entressen kirjaston väen unelmasta, joka on käynyt toteen. Avajaisissa saimme kuulla, että samalla myös nuorisovaltuuston unelmat muuttuivat todellisuudeksi. Itse Julkeboksin toiminta tulee olemaan monien toimijoiden yhteistyötä ja niin oli myös sen syntytarina, missä jokaisella meistä on pieni roolimme ja kirjaston väellä suurin. Se on hieno tarina ja muisto. Olen siitä kiitollinen.


***
Kirjoitukseni joulukuun 2012 Keski-Espoon Sanomissa:
Entresseen nuorille musiikkikahvila?

Entressen kirjaston vieressä on ollut tyhjillään vuosia kahvilatila, josta kaupunki on koko ajan maksanut vuokraa. Nyt kulttuurilautakunta esittää, että tämä tila otettaisiin aktiiviseen käyttöön ja tilaan perustettaisiin nuorten musiikkikahvila. Tavoitteena on luoda kohtaamispaikka kaikille, missä käyttäjät pääsisivät osallisiksi kulttuurin iloista sallivassa ja inspiroivassa ympäristössä.

Kirjaston väki on ollut aktiivisesti kehittämässä musiikkikahvilaideaa, koska kirjaston nuorten osasto on yhä suositumpi. Kirjaston Kibessa on iltaisin kerrallaan 50-80 nuorta, mikä tarkoittaa että kirjaston seinät alkavat konkreettisesti tulla vastaan. Samaan aikaan keskukseen rakennetaan lisää asuntoja, mikä tarkoittaa hyvin todennäköisesti kasvavaa kävijämäärää.

Kirjasto on profiloitunut tapahtuma- ja oleskelukirjastoksi, jonka toiminnassa on erityinen sija lapsilla, nuorilla ja maahanmuuttajilla. Kirjasto on myös painottanut toiminnassaan internetin, sosiaalisen median ja muiden uusien medioiden käyttömahdollisuuksien lisäämistä. Nuorten harrastusmahdollisuuksien lisääminen on nähty tärkeäksi alueella, jossa kaikilla nuorilla ei ole riittävästi mahdollisuuksia maksullisiin harrastuksiin. On hyvä, että nuoret oleilevat aikuisten ohjaavien silmien alla kirjastossa eivätkä kaduilla tai kauppakäytävillä. Tästä työstä kirjasto on saanut ansaitusti kiitosta.

Nuorten kasvava kävijämäärä on lisännyt asiakaspalautetta mm. äänistä ja rauhattomuudesta. Musiikkikahvilaan on tarkoitus siirtää osa kirjaston musiikkilaitteista ja osa musiikkiosaston aineistosta. Pääosin nuorille tarkoitettu erillinen lisätila rauhoittaisi siis varsinaisen kirjaston tiloja. On oletettavaa, että kirjaston perinteisemmät käyttäjät ilahtuisivat tästä muutoksesta.

Nuorten musiikkikahvila on tarkoitus toteuttaa monien toimijoiden yhteishankkeena. Kirjaston lisäksi hankkeeseen on tulossa kulttuuripalveluiden, työväenopiston, InnoOmnian ja Metropolian toimijoita. Kehitteillä ei ole perinteinen musiikkikahvia, vaan se tarjoaa mahdollisuuksia osallistavaan musiikkitoimintaan, uudenlaiseen yhteissoittoon ja soveltavaan draamaan. Se tulee olemaan musiikin mediateekki, erilaisten kerhojen ja työpajojen pitopaikka.

Tavoitteena on tarjota alueen nuorille onnistumisen kokemuksia. Musiikkikahvilan toteuttaminen olisi konkreettinen toimenpide nuorten syrjäytymisen ehkäisytyössä, josta on viime kuukausina ollut julkisuudessa paljon keskustelua. Sen toteutuminen on nyt riippuvainen kaupunginhallituksen ja valtuuston päätöksistä ensi vuoden talousarvion osalta. Iso osa tarvittavista varoista kuluu nyt tyhjien tilojen vuokranmaksuun. Siirtämällä nämä rahat kulttuurilautakunnan käyttöön voitaisiin konkreettisesti elävöittää Espoon keskusta, rauhoittaa kirjastoa ja edistää nuorten osallisuutta ja toimintamahdollisuuksia.

Jaana Leppäkorpi

***

Viimeinen viikko

Tänään osallistuin viimeisen kerran konsernijaoston ja kaupunginhallituksen kokouksiin. Kuluva viikko on viimeinen espoolaisena päättäjänä. Pitkät jäähyväiset alkavat olla ohi ja uusi aika elämässäni koittaa. Ymmärrän sen nyt, mutta en tiedä vielä mitä se tarkoittaa.

Sain kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen yllä olevassa kuvassa olevat kukat kiitokseksi tekemästäni työstä. Olen ollut vuodesta 2006 kaupunginhallituksessa. On ollut paljon on tapahtunut, isoja asioita olemme käsitelleet ja hauskaakin on toisinaan ollut.

On hyvä lähteä nyt, kun vielä muut antavat positiivista palautetta tekemästäni työstä ja kertovat jäävänsä kaipaamaan. Olo on haikea ja mieleen nousee jälleen kerran Helena Anhavan sanat:

"Kai se on niin tarkoitettu:

juuri kun vieras alkaa viityä, 

tulee hyvästelyn aika."

