Paljon on töitä jäljellä

Päivän Hesarissa on näyttävä juttu kaupunginjohtajamme ajatuksista ja tavoitteista, mitä pitäisi Espoossa saada vielä aikaiseksi ennen kuin hän jää eläkkeelle. Onneksi sentään hän vain johtaa näiden asioiden valmistelua ja me päättäjät yhdessä tai enemmistön voimin sitten teemme päätöksiä.

Muutamaan asiaan on syytä puuttua tuossa kirjoituksessa:

1. Kaupungintalon tulevaisuus
Olen pitkään kannattanut kyseisen talon purkamista, koska käsitykseni mukaan se oli sekä taloudellisesti ja kaupunkirakenteen kannalta järkevämpää. Olen kuitenkin koko ajan korostanut, että kaupungintalon paikka on Espoon keskuksessa. Talo voisi olla pienempi ja toimivampi. Pröystäilevästä rakennuksesta en ole haaveillut, mutta hyvin suunnitellusta ja sitä kautta edustavasta kylläkin. Tavoitteeni on lisätä alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Samalla tavoin kuin palveluiden kokoaminen yhteen tuo etuja ja parantaa yhteistyötä niin on myös hallinnon laita, siksi kaupungintalo on järkevää olla. Se on työpaikka ja asiointipiste siinä missä moni muukin toimipiste.

Nyt meille kuitenkin esitetään, ettei taloa tarvittaisi lainkaan. Kaupunginjohtajan näkemyksen mukaan on ihan sama, missä kopissa virkamiehet istuvat. En yhdy tähän virkamiesten halveksuntaan, sillä hyvä hallintohan juuri luo edellytykset palveluille ja päätöksenteolle. On espoolaistenkin etu, että koko ketju toimii.
- Toimivan ja hyvän hallinnon arvon huomaa vasta kun se puuttuu.

Näyttää siis siltä, että joudun kääntämään takkini tässä asiassa ja sitä pohdin parhaillaan. Jos peruskorjaus takaa toimivamman ratkaisun niin kai sitten sitä on syytä kannattaa?

2. Maahanmuuttajat ja koulut
Valtuustoryhmien tekemä sopimus siitä, että koulupolkuja tulisi suunnitella siten, ettei yhteenkään kouluun tulisi enempää kuin 15 % maahanmuuttajia on saanut syystäkin paljon huomiota. Kirjaus oli selvästi hätiköity, mutta sen ansio on huomion kiinnittäminen maahanmuuttajien keskittymiseen. Tutkimustenhan mukaan juuri kukaan ei kannata sitä, että vieraskielinen väestö keskittyy, mutta silti niin tapahtuu. Miksi?

On myös niin, että alueiden sisällä maahanmuuttajalapset ovat keskittyneet tiettyihin kouluihin. Kylillä jopa puhutaan, että osa näistä lapsista kuljetetaan autoilla näihin kouluihin. Onko kyse siis vain huonosti onnistuneesta asuntopolitiikasta vai myös opetusviraston tukemasta keskittymisestä, en tiedä.

Samaan aikaan on kouluja, joissa on vain kantaväestöön kuuluvia lapsia. He jäävät siis kokonaan ulkopuolelle nykyaikaisen monikuttuurisen maailman, enkä pidä sitäkään toivottavana.

Kaupunginjohtaja väittää, ettei hän ole havainnut Espoossa ilmiötä, että kantaväestöön kuuluvat vanhemmat hyljeksisivät kouluja, joissa on paljon maahanmuuttajia. Kokkonen näyttää olevan liian kaukana asukkaiden arjesta, sillä tätähän on tapahtunut jo pidemmän aikaa! Ainakin keskustelun tasolla, mutta onhan se johtanut ihan päätöksiinkin esim. parakeista ja tiettyjen ryhmien sijoittelussa.

Tuon 15 % kirjauksen paheksumisen sijaan, pitäisi miettiä keinoja miten asiaan voitaisiin vaikuttaa. Lopetetaan hymistely, ryhdytään ideoimaan parempaa kouluverkkoa! Ja ennen kaikkea huolehditaan tasa-arvoisesta koulusta, sillä se on tämän maan valtti.

3. Hyvän elämän eväät
Kokkonen kertoo, että tekeillä on tieteellinen tutkimus hyvän elämän perusteista alueellamme. Hyvä niin, sillä sehän kaiken toiminnan taustalla on. Ja toki kaupungillakin onnen syntymisessä oma roolinsa on.

Kukapa sen osaisi sanoa, mistä onni syntyy. Itse uskon vahvasti siihen, että yksi luotettava aikuinen niin toisen aikuisen tai lapsen rinnalla on tärkein asia, josta rakentaa onnen eväitä. Joskus tuo toinen ihminen voi olla kunnan palkkalistoillakin: se voi olla opettaja tai nuoriso-ohjaaja, jonka tuki kantaa lasta läpi vaikeiden vuosien. Olisipa vain nämä työntekijät pysyviä!

Kaupunkisuunnittelullakin on tärkeä rooli ihmisten elämässä: se luo edellytykset toimivalle arjelle tai lisää ihmisten kiirettä yhä enemmän. Se myös voi edistää ihmisten kohtaamisia tai eristää heitä toisistaan.

Toimivat palvelutkin ovat tärkeitä, sillä apua tarvitsevien on saatava tukea ajoissa, ettei asiat ehdi paisua todella vakaviksi. Hyvää elämää on turvallista rakentaa, kun voi luottaa saavansa tukea, jos vaikeuksia tulee. Ja jokainenhan meistä on toisinaan avun tarpeessa.

Uskon, että turvallisuuden tunne on osa onnea. Se rohkaisee myös kokeilemaan ja kehittymään, menemään eteenpäin, mitä sekä kaupunkimme että yhteiskuntamme tarvitsee.

Minulle se tarkoittaa sitä, että huolehdimme myös heikoimmista, ettei ketään heitetä yli laidan. Ja että eniten tukea tarvitsevat sitä myös eniten saavat.


*

Kiirettä tiedossa?

Tammikuussa oli pari kaupunginhallituksen kokousta ja yksi valtuusto. Jälkimmäisen isoin asia oli liikuntapoliittinen ohjelma. Kaupunginhallituksessa taas kiperin kysymys oli henkilöstöetujen (työnarviointivapaa) romuttaminen neuvottelematta henkilöstön kanssa, josta ei todellakaan voi antaa hyviä tyylipisteitä. Tämä asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi, sillä pitkään Espoossa työskennelleitä on syytä huomioida tavalla tai toisella. Lisäksi olemme käyneet pelisääntökeskustelua.
- Näin siis, kun isot ja merkittävät asiat antavat odottaa itseään.

Pelkään taas kerran, että lopulta eri tahoilla valmistelussa olevat asiat kerätään samoille listoille samoihin kokouksiin ja sitten kerrotaan, ettei yksikään saata odottaa. Tämän olenkin nostanut esille: valmistelun pitää olla perusteellista, mutta päätöksenteollekin pitää antaa riittävästi aikaa. Ja meillä on oikeus ottaa siíhen aikaa, jotta voimme perehtyä asioihin riittävästi.

Kevään yksi isoimmista kysymyksistä on tuleva palveluverkko ja siitä tehtävät ratkaisut. Siihen on onneksi myös varattu hyvinkin aikaa: kaupunginhallituksella on kevään aikana kaksi iltakoulua asian tiimoilta ennen kuin päätöksiä tehdään. On myös hyvä, että asia avataan viimein myös kuntalaisten keskusteltavaksi ainakin netissä (Avoin Espoo ja Facebook).

- Näin soisi muitakin merkittäviä asioita valmisteltavan: avoimesti vuorovaikutuksessa sekä päättäjien että kuntalaisten kanssa! Vaientamisen kulttuuri ei sovi nykyaikaan, eikä ainakaan edelläkävijäksi itseään kutsuvaan kunnan toimintaperiaatteisiin. Tässä ylimmällä johdolla on suuri merkitys, sillä hehän luovat sen kulttuurin ja ilmapiirin, millä koko kaupunki toimii.

Kaupunginjohtaja yllätti maanantaina meistä monet ilmoittamalla jättävänsä tehtävänsä vuoden lopulla. Myönnän itsekin epäilleeni, että hän jatkaisi vielä muutaman vuoden. Ilmoitus taisi tulla liiankin sopivasti niille, jotka ovat epäilleet pormestarimallin mielekkyyttä. Nyt mallin selvittämiselle ja pohtimiselle tulee kiire, sillä uuden johtajan hakuprosessi pitää käynnistää keväällä. Ja sitä ennen pitää syntyä yhteisymmärrys siitä, millaista johtajaa ollaan hakemassa.

Olemme kuitenkin päättäneet selvittää pormestarimallia ja minusta selvitys on tehtävä. On myös syytä miettiä kuka sen tekee ja millä ajatuksilla se laaditaan. Asia pitäisi pystyä puimaan niin perusteellisesti, että uuden kaupunginjohtajan - jos siihen päädytään - ei tarvitsisi kuulla jatkuvaa spekulaatiota virkansa muuttamisesta pormestariksi piakkoin. Espoo tarvitsee ja ansaitsee hyvän johtajan, jolla on työrauha johtaa kaupunkia yhdessä luottamushenkilöiden kanssa yli edessä olevien haasteiden. Ja ehkä vähän pidemmällekin.



Aikaisempia ajatuksiani pormestarimallista:
http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2009/10/pormestarit-espooseen.html
*

Elämän suola

Vietin perheeni kanssa kultuurilauantaita. Kävin ensiksi katsomassa Unga teaternissa näytelmän Aladdin ja ihmeellinen lamppu. Näytelmä oli loistava ja hyväntuulinen. Se vei mukanaan sekä lapset että aikuiset. Pidin myös näytelmän tehosteista, jotka loivat oivasti jännittävää tunnelmaa. Näytelmän jälkeen elimme tunteikkaita hetkiä Espoon Bluesin kotiottelussa kauden komeettaa Lukkoa vastaan. Toisen erän aikana näin, kuinka mikä vain olisi vielä mahdollista ja kolmannen erän jälkeen ei ollut jäljellä toivon hiventäkään.
- Tämä kausi on menetetty. Ja matsin jälkeen kaipasin sitä kevyttä ja iloista mieltä, joka teatterissa oli syntynyt.

Erilaisten kulttuurielämysten nostamat tunteet ja ajatukset ovat elämän suola, siksi minulle on tärkeää käydä katsomassa teatteria, elokuvia ja näyttelyitäkin toisinaan, lukea kirjoja ja käydä katsomassa urheilua, joka sekin on usein upeaa draamaa. Itse asiassa viime syksynä harrastin kulttuuria enemmän kuin aikoihin ja koin monta miellyttävää hetkeä ja jotta en niitä unohtaisi ihan heti, päätin koota noita nuo kokemukset tähän yhteen:

Lastenkulttuurista tullut tärkeä osa elämäämme. Monesti lapsille suunnatuilla esityksillä on aikuisillekin annettavaa ja toisaalta on mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla aikuisena asioihin suhtautuu. Olenko liian vakava? Tällaisia ajatuksia minussa herätti viime syksynä Hevosenkengän näytelmä Lohikäärme ja 7 prinsessaa. Kun itse ihmettelin prinsessojen taustalla olevaa naiskäsitystä, tyttäremme kehui lohikäärmettä.

Perheemme suosikki viime syksyltä oli kuitenkin elokuva Up - kohti korkeuksia. Se osoitti, kuinka vaikeitakin asioita voi käsitellä lapsillekin suunnatuissa teoksissa. Sellaistahan elämä on. Viiru ja Pesonen muisti pätkii taas oli herttainen elokuva, jossa oli hauskoja sattumuksia.

Tuomarilassa vietetään syksyisin elokuvaviikkoa ja tänä vuonna teemana oli naisohjaajat. Kävin katsomassa Rastimon Suolaista ja makeaa, jonka olen aikaisemmin katsonut kotisohvalta. Huomasin jälleen kerran, kuinka paljon vahvemmin elokuva vie mukanaan, kun sen katsoo valkokankaalta. Samoihin aikoihin Tuomarilassa esitettiin elokuva Arvostetulla alueella, jonka herättelemiä ajatuksia kirjoittelin jo syksyllä tänne blogiini.

Espoon teatteri teki minuun jälleen kerran vaikutuksen, kun kävin katsomassa Dostojevskin Idiootin. Venäläisissä klassikoissa kerta kaikkiaan on sitä jotakin, joka vie mukanaan! Olisipa aikaa niin, että voisi uppoutua niiden pariin, mutta kun ei ole niin on tärkeää nähdä niiden pohjalta tehtyjä teoksia. Teatteria ei ole ilman seiniä ja siksi teatteritaloasia on vain saatava ratkaistua järkevällä tavalla, kun sen aika on.

Sen sijaan Wirkkalan näyttelyn avajaiset WeeGeessä eivät saaneet minua vakuuttumaan, että tätä Suomen (vai Pohjoismaiden?) suurinta museota oikeasti pitäisi laajentaa entisestään. Lehdistähän olemme voineet lukea tulevaan design-juhlavuoteen liittyen suunnitelmista perustaa Wirkkala-akatemia, jota kai viimein alkuvuodesta punnitaan myös kaupunginhallituksessa. Olen ajatellut sitä ennen käydä Design-museossa ymmärtääkseni asiaa paremmin.

Ostin viime syksynä myös levyjä enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Lauri Tähkä on saanut minut taas levykauppaan ja ostin heidän uusimman. Pate Mustajärven soololevyn julkaisupäivää oikein odotin. Ja ostinpa myös vuoden myydyimmän levyn eli Anna Puun esikoisen, jonka Melankolian riemuihin hullaannuin.

Poikkeuksellista kyllä ylitin useamman kerran myös kuntarajan ja kävin Helsingin iloissa. Hämmästytin itsenikin, kun kävin Tavastialla Kolmannen naisen keikalla. Ilta oli hyvä: sopiva sekoitus uutta (ostin ennen keikkaa tuonkin levyn) ja vanhaa tuttua. Stand up-komiikkaa kävimme katsomassa Studio Pasilassa ja ilta oli juuri niin hauska kuin olimme odottaneetkin.

Syksyn elämyksistä viimeisin, ei ollut lainkaan vähäisin, sillä kävin katsomassa Ateneumissa Picasson näyttelyn. Se vakuutti minut hänen neroudestaan: äärettömän taitava maalari, vuosikymmenten ajan suunnannäyttäjä ja kuinka laaja-alainen taiteilija, vaikkei kaikki työt yksinään vaikutusta tehneetkään.

Ja mitä tästä uupuu? Esityslistat ja selvitykset veivät voiton kirjoista. Onneksi nyt joulun jälkeen olen taas saanut lukuinnostuksen ylle: Lipposen muistelmat innostivat lukemaan demareiden eduskuntaryhmän historiaa Ulpu Iivarin tulkitsemana. Tervon Koljatin jälkeen ihmettelin, miksi koko kirja oli kirjoitettu. Jopa Reijo Mäen dekkarin Lännen mies merkitys kiinnostavine Turkukuvauksineen nousi mielessäni sen jälkeen. Tervolla ei ollut mitään annettavaa minulle. Valitettavasti.

Ihmeellisiä asioita. Näin pitää jatkaa. Ja näin aion jatkaa.


*

Pelolle ei sijaa

Maailma on kaunis. Näin olen lukuisia kertoja todennut viime päivinä, kun olen häikäistyneenä katsonut ulos tai ollut ulkona. Lumi ja kirkas pakkassää ovat tehneet luonnostamme ihmeellisen.

Tämän kauneuden keskellä tosielämä on synkkä ja murheellinen. Se herättää kysymyksiä ja turvattomuutta. Vuoden viimeisenä päivänä tapahtunut järkyttävä tapahtumaketju ont yhä mielessäni. Omaisten suru on valtava ja omatkin ajatukseni ovat olleet heidän kanssaan, silmäkulmani ovat kostuneet. Arvostan lehdistöä, että uhrit ja heidän omaisensa on annettu olla rauhassa.

Tämä tragedia tuli lähemmäksi kuin yksikään aiempi. Tuttu kauppakeskus, missä itsekin käyn usein ja juuri se kauppa, missä aina tuolloin asioin. Ja kaikki päättyi hyvin lähelle kotiamme. Mieleen palautuivat tietyt muut tapahtumat, joita tässä lähellä on tapahtunut.

Emme asu lintukodissa. Mitä vain, milloin vain ja missä vain voi tapahtua. Silti elämän ja arjen on jatkuttava. Viisautta on huolehtia turvallisuudesta, mutta pelolle ei saa antaa valtaa. Se ei ole hyvä elämänkumppani.

Emme kuitenkaan saa saa alistua. Pitää pohtia, miten asioiden kulkuun voi vaikuttaa. Tämäkin tapaus tulee analysoida ja miettiä, mitä olisi voitu tehdä toisin. Missä meni vikaan, kun niin monta ihmistä menetettiin?

Maahanmuuttajakysymys tämä ei ole. Kyse on rikollisuudesta, sairaudesta ja keinottomuudesta sekä siitä, ettei tällaisiin tapahtumiin kerta kaikkiaan ole osattu varautua. Siksi turvallisuusjärjestelmiä pitää miettiä uudelleen. Vainoamisesta pitää tehdä rikos, laittomiin aseisiin puuttua ja rangaista oikeasti rikoksista. Olisi myös viimein aika rajoittaa laillisten aseiden määrää.

Yhteiskuntamme ei ole valmis, eikä sen palvelujärjestelmä täydellinen. En tiedä, millaisista palveluista tässä olisi ollut apua. Onko kenelläkään siihen vastauksia? Minultakin sitä kysyttiin ja mieleeni nousi vain ajatus siitä, että vastoin tahtoa on kovin vaikea aikuista auttaa. Voi olla, että se hetki oli tässä tapauksessa jo ohitettu tai ehkä sitä ei koskaan ollutkaan. Sunnuntain Hesarissa oli kirjoitus ihmisistä, joiden vaikeuksia ei voi auttaa lääkkeillä, eikä terapialla. Se kuulosti hyvin lohduttomalta.

Itse ajattelen, että monesti alussa on auttamisen paikka ja mahdollisuus. Siksi varhainen tuki on niin kovin tärkeää ja matalat kynnykset ensimmäisen tuen piiriin. Yhä vaikeampiin pulmiin ratkaisu ei voi olla yhä erikoistuneempi palvelujärjestelmä, missä ihminen väsyy etsiessään apua vaan järjestelmän tulisi etsiä ihmiselle hänen tarvitsemansa apu ja tuki. Unohtamatta, että tuo ihminen on oman asiansa paras asiantuntija.

Asennetasollakin olisi muutoksen tarvetta. Ehkä meidän kaikkien pitäisi tunnustaa, ettei kukaan meistä selviä ilman toisten tukea elämässä. Rohkeutta on hakea apua, eikä sinnitellä viimeiseen saakka hammasta purren yksin.

Tapahtumat ovat myös saaneet keskustelupalstat käymään kuumina. Hyvien etnisten suhteiden kehittäminen onkin yhä haastavampaa ja tarpeellisempaa, sillä niin paljon tämäkin on lisännyt epäluuloa, vihaa ja pelkoakin vierasmaalaisia kohtaan.




*

Vuosi 2009

Viime vuosi jatkui siitä, mihin edellinen jäi eli talouden tummien pilvien ympäröimänä. Samaan aikaan uudet poliittiset päättäjät etsivät yhteisiä askeleita eteen päin. Vei oman aikansa ennen kuin yhteinen tahti ja tahto asioiden hoitamiseksi löytyi.

Tästä johtuen keväällä tehtiin äkkipikaisia säästöjä, joiden vaikutuksia ei ymmärretty. Me demarit emme tuossa operaatiossa olleet mukana. Taloudellisen tilanteen vakavuus selkiintyi vuoden kuluessa ja samalla myös yhteinen tahto ratkaisuihin. Näissä merkeissä tehtiin päätöksiä tuottavuusohjelmasta, vaikeista säästöpäätöksistä (esim. Espoo -lisän tiukentaminen) sekä alkavan vuoden talousarviosta. Joulukuussa valtuusto päätti tulevan palveluverkon suunnittelun periaatteista.
- Käyntännön vääntö kirjastoista, terveysasemista, päiväkodeista, kouluista, neuvoloista ja monesta muusta jäi tälle vuodelle. Siihen siis palataan aivan kohta.

Merkittävä päätös tehtiin päivähoidon (varhaiskasvatuksen) liittämisestä sivistystoimeen. En itse kannattanut siirtoa, mutta jäätyäni vähemmistöön yritin vaikuttaa vahvasti muutokseen. Esim. oman jaoston saaminen valmistelmaan ja seuraamaan päivähoitoasioita oli pitkälle minun sinnikkyyden tulosta ja olen iloinen, että sitä kaikissa eri vaiheessa enemmistö kannatti.

Asioistahan ei jaostossa tule olemaan pulaa, kuten lehdistä on voinut lukea: esim. avoimen toiminnan kehittäminen on nyt otettava tarkasteluun. Toiminnan muutosten pohjalle valmisteltavat kriteerit on saatava myös luottamushenkilöiden käsittelyyn. Jos avoimessa päiväkodissa seurataan esim. vain äitien määrää, jäävät lapset vaille huomiota - puhumattakaan isistä tai isovanhemmista tai muista, jotka siellä voivat lasten kanssa olla. Sillä mitä seurataan ja mitä tuloksia saadaan ei ole vähäinen merkitys.
- Toivon jaostolle menestystä työssään.

