keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Kulttuuria ja epämiellyttäviä ikuisuuskysymyksiä

Osallistuin tiistaina ensimmäisen kerran Espoo Cinén avajaisiin ja näin paljon huomiota saaneen Irina Palm -elokuvan. Kokemus oli aivan ihana! Käyn nykyisin niin harvoin elokuvissa, että nautin todella tuosta hetkestä. Oli kuin raikas tuulahdus olisi kulkenut lävitseni, kun valkokankaalla alkoi tapahtua. Irina Palm on loistava elokuva, jota voin lämpimästi suositella. Siinä oli kaikki osat kohdallaan: juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä elokuvaa ollut pitkitetty turhaan, huumoria ja elämän vakavia asioita oli sopivassa suhteessa ja näyttelijät tekivät hyvää työtä. Sain itkeä ja nauraa.

Tilaisuutta ennen olin jonkin aikaa opetuslautakunnan kokouksessa. Sain kuulla Keski-Espoon koulun kuulumisia. Syksy on alkanut koululla kuulemma hyvin. Esityslistalla taas oli Jalavapuiston koulun siirtokelpoisten tilojen poistaminen, vaikka tiedossa on, että kouluun olisi tulijoita enemmän kuin kouluun sen jälkeen mahtuisi. Vuosia olemme ihmetelleet koulutoimen oppilasarvioita, eivätkä ne vieläkään vakuuta. Onkohan niin, ettei lasten määrän kasvua uskalleta uskoa todeksi ennen kuin on pakko?

Leffan jälkeen pistäydyin festivaaliteltalla ja juutuin keskustelemaan politiikasta. Puhuimme taas kerran siitä, kuinka asuntopolitiikasta ei puhuta riittävästi, eikä todellisia tekoja tehdä, vaikka ratkaisun avaimet ovat kyllä tiedossa. Kuinkakohan monta kertaa olemme todenneet, että asiasta pitäisi keskustella, mutta silti aikaa ei ole löytynyt? Epämiellyttävä ajatus heräsi mieleen: ehkä kuitenkaan kaikki eivät halua tehdä päätöksiä, jotka edistäisivät kohtuuhintaista asumista?

Puhe asumisesta johtaa aina liikkumiseen ja joukkoliikenteeseen. Pohdimme, mitä pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä käsittelevään työryhmään mahtaa kuulua. Ratkaisunhan pitäisi olla aivan selvä: joukkoliikenteen suunnittelu ja tilaaminen tulisi keskittää YTV:n tehtäväksi ja sen toimialuetta tulee laajentaa ainakin Kirkkonummelle ja Keravalle, myöhemmin vieläkin laajemmalle. Kun tästä päästäisiin sopuun, päästäisiin oikeiden asioiden äärelle eli kuinka metroyhtiötä laajennetaan tai miten ratikkaliikenteen jatkuminen ja laajeneminen taataan?

Ja tästä heräsi kolmas epämiellyttävä ajatus: onko ehkä sittenkin niin, ettei joukkoliikenneasioissa haluta päästä sopuun, koska se ei ole jostain nurkasta katsottuna riittävän kannattavaa. Oma lyhytnäköinen etu onkin tärkeämpi kuin yhteinen etu? Ehkä jotkut haluavatkin jatkaa nykyisellä mallilla, vaikka muutokset olisivatkin koko seudun kannalta perusteltuja?

1 kommentti:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Tuosta viimeisimmästä kappaleestahan saimme erinomaisen osoituksen, kun tällä viikolla HKL:n johtaja linjasi julkisesti että metron jatkaminen Sipooseen tulisi laittaa kiireellisyysjärjestyksessä Kivenlahden lijauksen edelle.

Helsingissä ajattellaan siis seudullisesti niin kauan kuin metro saadaan Espoon puolelle, mutta sen jälkeen ajatellaan helsinkiläisesti. Kun vielä ottaa huomioon että Espoonlahden alue on kaupunkirakenteeltaan jo nyt pääosin metrolle soivan tiivistä ja Sipoon puoli suurimmalta osin peltoa.