Minä olen viihtynyt pitkään. Politiikassa on niin paljon siitä mistä pidän. Se tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa ja perehtyä asioihin, joita muuten ei tulisi mietittyä. Olen oppinut paljon. Olen iloinnut myös erilaisista kohtaamisista tapahtumissa ja toisaalta myös kokouspöytien äärellä. Olen saanut osakseni myös kohtelua, jota en olisi ansainnut, eikä kukaan. Se sai minut pohtimaan sitä, mikä on merkityksellistä ja siksi olen nyt tässä tilanteessa. Iloitsen, että niin kävi. Uskon, että olen tehnyt itselleni ja läheiselleni oikein. Anhava jatkaa runoaan:

"Elämä toteutuu meissä, 

nainen työssä ja lapsissa, 

ei kenenkään tarvitse lähteä

itseään toteuttamaan. 

Paljoa et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset, 

järjestys on tämä, 

jotta luopuminen helpottuisi."

*

Kiitollista joulua

Viime viikkoina on tapahtunut paljon. Valtuusto päätti talousarviosta, jonka yhteydessä puhuin köyhyyden monimuotoistumisesta. Toisessa kokouksessa valtuuston enemmistö tuki esitystäni Lommilan asemakaavan palauttamisesta, jotta tuleva keskus ei veisi kehittymismahdollisuuksia aseman seudulta vaan siitä tulisi keskusta täydentävä ja tukeva tilaa vaativan kaupan paikka.
- Näistä olisi paljon sanottavaa.

En ole kuitenkaan kirjoittanut. Mielessä on ollut toisenlaisia ajatuksia. Olen tämän syksyn ajan viettänyt pitkiä jäähyväisiä tietynlaiselle elämälle, näköalapaikalle ja toimintatavoille. Olen pohtinut mitä siitä sanoisin, mutta en ole löytänyt oikeita sanoja. Joulun alla mielen valtaa kiitollisuus.

Olen saanut kulkea uskomattoman matkan tärkeiden asioiden äärellä, mahdollisuuden rakentaa parempaa ja tulevaa Espoota. Ja näen myös yhteisten päätöksiemme tuloksia.

Kiitän yhteistyöstä ja vastaväitteistä!

Tuleville Espoon päättäjille toivon viisautta rakentaa yhteistyötä ja etsiä ratkaisuja, luottamusta ja uskoa tulevaan.

Hyvää joulua ja onnellista Uutta Vuotta!

*

Miltä nyt tuntuu?

Olen kuullut otsikossa olevan kysymyksen lähes päivittäin ja kaikkien yllätykseksi olen vastannut, ettei miltään. Eihän omalta osaltani vielä mitään konkreettista ole tapahtunut ellei oteta huomioon sitä, etten kampanjoinut vaaleissa itseni puolesta. Vaaliväsymystä ei ole. No, vuosien varrella kertyneitä papereita olen kantanut pois, mistä yllä oleva kuva.

Ei minulla vielä ole vähemmän vastuuta, eikä vallatonta oloa. Aikaakaan ei ole vielä yhtään enemmän. Kaikki pyörii yhä.

Parhaillaan käydään talousarvioneuvotteluita ja jännitän osaltani kuinka esim. Entressen musiikkikahvila-asia etenee. Onko tahtoa lisätä nuorten toimintamahdollisuuksia siirtämällä menoja kaupungin sisällä siten, että lakataan maksamasta tyhjästä tilasta ja annetaan sen sijaan vuokrarahat kulttuuritoimelle? Viikolla oli konsernijaoston kokous ja seminaari joukkoliikenneseminaari, missä pohdimme tulevaa liityntäliikennettä metron ja kaupunkiradan jatkon jälkeen.

Maanantaina on kaupunginhallituksessa Lommilan hypermarketkaava käsittelyssä. Olen sen vuoksi selvitellyt Entressen ja Espoontorin tilannetta. On ikävää, että HOK-Elanto lopettaa Entressessä ravintotatoiminnan vuoden vaihteessa ja yrittää samalla vakuuttaa, ettei Lommila uhkaa aseman seudun elinvoimaisuutta. Lommilan osalta pitäisi rajoittaa päivittäistavarakaupan osuutta ja uskaltaa oikeasti luoda uudenlaista kaupallista konsptia. Jos pääsisimme tästä yhteisymmärrykseen voisi hanke edetä ripeästi ilman valituksia.

Että siis miltäkö tuntuu? Kalenteri on täysi ja liekki palaa yhä. Intohimo elää. Tahtoa vaikuttaa on. Myönnän. Minulla on yhä tavoitteita. Ja teen sen minkä voin.



***

Pieleen meni

Vaali-ilta oli aikamoinen tunnemyrsky. Kun ennakkoäänet tulivat ilahduin, sillä silloin demareiden menestys näytti melkoiselta Espoossa. Oli tulossa selvä kakkospaikka ja merkittävästi vaikutusvaltaa seuraavalle valtuustokaudelle. Ihmettelin myös vihreiden kehnoa menestystä, kun en mitään syytä sille ollut havainnut. No, nyt me kaikki tiedämme, ettei ennakkoäänet kertoneet koko totuutta. Demareiden lopputulos oli surkea.

Ennakkoon näyttää äänestävän demareiden uskolliset äänestäjät. Käsittääkseni myös eläkeläiset äänestävät ennakkoon paljon. Monesti nämä ovat samoja ihmisiä. Meidän pitäisi kyetä laajentamaan kosketuspintaamme muihin ryhmiin. Nuorten puhutteleminen voi olla liiankin vaativaa, mutta yhteyden löytäminen lapsiperheisiin pitäisi olla luontevaa. Lasten syntymän myötä palvelut ja niiden toimivuus alkaa kiinnostaa ihan uudella tavalla.

Tukiko valtakunnallinen keskustelu paikallista kampanjointia? En usko. Veroparatiisit, sote-uudistus ja yksityistämisen (tai oikeammin ulkoistamisen) riskit ovat tärkeitä asioita, mutta kuitenkin kaukana arjesta. Tällä erää ei voi edes syyttää toimittajia vaalikeskusteluiden asialistasta, kun se oli isolta osin demareiden toimien sanelemaa. Voisiko Suomea parantaa toisella tavoin?

Lapsiperheellisten näkökulmasta demareilla on yhä liian vähän sanottavaa kouluasioista. Ja jos sanottavaa löytyykin niin puhumme toisen asteen koulutuksesta - pääosin ammatillisesta. Pienempien lasten arjessa peruskoulu on  mitä tärkein lenkki ja kuinka se auttaa vanhempia antamaan lapsille eväät elämään. Ei ole sattumaa, että opettajat menestyvät kuntavaaleissa!

Espoo on iso kaupunki ja koostuu useammasta keskuksesta. Äänestyspäätöksiin vaikuttaa alueellisuus ja silti taas demarit jättivät kertomatta, missä päin ehdokkaat asuvat ja vaikuttavat. Itse olen ollut vuosia herättämässä oman asuinalueeni asukkaita tietoisuuteen siitä, että ehdokas pitäisi valita läheltä. Tein itse niinkuin olen puhunut ja yritin saada myös muut tekemään siten, jotta Espoon keskuksen kehittäminen jatkuisi. Jonkun pitäisi katsoa sen perään jatkossakin, sillä tekemistä piisaa.

Kuinka moni demariehdokas kampanjoi? Vaalityö on kallista, mutta luulenpa, että lähes jokainen olisi voinut laittaa edes vähän enemmän aikaa, kirjoittaa lehtiin ja näkyä. Työtä tehdään yhteiseen pottiin, ei vain oman äänisaaliin vuoksi.

Espoossa oli noin 800 ehdokasta. Kun yhä useampi äänestäjä voi äänestää monen eri puolueen ehdokasta, pitää jotenkin äänestäjille tulla mahdolliseksi ehdokkaaksi. Niin tehdään esim. lehti-ilmoituksilla. Pitäisi kyetä lyhyesti kertomaan se olennainen, mihin suuntaan Espoota haluaa kehittää ja mikä on ehdokkaalle tärkeintä. Mainonnassa ei ehkä tarvita niinkään nokkeluutta kuin kykyä puhutella.

Kuntavaaleissa on yhä enemmän merkitystä sillä, millainen "paketti" ehdokas on. Pitää olla kykyä puhutella äänestäjää ja herättää arvostusta ja mielenkiintoa äänestäjässä. Koulutus, asuinalue,  sukupuoli ja perhetilanne ovat merkityksellisiä, koska sitä kautta syntyy sitä kosketuspintaa (samaistumisen mahdollisuuksia), jota äänestämispäätös edellyttää.

Tuttuja ehdokkaita äänestetään, mutta ei se tarkoita että vain julkkikset menestyisivät. Tutuksi voi tulla monella eri tavoin. Harvoin se tapahtuu vaaliviikoilla, vaan pitkäjänteisellä työllä; osallistumalla ja vaikuttamalla eri tavoin. Tätä työtä tukemaan vaaliviikoilla tarvitaan kampanjointia ja mainontaa muistuttamaan niitä, joita ehdokas on kohdannut ja koskettanut tavalla tai toisella.    

Nämä vaalit menivät demareilta pieneen Espoossa ja valtakunnallisesti. Kuntavaalit ovat kuitenkin paikallisvaalit ja iloa aiheuttaa se, että jossain meni paremmin. Onnistumisista kannattaisi ottaa opiksi. Syyttelemällä ja riitelemällä ei ainakaan kannata mennä eteenpäin, sillä jos se toisi menestystä niin Espoon vaali-ilta olisi päättynyt ennakkoääniäkin parempaan huipputulokseen.

Uusilta demaripäättäjiltä tarvitaan nyt yhtenäisyyttä ja tahtoa rakentaa hyvää Espoota, sillä pienelläkin ryhmällä on vaikutusvaltaa, jos sillä on riittävästi viisautta ja kykyä yhteisyöhön.



***

Uusia päättäjiä järjellä ja sydämellä

Olen yllättänyt monen viime päivinä kertomalla, etten ole ehdokkaana näissä kuntavaaleissa. Olen yhä kiitollinen siitä tuesta, mitä olen saanut ja mitä olisin voinut saada ja pahoillani, etten saattanut lähteä ehdolle. Elämässä on kuitenkin tehtävä valintoja ja minä olen päätynyt siirtyä asukasaktiivin rooliin ja äänestämään näissä vaaleissa

Antti Aarnioita nro 591

Ratkaisu on perinteiselle naisasianaiselle tietyisti ollut aikamoisen kova juttu. Luotan kuitenkin Anttiin tasa-arvovaikuttajana, sillä hän on Tehyn entinen toimihenkilö, töissä toimihenkilökeskusjärjestössä ja nuoremman sukupolven edustajana kasvanut aikaisempaa terveempään ajatteluun.

Antti on kahden lapsen isä. Hän tietää ja tuntee lapsiperheen arjen käytännön tasolla ja tiedän, että hänen sydämeensä mahtuu myös kaikkein heikoimmissa tilanteissa olevien lasten asiat, eikä vain periaatteellisella tasolla vaan myös käytännön tekojen kautta. Päivähoito, esiopetus, peruskoulu ja toisaalta lastensuojelu ovat palveluita, mihin hän on oikeasti perehtynyt.

Antti on ollut sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen neljä vuotta. Sen lisäksi hän on ollut varavaltuutettu ja istunut kanssani melkein jokaisessa valtuuston kokouksessa näiden neljän vuoden aikana. Hän on siis kokenut kaveri astumaan muutaman askelen vastuullisempaan hommaan! Hänessä on sopivassa suhteessa paloa parantaa maailmaa ja Espoon asioita ja toisaalta kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja taloutta.

Sosiaali- ja terveystoimen lautakunnan jäsenenä hän on tehnyt kaikkensa, että terveysasemien tilanne saataisiin paranemaan. Kaikki me tiedämme, että tämä työ on kesken, mutta Antista se ei ole kiinni, etteikö kaikkia mahdollisia keinoja käytettäisi, jotta terveysasemat saataisiin paremmin toimimaan.

Antti asuu Epoon keskuksen alueella Sunassa, missä olen itsekin asunut jonkin aikaa. Hän tuntee asuinalueemme ja tietää alueemme kehitystarpeeet. Vielä on paljon tehtävää, että aseman seutu olisi riittävän vetovoimainen ja painostustyötä kaupunkiradan jatkon puolesta pitää jatkaa. Ja Suvelan kehittäminen on vasta aluillaan.

Seutumme kipeimpiä kysymyksiä on asumisen hinta ja siihen myös Antti etsii ratkaisuja määrätietoisesti  ja uutena vaikuttajana kyseenalaistaen aikaisemmin tehtyjä ratkaisuja. 

Antti on ihan valtti viemään Espoon keskuksen ja lapsiperheellisten asioita käytäntöön!

Siksi Antti Aarnio nro 591

***

Syyskauden alkutahdit

Loman jälkeen on jo muutaman kerran noussut hiki otsalle, kun olen tarkastellut kalenteriani. On yhä haasteellisempaa sovittaa yhteen työ, opiskelu, luottamustehtävät ja koulaisten perheeseen kuuluvat menot.

Keväällä tulin ensimmäisen kerran laskeneeksi, mitä luottamustehtävien hoito merkitsee. Minulla oli silloin 35 virallista kokousta ja viisi erilaista seminaaria, joihin olisi tullut osallistua. Tämän lisäksi oli vielä kuusi ryhmäkokousta, joissa valmistaudutaan valtuuston kokouksiin. Ja jos ihan rehellinen olen niin oli minulla sen ohella muutamia epävirallisempia kokouksia esim. ilmastonmuutosohjelman ja Finnoon sataman arkkitehtuurikilpailun merkeissä. Näiden lisäksi osallistuin vielä yhdistystoimintaa sen, minkä saatoin.

Ja sama meno jatkuu nyt syksyllä: 6 kaupunginhallitusta, 5 konsernijaostoa, 6 valtuustoa ja 9 kaupunkisuunnittelulautakunnan kokousta. Niitä on siis 31 ja ja tuon lisäksi ne ryhmäkokoukset ja joitakin seminaareja.

Asioita on yhä paljon. Konsernijaosto aloitti tutustumalla asuntomessuille ja samalla petehtymällä Espoonkruunun asioihin. Ensimmäisessä kokouksessa keskustelimme joukkoliikenteen palvelutasosta eli mitä ensi vuoden lipulla saa ja mitä se maksaa.

Valtuusto taas pääsi hyvään vauhtiin käymällä tunteikkaan keskustelun Tapiolasta ja siitä voidaanko siellä oleva keskusallas jäädyttää talvisin luistinradaksi. Minusta tuo hanke on upea teko ja elävöittää Tapiolaa, jota siellä on paljon kaivattu. Tuntuu, että liian moni aktiivinen tapiolainen pelkää muutoksia niin, ettei uskalla nähdä uudistuksien mahdollisuuksia.

Syksyllä saamme eteemme vielä monta asiaa: talousarvio ja -suunnitelma ensi vuodelle, monta kaavahanketta, palveluiden toimivuus, demokratian kehittäminen ja luottamushenkilöjärjestelmän uudistaminen, eikä kuntarakenneasiakaan ole loppuun käsitelty.

Tähän syksyyn ja kiireeseen lähden kuitenkin hyvillä mielin, sillä aion myös iloita näistä riennoista siten kuin vain voi sellainen, joka jäähyväisiä jättää. Jo nyt rinnassa kaihertaa haikeus ja samalla ilo kaikesta uudesta, jota elämän siivoaminen voi tullessaan tuoda.



***

Miten päätöksiä syntyy Espoossa?

Perinteisesti Espoossa on pohdittu päätöksentekijärjestelmän toimivuutta ja uudistamisen tarpeita valtuustokauden loppupuolella. Ja usein myös liian myöhään, jotta olisi aikaa tehdä todella isoja muutoksia. Niinpä sellaisiin ei nytkään ole syytä, mutta pari askelta parempaan voisi ottaa ja niitä valmistellaan juuri nyt yhdessä luottamushenkilöiden ja virkamiesten kanssa. Tässä muuta huomioni tähän keskusteluun.

Sektoroituneessa organisaatiossa ja päätöksentekojärjestelmässä on vaikea löytää ratkaisuja vaikeisiin haasteisiin. Tarvitaan enemmän laaja-alaisuutta ja yhteistyötä. Tähän valmistelussa on esitetty ohjelmajohtamista, joka voisi yhdistää luottamushenkilöjohtoa ja virkamiehiä yli rajojen. Minusta aloite on pohdinnan arvoinen, sillä sitä kautta voisivat myös luottamushenkilöt päästä varhemmin mukaan asioiden valmisteluun ja vaihtoehtojen punnintaan ja samalla valmistelusta tulisi avoimempaa.

Sivistystoimessa on tapahtumassa eläköitymistä, jota on käytetty perusteena pohtia eri toimintojen yhdistämiselle eli pitäisikö kulttuuri, liikunta ja nuoriso laittaa yhteen? Eikö se olisi paluuta vanhaan? Elämänkaariajattelun mukaista lautakuntaa näitä yhdistämällä ei synny, eikä sellaista voi muutamassa kuukaudessa synnyttää.

Niinpä minusta ei yhdistämisiä ole nyt syytä tehdä. Jokaisella on oma tärkeä paikkansa, mutta olisiko ohjelmajohtamisesta mahdollisuus edetä rauhallisemmin elämänkaarilautakuntiin ja -organisaatioon? Minusta tätä olisi hyvä pohtia tulevalla valtuustokaudella. Lapset ja nuoret voisivat saada toimivampaa tukea ja palvelua, jos tuo kokonaisuus olisi yhdessä. Vanhustenkin asioita pitäisi miettiä monelta eri kantilta, eikä vain sosiaali- ja terveystoimessa.

Asumisella ei ole poliittista kotia lainkaan, vaikka asuntopolitiikan kehnous vaikuttaa monen meistä elämään päivittäin: osalla se vie ison osan tuloista ja toisilla ei asuntoa ole lainkaan. Jos ei omaa asuntolautakuntaa niin ainakin asuntopolitiikan ohjelma Espooseen pitäisi saada.

Lähidemokratia ja asukkaiden monimuotoisia vaikuttamismahdollisuuksia Espoossa on, mutta kokonaisnäkemys uupuu ja kehittämistarpeitakin on. Asukasfoorumit eivät ole riittävä muoto kokoamaan paikallisia toimijoita yhteen. Voisiko tilalle tulla alueelliset suurjaostot tai lautakunnat, joiden tehtävänä olisi käsitellä laajasti paikallisia kysymyksiä mm. sosiaali- ja terveyspalvelut, kouluasiat, paikallinen kulttuuritoiminta kirjastoineen, päivähoito ja asukaspuistot sekä tietysti asemakaavoitusasiat. Vaikuttamismahdollisuuksien ja lähipalveluiden kehittämistarpeen kannalta tämä olisi perusteltua.

Minusta tuo olisi mielenkiiintoinen ajatus onhan jokainen Espoon aluekeskus keskisuuren kaupungin kokoinen. Se voisi myös vahvistaa paikallisten vaikuttajien liittymistä omaan asuinalueensa.



***

Rakentavaa yhteistyötä ja vastuullisuutta kiitos

Espoon valtuusto kokoontuu tänään erikseen päättämään lausunnosta, jonka maan hallitus on pyytänyt kuntarakenneuudistuksesta. Käytännössä hallitus on laatinut selvityksen, jonka tavoitteena on pakonaittaa kuntia yhteen. Helsingin seudulla se liittäisi Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen yhteen poikkeuksellisen jättimäiseksi kunnaksi.

Espoo vastustaa esitystä ja valtuusto on siitä yksimielinen. Lausuntoa on hiottu ja sen pohjaksi on tehty paljon selvitystyötä, jota kannattaisi hyödyntää laajemminkin. Olisi hyvä, jos tässä asiassa voitaisiin viimein siirtyä tiedolliseen pohdintaan siitä, mitä seudulla pitäisi tehdä.

Ehdotettu liitosalue on liian pieni, kun halutaan ratkoa seudun haasteita. Alueen työssäkäyntialue on vähintään 14 kuntaa - oikeastaan laajempikin alue. Merkittävää osaa Suomesta ei ole kuitenkaan perusteltua liittää yhdeksi kunnaksi, vaan tarvitaan uudenlaista ajattelua. Tarvitaan metropolihallintoa, jonka tehtäviin kuuluisi luoda edellytyksiä asuntuotuotannolle (jotta alueella olisi varaa asua) ja kehittää toimiva liikennejärjestelmä palvelemaan seudun asukkaita, yrityksiä ja muita toimijoita.

Metropoliratkaisu edellyttää uudenlaista asennetta. Se edellyttää hyvää yhteistyötä ja rakentavaa halua ratkaista haasteita. On totta, että tähän asti yhteistyö on takunnut. Seudun suurin kunta on tehnyt kaikkensa saadakseen pakkoliitoksen aikaiseksi. Toisinaan tuntuu, että jopa tärkeiden asioiden kustannuksella iso naapurimme on ajanut omaa etuaan. Yhteistyö ei voi perustua yhden osapuolen saneluun.

Espoon itsenäisyystahto ei perustu siihen, että kaikki olisi nyt hyvin. Totta kai olemme huolissamme seutumme kehityksestä, mutta uskomme ratkaisun olevan toisaalla. Jo nyt Espoo ja muut kunnat ovat isoja ja vaikeasti hallittavia. Kuntalaisten palvelutarpeet taas ovat yhä moninaisempia. Verkostomaisen yhteistyön tekeminen ja oikeiden yhteistyökumppaneiden löytäminen on vaikeaa.

Liikennejärjestelmän kehittäminen ei onnistu kuntarajoja siirtämällä, jos valtio ei ole valmis osallistumaan hankkeiden rahoittamiseen. Asumisen, maankäytön ja liikenteen osalta tarvitaan siis pitävämpiä sopimuksia siitä, miten seutua rakennetaan tulevaisuudessa. Viimeksihän muutama viikko sitten valtio ohitti Espoon liikennetarpeet (mm. kaupunkirata Espoon keskukseen), vaikka ne seudun kuntien ja valtion sopimuksessa ovatkin korkealla olleet.

Oma vilpitön toivoni on, että siirtyisimme alueella asioiden käsittelyyn ja haasteiden ratkomiseen rajaleikkien sijaan?