Joulukuussa siirsimme esiopetuksen varhaiskasvatuksen vastuulle, joten jotain myönteistäkin päivähoidon muutoksella oli. Paine tähän muutokseen virkamiesten näkökulmasta tuli nimenomaan siirron myötä. Itse näin muutoksen tarpeen palveluiden käyttäjän näkökulmasta, kuten niin monta kertaa viime vuonna kirjoitin,

Kulunut vuosi oli vilkas myös seudullisesti. Vuoden aikana otettiin kantaa useampaankin kertaan siihen, mitä seudulla on syytä selvittää, kuka selvittää ja liitytäänkö yhteen vai ei. Nyt saamme odottaa selvitysten satoa: Espoo käynnisti Hautamäen johdolla laajan (14 kuntaa) kilpailukykyselvityksen, Helsinki ja Vantaa selvittävät yhteistä tulevaisuuttaan ja Vantaan aloitteesta selvitetään seutuyhteistyötä. Näkökulma laajenee hiljalleen oikeaan suuntaan.

Samaan aikaan yhteistyö eteni konkreettisesti ja vuoden alussa aloittivat HSY (vesihuolto, jätehuolto ja seututieto) ja HSL (joukkoliikenne). Konsernijaostossa käsittelimme noiden toimijoiden asioita useampaan otteeseen vakavin mielin: ei tule helppoa olemaan, mutta silti ratkaisut olivat perusteltuja. On järkevää, että sekä joukkoliikenteen että vesihuollon reittejä suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä.

Sinänsä joukkoliikenteen tilanne jäi huolestuttamaan. Kun sen asioita käsitellään kuntayhtymässä, saavat nämä asiat liian vähän huomioita (ellei oteta huomioon alituisia metroletkautuksia) talousarvion yhteydessä. Nyt onneksi valtuustoryhmien neuvotteluiden tuloksena vältyttiin pahimmalta alasajolta. Metron rakentaminen alkoi, mutta Helsingissä - meillä Espoossa sen sijaan siitä rakennetaan oikeuteen paperipinoja. Se on kallista hupia se. Toisinaan demokratia maksaa, mutta silti siitä ei voi tinkiä.

Vaalien isoin kysymys oli jätevedenpuhdistamo ja se asia saatiin lopulta ratkaistua. Puhdistamo kaavoitetaan ja rakennetaan Blominmäkeen, vaikkein siitä itse innoissani ollut. Kallis ratkaisu sekin, mutta niin enemmistö tahtoi ja pulinat pois.

Kaupunkisuunnittelun puolella Histan suunnittelu eteni, mutta samassa yhteydessä vaatimus raiteista Lohjan suuntaan voimistui. Ilmastonmuutos on yhä vahvemmin esillä päätöksenteossa ja sitä myöten halu edistää raideliikennettä. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti tehdä Espoolle oman raidevision, joka on tarkoitus yhdistää HLJ:n (Helsingin seudun joukkoliikennejärjestelmän) suunnitteluun. Kunpa valtio pitäisi omasta roolistaan kiinni ja edistäisi seudun raidehankkeita sovitun aikataulun mukaan. Jos valtio (so. Vanhasen hallitus) olisi näin tehnyt, olisi Espoon keskukseen jo rakenteilla kaupunkirata.

Vuoden lopulla kaupunkisuunnittelulautakuntaan tuli käsiteltäväksi Lommilan jättimäinen kauppakeskushanke. Kyse on Sellon kokoisesta (110 000 k-m2) keskuksesta kahden moottoritien risteyksessä, joka olisi höystetty kahdella hypermarketilla (Prisma ja Citymarket). Eikö kuulosta kovin tutulta, vaikka tätä kaupitellaankin meille uudenlaisena konseptina? Itse kannatan yhä Lommilan kehittämistä, mutta ilman hypermarketteja. Tilaa vaativan kaupan, erikoistavarakaupan ja työpaikkojen alueena se oikeasti täydentäisi Espoon keskuksen alueen palveluita.

Entressen liikekeskus aseman kupeessa on nyt ollut toiminnassa vuoden ja Espoontorin peruskojaus on juuri käynnistymässä. Jälkimmäisen laajentamisen mahdollistava asemakaava hyväksyttiin äsken. Valitettavasti näiden keskusten asema ei ole mitenkään vakiintunut, eikä niiden elinvoimaisuutta tulisi millään muotoa uhata rakentamalla lähelle (1,6 km) hypermarketteja. Lommilasta tehdyn kaupallisen selvityksen mukaanhan vähittäiskauppa (ml. hyperit) keräävät asiakkaansa kohtalaisen läheltä eli nimenomaan keskuksen alueelta mentäisiin ruokatarpeet ostamaan Lommilaan.

Kaupungintalosta ei saatu päätettyä mitään koko vuoden aikana, mutta sen kohtaloon käymme käsiksi heti vuoden alussa. Pahinta on, että viimeisimpien suunnitelmien mukaan talo vain purettaisiin, eikä uutta rakennettaisi lainkaan. Samaan aikaan kun palveluita pyritään yhdistämään, jotta tuottavuus paranisi, ajatellaan, että hallintoa (joka sekin on palvelua) voitaisiin hajauttaa ja ripotella sinne tänne. En ymmärrä logiikkaa, mutta aion tähänkin kysymykseen perehtyä tapani mukaan perusteellisesti.

***

Värikäs, tunteita herättävä ja työläskin politiikan vuosi on takana. Olen oikeastaan ylpeä siitä, että nämä asiat koskettavat ja ne ovat minulle oikeasti tärkeitä. Halu vaikuttaa ja muuttaa maailmaa on yhä vahva ja usko sen mahdollisuuteen elää, vaikka näitä politiikan vuosia on jo melkoisesti takana ja toisinaan on tullut turpiinkin. Aina siitä on noustu, eikä turhaan.

Näillä miettein tässä aloittelen alkavaa vuotta. Energistä ja hyvää uutta vuotta!



*

Esiopetuksen paikasta ratkaisu

Olemme käsitelleet esiopetuksen tulevaisuutta useassa eri kaupunginhallituksen kokouksessa ja ilokseni nyt vuoden viimeisessä kokouksessa teimme ratkaisun, jota itse kannatin. Päätimme siirtää esiopetuksen järjestämisvastuun varhaiskasvatuksen tulosyksikölle.

Olen asiasta kirjoittanut monet kerrat reilun vuoden aikana. Kun viime syksynä itse ymmärsin (silloisia ajatuksiani löytyy täältä), kuinka erilaista nykyjärjestelmässä esiopetus voi olla riippuen siitä onko lapsi päivähoidon vai esiopetuksen vastuulla, tein valtuustoaloitteen siitä, että kaikilla eskarilapsilla tulisi olla oikeus pysyviin aikuisiin. Tällä päätöksellä tuo asia ratkeaa juuri oikeaan suuntaan.

Lapsen näkökulmasta esitystä perusteltiin näin: "Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lasten ja perheiden näkökulmasta loogisen jatkumon. Koko esiopetusikäisen lapsen päivä rakennetaan tukemaan samoja tavoitteita. Tämä toteutuu, kun lapsen esiopetuksesta ja päivähoidosta vastaavat koko päivän ajan samat aikuiset. Pysyvä henkilökunta huolehtii lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistämisestä yhdenmukaisesti, tavoitteellisesti ja samoja toimintakäytäntöjä noudattaen. Lapsi kokee päivän turvallisena ja johdonmukaisena kokonaisuutena. Oppiminen nivoutuu päivän kaikkiin tilanteisiin. Vanhemmat voivat tehdä yhteistyötä saman tahon kanssa koskien sekä esiopetusta että päivähoitoa."
- Juuri näistä syistä näin tarpeen muutokseen ja kannatin tehtyä esitystä.

Saimme myös kokousta ennen kuulla, että Espoon päiväkotien esiopetuksessa on toteutettu laadun varmistamista, sillä että jokaisen päiväkodin esiopetussuunnitelma on hyväksytty opetuksen tulosyksikössä. Esiopetus on siis päiväkodeissakin laadukasta ja suunnitelmallista, mutta samalla lapsen päivä on ehyempi ja rakenne mahdollistaa tiiviin vuorovaikutuksen vanhempien kanssa. Kasvatuskumppanuus tukee lapsen kasvua ja kehitystä.

Oli tärkeää, että päätös viimein syntyi. Vääntö asian ympärillä kesti kauan ja on varmasti osaltaan vaikuttanut henkilökunnan jaksamiseen. Siitä olen pahoillani. Asioita pitää pystyä ratkaisemaan ja päätösten tueksi on saatava aina selvitykset, joita on pyydetty viivyttelemättä.

Tämän ratkaisun jälkeen jään hyvillä mielin politiikasta joululomalle. Hieman olen hahmotellut yhteenvetoa kuluneesta politiikan vuodesta ja sen kirjoittelen ehkä vielä vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa hahmotellessani sitä, missä silloin olemme.

Sen voin jo nyt todeta, että eniten mielessäni ovat olleet nämä pienten lasten asiat: päivähoidon tulevaisuus siirron yhteydessä, Espoo-lisän kiristys ja kotona hoidettavien lasten avoimet palvelut, päivähoidon säästöt ja "tehostaminen" ja tämä esiopetus. Ja niiden asioiden eteenhän lupasinkin vuosi sitten vaaleissa tehdä töitä. Paljon muutakin on kuitenkin ollut.



*

Kuinka keskitettyjä palvelut voivat olla?

Tänään valtuustossa hyväksyttiin palveluverkon uudistamista koskevat periaatteet. Niitä on kohtalaisen perusteellisesti valmisteltu muutaman kuukauden aikana ja lopputulos on mielestäni kelvollinen ohjaamaan yksityiskohtaista suunnittelua. Kunhan ne muutoksineen (joiden eteen itse tein aikalailla töitä taustalla) otetaan tosissaan.

Periaatepäätös muuttui päättäjien puinnin jälkeen inhimillisemmäksi:
- Palveluseteliin suhtaudumme myönteisesti, mutta samalla huolehdimme, ettei alueellisia eroja tule ja pienituloisillekin turvataan palvelut.
- Sähköistä asiointia kehitettäessä pidetään mielessä, etteivät kaikki kykene käyttämään tietotekniikkaa ja heilläkin tulee olla oikeus saada palveluita.
- Palveluverkkoa muutettaessa huomioidaan lapset ja nuoret, jotka eivät saata kulkea yhtälailla paikasta toiseen kuin (autoilevat) aikuiset.
- Tehokkuutta etsiessämme huolehdimme myös maahanmuuttajista, jotka tarvitsevat paljon tukea kotouttamiseensa. Maahanmuuttajien toimintakeskukset ovat tehneet arvokasta työtä ja sen toiminnan tulisi jatkua. Yhteispalvelupisteistä ei ole riittävästi apua luku- ja kirjoitustaidottomille vaikeasti traumatisoituneille.
- Kaikista pienistä tiloista ei ole tarkoitus luopua, vaan huomioita kiinnitetään tilojen tarkoituksenmukaisuuteen. Epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan.

Alunperin meille esitettiin, että jatkossa Espoossa olisi vain muutamia lähipalveluita (esim. päivähoito, alakoulut lähiliikuntapaikkoineen ja kotipalvelu) ja kaikki loput palvelut olisivat tavalla tai toisella keskitettyjä. Esityksestäni linjaus muuttui siten, että tulevaisuudessakin palveluverkko jakautuu lähi-, alueellisiin ja keskitettyihin palveluihin.

Samalla todettiin, että kaikkia kaupunkikeskuksia kehitetään tasapuolisesti. Alueelliset palvelut takaavat mahdollisuuden saada palvelut riittävän läheltä, jotta asukkaiden ja perheiden arki olisi toimivaa. Alueelliset palvelut ovat myös merkittävä tekijä asuinalueiden houkuttelevuuden ja identiteetin muodostumisessa.

Samaan aikaan eri toimialoilla on haravoitu palveluiden verkkoja konkreettisesti. Sieltä ja täältä on putkahtanut esille kahden toimipisteen suunnitelmia, mikä ei ole millään tavoin nyt tehdyn päätöksen kanssa linjassa. Keskeisten palveluiden tulee olla alueellisia.
- Esim. sosiaalipalveluissa on jo luovuttu pienistä yksiköistä ja toiminnat keskitetty alueittain. Näin on syntynyt toimiva verkko, joka on riittävän lähellä tukea tarvitsevia kuntalaisia.

Lautakuntien tuleekin huolehtia, että päätökset syntyvät nyt hyväksyttyjä periaatteita noudattaen.

Avoin keskustelu ja vuorovaikutus ovat varmin tae testata ideoita, löytää parhaat ratkaisut ja edistää luovuutta. Salailu, tukahduttaminen, keskustelun kieltäminen taas estävät luovuuden, eikä se ole hyvää johtajuutta. Harmikseni tällaisestä tukahduttamisesta on viitteitä. Toki palveluverkon muuttaminen on haastavaa, mutta kaikilla valmistelijoilla ja päättäjillä on oltava riittävästi rohkeutta laajaan ja avoimeen keskusteluun.
- Itse asiassa se kuuluu näihin tehtäviin!

Varmuuden vuoksi esitin tätä koskevan toivomuksen, jotta se olisi jatkotyön keskeinen periaate. Toivomukseni kuului: "Valtuusto toivoo, että palveluverkkojen uudistamista valmistellaan toimialoilla ja lautakunnissa avoimessa vuorovaikutuksessa sekä henkilöstön että asiakkaiden ja asukkaiden kanssa."

Tämä toivomus hyväksyttiin yksimielisesti.


*

Esitystä parempi talousarvio

"Päätämmekö me asioista nyt oikeasti vai leikisti,
jos budjetti kerran kuitenkin avataan jo ihan pian?"

kyseli kaupunginvaltuutettu Jaana Leppäkorpi.
(Helsingin Sanomat 5.12.2009)

"Kaupungin henkilökunnan sitoutumista työhönsä
ei pidä horjuttaa lomautusuhkauksilla".
Jaana Leppäkorpi (sd.) (Länsiväylä 9.12.2009)

Valtuuston puheejohtaja nuiji nyt perjantaina Espoon talousarvion ja -suunnitelman tulevalle vuodelle. On hienoa, että näistä syntyneen neuvottelutuloksen saattoivat hyväksyä kaikki ryhmät. Myös keskustalaiset, jotka kehyksen yhteydessä vielä väittivät, että me muut olisimme keksineet lisämenoja veronkorotuksen perusteeksi.

Nyt kaikki ymmärtävät, että veronkorotuksen tuomat miljoonat (12,5 milj.) eivät edes riitä. Neuvotteluissa talousarvioon lisättiinkin varoja lähes 5 miljoonaa palveluihin mm. opetukseen ja vanhustenhuoltoon. Veronkorotus olisi voinut olla siis suurempikin.

On hyvä muistaa, että kaupunki ja sen varat ovat kuntalaisten hyvinvointia ja turvallista arkea varten. Vaikka talousarvio nousi noin 17,5 miljoonaa kaupunginjohtajan esitykseen verrattuna, ei se kuitenkaan ole yltäkylläinen. Näistäkin varoista huolimatta ensi vuodesta tulee vaikea - joudumme jakamaan niukkuutta. Toivottavasti kuitenkin selviämme.

Hyväksyttiinkö talousarvio oikeasti vai leikisti? Laajasta yhteisymmärryksestä mielestäni luonnollisesti seuraa se, että pidämme suunnitelmastamme kiinni, sillä se tuo selkeyttä, turvallisuutta ja jatkuvuutta. Myöskään henkilökunnan sitoutumista omaan työhön ja sen kehittämiseen - tuottavuuden nostamiseen - ei tule horjuttaa lomautusuhkailuilla.

Päivähoidon tilanne huolestuttaa minua yhä. Jo tehty ratkaisu Espoo -lisän ehtojen kiristämisestä syntyi nopeasti ja jälkikäteen ajatellen sitä olisi pitänyt valmistella huolellisemmin. Naapurikaupunkimme Vantaa teki samanlaisen ratkaisun, mutta päätti samalla kerhotoiminnan lisäämisestä, tilapäishoidon tarjoamisesta ja hoitotakuusta, mikä tuo jatkuvuutta ja turvallisuutta lasten elämään.
- Tämä osoittaa, että Vantaan valmistelijoilla ja päättäjillä oli parempi ymmärrys perheiden arjesta ja tarpeista.

Nyt meillä Espoossa neuvotteluissa sovittiin kerhopalveluiden tarjonnasta. Myös sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt hoitotakuusta. Kun perheet juuri nyt parhaillaan tekevät hoitoratkaisujaan, tulisi päivähoidon hoitopaikkatakuu laajentaa välittömästi koskemaan myös ostopalvelupäiväkoteihin.

Kun valtuustossa päätettiin lisästä, totesimme valtuustossa yhdessä, että Espoo -lisän tulee säilyä niillä perheillä, joilla on hoitopaikkaan asiantuntijan toteama erityinen tarve. Ohjeet, kuinka tämä toteutuu olisi pitänyt olla mietittynä jo silloin. Tai ainakin niiden pitäisi olla selkeänä tiedossa päivähoitohenkilökunnalla ja muissakin palveluissa viimeistään nyt.

Valitettavasti näin ei ole ja kovasti minua huolestuttaa, miten se vaikuttaa kun nyt nekin perheet, joilla olisi erityisiä syitä päivähoitoon saattavat luopua hoitopaikastaan. Entä jos he eivät selviä ilman hoitopaikkaa tai lapsen kehitys näin vaarantuu?

Ensi vuodesta ei tule helppo, mutta silti meillä on oltava varaa kokonaisvaltaiseen ja huolelliseen suunnitteluun. Sen tämä Espoo -lisätapaus osoittaa. Siitä on otettava opiksi.


*

Espoon keskus ja talousarvio 2010

- Kaupungintalosta ratkaisu, palveluverkko uudistuu

Valtuusto päättää ensi vuoden suunnitelmista ensi perjantaina. Talousarvion yhteydessä päätetään monesta asiasta, jotka näkyvät myös Espoon keskuksessa tulevina vuosina.

Palveluiden järjestämistä ja sijoittumista koskevat periaatteet tulevat ohjaamaan myös alueemme palveluiden sijoittumista. Tästä syystä tulevien rakennushankkeiden tarpeellisuutta arvioidaan seuraavan kerran jo keväällä.

Pitkään jatkunut jahkailu Kaupungintalon tulevaisuudesta loppuu vuoden alussa ja viimein tehdään ratkaisuja siitä rakennetaanko keskukseen uusi kaupungintalo vai peruskorjataanko nykyinen uudenlaiseksi. Tässä yhteydessä päätetään myös siitä, kuinka virastokeskuksen aluetta kokonaisuudessaan kehitetään. Laaja yksimielisyys vallitsee siitä, että virastotalo 1 saa väistyä uudisrakentamisen tieltä. Virastokeskuksen alueelle etsitään mahdollisuuksia lisätä asuntorakentamista, parantaa näkymiä kirkon suuntaan ja elävöittää aluetta mm. tuomalla jalankulku katutasoon.

Myös Kuninkaantien hotellin kohtaloa selvitellään. Ollakseen elinkelpoinen pitäisi hotellia laajentaa ja sen pitäisi löytää uusi omistaja itselleen. Virastotalossa ja alueella muutoin hajallaan olevia perheiden palveluita on tarkoitus koota yhden katon alle Perheiden taloon, joka on tarkoitus saada rakenteille 2014 Samarian viereen. Hanketta ei ole syytä karsia listoilta, sillä se on tulevien palveluverkkoa ohjaavien periaatteiden mukainen: hyvien liikenneyhteyksien äärelle kootaan useita palveluita yhteen, jolloin asiakkaat saavat samalla kerralla hoidettua useamman asian ja toisaalta eri toimijoilla on paremmat mahdollisuudet yhteistyöhön asiakkaiden parhaaksi.

Eri palvelupisteiden verkkoja käydään ensi vuonna läpi monissa lautakunnissa. Pohdittavana ovat päivähoidon ja koulun yhteistyömahdollisuudet, neuvolan toimipisteet, kirjastoverkko ja monet muut palvelut. Alueemme on voimakkaimmin kasvava ja lapsirikas alue, joten jo nyt esillä olevia hankkeita tarvitaan, vaikka periaatteita kuinka tarkastellaankin.

Aikaisempaa ehompi Suvelan päiväkoti avaa ovensa vuoden alussa ja myös Vanttilan päiväkoti valmistuu. Ymmerstan päiväkodin rakentaminen taas on käynnistymässä. Kirkkojärven koululla käynnistyy opetus myös ensi vuonna ja Tuomarilan koulun peruskorjaus on ajoitettu muutaman vuoden päähän.

Ikäihmisten kannalta on hyvä tietää, että keskuksen palvelutalossa käynnistyy Elä ja asu -seniorikeskusmallin käyttöönotto. Eikä Puolarmetsän sairaalakaan kaukana alueestamme ole ja sinne on nyt viimein suunnitteilla uusi kuntoutussairaala ja Elä ja asu -yksikkö.

Alueemme keskeisiä liikennehankkeita saamme valitettavasti odottaa. Espoonväylä on investointisuunnitelmissa useamman vuoden päässä. Ja joukkoliikenteen kehittämisen kannalta tärkeä kaupunkiradan jatkaminen Espoon keskukseen odottaa valtion ratkaisuja. Ei ole mitään tietoa siitä, koska valtio on valmis käynnistämään kaupunkiradan jatkosuunnittelun ja rakentamisen, vaikka kaupungin tahtotila onkin ollut selvä jo pitkään.

Kaupunkisuunnittelukeskuksessa käynnistyy Suvelan alueen kehittäminen. Myös Lommilan alueen asemakaavoitus ja ns. Lindholmin kolmion tornitalokaava etenevät.

Tulevakin vuosi tulee siis olemaan keskuksen asukkaiden kannalta mielenkiintoinen. Muutoksia ja kehitystä tapahtuu. Epävarmuuttakin on ilmassa. Monta asiaa on vielä päättämättä ja keskustelulle on tilaa. 　 　



(Kuvassa näkymä uudistuneelle Siltakadulle, joka mielestäni on varsin onnistunut, vaikka olisikin saanut valmistua aikataulussa.)
Kirjoitus on julkaistu lyhyempänä Keski-Espoon Sanomissa 2.12.2009
*

Arvotonta aikuisten politiikkaa

Vuosien vääntö kauppojen aukioloajoista on loppunut. Näinhän se näyttää olevan, että aina "ei" jollekin asialle tarkoittaa vain uuden kierroksen alkua. Eduskunnan enemmistö kertoi, ettei pyhällä ja yhteisellä vapaalla ole merkitystä. Tärkeintä on, että kauppa saa pyöriä mahdollisimman vapaasti. Minä en jaa tätä arvomaailmaa vaan olen pahoillani tästä.

Suuret ja laajat kaupat ovat jatkossa usein auki, pienillä ja ketterillä on mahdollisuus olla aina auki. Jälkimmäiseen lähikaupan muutokseen en usko, sillä kuluttajia ei riitä yön pimeille tunneille kuin ehkä aivan harvoissa paikoissa. Jonkin verran aukiloajat saattavat iltaan pidentyä. Pienille suotu kilpailuetu, joka aiemmin oli todellinen ja edisti konkreettisesti lähikauppojen toimintamahdollisuuksia, on nyt enää näennäinen.

En usko, että tämän jälkeen paluuta takaisin. On vain toivottava, että myös kauppiailla on mahdollisuus valita ja että me kuluttajat totumme siihen, etteivät kaikki liikkeet ole aina auki. Pienillä kauppiailla on oltava mahdollisuus lepoon ja omaan elämään.

Kuntapäättäjänä olen asiasta kiinnostunut kahdesta syystä:

1. Kaupan palveluiden verkkoa suunnitellaan kaavoittamalla. On tärkeää pystyä ennakoimaan, miten tämä muutos vaikuttaa kauppaan ja toisaalta miettiä, miten me voimme edistää toivottua kaupan kehitystä. Kyse ei siis ole luonnonvoimista, vaan palveluiden toimivuuteen ja lähipalveluiden saatavuuteen on mahdollista ja on syytä vaikuttaa.

Myönnän toki, että vaikuttamismahdollisuudet ovat rajalliset, kuten Tuomarilan Kulovalkeassa oleva tyhjä kaupan tontti osoittaa. Kuntapäättäjinä ja kaavoittajina meidän pitää olla kärsivällisiä ja pitkäjänteisiä. Kyllä se kauppa tulee, kun jaksamme pitää tontin sille varattuna.

2. Toinen kysymys on se, miten kauppojen aukiloratkaisu vaikuttaa kuntapalveluiden kysyntään. Kasvaako ympärivuorokautisen päivähoidon tarve tai viikonloppuhoidon tarve? Ja jos näin käy, lankeaa lasku kalliimmasta hoidosta kuntien maksettavaksi ilman, että valtio näkee minkäänlaista omaa vastuuta toimistaan.

Miten pienten koululaisten elämä muuttuu? Jo nyt on toisinaan herätelty keskustelua siitä, että yksinhuoltajien alakouluikäisille lapsille tulisi tarjota ilta- ja yöhoitoa, jotta vanhemmat voivat jatkaa töissä silloinkin kun lapsi aloittaa koulun. Lapsia ja varsinkaan alakouluikäisiä lapsia ei saa jättää yksin liian pitkäksi aikaa.

Tietysti toivon, että jokaisen kaupan myyjän tai kauppiaan lapsella on toinen vanhempi luonaan silloin, kun työvuoro yöllä tai sunnuntaina on. Valitettavasti vain tosielämässä vanhempien elämän (enää ei voi puhua arjen) epäsäännöllisyyden lisääntyminen heijastuu myös lasten elämään. Eikä se muutos ole lasten edun mukainen.

Silti alkuviikosta lakimuutoksen puolesta äänestäneetkin juhlivat loppuviikosta lapsen oikeuksien päivää ja lapsen oikeuksien sopimusta. Kuka kysyi lapsilta haluavatko he enemmän lisäaikaa kaupoille vai vanhemmille ja perheille? Olisiko pitänyt?



*

Lasten puolesta puhujia lisää

Viime keväänä valtuusto teki periaatepäätöksen siitä, että päivähoito (varhaiskasvatus) siirtyy sivistystoimeen. Tuolloin valtuusto myös päätti esityksestäni, että opetuslautakunnan alaisuuteen tulee varhasikasvatusjaosto, jonka tehtävänä on päivähoitoon liittyvien asioiden valmistelu.

Nyt kun saimme konkreettiset esitykset muutoksesta eteemme, olivatkin virkamiehet harkinneet asiaa ja päätyneet siihen, ettei jaostoa tarvita. Onhan toki niin, että mitä enemmän luottamushenkilöt perehtyvät asioihin sitä asiantuntevampia aloitteita ja kysymyksiä heiltä tulee. Joistakin se voi olla hankalaa ja haitata asioiden "järkevää" hoitamista tai lisätä byrokratiaa, mutta meidän muiden mielestä se on demokratiaa.
- Meidäthän on valittu tekemään perusteltuja päätöksiä ja vaatimaan hyvää valmistelua sen tueksi.

Tein tänään uuden esityksen varhaiskasvatusjaostosta ja korostin sitä, kuinka tärkeää on tällaisessa muutostilanteessa huolellinen asioiden valmistelu myös päätöksentekijöiden osalta. Valtuusto kävi asiasta hyvän keskustelun ja päätyi esitykseni kannalle selvin numeroin, mistä olen tyytyväinen.

Nyt päivähoito on kahden ison organisaation välissä matkalla sosiaalipuolelta sivistystoimeen, enkä ole aivan varma onko meillä luottamushenkilöillä riittävän selvää kuvaa päivähoidon tilasta. Avoimia kysymyksiä on enemmän ja varmuus siitä, että siirto on melkoinen kulttuurinen muutos. Säilyvätkö päivähoidon vahvuudet ja hyvät yhteistyökäytännöt?

Itse nostin keskustelussa esille avoimen päivähoidon epävarman tulevaisuuden ja toisaalta sen, kuinka tärkeää nyt on seurata Espoo -lisän tiukennuksen seurauksia. Päivähoitopaikka ei saa leikata lisää silloin, kun lapsella tai perheellä on erityinen tarve hoitopaikkaan. Muut valtuutetut muistuttivat myös mm. hoitopaikkatilanteen tarpeen arvioinnin olevan haastavaa ja siitä, kuinka hyvät pelisäännöt hoitopaikkojen kilpailutukselle olisivat todella tarpeen.

Luottamustehtävien pitää olla sopivan kokoisia ja sopivan vaativia, jotta ne voi huolella hoitaa. Minusta on rikkaus, että opetuslautakunnan jäsenet saavat nyt tuekseen päivähoidon erityiskysymyksiin syvällisesti perehtyvän jaoston. On taidosta kiinni, että nämä toimijat löytävät hyvän yhteistyölinjan.

Päivähoito on niin tärkeä lasten ja perheiden palvelu, että sen kehittämiseen on perusteltua valita oma porukka luottamushenkilöistä. Varhaiskasvatus saa siis oman jaostonsa ja näin lapset useamman puolesta puhujan. Se ei ole vähäinen tehtävä tässä tilanteessa, missä talouden niukkuutta jaetaan.


*

Talousarvio: niukkuutta ja silti toimivampi palveluverkko?

Perjantaina julkaistiin kaupunginohtajan esitys ensi vuoden talousarvioksi. Se on ensimmäinen talouden taantuman oloissa laadittu esitys, eikä siinä ole iloisia yllätyksiä. Enemmänkin se sisältää jaettua tuskaa, kun varat eivät riitä.

Taloudellisesti vaikeina aikoina käydään tavallista enemmän periaatteellista keskustelua ja johtopäätöksistä vallitsee aika laaja yhteisymmärryskin. On selvää, ettei kaikkein heikoimpien tilannetta saisi vaikeuttaa entisestään, mutta keitä nämä heikoimmat ovat? Ja keitä ne, joiden palveluista ja tuesta on varaakin tinkiä?

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme ja siksi heidän palvelut pitäisi jättää säästötoimien ulkopuolelle. Nyt tulisi keskittyä perusasioihin ja pitää huolta hyvinvointiyhteiskunnna ytimestä eli peruspalveluista. Lisäksi juustohöylä on osoittautunut huonoksi säästömetodiksi ja viimein nyt pitäisi tehdä ratkaisuja priorisoiden.

- Miten tämä kaikki muutetaan käytännöksi, kun verotulot hupenevat silmissä?

Sosiaali- ja terveystoimi ja opetustoimi yhdessä vievät kaksi kolmasosaa kaupungin menoista. Ja juuri nämä ovat niitä, jotka huolehtivat sekä lapsistamme että sairaista, huono-osaisista ja vanhuksista.

Jos pitää jakaa niukkuutta, ei sitä voi jättää pelkästään loppusiivun tehtäväksi, sillä sielläkin on paljon tärkeää: kaduista ja leikkikentistä (liikkumisen turvallisuudesta) huolehtii tekninen toimi ja nuoriso- ja liikuntatoimi tarjoaa pienillä varoilla monille nuorille elämää suurempia onnistumisen kokemuksia. Kulttuuritoimi ja kirjasto taas ovat monelle meistä elämän suola - se, joka tuo piristystä pimeään ja toisinaan ahdistavaankin arkeen.

Suosituin säästökohde perinteisesti on ollut hallinto, jonka toimimattomuuden huomaa vasta, kun tulee ongelmia. Ilman kunnollista valmistelua, taustatyötä ja ohjeistuksia eivät palvelut vain toimi ja hallintoon kuluu Espoossakin aikalailla pieniä hippusia.

Myös ympäristötoiminto ja kaupunkisuunnittelu saavat hyvin pienen siivun Espoon varoista, mutta rakentavat tulevaisuuden Espoota. Hyvällä suunnittelulla luodaan hyvinvointia ja huolehditaan vastuullisesti ympäristöstämme.

***

Pienen avun talousarvion valmisteluun tuo veronkorotus, joka esityksestämme ensi vuodelle päätettiin. Se tuo 12,5 miljoonan avun sivityksen ja sosiaali- ja terveystoimen paineisiin, jonka jakamiseen ovat ilolla pyrineet osallistumaan nekin, jotka eivät koko korotusta alun perin hyväksyneet. Jopa kaupunginjohtaja keksi tuolle tulolle sopivaa käyttöä ja esittää napattavaksi siitä joukkoliikenteen tasausjärjestelmään kaksi miljoonaa euroa.

Näillä mielin tässä pohdin talousarviota. Olenkin jo aiemmin nostanut esille muutamia seikkoja, joita omasta puolestani aion nostaa esille:
- Lapsiperheiden perhetyö on saatu viimein käyntiin, eikä sitä saa tässä tilanteessa vaarantaa vaan meillä on jatkossakin oltava mahdollisuus saada ohjausta, neuvontaa ja lastenhoitoapua,
- Avoimien päivähoitopalveluiden (avoimet päiväkodit, asukaspuistot ja kerhot) tarjontaa pitäisi kehittää, eikä ajaa alas.
- Nuorisotyöttömyyden kasvu pitää saada taittumaan ja näissä talkoissa Espoon kaupungin tulisi toimia aktiivisesti.
- Kouluihin kohdistuneiden säästöpaineiden tulee olla kohtuullisia ja säästöjä tulisi kohdentaa järkevästi siten, ettei opetus kärsi kohtuuttomasti.

***

Tulevaisuudessa tulee asioita tehdä järkevämmin ja tehokkaammin, mistä on sovittu tuottavuusohjelmassa. On myös katsottava ensi vuotta pidemmälle ja luotava periaatteet, joilla palvelurakenteemme ja palvelutilamme tarjoavat hyviä palveluita ja tukevat toimivaa arkea. Esittelijöiden ajatus, että Espoossa olisi vain tiettyjä lähipalveluita (mm. päivähoito ja alakoulut) ja kaikki muut palvelut tavalla tai toisella keskitettyjä palveluita, ei ole mahdollinen.

Palvelujen järjestämistä koskevaa esitystä tuleekin muuttaa siten, että siinä määritellään noiden lähipalveluiden ohella aluekeskustasoiset palvelut. Kaikkia palveluita ei tarvitse tarjota aivan lähellä kotia, mutta kyllä keskeiset palvelut omalta alueelta pitää löytää. Hyvä esimerkki tästä on Perheiden talot, joita suunnittellaan alueille ja joihin on tarkoitus koota lapsiperheitä palvelevia toimintoja (mm. neuvolat, terapiapalvelut, perheneuvola ja sosiaalityö). Näin niistä perhe voi hoitaa useamman asian kerralla ja samalla eri tahot voivat tehdä yhteistyötä lasten ja perheiden parhaaksi.

Nyt on aika paneutua vielä syvemmälle suunnitelmiin, keskustella ja katsoa onko tämä kokonaisuus hyväksyttävissä ja miten sitä tulisi kehittää.



*

Iloa puutarhasta ja surkea tappio

Syksyn kiireiden ja viileyden myötä omalla pihalla hyöriminen ja möyriminen on jäänyt vähemmäksi. Keväällä pienen puutarhanhoito oli kunnollista terapiaa. Se auttoi selviämään lopullisesti edellisen syksyn vaalien rasituksesta. Keväällä olikin tehtävä paljon kaikenlaista pientä, jotta piha on piristänyt loistollaan meitä koko kesän.

Upeinta pihallamme on ruusu. Nina Weibull -lajike on osoittautunut helppohoitoiseksi ja varmaksi. Ensimmäiset nuput - joita oli kymmeniä -ruusuun puhkesi kesäkuussa ja niitä on yhä lokakuussa. Mielenkiinnolla odotan jaksavatko ne vielä puhjeta kukkaan.



Olen tavoitellut sitä, että koko kesän jokin kasvi kukkisi ja tarjoaisi mahdollisuuden ihailla kukintojaan. Tässä olen onnistunut niin hyvin kuin vain tälläinen tavallinen amatööri voi. Yllä kevään ensimmäiset kukat huhtikuulta ja alla kesän muita otoksia.

Pionin kukat ovat upeita, mutta lyhytaikaisia. Kärhöjä taas pihassamme on kolme eri väristä, jotka kaikki kukkivat hieman eri tahtiin, mistä olen ollut iloisesti yllättynyt. Olin ostavinani samanlaisia, mutta sainkin tumman punaisen, valkoisen ja sekoituksen. Luulin myös keväällä tappaneeni tämän kolmikon, kunnes ne alkoivatkin versoa maasta ja korottua ylös.

Terassin reunustamassa säleikköön olen istuttanut myös pari tulikuusamaa, jotka ovat kukkineet läpi kesän. Alla oleva kuva on otettu nyt lokakuun lopulla ja yhä vain siinä on villin oransseja kukkia.

Nämä muutamat vuodet, mitä tässä olemme asuneet, olen taistellut jättimaista putkikasvia vastaan. Tuo jättitatar on naapurin maalla, mutta heitä se ei haittaa lainkaan. Vielä alkukesällä uskoin voivani hallita sen leviämistä ja voittaa taistelun. Loman jälkeen myönsin tappion ja pyysin apua, mitä en ole saanut. Omin käsin sitä kasvia ei saa pysymään aisoissa.

Viimeistään ensi kesänä tarvitaan selvästi kovempia otteita tai sitten se valtaa myös meidän pienen pihamme. Ja sitä minä en totisesti hyväksy. Tuo kasvi tekee joka vuosi uuden kolmimetrisen varren ja alla olevassa kuvassa näkyy myös sen lakastuneita lehtiä, jotka nekin ovat aikamoisen kokoisia. Kaupunkimaisiin pieniin pihoihin tuo kasvi ei sovi lainkaan.

Sanotaan, että tärkeintä on puutarhanhoito. Ja kun näitä kuvia katselen niin yhä nuo kukat piristävät ja tuovat iloa - ehkä vähän ylpeänkin olon. Onnea on oma pieni piha.


*

Pormestarit Espooseen

Espoon ja kuntien johtamisessa on haasteensa. Varsinkin suurissa kunnissa asioita on todella paljon ja yhdellä luottamushenkilöllä aikaa rajallisesti. Asioita pitäisi yrittää seurata ja ottaa kantaa. Valmisteluvaiheessa käytetään paljon valtaa, mutta usein sitä käyttävät muut kuin luottamushenkilöt.

Itsekin olen pelkästään tänään yrittänyt puuttua ja edistää useampaa asiaa. Nuorisotyöttömyys on Espoossa kaksinkertaistunut ja sen helpottamisessa kaupungin olisi syytä olla aktiivinen. Minulle luvattiin, että näistä toimista saadaan selvitys talousarvion yhteydessä.

Viime kuun seurannan yhteydessä taas sain tietää, että päivähoidossa hoito- ja kasvatushenkilöstön määrä on kääntynyt laskuun koska hoitopaikkojen kysyntä on vähentynyt. Samalla kuitenkin tulee yhä viestiä siitä, että kerho- ja muuta avointa toimintaa ajetaan alas, mikä on kestämätöntä Espoo-lisän ehtojen kiristämisen jälkeen. Meille luvattiin tästäkin selvitys samaisiin talousarvioneuvotteluihin.
- On syytä myös valvoa ja muistaa, mitä meille on luvattu.

Osana tuottavuusohjelmaa valmistellaan palveluiden tilojen ja järjestämisen strategiaa. Käsittelimme tänään myös luonnosta näistä linjauksista ja toivon, että hyvä keskustelu vie tuota esitystä parempaan suuntaan. Joulukuun valtuustossa on tarkoitus määritellä mm. se, mitkä palvelut Espoossa ovat lähipalveluita, missä asioissa asukkaita palvellaan kullakin suuralueella ja mitkä toiminnot keskitetään. Kaavoitusta ja suunnittelua on tarkoitus ohjata niin, että jatkossa useampia palveluita saa samasta paikasta ja hyvien liikenneyhteyksien ääreltä.

Toisinaan siis merkittävissä asioissa luottamusmiehet pääsevät ohjaamaan valmistelua. Näin syntyy toivottavasti laajaa yhteinen ymmärrys tavoitteista ja keinoista, jolla selviämme vaikeiden aikojen yli. Helppoa tämä ei tule olemaan, sillä meillä on ratkaistavana useampia haasteita: talouden niukkuus, työvoiman väheneminen ja ympäristön kestokyvyn rajat.

Avoimuus ja erilaisten toimintatapojen kehittäminen on todella tarpeen, jotta valtuutetuilla pysyy se päätösvalta, joka sille kuuluu. Se ei kuitenkaan riitä, vaan olen vakuuttunut siitä, että meidän on syytä siirtyä pormestarimalliin kaupunkimme johtamisessa Tampereen mallia mukaillen. Se ei tarkoita vain kaupunginjohtajan korvaamista poliittisella johtajalla, vaan edellyttää laajempaa remonttia.

Tähän johtopäätökseen tulin lukiessani erinomaista VM:n laatimaa raporttia Kunnan johtaminen - demokratian työnjako ja vastuu. Siinä kuvataan hyvin sitä, kuinka nykyisin kaupunginjohtaja on sekä ammatillinen virkajohtaja, mutta samalla poliittinen johtaja, jonka valtuusto voi ääritapauksessa erottaa. Pormestarin myötä tästä poliittisesta johtamisesta tulisi avoimempaa, selkeämpää ja samalla se antaisi kasvot päätöksenteolle ja vastuulle.

Tätä asiaa Espoossa selvitetään ensi vuonna ja tuo raportti on hyvä pohja sille työlle. Sen verran arka kuitenkin olen tekemään radikaaleja muutoksia, etten uskalla ainakaan vielä kannattaa suoralla vaalilla valittavaa pormestaria. Siitä on kuitenkin rohkaisevia kokemuksia muualta Euroopasta, mutta ehkä tähän suuntaan on syytä edetä vaiheittain?



*

Arvostetulla alueella

Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun muutimme näille kulmille. Asumme nyt kolmannessa asunnossa ja nykyisen kotimme ikkunasta voin nähdä ensimmäisen asuntomme ikkunan. Tuntuu, että olemme asettuneet paikoilemme Tuomarilaan ja lyhyen historiamme vuoksi meille muuttunut ja kehittyväkin Tuomarila tuntuu hyvältä paikalta asua ja elää.

Onko kyse enemmän siitä, että olemme löytäneet hyvän paikan vai viihtyisän asunnon, joka miellyttää? Tätä jäin miettimään, kun kävin Lasse Naukkarisen dkumentin Arvostetulla alueella ensi-illassa. Se kuvaa täällä pitkään asuneiden tunteita muutoksen keskellä. Maalaiskylämäisyys on saanut väistyä uusien talojen tieltä. Tuo kehitys on tarjonnut meillekin mahdollisuuden löytää koti täältä.

Naukkarinen ihmettelee dokumentissaan, kuinka tätä aluetta voidaan pitää arvostettuna - kuten kiinteistövälittäjät aluettamme kuulemma kuvaavat - kun täältä puuttuu kaikki kaupunkiin liittyvät olennaiset tekijät. Tuomarilassa ei ole (enää tai vielä) kauppaa, eikä myöskään postia, kahviloita tai ravintoloita. Nurkan takaa ne kuitenkin löytyvät.

Täällä on kuitenkin ihana kampaamo, herttainen kukkakauppa ja tunnelmallinen elokuvateatteri VPK:n talossa, josta löytyy myös kioski. Tuossa teatterissa käynnistyi taas tänään elokuvaviikko ja siellä on myös alakoululaisten leffakerho.

Naukkarisen dokkarin jälkeen jäin muuten ihmettelemään, miksi kukkakioskimme ei saanut lainkaan huomiota osakseen. Minusta se olisi sen ansainnut.
- Parasta täällä on kuitenkin hyvät liikenneyhteydet ja juna-asema, joka on monet meistä tänne tuonut ja luo yhä paineen tiivistää asutusta.

Perheellistyminen sitoo asuinalueeseen erityisellä tavalla, suhde omaan alueeseen muuttuu vakavammaksi. Tänä syksynä olemme huomanneet, kuinka uudella koulu- ja päiväkotitiellä yhä useampi tervehtii. Lasten kautta tullaan tutuksi myös leikkikentillä, vanhempainilloissa ja muuallakin ja kannetaan yhteistä huolta alueen palveluista.

Tavallaan sitä tuntee kuuluvansa alueeseen, kun raiteilla kulkiessa tapaa ihmisiä, jotka tervehtivät ja joiden kanssa pysähtyä rupattelemaan hetkeksi. On tämä minunkin kyläni, vaikka katsonkin sitä hieman toisin silmin kuin vanhemmat asukkaat.

*

Koulupolun ensiaskeleet

Syksyn alussa on jälleen kerran monissa perheissä eletty jännittäviä hetkiä. Itsestänikin tuntui, että ensimmäisen kerran eläessäni jännitin koulun alkua.

Ensimmäinen koulupäivä tarkoittaa muutosta ja kehitystehtävää koko perheelle – ei vain pienelle lapselle. Hiljalleen lapsen elinpiiri laajenee ja vanhempienkin on uskottava, että pienet siivet kantavat. Lapsi tarvitsee rohkaisua ja luottamusta sopivassa suhteessa. Ja aikuisen aikaa kokeakseen olevansa turvassa.

Vanhemmille muutos aiheuttaa myös huolta. Miten lapsi selviytyy, miten lapsi oppii, saako lapsi kavereita ja entä onhan koulussa varmasti nollatoleranssi kiusaamisen suhteen?

Jo pelkästään koulutien oppiminen on haastavaa ja aamupäivähoidon puute vaatii aikamoisia järjestelyitä perheiltä. Omalta osaltani olen ihmetellyt, kuinka ilman iltapäivähoitoa selvittiin vielä muutama vuosi sitten. On hienoa, että Espoo pystyy nyt tarjoamaan turvallisen iltapäivän pienille koululaisille.

Koulun tehtävä on tukea lasten kasvua ihmisyyteen ja vastuullisuuteen sekä antaa lapsille tietoja ja taitoja. Kasvatuskumppanuus tukee koteja näiden kasvatustehtävässä. Muutaman viikon kokemuksella tunnen tyytyväisyyttä koulun ja opettajien ajatuksiin: sosiaalisten taitojen tärkeyttä ja oppimisrauhaa korostetaan hyvällä tavalla. Kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan lasten yksilöllistä kehitystä tuetaan.

Samaan aikaan valtuustossa olemme joutuneet laatimaan Espoolle selviytymisohjelman siitä, kuinka selviämme talouden taantumasta. Vaikka turvaudumme rahastoihin, otamme lainaa ja korotamme verojakin niin selvitäksemme joudumme nipistämään menoista. Tämä on jo nyt näkynyt myös koulujen arjessa ja vanhemmat ovatkin olleet syystä huolissaan.

Onneksi valtuusto päätti poistaa sijaiskiellon ja myös tukiopetuksen antamisen mahdollisuuksia parannettiin. Espoolaisten päättäjien arvoista kertoo myös se, että veronkorotuksella saatavat lisävarat on korvamerkitty koulupuolen ja sosiaali- ja terveystoimen kipukohtien helpottamiseen.

Näin toivoaksemme luomme edellytyksiä sille, että lapsiemme on jatkossakin hyvä oppia ja kasvaa kaupungissamme.



*Kirjoitus on julkaistu Espoon seurakuntasanomat Essessä 24.9.2009

Autoton päivä

Tiistaina 22.9. vietetään jälleen autotonta päivää, jonka viettoon osallistun osaltani pyöräilemällä töihin ja päiväkotiin. Niin olen tehnyt niinä päivinä, kun ei ole ollut syytä kiiruhtaa päivän aikana paikasta toiseen ja kolmanteen. Pyörä on kaikkein kätevin kulkuneuvo lyhyillä matkoilla.

Myönnän, että toki auton hankinta vuoden alussa on muuttanut elinpiiriäni ja kulkutapojanikin. Esimerkiksi viime viikolla oli mahdollista osallistua illalla sekä kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen että Espoon teatterin Idiootin ensi-iltaan, kun kuljin matkat autolla - aiemmin olisi pitänyt valita. Pitkän ja antoisan näytöksen jälkeen oli mukavaa tulla kotiin nopeasti ja tarjosin mielelläni kyydin lähellä asuvalle toisellekin katsojalle.

On päiviä, jolloin pitää säntäillä paikasta toiseen ja valitsen kulkupelin tilanteesta ja matkasta riippuen. Tuona samaisena keskiviikkona olin aamupäivästä ollut koulutuksessa Helsingin keskustassa, jonne sateesta huolimatta menin tietysti junalla ja loppumatkan taitoin ratikalla.

Samaisena keskiviikkona (16.9.) Länsiväylä moitti meitä päättäjiä kaksinaismoraalista liikenteessä. Kuljemme omilla autoilla, koska joukkoliikenne toimii kehnosti ja olemme laininlyöneet joukkoliikenteen kehittämisen, vaikka meillä on valta ja vastuu.

Tuossa on totta ainakin toinen puoli. Pari viikkoa sitten konsernijaostossa käsittelimme ensi vuoden joukkoliikenteen suunnitelmia tai paremminkin karsintalistaa, jota emme suostuneet sellaisenaan hyväksymään. Ensi vuoden talouden kehyksessä näyttää olevan useamman miljoonan aukko juuri joukkoliikenteen kohdalla: pääkaupunkiseudun yhteistyössä on sovittu tietystä maksusta, jolla korvataan Helsingin palvelurakenteita ja sitä ei ole varattu mihinkään.

Uuden joukkoliikenneorganisaation myötä tulevia arvioituja hyötyjä ei näytä olevan tiedossa lainkaan, vaan hallinto, suunnittelu ja muu sellainen maksaa yhtä paljon kuin aiemminkin. Niinpä johtopäätöksenä siitä on sitten niiden linjojen karsiminen, joiden osalta sopimukset päättyvät riippumatta kysynnästä tai siitä aiheutuuko karsinnasta kustannuksia toisaalle esim. koulukuljetuksiin.

Sanoimme konsernijaostossa, että ei käy. Sen sijaan näytimme vihreää valoa maltillisille lippujen hintojen korotukselle. Enhän minä mielelläni hintojen korostusten takana ole, mutta talouden tilanne on niin vakava ja vielä pahempana olisin pitänyt joukkoliikenteen romuttamista.

Joukkoliikenne tuntuu olevan yhä enemmän "ei-kenenkään" -maata: sillä ei Espoossa ole omaa lautakuntaa tai johtokuntaa ja sen palvelutasoa valvoo vain konsernijaosto, jolle kuuluu monta muutakin tehtävää. Kuvaamastani tukalasta tilanteesta huolimatta yksikään valtuutettu ei valtuuston kehyskeskustelussa puhunut joukkoliikenteestä.

Tuleva Helsingin seudun joukkoliikennekuntayhtymä on liian kaukana useimmista valtuutetuista: poissa silmistä, poissa mielestä. Kun päätökset on tehty, voi lopputulos olla ikävä yllätys ja herääminen tulla liian myöhään.



*

Espoo -lisästä päivähoidon avoimeen toimintaan

Viime viikolla valtuusto päätti tulevan syksyn suunnasta ja ensi vuoden talouden raameista. Tässä yhteydessä syntyi ratkaisu tiukentaa Espoo -lisän ehtoja siten, että sitä myönnetään vain perheille, jotka hoitavat kaikki päivähoitoikäiset lapsensa kotona. Toki tästä tulee olemaan poikkeuksena ne perheet, joiden lapsella on erityinen tarve päivähoidon palveluille.

Eivät tällaiset tiukennusratkaisut helppoja ole. Olen varsin tietoinen siitä, että moni pienten lasten perhe on taloudellisesti tiukoilla ja tuo tuen kiristäminen asettaa heidät vaikeaan tilanteeseen. Joko lapsi otetaan pois hoidosta tai sitten vyötä kiristetään. On kuitenkin syytä muistaa, että kotihoidon tuen nuo perheet saavat kuten ennenkin, vaikka lapsi hoidossa jatkaisikin. Ja toisaalta on siinä kotona olemisessakin puolensa, jos hoitopaikka jää.

Tässä yhteydessä olen itse pitänyt tärkeänä, että huolehdimme palveluista, joilla tuetaan lasten kotona hoitamista. Avointen päiväkotien, asukaspuistojen ja kerhojen toimintaa tulee kehittää tukemaan tavoitetta lisätä lasten kotona hoitamista.

Molemmista päistä nipistäminen olisi karhun palvelus perheille ja voi tulla kalliiksi kaupungille päivähoidon kysynnän kasvun myötä. Kyllähän tämä tunnutaan ymmärrettävän myös valmistelijoiden keskuudessa, mutta huoleton ei voi olla.

Tänään kaupunginhallituksen listalla oli hetken aikaa aloitusluvan antaminen Hiirisuon asukaspuistolle. Sitä on Kalajärvellä kaivattu iät ja ajat ja nyt sen viimein pitäisi sinnne tulla. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Ensiksi esittelijä esitti, että aloituslupaa ei anneta ja ehdin saada myönteiselle vastaesitykselleni vähän kannatustakin kunnes asia vedettiinkin kokonaan pois listalta. Onkin kuulemma niin, että asukaspuiston tarjouskilpailussa on tapahtunut kömmähdys ja se joudutaan suorittamaan uudelleen, eikä koko puisto edes vielä tarvitse aloituslupaa.

