Blogini on ollut vaienneena yli puolitoista vuotta. On ollut syytä ottaa etäisyyttä ja pohtia, miten elän uuttaa aikakauttani. Nyt tuntuu siltä, että voisin harvakseltaan kirjoittaa mielessäni pyöriviä asioita ylös. Uskon, että se auttaisi jäsentämään ajatuksiani. Minusta sellainen on tarpeen. Minulle.
Olen pohtinut yhteiskunnallisia asioita naamakirjassa koko ajan. Sen pulma on se, että pitkäkin kirjoitus hukkuu historiaan, vaikkakin se toisaalta haastaa sanomaan ytimekkäästi, mikä olisi tietysti minulle hyväksi.
Tässä ajassa on hurjasti asioita, joita tekisi mieli kommentoida kuten sote-uudistus (missä sosiaalipuoli on unohdettu lähes täysin), kunta- ja metropolirakenteiden muutos (mahdoton) ja maan vaikea taloudellinen tilanne. Huoli tulevasta on iso, mutta silti pitäisi nähdä se arvokas ja tärkeä, jolle voitaisiin rakentaa.
Olen myös innostunut monista asioista, kuten onnellisuudesta ja positiivisesta psykologiasta, tietoisesta läsnäolosta, johtamisesta ja työn imusta. Asioista, jotka tuovat hyvinvointia ja lisäävät luovuutta.
Henkilökohtaisesti tein vuosia sitten kolmen kohdan uuden vuoden lupauksen: enemmän, enemmän ja enemmän eli enemmän liikuntaa, enemmän kulttuuria ja enemmän hyvää mieltä, iloa. Sillä tiellä olen yhä. Ehkä tänä vuonna aion lisätä tuohon hitusen hyvän tekemistä tavalla tai toisella. Alkanut vuosi on minulle myös siinä mielessä uudenlainen, että liityin vuoden lopulla Espoon tuomiokirkkoseurakunnan jäseneksi. Se oli kannanotto rakkauden puolesta ja ehkä sitäkin kannattaisi pohtia.
Näillä ajatuksilla aloitan blogini pitämisen uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti