Laatikkoleikeistä asiaan

Olin vantaalaisten vieraana keskustelemassa pääkaupunkiseudun kuntien tulevaisuudesta. Liitetäänkö kunnat yhteen, mitkä kunnat pitäisi liittää yhteen, tehdäänko selvistys vai tutkimus? Näitä kysymyksiähän tässä on pyöritelty kohta neljä vuotta, eikä kukaan tunnu huomaavan edistystä, jota on tapahtunut. Saati sitten, että puhuttaisiin asioista, joihin tarvitsemme ratkaisua.

Laatikkoleikit ja rajojen siirtely on mukavampaa kuin asiat?

Nykyinen hallitus teki historiaa kirjaamalla metropolipolitiikan omaan ohjelmaansa. Tässä taloudellisessa tilanteessa se tuntuu vieläkin tärkeämmältä, mutta mitä se tarkoittaa?

Tämä seutu (taatusti muuten enemmän kuin neljä kaupunkia) on Suomen veturi nyt ja tulevaisuudessa. Jos haluamme lisää työpaikkoja Suomeen, pitää maamme olla kiinnostava, uskottava ja luotettava. Millainen on yritykselle hyvä toimintaympäristö (se on oikea fyysinen paikka tai paikkakunta), on kysymys johon pitäisi etsiä vastauksia. Tässäkin murroksessa syntyy ja pitää syntyä uusia yrityksiä jonnekin ja sitä kautta tuotteita tai palveluita, joilla me menestymme maailmalla. Se tuo ihmisille työtä, hyvinvointia ja mahdollisuuksia.

Tuon osan nosti myös Espoon kaupunginhallitus omassa kannanotossaan viime viikolla esille, jonka pääasiallinen tavoite oli tietysti torjua kuntien yhdistyminen. Tarkoitus oli myös kiinnittää huomiota itse asioihin ja puhuttiinhan siinä myös kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista sekä palveluiden turvaamisesta.

Pitäisi puhua myös tämän alueen erityisistä haasteista ja etsiä ratkaisuja niihin. Meitä kaikkia koskettaa kipeästi asumisen kalleus, joka johtuu isolta osalta tahdottomasta maapolitiikasta. Kuinka kunnat voisivat luovuttaa tontteja rakentajille, jos niillä ei ole edes maata, jota kaavoittaa?

Huono-osaisuuskin on omanlaistaan täällä, missä juurettomuutta on paljon ja kaikki kalliimpaa kuin muualla. Täällä köyhä on köyhempi ja pitkäaikaisasunnottomuus yleisempää. Polku omaan tupaan on hyvin mutkainen, koska vuokra-asuntoja on liian vähän ja vuokratkin huimaavia osalle.

Maahanmuuttajia täällä on enemmän kuin muualla, eikä nykyinen palvelujärjestelmä pysty heitä kaikkia auttamaan. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat keskittyneet tietyille alueille ja heidän tuen tarpeensa on erilaista. Kyse ei ole yhtenäisestä ryhmästä. On alueita, missä asuu muualta tulleita tutkijoita ja opiskelijoita ja on alueita, joilla osa maahan tulleista aikuisista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Jälkimmäisten perheiden kanssa on oikeasti haastavaa työskennellä, eikä kotoutuminen onnistu ilman osaavaa tukea.

Oma kysymyksensä on se, pitäisikö maahanmuuttajien keskittymistä ehkäistä palveluita ja asuntotarjontaa lisäämällä. Mikä tukisi parhaiten kotoutumista ja tulijoiden hyvinvointia? Miten saisimme heidät entistä enemmän mukaan palveluiden suunnitteluun?

Metropoli on monimuotoinen. Täällä on menestyjiä ja Suomen osaamisen luojia, mutta myös monenlaisia reunalla kulkijoita, hädässä olevia. Siksi tarvitsemme valtioltakin erityistä huomiota. Yhdessä meidän pitäisi myös huolehtia niistä, joiden omat voimat eivät riitä ja joita on täällä enemmän kuin muualla.

Kaavoihin kangistunut

Noilla sanoilla minua kerran eräässä demareiden kokouksessa kuvatiin. Sanojaa en muista, mutta tuo kuvaus jäi mieleeni, sillä se on niin totta. Tänään kaupunginhallitus päätti edustajistaan lautakunnissa ja johtokunnissa. Minut valittiin kaupunkisuunnittelulautakuntaan.

Jotta politiikassa jaksaa olla mukana, pitää olla asioita, joista on todella innostunut ja kiinnostunut. Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat intohimoni.

Olen juuri lukenut kirjan Oppiva kaupunkisuunnittelu, joka on herättänyt paljon ajatuksia kaavoituksen parantamiseksi. On hyvä, että viime kaudella emme enää tuijottaneet pelkästään kaavoitusprosessien kestoa vaan tarkastelimme rakentamiseen ja suunnitteluun kuluvaa työtä kokonaisuutena: miten saisimme nopeammin uusia rakennuksia: uusia asuntoja ja työpaikkoja ihmisille; uusia asuinalueita palveluineen.

Nyt haluaisin laajentaa tuota näkemystä entisestään. Jotta onnistuisimme paremmin suunnittelussa pitäisi meidän myös arvioida, miten viihtyisiä ja toimivia asuntoalueita kaupunkiimme syntyy. Miten voisimme toisaalta antaa tilaa luoville ideoille ja toisaalta vaatia kaavamääräyksillä riittävää laatua?

Asukkailla on mahdollisuus antaa palautetta ja ideoita kaavatyön eri vaiheissa, mutta valmiin alueen asukkailla ei enää tuota palautemahdollisuutta ole. Ainakin joillekin se mahdollisuus pitäisi antaa, jotta tietäisimme miten olemme onnistuneet.

Vähän tässä tuntuu siltä kuin kotiin palaisi...


*

Lapsen ääni

"Siellä on liikaa lapsia ja meteliä." kertoi poikamme, kun ihmettelimme, miksi päiväkotiin meno ei enää ollutkaan niin mukavaa kuin aluksi.

"Siellä ei saa leikkiä tarpeeksi." sanoi sama poika nyt, kun jälleen kerran puhuimme siitä, miksi esikoulu (joka on siis koulussa, kuten aiemmin olen kertonut) ei olekaan niin mukavaa kuin alkusyksystä. Into hiipui liiankin nopeasti.

Tuon ensimmäisen kommentin jälkeen olin tilaisuudessa, missä Kuntaliiton edustaja kertoi keskustelun liian suurista päivähoitoryhmistä olevan puhtaasti ammattiliittojen masinoimaa. Hänen mielestään ongelmaa ei ole - meidän poikamme oli toista mieltä.

Tällä viikolla taas jokin työryhmä kertoi, että koko päivähoito - tai nykyaikaisemmin varhaiskasvatus - pitäisi siirtää opetustoimeen, koska suomalainen koulu on tuottanut niin hyviä tuloksia.

Lehtien mukaan huomiotta jäi täysin se, kuinka tyytyväisiä lopulta päivähoitoon ollaan. Liian suurista ryhmistä ja henkilökunnan vaihtuvuudesta huolimatta suomalainen päivähoito on uskomattoman hyvää, turvallista ja luotettavaa: hoivaa, huolenpitoa ja leikkiä ilman tulospaineita. Mistä siis muutostarve?

Nuo kipeää tekevät kommentit palasivat jälleen kerran mieleeni, kun viikolla olin lasten osallisuutta pohtivassa seminaarissa. Kuuluuko lasten ja nuorten ääni palveluiden suunnittelussa? Ja miten sen pitäisi kuulua lapsen omissa asioissa tai päivähoidossa ja koulussa?

Olemme oikealla tiellä ja ehkä suunnassakin - ellei lama nyt muuta kurssia - mutta paljon on vielä kuultavaa. jotta ymmärtäisimme.



*

Käynnistymistä

Tammikuu on aina ryhdistäytymisen ja parannusten aikaa. Niin minullakin ja niinhän lupasinkin. Liikunnan rytmi on taas hiljalleen löytymässä. Olen käynyt salilla pari kolme kertaa viikossa ja nauttinut sauvakävellen kirpeistä pakkassäistä. Miksi ihmeessä sitä niin helposti tuosta lipsuu, kun se kuitenkin tuntuu niin tavattoman hyvältä?

Lasten kulttuurin kannalta vuosi on alkanut aktiivisesti. Kävimme Unga Teaternissa katsomassa Peukaloisen retket ja liikutuin. On tärkeää, että lapsille on tarinoita, joiden sanomana on luonnon suojeleminen. Kävimme myös Kauniaisten elokuvateatterissa (aika hyvä muuten!) katsomassa Discomadot. Elokuva oli ihan vetävä, mutta kyllä siinä olisi enemmänkin saanut olla vanhaa kunnon diskoa ;)

Lasse Lehtisen uusi kirjakin Siivetönnä en voi lentää tuli luettua. Se kuvaa jälleenrakennuksen ajan Suomea ja aluerakentamisen kulta-aikoja. Helppoa luettavaa, eikä kirjoittajan historian tuntemusta voi epäillä millään tavoin. Tosin naisen roolista ja paikasta Lehtisen maailmassa olisi muutama valittu sana sanottavana, jos tosikoksi alkaisin. Nyt yöpöydälläni on Jari Tervon uusin, mutta valitettavasti se on saanut väistyä asiakirjallisuuden tieltä.

Olen tuntenut valtavaa pakkoa yrittää ymmärtää (jos se edes on mahdollista), mistä tässä lamassa on kyse ja mikä nyt on tärkeää. Siksi olen lukenut analyysiä viime lamasta ja arvioita siitä, ketkä olemme unohtaneet nousukaudella. Myös kaupunkisuunnittelusta sain ajatuksia herättävän kirjan. Palaan siihen myöhemmin.

Aikamoinen kulttuurielämys on ollut myös vuoden ensimmäiset valtuuston, kaupunginhallituksen ja sen jaoston kokoukset. En tiedä, kuinka muutenkaan sitä värikkyyttä voisi kuvailla, mitä kuntalaisten tahto on keskuuteemme tuonnut. Toivon vilpittömästi, että toiminta tästä rauhoittuu, jotta voimme keskittyä oikeasti edessä oleviin vaikeisiin asioihin.

Toki siihen, mikä on olennaista, pitää puuttua, asioita pitää kyseenalaistaa ja vaihtoehtoja on vaadittava varsinkin nyt. Politiikkaahan meidät on valittu tekemään, mutta jotain tolkkuakin siinä saisi olla.

Huimin muutos - koko elämäntapamme radikaali muutos - tässä kuussa oli kuitenkin oman auton hankinta. Espoo näyttää kokonaan toisenlaiselta autoilijan silmin. Lasten into autoiluun hiipui jo toisella viikolla: ensiksi he olivat sitä mieltä, että "Onni on oma auto", mutta sitten pulkka olikin jo autoa parempi menopeli päiväkotiin.

Kunnon talvi taitaa olla parasta, mitä tähän aikaan vuodesta voi olla.



*

Viestin paikka

"Viestimme ei mennyt perille" -tyyppisiä selityksiä olemme saaneet kuulla kyllästymiseen asti viime vaalien jälkeen, kun on etsitty syitä demareiden huonoon menestykseen. Entäpä jos sitä viestiä, jota meiltä on odotettu ei ole ollutkaan?

Viime viikolla työmarkkinajärjestöt sopivat sosiaaliturvan kehittämisestä sopivasti ennen Sata-komitean esityksiä. Syntynyt sosiaali-tupo sisältää toivottuja parannuksia mm. työttömien ansioturvan piirin pääsyn helpottamisesta. Perusturvan varassa olevien edustajia ei noissa neuvottelupöydissä istunut.

Suomessa tuloerot ovat samalla tasolla kuin 70-luvulla. Perusturvan varassa olevien elämässä ei laman jälkeinen parempi aika ole näkynyt mitenkään. Pitkäaikaistyöttömät ovat työmarkkinatuen lisäksi juuttuneet toimeentulotukiasiakkuuteen, minkä ostovoima on nyt 30 euroa heikompi kuin vuonna 1990.

Jos toimeentulotuki auttaisi köyhyysrajan yläpuolelle, sen pitäisi olla päivässä 7 euroa korkeampi. Ja työmarkkinatukea taas pitäisi korottaa, jotta sillä voisi elää ilman jatkuvaa turvautumista toimeentulotukeen.

Meidän demareiden viesti on vuosia ollut se, että työ on parasta sosiaaliturvaa ja olemme pitäneet hyvää huolta ansioturvan tasosta. Köyhille olemme tarjonneet palveluita. Nyt olisi aika laajentaa suuntaa ja ottaa kantaa perusturvan varassa elävien puolesta siitä huolimatta, että työmarkkinajärjestöt ovat sopimuksensa tehneet. SDP:n tulisi nähdä yhteiskunnan tarpeet ja tila laajemmin.

Köyhät eivät äänestä, mutta ehkäpä äänestäjät ovat toivoneet meiltä vahvempaa vastuuta kaikkein heikoimmista? Pitkäaikaistyöttömyydestä emme ole päässeet irti, mutta kyllä heilläkin pitäisi olla säälliset tulot, joilla elää.


**
Jos tosiaan kyse olisi pelkästään siitä, ettei viestiämme ole kuultu niin voisimme ehkä yrittää saada enemmän ehdokkaaksi toimittajia. Taannoin heitä oli listoillamme enemmän ja menestyimme paremmin.



*

Kukapa ei, mutta tärkeintä on miten

Politiikassa on aina tehty erilaisia sopimuksia ja kähmitty paikkoja sulle ja mulle. Kukapa ei käyttäisi tilaisuutta hyväkseen, jos sellainen eteen tulee? Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja käytännötkin reilumpia ja avoimempia. Nykyään ei enää riitä, että on oikean poliittisen puolueen jäsen, pitää olla myös pätevä kulloinkin haettavana olevaan tehtävään. Pitää pärjätä vertailuissa, haastatteluissa ja testeissä.

Näin uskoin maailman muuttuneen.