***

Päiväni murmelina

Politiikka on kestävyyslaji. Olen aina tiennyt sen, mutta toisinaan sitä pysähtyy pohtimaan, missä mennään ja mitä se tarkoittaa. Olen ollut Espoon valtuustossa kohta 12 vuotta ja kieltämättä yhä useammin muistuu, miten kutakin asiaa on aiemminkin käsitelty:

- kaupungintalon tulevaisuutta olemme käsitelleet useamman vuoden - tänä vuonnakin jo kaksi kertaa valtuustossa ja sen ohella kaupunginhallituksessa. Talo seisoo yhä jylhänä ja hiljaisena paikallaan, mutta puhetta on todellakin riittänyt, eikä sen vuoksi virastokeskuksen uudistaminen ole edennyt. Turvallisuuden sijasta on lisääntynyt turvattomuus.

- Espoon sairaalaa olemme suunnitelleet koko sen ajan, mitä olen valtuustossa ollut. Muutamia vuosia sitten kävimme kiihkeän keskustelun sen sijainnista, järjestimme arkkitehtuurikilpailun ja nyt valtuustossa aloitimme kaiken uudelleen vaihtamalla sairaalan sijoituspaikan Jorviin.

- Lommilan hyperkauppakeskusta olen kritisoinut kymmenen vuotta, eikä huoleni ole hälventynyt ja samoja huomioita (mm. ei tue millään Espoon aseman seutua ja perustuu yksityisautoiluun) on tuonut myös ELY-keskus esille. Se ei ole kuitenkaan valmistelua hetkauttanut. Eilen kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hylätä kyseisen kaavan. Ja kun politiikka on kestävyyslaji, se ei tarkoita etteikö asiaa saisi / joutuisi käsittelemään vielä valtuustossakin.

- Joukkoliikenteen tärkeistä hankkeista olemme tehneet useita ratkaisuja. Metro on jo rakenteilla, mutta silti viime syksynä jouduimme päättämään valtuustossa ettei työmaata keskeytetä. Kaupunkiradan jatkamista Espoon keskukseen on taas kannattanut kaikki Espoossa vuosia, mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Hanke ei kiinnosta valtiota, vaikka on kaikkien laskelmien mukaan kannattavin raidehanke.

- Tänään valtuusto pohtii Espoon tulevaisuutta ja seudun kuntarakennetta, eikä ihan ekaa kertaa. Nyt valtuusto valmistelee vastauksia hallituksen kysymyksiin. Aiemmin olemme tehneet erilaisia selvityksiä ja muita kannanottoja. Espoo tahtoo yksimielisesti pysyä itsenäisenä, mutta senkin perusteleminen edellyttää selvitystyön jatkamista. Miten maankäytön ja asumisen osalta tiivistetään yhteistyötä?

Kyllähän se tietynlaista turvallisuutta tuo, ettei politiikan asialista vuosien varrella kovin paljon muutu. Asiat kiertävät kehää ja toisinaan tulee tosiaan tunne, että tämä on puhuttu ennenkin. Ja samalla konkreettiset muutokset antavat odottaa itseään kovin pitkään.

Miltäköhän se tuntuu kuntalaisista?



***

Valtuustoaloitteita

Tein tänään kaksi valtuustoaloitetta. Ensimmäinen aloite syntyi yhteistyönä yhdessä Matti Kurosen ja Antti Aarnion kanssa edellisen valtuuston kokouksessa. Esitämme, että osana Espoontorin ja Entressen yhdistämistä ja laajentamista selvitettäisiin voitaisiko samalla toteuttaa Espoon teatterille sen tarvitsemat tilat. Tällainen kauppakeskusteatteri on syntymässä Lappeenrantaan ja se voisi sopia Espooseenkin.

Espoon keskuksen kehittämistyö on jatkunut jo vuosia ja edennyt pala palalta. Nyt olisi syytä viedä tämä työ uudelle tasolle ja teatteri toisi keskukseen aivan uudenlaista ilmettä ja elämää. Saavutettavuuden kannalta keskus olisi hyvä. Tänne on helppo tulla kaikkialta Espoosta ja rataa pitkin katsojia voisi tulla sekä Helsingistä että Turun suunnasta.

Toinen aloitteeni koski teknistä toimialaa. Esitän, että ottaisimme oppia Helsingistä, missä toimii jo lukuisia puistokummeja. Teknisen keskuksen pitäisi ottaa tästä mallia ja lähteä kehittämään vastaavanlaista toimintaa yhdessä asukkaiden kanssa. Puistokummit ovat puistojen sydämiä, jotka hoitavat vapaaehtoisesti viheralueita ja siivoavat roskia. Se olisi toiminta, jonka kautta olisi mahdollista lisätä asukkaiden välillä ystävyyssuhteita. Käsin tekeminen ja parantuva lähiympäristön siisteys lisää hyvää mieltä.

Puistokummitoiminta lisää asukkaiden vastuuta omasta lähiympäristöstä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Molemmissa näissä aloitteisssa on kyse raja-aitojen rikkomisesta. Toivottavasti Espoolla on siihen rohkeutta!


***

Pulinat pois

Äänestin ensimmäisen kerran vuonna 1988. Silloinkin oli presidentinvaali ja ehdokkaani oli Mauno Koivisto. Sen jälkeen olen ollut tiiviisti mukana sekä Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen kampanjoinnissa. Nytkin tein sen, minkä kiireiltä saatoin Paavo Lipposen puolesta. Tällä kertaa työmme ei riittänyt, mutta oli tärkeää.

Kun Paavo ilmottautui mukaan presidenttikisaan olin todella iloinen. Minulle hän oli ehdokas, jonka puolesta saattoi vilpittömästi tehdä työtä. Hän on koko elämänsä toiminut ja tarkastellut maailmaa kansainvälisesti. Ulkopolitiikan osaamisen kannalta hän oli ehdokkaista ylivoimaisin.

Lisäksi Paavo on vahvasti toiminut aiemmin ja nyt kampanjassaan suvaitsevaisuuden puolesta. Hän on puolustanut vähemmistöjä olipa kyse sitten maahanmuuttajista tai ruotsinkielisista Suomessa. Se on rohkeaa ja arvokasta arvopolitiikkaa.

Tämän päivän vaalitulos ei ollut toivomani mukainen, mutta olihan se ennakoitavissa. Surulliseksi minut tekee se, että osin Paavon ikä näytti vaikuttavan hänen menestykseen. On tolkutonta ajatella, että hän olisi ollut liian vanha!

Kansa on kuitenkin puhunut ja pulinat pois.

Minulle tämä oli tärkeä vaali, sillä se palautti mieleeni kuinka hieno ja tärkeä ihminen Paavo on kansallemme ollut. Nyt voimma rauhassa jäädä odottamaan mielenkiinnolla hänen muistelmien seuraavaa osaa ensi vuoden lopulla. Hän on erinomainen kirjoittaja!

Eräässä paneelissa Paavo totesi, että juuri hänen pääministerikaudellaan Suomi lopulta asemoitiin länteen. Tuo toteamus ymmärrettiin tahallaan väärin. Länsi ei tarkoita Natoa vaan arvoja: kansalaisoikeuksia, demokratiaa, avoimuutta, vapautta ja tasa-arvoa. Se on myös vahvaa eurooppalaista yhteistyötä, suvaitsevaisuutta ja välittämistä.

Niiden arvojen puolesta haluan tehdä työtä jatkossakin. Ja äänestää seuraavallakin kierroksella.

Siksi äänestän Pekka Haaviston presidentiksi.


***

Tukea Lipposelle, tukea arvojohtajuudelle

Presidentinvaalien äänestys on alkamassa. Nyt on aika tehdä todellisia ratkaisuja ja gallupleikkien aika on ohi. Valitsemani linjan kulkijana aion äänestää Paavo Lipposta sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella, sillä sinne Paavon isot askelet tulevat vielä kantamaan.

Yllä olevassa kuvassa on se Paavo, jonka olen vuosien varrella oppinut tuntemaan. Ystävällinen ja hymyileväkin suuri mies, joka on aina seissyt rohkeasti omien näkemystensä takana. Olemme vuosien varrella tavanneetkin, mutta muistan hänet jo 90-luvun alusta, kun hän ei ollut SDP:n puheenjohtaja. Muistan myös sen kevään, jolloin vakuutuin, että nyt on Paavon aika ja hänet valittiin puoluejohtajaksi. Se valinta vei hänet sitten pääministeriksi.

Paavon aikaisemmat teot ja nyt käynnissä olevan kampanjan teemat - kansainvälisyys ja eurooppalaisuus, suvaitsevaisuus ja kansakunnan eheys - ovat sovussa keskenään. Itse näen Paavossa myös vahvan tasa-arvovaikuttajan. Pääministerinä hän nosti naiset tasa-arvoiseen asemaan hallituksessa. Hänen ratkaisunsa johtivat siihen, että maallemme valittiin ensimmäinen naispuolinen presidentti ja yksi merkittävä lasikatto murtui. Hänen hallituksensa aikana laajennettiin päivähoito-oikeutta, mikä oli tärkeä tasa-arvoteko kaikille Suomen naisille ja perheille.

Myös presidenttikampanjassaan hän on kertonut arvostavansa yhteiskuntamme naisten talousosaamista (mm. Seija Ilmakunnas) ja kansainvälistä tietotaitoa (mm. Teija Tiilikainen). Hänen puheestaan kuulee, että kaikki areenat ovat sekä naisten että miesten areenoita, eikä hän karsinoi naisia vain kotiasioiden ja sosiaalipolitiikan maailmaan. Ja onpa meillä yhteinen lempirunoilijakin eli Edith Södergran! Hän on siis erinomainen ehdokas naiselle!

Paavoa on arvosteltu oikeistodemariksi aikana, jolloin yhä enemmän politiikassa korostuvat muut akselit kuin oikeisto - vasemmisto. En ymmärrä tätä leimaa, mutta luulen sen johtuvan siitä, että johtaessaan maamme hallitusta hän osoitti olevansa talousasioissa vastuullinen, eikä antanut maamme romahtaa. Hän pystyi rakentamaan maatamme siten, että hän sai linjalleen laajaa kannatusta. Se perustui luottamukseen, jota hän teoillaan loi. SDP on ollut aina myös työn liike ja työpaikkoja Lipposen hallitukset ovat tähän maahan luoneet.

Presidentin on hyvä olla suunnannäyttäjä tärkeissä asioissa. Kansainvälisesti Paavo on aina ollut sitä. Nyt yksi maamme tulevaisuuden kannalta tärkeä haaste on työurien pidentäminen. Tässä tilanteessa on lähes naurettavaa kyseenlaistaa ehdokasta iän vuoksi. Paavon valitsemisensa olisi nyt osoitus siitä, että ikäsyrjinnän aika on ohi ja että on aika hyödyntää seniorikansalaistemme osaamista aiempaa paremmin.

Ajattelen, että jälleen on Paavon aika. Siksi Paavo Lipponen ja numero 5.