Huhhh... huhh. Ota tuosta nyt sitten selvää! Iso riski on kuitenkin, että tuo asukaspuisto jää odottamaan uusia kaava-alueita ja niiden valmistumista ennen kuin rakennustöitä aloitetaan. Ja näin toiveikas suunnittelu alueen toimijoiden kesken valuu hukkaan. Toivon, että olen väärässä peloissani. (Ja muutaman reunahuomautuksen voisi tehdä tästä käsittämättömästä kilpailuttamisen taitamattomuudesta, mistä syystä meillä ei vielä rakenteilla ole esim. Leppävaaran uimahallia ja maauimalaa.)

Aiemminkin jo olemassa olevat asukaspuistot ja avoimet päiväkodit ovat olleet uhattuna, kun jollakin tietyllä alueella on ollut pulaa päivähoitopaikoista. Useimmiten väliaikaisjärjestelyiden jälkeen avoin toiminta on saatu käynnistettyä uudelleen. Saamieni tietojen mukaan esim. Kilossa on jo nyt niin paljon avoimen toiminnan kysyntää, että sinne ollaan avaamassa uudelleen avoin päiväkoti ja kerhotoimintaakin kun rakenteilla oleva päiväkoti valmistuu.

Tiedän myös, että päivähoidossa kaikkialla näkyy talouden ahtaus henkilöstömäärien tarkistamisissa. Se koskee myös avointa toimintaa ja kerhotoimintaa. Ihmettelin tänään ääneen myös sitä, kuinka Kauklahden alueelle tulevaan uuteen päiväkotiin tarvitaankin vain muutama uusi virka ja muu henkilöstö saadaan siirroilla hoidettua. Sain selvityksen, etteivät nämä henkilöt tule avoimesta toiminnasta. Ainakaan tällä kertaa.

Päivähoitopaikan saamiseen meillä on subjektiivinen oikeus, avoimen toiminnan mahdollisuudet ovat kunkin kunnan viisauden varassa. Yritän omalta osaltani pitää tuota viisautta yllä, vaikka tässä talouden puristuksessa se ei ole yksinkertaista.



*

Päätöksien aika

Ratkaisu jätevedenpuhdistamosta näyttää kypsyvän. Asia on minulle ollut hankala kahdesta syystä: kaikkien selvitysten perusteella järkevin ratkaisu suljettiin pois jo ennen kuin selvitykset olivat kunnolla tehty. Itse halusin niitä odottaa, mutta huomasinkin, ettei faktoilla ollutkaan merkitystä. Ja toisekseen nyt esillä ollevan vaihtoehdon ympäristölautakunta tyrmäsi aikanaan täysin.

Valmistelun aikana olen käynyt tutustumassa parissakin kalliojätevedenpuhdistamossa. Turussa sellainen rakennettiin aivan keskeiselle paikalle ja lapsuuteni kotikaupungissa Lahdessakin sellainen on ollut vuosia kuntalaisten olohuoneen (nykyisen Sibeliustalon seutu) vieressä, eikä se ole häirinnyt ketään.

Kannatan jätevedenpuhdistamon siirtämistä kallion sisään, koska niin saamme paremman puhdistustuloksen. Se on siis ympäristöteko ja osa Itämeren suojelua. Ja koska Suomenojan laajentaminen tulisi käyttökustannuksiltaan kallioratkaisua kalliimmaksi.

En myöskään näe kaupunkirakenteen ja kaupunkikuvan kannalta järkeväksi rakentaa Suomenojalle meren rantaan ja toivottavan metroaseman viereen huiman suurta teollisuushallia. Sellainenhan katettu ja uusittu puhdistamo aikanaan olisi. Sen sijaan näen perusteltuna alueen kehittämisen ja kaavoittamisen asunto- ja työpaikka-alueeksi siten, että yhteiselo lintujen kanssa on mahdollinen.

On aivan poikkeuksellista, että tuolla alueella maanomistaja on nimenomaan kaupunki. Se antaa meille erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa alueen asuntotuotantoon siten, että alueelle tulee monipuolista ja myös kohtuuhintaista asuntorakentamista. Se avaa mahdollisuuden myös haastaa asuntorakentajia laadulla ja kehittää kaupunkiasumista. Tuon alueen rakentaminen on järkevää myös siksi, että siellä on jo palveluita, kunnallistekniikka ja kehittyvä joukkoliikenne ainakin osin myös tulevienkin asukkaiden tarpeisiin.

Näillä perustein olen päätynyt siis kannattamaan kalliojätevedenpuhdistamon rakentamista Blominmäkeen, koska se on tehdyin muutoksin (maanpäälliset osat on siirretty täyttömäen päälle) toiseksi paras vaihtoehto ja poliittisisin perustein paras mahdollinen. Tarkennusten jälkeen hanke ei uhkaa luonnonsuojelullisesti arvokasta viheryhteyttä ja suoaluetta, eikä vaaranna Espoonjoen ja Espoonlahden luontoarvoja.


***

Toinen alkusyksyn kimurantti kysymys on ollut jälleen kerran Histan osayleiskaava. Sen suhteen olen erinomaisen tyytyväinen tämän illan kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen, joka yksimielisesti linjasi Histan suunnittelun periaatteet:

- Histaan on saatava rata. Länsiradan on mahduttava tulevan Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan, sillä se palvelee myös Kirkkonummen, Vihdin ja Lohjan tulevia ja nykyisiä asukkaita.
- Histan asemakaavoitus käynnistyy vasta myöhemmin. Nyt viimein näyttää syntyvän yhteinen ymmärrys siitä, että suunnittelemme tuota aluetta tulevaisuuden tarpeisiin (2020 ja eteenpäin) ja tämän hetken asuntorakentamisen tarpeita varten tiivistämme Eteläistä Espoota.
- Pelkkä yleiskaava ei riitä Histan asemakaavoituksen ohjeistukseksi, jos haluamme sille oman luonteen ja imagon siten että se on kestävän kehityksen edelläkävijä. Histan suunnitteluun pitää saada mukaan erilaisia yhteisöjä ja tiukat tavoitteet energiapihiydestä.

***

Joidenkin mielestä näiden asioiden valmistelu on vienyt tuskastuttavan kauan, eivätkä ne nytkään valmiita ole, vaikka olenkin oman näkemykseni kertonut. Ratkaisut, jotka nyt näyttävät syntyvän osoittavat kuitenkin sen, että politiikassa on viisasta tehdä huolella isoja ratkaisuja, ottaa aikaa keskustelulle ja pyrkiä yhteisymmärrykseen. Niin syntyy parempia ratkaisuja, mikä on kaikkien meidän kuntalaisten etu.



*

Isoja asioita heti aluksi

Palailen arkeen vaiheittain, kuten lähdin lomallekin. Olin yli kolme viikkoa maalla ja aikalailla erossa kaikesta vakavasta ellei oteta lukuun puutarhaunelmiani, jotka sielläkin veivät minut mukanaan. Niistä enemmän tila-blogissamme jossain vaiheessa.

Tiistaina jännitin oikeasti koulun alkamista ensimmäisen kerran elämässäni, kun saatoin pienen poikamme kouluun. Näin sekä lapsen että koko perheemme elämä muuttuu aikatavalla emmekä vielä oikein edes tiedä mitä se tarkoittaa. Onneksi olen voinut keskustella henkilökunnan kanssa ja myös muiden vanhempien kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Kiitos sen, on oloni nyt karvan verran rauhoittuneempi.

Politiikan asialista on alusta alkaen ollut painava. Maanantain valtuustossa oli lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma käsiteltävänä. Siihen oli kerätty merkittävää tieto espoolaisten lasten elämästä ja siitä, kuinka paljon lasten palveluista puuttuu osaavia ihmisiä, jotta heitä perheineen voitaisiin auttaa riittävän ajoissa. Neuvolassa, kouluterveydehuollossa, perheneuvoloissa ja muualla on työntekijävajetta samaan aikaan kun lasten ja nuorten tuen tarve kasvaa.

Viikon alusta alkaen on käyty neuvotteluja ensi vuoden talousarvion suuntaviivoista. Espoon taloudellisessa tilanteessa ei valoa näy ja olenkin iloinen, että ryhmien välillä syntyi sopimus siitä, että käytämme kaikkia mahdollisia keinoja selvitäksemme. Valitettavasti ensi vuonna ei ole jaettavana kuin niukkuutta siitä huolimatta, että veroja korotetaan (0,25 %), rahastoja puretaan aiempia suunnitelmia enemmän ja lainaa otetaan reippaasti.
- On hienoa, että lähes kaikki ryhmät ovat mukana sopimuksessa. Se kertoo tahdosta etsiä ratkaisuja yhdessä vaikeina aikoina. Se on vastuunkantoa. Ei varsinaisen talousarvion tekeminen helppoa tule olemaan, mutta nyt lähtökohdat sen laatimiseen ovat paremmat kuin osasin uskoa kotiin palatessani.

Veronkorotuksen tuotto käytetään sosiaali- ja opetustoimen menoihin. Se ei tarkoita, ettemmekö silti joutusi säästämään ja tehostamaan eli tekemään asioita järkevämmin tulevaisuudessa. On vain niin, että muutokset vievät aikansa ennen kuin säästö niiden kautta tulee. Näin rakennamme siltaa muutoksen tueksi, jotta kuntalaiset saavat tarvitsemansa palvelut ja huolehdimme lapsistamme ja nuoristamme nyt, kun he tukea tarvitsevat.


***

Olen myös ehtinyt pohtia, millainen tulevaisuuden Histan tulisi olla, jotta se olisi kestävän kehityksen airut - jotta Histaan muuttaminen olisi samalla ympäristöteko. Alueelle tulisi luoda oma imago ja omanlaisensa vetovoimatekijät, mutta kuinka niitä voisi sanoittaa yleiskaavassa?

Raide ja kevyt liikenne ovat ehdottomia edellytyksiä, mutta asumisen kehittämistä tulisi voida ohjata uuteen suuntaan. Tätä ajatusta tukee Helsingin kaupungin kannanotto nykyrakentamisesta. On hyvä, että edes joku uskaltaa haastaa rakennusliikkeet, jotka eivät liiemmin ole panostaneet tuotekehittelyyn.

On mielenkiintoista, että Suomessa on nyt kaksi passiivitaloa kun niitä Saksassa on 12 000. Siellä on kunta, joka on päättänyt, että 2011 alkaen kaiken rakentamisen on oltava passiivitasoa. Myös meillä on mahdollisuus ohjata, vaatia ja luoda edellytyksiä, että rakentamisessakin viimein ryhdytään oikeasti säästämään energiaa. Sillä on oikeasti merkitystä, sillä liikenteen ohella rakennukset ovat todella merkittävä energian kuluttaja ja sitä kautta päästöjen aiheuttaja.

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää meiltä kaikilta uutta ajattelua ja ideoita.


*