Viikolla sain tietää, että menen huomenna YTV:n seutukokoukseen valitsemaan yhteistyöjohtajaksi Raimo Inkistä (vihr.). Kutsun mukana tuli lista hakijoista, mutta sillä listalla ei Raimon nimeä ollut. Häntä nostetaan kabinettineista ohi virallisen prosessin. Miksi näin? Eivätkö tukijat ja sopijat usko, että heidän ehdokkaansa pärjäisi avoimessa kilpailussa? Onko hänellä riittävästi muutosjohtajalta vaadittavaa osaamista ja kokemusta vai vain kavereiden tuki? Tätä on mahdoton hyväksyä, eikä se ole YTV:n etu.

Viimein nyt on aika havaita, että Vihreät eivät edusta mitään uutta politiikan taivaan alla. Puhtoisen politiikan sädekehän he kaivavat esille vaalien alla, mutta siinä välissä se saa rauhassa pölyttyä hyllyllä. Valta kiehtoo keinoja kaihtamatta.


*

Osallistaminen on avain

Espoo markkinoi mielellään itseään edelläkävijänä. Meillä kokeillaan ja etsitään avoimin mielin uusia ratkaisuja, mikä ei sinällään ole huono asia. Kehitystyössä on viime vuosina myös ainakin toisinaan pyritty hyödyntämään oman henkilökunnan osaamista, ei vain ulkopuolisten asiantuntijoiden viisauksia. Tämän linjan soisi jatkuvan nyt, kun niukemmat ajat koittavat.

Tulevan kymmenen vuoden aikana Espoosta jää eläkkeelle 40 % työntekijöistä. Se on valtava määrä ja uusia tekijöitä on yhä vaikeampi saada tilalle. Tuossa kilpailussa ei ratkaisevaa ole vain palkka, vaan se kuinka työntekijöitä kuullaaan ja millaiset osallistumis- ja kehittämismahdollisuudet heillä on.

Työntekijöiden kuuleminen meillä on ollut tolkuttoman huonoa. Yhteistoiminta takkuilee jatkuvasti, mistä saimme taas hyvän muistutuksen kun eilen valtuustossa päätettiin vesilaitosten yhdistämisestä. Se ei ollut kuitenkaan syy jäädyttää pääkaupunkiseudun yhteistyötä, mutta jäi harmittamaan. Aikaa olisi ollut kylliksi selvittää asiat, keskustella avoimesti ja tarttua ongelmakohtiin. Nyt se on tehtävä vaikeimman kautta ja vaatii johdolta enemmän.

Jos Espoo aikoo selvitä eläköitymisestä ja kyetä huolehtimaan palveluistaan, on työntekijöiden kohtelun muututtava. Hyvään valmisteluun kuuluu avoin keskustelu työntekijöiden kanssa ja toimiva yt-menettely, kun muutoksia käynnistetään ja toteutetaan. Se ei voi olla niin vaikeaa kuin näyttää nyt olevan, jos tahtoa on. Ja sitä on oltava.


*

Mistä tässä on kyse?

Lama tai taantuma mietityttää paljon, enkä osaa olla yhtä optimistinen kuin mieheni. Ihmisenä ja päättäjänä myönnän olevani hämmentynyt siitä, ettei selvyyttä tilanteen vakavuudesta tunnu olevan kellään. Joku asiantuntija väitti laman alkaneet viime vuoden lopulla, toinen taas sanoo, ettei tässä lamassa olla - ainakaan vielä.

Miten kauan tämä kestää? On arvioitu, että talouden toipuminen alkaisi ensi vuoden kesällä. Se antaa toivoa, mutta samaan aikaan on esitetty arvioita siitä, että tällä kertaa kyse on jostain aivan uudenlaisesta talouden häiriöstä. Millaisia jälkiä tämä yhteiskuntaamme ja meihin ihmisiin jättää, riippuu paljolti päätöksistä, joita tehdään Espoossa, Suomessa, EU:ssa ja maailmalla.

Omaa hämmennystä lisää se, ettei maan hallituskaan tunnu olevan selvillä siitä, millaisen taloudellisen taantuman edessä olemme. Viime vuoden lopulla uskottiin sadan miljoonan elvytykseen, joka on nyt muuttunut miljardin paketiksi. Onneksi sentään suunta on hyvä.

Tämä lama on tuontitavaraa ja johtuu luottamuksen puutteesta. Miten sitä rakennetaan, jotta taloudellinen toimeliaisuus saataisiin virkoamaan? Raha pitäisi saada pyörimään. Jos on kyse kaikkien aikojen pahimmasta koko maailman talouden kriisistä, mikä vaikutus meidän omilla, Espoon tai Suomen toimenpiteillä on? Päteekö tässäkin se, että perhosenkin siiven iskulla täällä voi maailman toisella laidalla olla merkittäviä vaikutuksia?

Laajaa yhteisymmärrys näyttää vallitsevan kahdesta asiasta: elvyttää pitää ja ihmisistä on huolehdittava. Viime lamassahan pelastettiin pankit, mutta uhrattiin ihmiset. Syntyi pitkäaikaistyöttömyys, mistä emme ole päässeet eroon ja velkavankilat. Silloin jokaiseen pulmaan oli vain yksi oikea ratkaisu ja näin onnistuttiin lamauttamaan keskustelukin. Myöhemmin näimme, että vaihtoehtoja olisi ollut ja olisimme voineet toimia ihmisten kannalta inhimillisemmin.

Nyt pitäisi toimia viisaammin. Joitakin ideoita ihmisten auttamiseksi vaikean ajan yli onkin esitetty, mutta lisää kaipaisin. Vaikuttavimmat ideat pitää muuttaa teoiksi pikaisesti. Ja mitä tapahtuu laman jälkeen? Meidän pitäisi pystyä näkemään laman yli jotta nyt tehtävät ratkaisut eivät vaikeuttaisi vaan edistäisivät hyvinvointiamme ja osaamistamme myös vuosien päästä.

Huomenna valtuustossa valitaan Espoon kaupunginhallitus ja lautakunnat. Minut valitaan kaupunginhallitukseen, kuten aiemmin kerroin. Talouden seuranta ja tuleva sopeuttamisohjelman valmistelu odottavat kaupunginhallituksen pöydällä. Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki, jolla on vahva talous. Meillä on iso rooli näissä talkoissa.

Toki Espoossakin pitää elää nyt tarkemmin, mutta asukkaista on huolehdittava, eikä se onnistu ilman osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa. Lama ei muuta sitä tosiasiaa, että eläköityminen kiihtyy ja uusia tekijöitä tarvitaan nyt ja tulevina vuosina. Hyvä työnantaja houkuttelee. Nyt kannattaa myös rakentaa, koska se on edullisempaa ja kasvavassa kaupungissa tarvitaan uusia päiväkoteja, kouluja, raiteita ja sairaalakin.

Helppoa ja yksinkertaista tämä ei tule olemaan. Laajasti yhdessä keskustelemalla me ymmärrämme paremmin, missä olemme ja löydämme parhaat ratkaisut. Tuolle keskustelulle pitää nyt antaa tilaa ja mahdollisuus. Hullujakin ideoita on voitava esittää.


*

Paradoksi

Viime marras- ja joulukuun sateiset päivät kypsyttivät minut tekemään tälle vuodelle lupauksen, mistä ei voi olla ylpeä. Useamman sykkän iltapäivän jälkeen, kun lähdin pyörällä sateessa polkemaan päiväkotiin lapsia hakemaan, päädyin ajatukseen, että ehkä sittenkin perheellisellä ihmisellä on hyvä olla auto.

Noina iltoina lapset olivat niin väsyneitä, että pojankin oli raskasta pyöräillä kotiin. Itku oli herkässä. Päiväkodilla huomasin, että osa vanhemmista ei saattanut kävellä sateessa edes parkkipaikalta sisälle, vaan jättivät auton aivan portin eteen tukkien kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitin. Auton hankintaa suunnitellessa lupasin lapsille, etten itse sentään tee niin. Edelleenkään sade ei sulata meitä, mutta ehkä jatkossa sateisimpina päivinä pyrin viemään ja hakemaan muksut autolla.

Onhan se aikamoinen paradoksi, että kun todennäköisesti ilmaston lämpenemisen vuoksi talvet täällä ovat yhä kehnompia niin se saa meidät hankkimaan auton. Omien johtopäätösten pitäisi olla juuri nyt päin vastaisia, mutta myönnän jokapäiväisen arjen sujuvuuden menevän tässä elämän tilanteessa edelle. Kuvittelen, että jatkossa voisimme useammin käydä myös kyläilemässä tuttavien luona.

Haaveilen myös kauppareissuista, joilla pystyy ostamaan kerralla monen päivän ruuat. Lasten kasvamisen myötä maitoakin pitäisi voida ostaa useampi tölkki ja paljon muuta lisäksi. Niitä ei pyörällä saa kulkemaan.

Annoimme siis periksi. Joku ennusti, että ensiksi pari viikkoa ihmettelemme auton ihanuutta ja sen jälkeen sitä, kuinka olemme voineet olla kaikki nämä vuodet ilman sitä. Saa nähdä. Bussilipussani on kuitenkin edelleen kautta ja polkupyöräkin huollettu, jotta silläkin voin kulkea.

Kun päätös lopulta oli tehty, ryhdyimme toimiin ja tänään toin tuon auton kotiin. Monta kummallista asiaa on vielä edessä ja paljon rahan menoa tiedossa. Mutta kyllä se sentään on hieno - niin kauniin punainen!

*

Kaupunginhallitukseen

Eilen oli demareiden kokous, missä nimettiin ihmiset erilaisiin luottamustehtäviin. Nyt on siis selvää, että jatkan kaupunginhallituksessa ja sen konsernijaostossa. Näin kunnallisvaaleista alkanut työ ja pienoinen jännityskin on viimein päättynyt.

En päässyt tehtävään ilman äänestystä. Muutoinkin nämä vaalien jälkeiset viikot ja kuukaudet ovat olleet todella kiihkeitä tunteita herättäviä. Työtä eri ihmisten puolesta ja vastaan - varsinkin vastaan - on tehty oikein urakalla. Tämä koskee myös minua ja vaikka se politiikkaan kuuluukin en tietenkään ole voinut olla tuntematta mielipahaa siitä.

Harmillisinta on, että peliä pelasivat myös sellaiset, joiden olisi kuulunut rauhoittaa tilannetta ja tarkastella kokonaisuutta. Tuo peli ja pyrkimys syrjäyttää ihmisiä haittasi myös neuvotteluja luottamushenkilöpaikoista.

Nyt ratkaisut on melkein kokonaan tehty (emme vielä ole päättäneet ylikunnallisista tehtävistä) ja toivoakseni tilanne rauhoittuu. Nyt sekä kuntalaiset että jäsenemme ovat antaneet monille meistä merkittävän tuen ja vastuullisia tehtäviä hoidettavaksemme. Näiden valintojen takana on oltava myös niiden, joiden ehdokkaita ei eilen valittu.

Politiikka on joukkuepeliä. Nyt meillä - minulla ja Sistosen Markulla - on kaupunginhallituksessa kolmanneksen pienempi joukkue kuin viime vuosina, mutta uskon sen pelikykyyn ja osaamiseen. Työtä on aikaisempaa enemmän ja siksi onkin hyvä, että meillä on pitkän kokemuksen omaavat taustavoimat varajäseninä: Fredrik Almqvist ja Sirkka Pikkusaari.

Eräs politiikan veteraani rauhoitteli eilisessä kokouksessa käytyä kiivasta keskustelua kysymällä että emmekö ole jo riittävän syvällä. Hän vetosi meihin jokaiseen, jotta jatkossa pyrkisimme parempaan yhteistyöhön ja puhaltaisimme viimein yhteen hiileen. Sitä minäkin toivon sydämeni pohjasta, sillä mitä vahvempia me yhdessä olemme sitä parempia tuloksia me saavutamme espoolaisten parhaaksi.


*

Näin on hyvä jatkaa

Vuosi sitten tein lupauksen, jota olen koko vuoden yrittänyt toteuttaa. Lupasin harrastaa enemmän urheilua ja enemmän kulttuuria saadakseni enemmän hyvää mieltä elämääni.

Lokakuuhun asti jaksoin myös raportoida kuukausittain miten olen päätöksissäni pysynyt. Sitten iski huima vaaliväsymys, flunssa ja syksyn kamala pimeys. Se ei toki merkitse ettenkö olisi mitään tehnyt, mutta vähemmän ja laimeammalla innolla.

Loppusyksystä tutustuin espoolaisen kulttuurin pilkahduksiin, jotka sijaitsevat paikoissa mistä ei teatteria uskoisi löytävänsä. Leppävaaran raitilta löytyy ravintola Alberga, missä kävin nauttimassa hyvää ruokaa ja hauskan kuvauksen naapurielämästä. Kilon poliisin takaa taas löytyy Unga Teatern, jonka ohjelmistoon on tänä syksynyt kuulunut Joulupukki ja noitarumpu. Tuttu tarina, mutta silti mukavaa katsottavaa lasten kanssa.

Lisäksi kävin Elsan kanssa ihailemassa Olarin pienten voimistelijoiden satunäytelmää ja vietin hauskan iltapäivä Madagascar 2:n eläinten parissa elokuvateatterissa. Jouluna tuli noista eläimistä kertova ykkösosa ja se oli tuntui kyllä hauskemmalta.

Kuntosalilla olen siis käynyt harvemmin kuten myös lenkillä. Luistimet olen laittanut kerran jalkaani. Nyt jouluna saimme Wiin ja tasapainolaudan. Viime päivinä olen siis keilannut ja pelannut golfia ja tennistä; heiluttanut hulahulavannetta, hypännyt mäkeä ja lasketellut. Joogaakin olen kokeillut. Hauskaa on ollut ja paikat on olleet kipeinä siitäkin.

Tänä iltana lupaan itselleni pyrkiväni edelleen parantamaan omaa olotilaani ja mieltäni harrastamalla liikuntaa ja kulttuuria. Suurimman osan vuodesta määrä on nyt ollut kohdallaan, joten lisätä sitä ei tarvi, mutta jotain uuttakin pitää olla. Aloitankin vuoden hankkimalla uuden saliohjelman, jotta saan puhtia harjoitteluun.

Onneksi myös päivät vaalenevat jo ja tukevat päätöstäni. Jos tulisi lunta, olisi ulkoilu mukavampaa, mutta siihenhän me emme voi vaikuttaa. Kannattaa siis keskittyä asioihin, joita voi omilla toimillaan toteuttaa.

Oiken hyvää Uutta Vuotta!

Paperipinot järjestyksessä uudelle valtuustokaudelle

Tänään on viimeinen hetki jättää ilmoitus kuntavaalien rahoituksesta. Sen jälkeen saamme toivottavasti lukea lehdistä mitä valtuustopaikka maksoi ja ennen kaikkea kuka niihin tarvittavan mainonnan maksoi. Vaalirahakohu ja kallistuneet hinnat taisivat hillitä mainontaa. Ainakin vaalit näkyivät varsin myöhään lehtien sivuilla.

Omaan kampanjaani kului oletettua vähemmän rahaa. Kaikkiaan kuluja kertyi n. 2500 euroa. Lehtimainoksiin meni 1800 euroa, lennäkkiin 650 euroa ja ehdokasmaksuun 30 euroa. Aikaa sitä vastoin meni enemmän kuin koskaan. Ja sponsorinani toimivat ainostaan oma kukkaro ja perhe sekä innostus maailman parantamiseen, halu vaikuttaa oman kunnan asioihin.

Olen tämän päivän siivonnut pois hyllyihin ja nurkkiin kertyneitä papereita. Vaikka vaali-ilmoituksen jätinkin jo viime viikolla, olen myös katsellut kampanja-aineistoakin. Enemmän kuitenkin sitä kaikkea, mitä viime vuosina on pinoihin kertynyt.

Niistä pinoista näkyy omat kiinnostuksen aiheet, jotka eivät juuri ole vuosien aikana muuttuneet.

Lapset ja perheiden hyvinvointi sekä opetus ovat kiinnostaneet minua pitkään. Joukkoliikennettä, metroa ja maankäyttöä koskevia raportteja löytyi iso kasa, kuten asumiseen liittyviä selvityksiä. Hyllyiltä löytyi hyvää aineistoa myös osallisuuden ja alueneuvottelutoimikuntien kehittämiseen.

Oman asuinalueen kehityksen seuraaminen on olennainen osa valtuutetun työtä. Vaikka tänään heitinkin aikalailla pois Espoon keskusta koskevia papereita niin kyllä niitä jäikin mm. kaupungintaloa, Lommilaa ja Sunankaarta koskevaa aineistoa.

Yksi aihe on muita uudempi: konserniohjausta, hyvää hallintoa ja omistaohjausta koskevaa aineistoa olen keräillyt vasta viime vuosina. Ne ovat tulleet kaupunginhallituksen konsernijaoston myötä ajankohtaiseksi.

Luontoasioille on ollut aiempaa vähemmän aikaa. Olin aikoinaan luonnonvarainneuvostossa ja siinä tehtävässä piti perehtyä niin metsien suojeluun kuin suurpetoasioihinkin. Viime aikoina asialistalla ovat olleet enemmänkin ilmastonmuutos ja sen hillintää edellyttävät toimet kuntatasolla. Niillä teemoilla alkaa myös uuden valtuuston kausi.

Iso osa vanhoista papereista meni roskiin, mutta paljon jäi myös uuden valtuustokauden tueksi. Alan olla valmis uuden valtuustokauden alkuun levänneenä ja järjestyksessä.

Rauhallista Joulua

Näinhän sen pitäisi mennä, jotta ensi vuonna jaksaisimme yhdessä taas ..

Joulupatja

Joulupatja o mu omakeksimä perinne,
mink mää tahtoissin lanseerat niil ihmisil,ketkä tahto viättä lepojoulu.
Joulupatja tehrä nii,
et jouluaattoaamun sänkyst raahata patja
keskel olohuane lattia peittoines tyynyines päivines.
Ympärs asetella ruakka
(mitä ei ol itte tehty vaa myyjäisist ostettu
taik jonku ahkeran jouluihmisen laittama),
namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.
Siäl peito al sit maatta uuttevuotte saak,
käännetä välil kirja sivui taik kylkke ja
ojenella kätt kohren konvehtei.
Viarai ei saa tul käymä,
eikä itte kuulu käyrä missä.
Ei ol väli onk yksinäine,
pariline taik perheline,
joulupatja on loistava ratkaisu.
Ko siit nousse,
on niin kyllästyny makkamisse ja
niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo, et sitä riittä pitkäl kevässe.


- Heli Laaksonen -

Oikein hyvää ja hauskaa Joulua!

Toivoo,

Jaana L.

Oikea ihminen oikeaan paikkaan?

Vaalien jälkeen on puolueiden välillä käyty pitkään neuvotteluja siitä, miten erilaiset luottamuspaikat jaetaan eli millaisia paikkoja kukin ryhmä täytettäväkseen saa. Lukuisten kokousten jälkeen paikkajakotoimikunta pääsi viime viikolla ensiksi sopimukseen näistä paikoista ja sen jälkeen vielä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta kussakin elimessä.

Meille demareille nämä neuvottelut olivat tietysti vaikea paikka, sillä vaalitappio merkitsi tehtävien ja paikkojen vähenemistä. Silti saamme vastuullisia paikkoja tulevallakin nelivuotiskaudella hoidettavaksemme. Ryhmästämme valitaan sekä valtuuston että kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja. Tosin perussuomalaiset ottavat valtuuston pestin hoidettavakseen kahden vuoden jälkeen. Vaalin tulos näkyy siis paikkajaossa.

Demarien vastuulle tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan ja kulttuurilautakunnan vetäminen. Varapuheenjohtajina taas toimimme opetus-, tarkastus- ja ympäristölautakunnissa. Jatkossa sosiaali- ja terveyslautakunnan alla toimii vain kolme jaostoa ja yhtä niistä - yksilöasiainjaostoa - vetää demari.

Keitä näissä tehtävissä tulee toimimaan, selviää vasta joulun jälkeen. Monenlaisia keskusteluja asian tiimoilta tietysti käydään yhdistyksissä ja jopa näemmä lehtien palstoilla, mikä ei todellakaan ole paras foorumi sovitella yhteen ristiriitoja. Lehdissä olleita väärinymmärryksiäkin on kovin vaikea oikaista jälkeen päin. No, jokainen pelaa tavallaan.

On kuitenkin hyvä, että perinteistä poiketen yhdessä päätimme ratkaista luottamushenkilövalinnat vasta tammikuussa, sillä se antaa meille enemmän aikaa pohtia tilannetta ja sovitella toiveita.

On tärkeää, että kaikille löytyisi hyvä ja riittävän haasteellinen tehtä; sopivasti tuttu ja sopivasti uutta opittavaa. Yhdeksän hengen ryhmässä ei ole varaa hukata kenenkään osaamista! Uudemmille ja tuoreemmille toimijoille on annettava vaativia tehtäviä, jotta he voivat kehittyä ja ottaa yhä enemmän vastuuta, sillä tulevaisuudestamme on huolehdittava.

Vanha valtuusto

Maanantaina on nykyisen valtuuston viimeinen kokous. Neljän vuoden työ on ohi ja mieleen nousee kysymys, mitä saimme aikaiseksi. Ja hyvin nopeasti nousee vastauksia, joiden perusteella itse pidän tätä kautta merkittävänä. Teimme isoja päätöksiä - viimeinkin.

Pääkaupunkiseudun kuntien välinen yhteistyö sai aivan uuden muodon ja yhteistyö on syventynyt aivan konkreettisella tasolla. Tästä on osoituksena nyt käsiteltävä vesilaitosten yhdistäminen ja uuden joukkoliikenne-YTV:n syntyminen. Jälkimmäiseen ovat tervetulleita muutkin Helsingin seudun kunnat, jotta saisimme yhä laajemmalle alueelle toimivan ja kilpailukykyisen joukkoliikennejärjestelmän.

30 vuoden valmistelun jälkeen valtuusto hyväksyi Etelä-Espoon yleiskaavan. Se antaa hyvän perustan tiivistää ja kehittää eteläistä Espoota ja antaa lupauksen asukkaille alueista, jotka säilytämme viher- ja virkistysalueina tulevienkin espoolaisten iloksi. Yleiskaava myös nopeuttaa asunto- ja työpaikkakaavoitusta.

Vuosikymmenten vääntö metrostakin sai hyvän päätöksen tällä kaudella. Päätös rakentaa metro Espooseen osoitti, että valtuuston enemmistöllä oli kykyä tarkastella seudun joukkoliikennejärjestelmää kokonaisuutena, eikä tuijotettu ahtaasti vain omia nurkkia.

Espoo on kasvanut huimasti näidenkin vuosien aikana ja palvelujärjestelmä on ollut koetuksella. Päiväkoteja ja kouluja on rakennettu urakalla, eikä kuitenkaan riittävästi. Palveluiden kehittämisessä on otettu myös pieniä, mutta samalla merkittäviä askeleita: lapsiperheiden kotipalvelu aloitettiin uudelleen ja sosiaalinen luototus käynnistyi. Jälkimmäinen tukee erinomaisella tavalla taloudellisessa niukkuudessa elävien mahdollisuuksia omatoimisuuteen ja ehkäisee pitkäaikaista toimeentuloasiakkuutta.

Kun olen uudenkin valtuuston jäsen tekee mieli kurkkia myös tulevaan: mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Varmaa on se, että tuleva kausi ei ole ennakoitavissa ja yllätyksiä tulee. Taloudellinen tilanne luo omat varjonsa ja huolen siitä, kuinka selviämme. Vastuullisuutta ja harkintaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Huomenna kaupunginhallituksessa on tulevaisuuden kannalta kaksi merkittävää asiakirjaa: Espoon ympäristöpolitiikka ja ilmastostrategia. Ilmastonmuutoksen haaste on uusien valtuutettujen otettava aikaisempaa vakavammin. Se pitää muuttaa käytännön teoiksi kaavoituksessa, rakentamisessa, hankinnoissa ja kasvatuksessa.

Espoon keskuksen kannalta keskeistä ratkaista kaupungintalon tulevaisuus, jotta alueen uudistaminen voisi jatkua. Valitettavasti Lommilan jättimarkethanke ei paranna kehittämismahdollisuuksia, vaan uhkaa keskuksen elävyyttä. Lommilasta voisi kehittyä keskuksen palveluita tukeva kaupan alue, jos sinne ei sallittaisi vähittäiskaupan suuryksiköitä. Molemmilla pitäisi olla oma roolinsa ja päivittäistavarakauppa tulisi keskittää liikenteellisesti toimivammalle alueelle eli Espoon keskukseen.

Myös Puolarmetsän sairaalasta pääsemme tekemään viimein päätöksiä. Sairaaloita rakennetaan niin vähän ja harvoin Suomeen, joten on todella mielenkiintoista päästä päättämään hankkeesta, jonka arkkitehtikilpailun tulokset julkistettiin juuri.

Onko Espoo olemassa neljän vuoden päästä? Ja mitä yllättävää nämä vuodet tuovat tullessaan, selviää aikanaan. Asioista ja isoista haasteista ei tule olemaan puutetta tulevallakaan kaudella.

Superviikot ja kiire konsulttina

Myönnän, että itsellänikin on sitä vikaa, ettei valmista asoista tulisi ilman viime tinkaa. Sama vaiva on myös politiikassa. Nyt on menossa tämän valtuustokauden viimeiset hetket ja asioita on niin, että tässä kuussa valtuusto kokoontuu kolme kertaa.

Perjantaina päätetään ensi vuoden talousarviosta. Tällä kertaa se on nimenomaan arvio tulevasta vuodesta, koska taloudellinen tilanne aiheuttaa aikamoista epävarmuutta. Esitys on tässä tilanteessa on siedettävä, vaikka esille nostamani perhepalveluiden parannusehdotukset eivät kunnolla edenneetkään: lapsiperheiden kotipalvelua vahvistetaan sisäisin siirroin, ei muutoin ja lastenneuvolan tilannetta aiotaan seurata, josko muutostarpeita ilmenee ja niitähän varmasti tulee uuden asetuksen myötä.

Uusi kaupunginhallitus tulee valmistelemaan huhtikuuhun mennessä tasapainotusohjelman, kun talouden muutoksien vakavuus on selvinnyt. Siksi on epävarmaa, kuinka huomenna hyväksyttävä arvio tulee toteutumaan. Täyskäännöstä ei kuitenkaan ole syytä keväälläkään tehdä, koska investoinneilla ja korjausrakentamisella on mahdollista pitää työllisyyttä yllä ja vuokra-asuntotuotantoa on lisättävä jo senkin vuoksi, että taantuman (laman?) myötä vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa.

Viime laman aikaan säästettiin kipeästi lasten palveluista. Seurauksia olemme saaneet korjata mm. lastensuojelussa vuosia ja se on todella tullut kalliiksi. Silloin esim. lapsiperheiden kotipalvelu ajettiin alas ja pienten lasten vanhemmat jätettiin liian yksin. Siksi nyt pitää huolehtia peruspalveluista: neuvolasta, päivähoidosta ja perusopetuksesta. Nämä palvelut kokoavat kaikki lapset siipiensä suojaan. Laadukas kasvatus ja opetus, turvallinen hoito- ja koulupäivä ja ravitseva ruoka ovat yhä tärkeämpiä, kun epävarmuus ja ahdistus lasten arjessa lisääntyy.

***

Ensi maanantaina valtuusto kokoontuu päättämään kaupungin organisaatiomuutoksista ja siitä, millaisia luottamushenkilöelimiä Espoossa on ja mitä tehtäviä niille kuuluu. Tämä valmistelu jäi taas kerran kelvottoman myöhäiseksi ja nyt tulemme tekemään ratkaisuja, joita harva kokonaisuudessaan ymmärtää. Kiireestä on tullut jo liiankin tuttu konsultti, enkä ole vieläkään vakuuttunut parantaako se päätöksiä.

Lautakunnista, johtokunnista ja jaoistoista on kuitenkin päätettävä, jotta paikkajakotoimikunnassa voimme sopia mitkä tehtävät kuuluvat millekin ryhmälle. Meillä demareilla on tarkoitus nimetä omat ehdokkaat jo viikon päästä, mikä luo aikamoista painetta päätöksille ja neuvotteluille. Valmista on saatava.

Itse olen harmissani, että alueneuvottelukuntien tulevaisuuteen ei tässä kiireessä ehditty paneutua. Näin on kuulemma käynyt myös neljä ja kahdeksan vuotta sitten, mikä kertonee virkamiesten arvostuksista. Itse olen esittänyt, että lähidemokratian kehittämiseen ja vahvistamseen paneuduttaisiin erikseen ja siksi vanhan malliset alueneuvottelukunnat nimettäisiin kahdeksi vuodeksi. Kehitystyö pitäisi tehdä irrallaan muun organisaation ja johtosääntöjen korjaustyöstä.

***

Seuraavana maanantaina listalla on vielä pääkaupunkiseudun yhteistyön konkreettisia hedelmiä eli vesilaitosten yhdistäminen ja Helsingin seudun joukkoliikenneorganisaation hyväksyminen. Varsinkaan vesilaitosasia ei ole ihan yksinkertainen, mutta osa vapaaehtoista yhteistyötä, jota olen kannattanut. Lisäharmia asian käsittelyyn aiheuttaa se, että jälleen kerran kaupunki on hoitanut huonosti työntekijöiden kanssa käytävät yt-neuvottelut.

Miten näin isossa kunnassa voi olla niin kovin vaikeaa huolehtia henkilöstön tiedottamisesta ja rakentavista neuvotteluista? Tahdosta ja osaamisestahan se on kiinni. Uskon, että muutoksia tulee jatkossakin ja siksi olisi perusteltua kuvata esimerkillisen Espoon yt-malli, jota kaikissa tilanteissa jatkossa noudatetaan. Päättäjille tästä kerrottaisiin jokaisen päätösasian yhteydessä kysymättä ja tarpeelliset pöytäkirjat olisivat automaattisesti oheismateriaalina. Kun asiat hoitaa kerralla kunnolla, on siitä helppo kertoa myös osallisille, päättäjille ja tiedostuvälineillekin.

Eikä tässä ollut ihan kaikki asiat, joihin pitää vielä paneutua ennen kuin pääsemme kaivatun joululoman viettoon. Varsinaisia superrutistuksestahan tässä on taas kerran kyse.

Runojen viehätys

"...
LASTEN AIKA on erilaista kuin aikuisten. Lapsilla on aikaa kaikkeen,

mitä he tahtovat. Miksei aikuisilla ole?

Lasten aikaa ei voi tuhlata. Sitä voi vain kuluttaa. Kaikkeen

hauskaan.

Se mikä on ensin ihan kamalaa, voi äkkiä muuttua

hauskaksi. Ja päinvastoin.

Lapsilla on kiire vain synttäreille, huvipuistoon,

eläintarhaan ja jouluun.

Aikuisilla on kiire joka paikkaan. Miksi?

Ei kai aikuinen vanhene

nopeammin kuin lapsi?"

- Tittamari Marttinen -


Olin eilen kuvattavana Espoon kirjaston avajaisia varten tehtävää kirjavinkkiohjelmaan. Kirjaston väki kuvaa meitä alueen valtuutettuja ja lapsia, kun kerromme mielikirjoistamme. Se tulee pyörimään avajaispäivänä kirjastossa.

Itse mietin hetken aikaa, mistä kirjasta kertoisin ja sitten se kirkastui: Tittamari Marttisen Äidin karkkipäivä kuvaa erinomaisella tavalla, millaista on tulla äidiksi ja millaista lasten kanssa eläminen on. Yllä ote runosta Siniset lapset, joka on liiankin ajankohtainen perheessämme.

Runojen viehätys on minulle kovin yksinkertainen. On upeaa, että joku on pystynyt kiteyttämään tilanteita, tunteita tai tunnelmia, joita me jokainen elämme tai luonnossa näemme. Siksi niiden äärelle on hyvä pysähtyä. On myös runoja, jotka kelpaisivat ohjeeksi elämän matkalle. Yksi sellainen on Helena Anhavan Naapurin tytöltäkö mallin kysyt, missä sanotaan mm. näin:

"Paljon et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi. "

Hieman pidempään ajatuksiani saa kuulla ensi huhtikuun ensimmäinen päivä, kun uusi kirjastomme avautuu. Mukava idea, siksi halusin kertoa siitä jo nyt.

Uusi aika

Tänään avattiin Espoon keskuksen uusi kauppakeskus Entresse. Oli todella suuri ilo nähdä niin paljon ihmisiä keskuksessa. Entressen myötä alueen kaupalliset palvelut paranevat kertaheitolla uskomattoman paljon: vaatteita voi löytää muualtakin kuin Tarjoustalosta, kotiinkin voi hakea tarpeellisia tavaroita useammasta kaupasta, eikä lahjoja tai tuliaisia tarvitse lähteä etsimään Selloon. Puhumattakaan siitä, että viimein alueellamme on kirjakauppa!

Espoon keskuksen uusi aika alkoi siis tänään. Entresse liikkeineen on alku, joka saa jatkoa keväällä kun kirjasto siirtyy samaan rakennukseen. Veturina se myös toivottavasti vetää Espoontorin laajennuksen käyntiin ja luo mahdollisuuksia muille alueen kehittämishankkeille.

Vaalien jälkeen blogini on ollut aiempaa hiljaisempi. Olen ollut kovin väsynyt. Nyt alkaa hiljalleen tuntua siltä, että toipuminen tuosta kamppailusta on alkanut. Muutoksen tuulet puhalsivat Espoossa ja minullekin se merkitsee uutta aikaa luottamustehtävissä. Missä, sitä en vielä tiedä, mutta hiljalleen olen alkanut jo odottaa sitä. Muutoshan on aina mahdollisuus uuden oppimiseen.

Mieli on ehkä hitusen virkeämpi siksikin, että lunta on maassa. Koko maailma näyttää aivan uudelta. Toivon todella, että saisimme kunnon talven niin paljon olemme saaneet kärsiä märästä ja pimeästä. Jospa sittenkin vielä kunnolliset talvet täälläkin ovat mahdollisia?

Näillä ajatuksilla yritän voimistua ja ehkä se näkyy myös blogissani.

Askel eteen vai taakse?

Oletko pettynyt? Sinä hävisit! Se kaupunginhallituksen päätös oli typerä esitys. Ja muuta tällaista sain eilen kuulla, kun valtuusto oli lopulta äänestänyt Espoon kaupungintalon suunnittelun jatkosta.

Itse asiassa edustamani kanta sai jatkoaikaa, mutta sen ohessa päätettiin järjestää myös toinen kilpailu, jossa etsitään hyvää peruskorjausratkaisua. Mitä siitä, jos kerran kaupungilla on varaa järjestää pari n. 130 000 euroa maksavaa kilpailua yhden sijasta, kun kuitenkin Espoon virastokeskuksen suunnittelu etenee. Se on tärkeintä ja me voimme edelleen päättää myöhemmin purkaa kaupungintalon.