***

Vuoden vaihteessa

Minulle kulunut vuosi oli henkilökohtaisesti merkittävämpi kuin politiikan asialistalla olleet kysymykset, vaikka vuosi oli poliittisestikin hurja (melkeinpä kurja). Jokainen vaalivuosi on merkittävä ja jytkystähän on jo kaikki sanottu ja toivottavasti myös koettu. Omassa elämässäni taas on tärkeää ollut opintojen aloittaminen: matka työnohjaukseen ja ratkaisukeskeisyyteen on ollut kiehtova ja jatkuu ensi vuonna, mitä odotan innolla. Olen muutoksen ja uuden tiellä.

Jotain on politiikastakin todettava. Silmäilin vuoden aikana tekemiä merkintöjä ja totesin, että siinähän sitä on samalla tulevan vuoden asialistaa. Tulevakin vuosi alkaa kuntarakenneasioilla ja arvuuttelulla jatkaako Espoo itsenäisenä kuntana vai osana isompaa kokonaisuutta. Nyt kai viimein on ratkaisujen aika.

Virkamiesjohdossa on nyt tapahtumassa muutoksia, kun valitsemme vuoden alkupuolella sivistystoimenjohtajalle sijaista. Viime vuonna oli pohdittava pitääkö johtoa hyllyttää. Finnoon alueen suunnittelu ja kaavoitus eteni viime vuonna ja 2012 järjestetään arkkitehtuurikilpailu, jonka tuomaristoon olen lupautunut.

Köyhyys ja erityisesti lapsiperheiden köyhyys nousi esiin Hyvinvointibarometrissa ja siihen paneutuminen jatkuu tulevana vuonna – sitä tosin teen työni puolesta, mutta innolla. Maan hallitus on omalta osaltaan tehnyt ratkaisuja, jotka parantavat perusturvaa jonkin verran. Se on tärkeää.Espoon keskuksen asiat ovat pahasti kesken. Onneksi saamme pian uuden projektipäällikön viemään hankkeita eteenpäin. Kaupungintalo, Lommila, kaupunkiradan jatko, Espoontorin ja Entrsessen yhdistäminen ja moni muu asia vaatii vielä kovasti työtä. Ja tahtoa edistää niitä.

Tulevakin vuosi on vaalivuosi, kuten mennyt. Saamme uudet päättäjät viemään noita asioita eteenpäin. Saa nähdä täydentyykö nykysuomen sanakirja tämän vuoden politiikan kielen uusista keksinnöistä, kuten kuluneena vuonna.

***

Oppimisen ilon ohella kulunut vuosi on suonut minulle kulttuurin iloa. Silmäilin kalenteria ja hämmästyin, kuinka paljon kaikkea olenkaan ehtinyt kokea. Keväällä näin Mirón näyttelyn Emmassa ja ihastuin Kuninkaan puhe-elokuvaan. Teatterissa kävin katsomassa Pikku Prinssiä ja Corto Maltesea. Kevätkausi huipentui espoolaiseen jääkiekon ihmeeseen, kun Blues nousi säälipleijareista hopealle. Sen jälkeen vielä istuimme sateisella olympiastadionilla kuuntelemassa Bon Jovia. Hämmästyin kuinka äijät jaksoivatkaan soittaa!

Kesää vietimme Sysmässä nauttien pääasiassa alkeellisen elämän tuomasta vaihtelusta. Lasten Suvisoiton päätösesitystä kävimme katsomassa, missä kymmenet lapset esittivät parastaan. Loppukesästä näimme Ronja Ryövärintyttären Suomenlinnassa.

Syksy on ollut kevättäkin elämyksellisempi. Se alkoi Espoo-päivän konsertilla Baronalla, missä esiintyi Anna Eriksson ja PMMP. Surullisia sävyjä kävin läpi, kun kävin viimeistä kertaa Kino Tuomarilassa, missä vietettiin lopettajaisia ranskalaisen elokuvan merkeissä. Hevosenkengän Kerttu ja Hannu puhutteli taas sekä lapsia että aikuisia. Tapiolan sinfonietta esiintyi ensimmäisenä ulkopuolisena musiikkitalossa ja minäkin olin sitä ihastelemassa. Ja tietysti olen käynyt kannustamassa Bluesia! Ja raveissakin kävin ensimmäisen kerran eläessäni.

Syyslomalla matkustimme Berliiniin, missä koimme unohtumattomia hetkiä sekä Union Berliinin jalkapallo-ottelussa että We Will Rock You –musikaalissa. Talvea odotellessa kävin Lappi –näyttelyssä Ateneumissa ja ihastuin Reidar Särestöniemen teoksiin. Niihin haaveilen palaavani tulevana vuonna! Ryhmäteatterin lavalla näin Don Quijoten, jossa kaksi huimaa näyttelijää Vesa Vierikko ja Pertti Sveholm pistivät parastaan. Roolisuoritukset olivat oikeastaan käsittämättömän hienoja! Ja tekstikin alkoi kiinnostaa, mistä mieleeni tuli se, että sadan kirjan (jotka pitäisi lukea ennen kuolemaa) listalta on vielä monta kirjaa lukematta.

Vuosi loppui loistavaan YÖn 30-vuotisjuhlakiertueen konserttiin Hartwall-areenalla. Se ilta oli täydellinen: musiikki tempasi kehon ja sielun mukaan alusta alkaen, silmäkulmat kostuivat ja ilta huipentui Lumivalkoiseen rakkauteen sekä ilotulitukseen hallin katossa. Kiitos ja kunnia YÖ ja vuosi 2011!


***

Hyvää Joulua!

"Joulun rauhaa, rakkautta sylin täyden saa,

kun itse jakaa ystävyyttä, hyvin vaeltaa.

Arjen pikku tähtiä, jos antaa pitkin vuotta,

ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta."



******