Itse olin vakuuttunut ja olen edelleen, ettei rakenteiden säilyttäminen ole järkevää, koska se rajoittaa suunnittelun mahdollisuuksia ja tulee vähintään yhtä kalliiksi kuin kokonaan uuden rakentaminen. Itse olisin toivonut, että säilyttämisen sijasta olisimme ohjeistaneet tulevaa suunnittelua ja asettaneet sille riittävät tavoitteet.

Omasta mielestäni keskeistä on:
- kaupunkikuvan kannalta muuttaa virastokeskuksen mittakaavaa inhimillisemmäksi ja lisätä viihtyisyyttä. Jalankulku on saatava maantasolle ja puistoyhteys on avattava kirkon suuntaan.
- rakennetaan kaupunkilaisten talo, joka on kutsuva, avoin, esteetön ja toiminnallisesti hyvä. "Espoolaisten talo", jonka kaikki tuntisivat omakseen, joka ei ole monumentti, mutta riittävän edustava.
- mahdollisimman matala energian kulutus. Espoo voisi näin osoittaa ottavansa vakavasti ilmaston muutoksen hillinnän. Tämä oli muuten ainoa asia, josta eilen taisimme olla yksimielisiä ja siinä mielessä sain siis tärkeän ehdotuksen läpi!

Suunnitelun pohjaksi tarvitaan kunnollinen tarveselvitys, jonka tekemisestä kaupunginhallitus päätti. Se on ehdoton edellytys sille, että tuleva ratkaisu on laadukas, mutta samalla myös realistinen ja taloudellisesti toteutettavissa.

Muutama sana politiikasta. Valtuustossa voittanut päätös (kaksi suunnittelukilpailua) oli demareiden ehdotus ja toisaalta myös kaupunginhallituksen esitys (yksi kilpailu uudisrakennuksesta) oli meidän siellä olevien demareiden esitys. On todellakin mahdollista, että itse pyrin valtuustossa puolustamaan meidän demareiden esitystä muiden demareiden tekemää esitystä vastaan. Tämä kertonee jotain meistä?

Sain kaikella toveruudella vapaat kädet ryhmältä toimia näin. Onni onnettomuudessa tässä oli se, että nämä kaksi vastakkain ollutta esitystä olivat kuitenkin parhaat ja siinä mielessä voin rauhallisin mielin odotella seuraavaa erää, jolloin toivottavasti teemme jo lopullisia ratkaisuja.

Virastokeskus kaipaa radikaalia uudistamista. Nykyisellään se on ankea ja turvaton. Asukkaiden parissa se aiheuttaa lähinnä häpeää ja kauhistelua, eikä siitä - eikä edes kaupungintalosta - ole todellakaan espoolaisen identiteetin rakennuspuiksi, vaikka niin joku valtuustossa taisi väittää.

Amatöörien puuhastelua

Sain valtakirjan kuntalaisilta. Paransin jopa äänimäärääni, vaikka demarit yleensä ja varsinkin Espoossa saivat takkiinsa niin, että vieläkin tekee pahaa. Tässä tilanteessa oma kannatus tuntuu vieläkin arvokkaammalta ja on suuri tunnustus tehdystä työstä.

Vaalien jälkeen on käyty kiivaita keskusteluja ja etsitty syyllisiä. On arvioitu, että syy tappioon on aiemmin tehty hallituspolitiikka tai unelmahöttö, millaiseksi valtakunnallinen kampanja on jälkikäteen tuomittu. Totta kai varjot meitä seuraavat ja voi olla, ettei kampanja ollut riittävän uskottava ja puoluejohto vielä liian tuntematon. Myös Liisa Jaakonsaaren arvio kokeneempien naisten julmuudesta Juttaa kohtaan osui oikeaan. Syitä on monia, mutta iso osa niistä on ihan kotikutoisia.

Oma käsitykseni on, että ihmiset seuraavat yllättävän ohuesti paikallista päätöksentekoa ja siksikin omalla henkilökohtaisella ja paikallisella kampanjoinnilla ja ehdokasasettelulla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Tärkeää on myös huomata, että sisäinen riitely ja epäjärjestys vaikuttaa lopputulokseen. Puolueet eivät menesty siellä, missä riidellään sisäisesti paljon ja siinä me espoolaiset demarit olemme ammattilaisia, kun taas kampanjointimme oli enemmänkin amatöörien puuhastelua.

On siis käsittämätöntä, ettemme osaa kertoa yhtenäistä viestiä siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi ja miksi olemme mitäkin päättäneet. Vaikeita ratkaisuja on tehty, mutta niiden takana pitäisi uskaltaa seistä. Voi myös olla niin, että meidän pitäisi vielä syvemmin keskustella asioista, jotta kaikki ymmärtäisivät, ettei esim. liikelaitoksen perustaminen ole ulkoistamista tai miten Espoon Sähkö tosi asiassa myytiin. Poliittinen linjamme ei kuitenkaan ratkaissut vaaleja, vaan se että meillä ei ollut yhtenäistä selvää viestiä.
- Jos emme luota omaan tekemiseemme, kuinka joku haluaisi sitä tukea ja äänestää?

Oma havaintoni on, että vihreät kampanjoivat aktiivisemmin kuin koskaan. He panostivat aivan erilailla kuin aiemmin vaaleihin. Heillä on myös vahvaa nettiosaamista, jossa me jäämme todella paljon jälkeen. Se on harmillista, kun juuri siellä (täällä) mahdollisuudet tuoda omia ajatuksiaan esille ilmaiseksi ovat valtavat. Jokaisella ehdokkaalla pitäisi olla muutamia ajatuksia, joita toisivat blogissaan tai erilaisissa keskustelupalstoilla esille.

Kuntavaaleissa on satoja ehdokkaita. Oman ehdokkaan löytäminen on vaikeaa, kun jokaisella puolueella on käsittämättömät listat. Moni äänestäjä hakee enemminkin oman alueen asioiden ajajaa kuin tietyn puolueen jäsentä. Mainonta ja viestintä on juuri se keino kertoa, että on olemassa. Sellaista ei äänestetä, jonka ehdokkuudesta ei tiedetä.

Kaiken kaikkiaan meidän järjestöosaamista pitää vahvistaa. Tästä näkökulmasta on hyvinkin erikoista, että entinen puoluesihteeri ensimmäisen kerran otti esille, että pääkaupunkiseudun puoluejärjestöt pitäisi yhdistää ja toimintaa hoitaa puoluetoimistolta. Miksi vaalien jälkeen? Tämän suuntaisia aloitteita oli puoluekokouksessakin, jonne kyseisen henkilön johdolla valmisteltiin linjaukset järjestötoiminnan kehittämisestä. Asia on tärkeä, sillä SDP:n kannatus pääkaupunkiseudulla osoittaa suuntaa koko maahan.

Toiminnan pitää olla sellaista, että siinä halutaan olla mukana ja halutaan tukea. Sitä olen pitkään kysynyt erilaisissa tilaisuuksissa: olemmeko kutsuvia? Eivät ihmiset halua tulla kärsimään kanssamme, vaan rakentamaan parempaa maailmaa ja kaupunkia.

Välillä pitäisi olla hauskaakin, jotta työtä jaksaisi tehdä. Se meillä on ollut valitettavan kauan kadoksissa. Liian kauan. Tekemisen ilo näkyy kauas, mutta sen puute vieläkin kauemmas.