keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

Päivähoito siirtyy

Maanantain valtuustossa keskiyön tunteina päätettiin lopullisesti, että päivähoito siirtyy sivistystoimeen. Kun muissa asioissa oli mennyt aikaa niin paljon, ei asiasta keskusteltu kovin pitkään.

Oli erikoista kuulla, kuinka asiaa ajaneet uskoivat siirron muuttavan asioita. Heidän mukaan se on todella lasten parhaaksi ja luo edellytykset vähentää hallintoa. Näin he väittivät, vaikka siirron tueksi valmisteltu aineisto ei heidän uskomuksiaan millään tavoin tue. Siirto ei selvitysten mukaan muuta juuri mitään, mutta vaatii kuitenkin aikamoista valmistelua. Se tarkoittaa siis kokouksia, kehitystyötä, valmistelua, raportteja eli hyvin paljon hallinnollista työtä.

Esityksestäni valtuusto hyväksyi lisäyksen päätökseen, missä korostettiin päivähoidossa nykyisin olevien yhteistyörakenteiden säilyttämistä ja kehittämistä, koska ne tukevat lasta ja perhettä hyvin. Yhteistyö neuvolan kanssa on tästä hyvä esimerkki.

Lisäksi esitin, että siirron yhteydessä turvataan asukaspuistojen, avointen päiväkotien ja kerhotoiminnan jatkuminen ja kehittäminen. Nämä tukevat lasten hoitamista kotona ja ovat siksi tärkeitä, mutta ne eivät ole lakisääteistä toimintaa. Taloudellisesti tiukkoina aikoina voi herkästi iskeä kiusaus säästää näistä, vaikka se lopulta tulisikin kalliiksi. Hyvä, että valtuusto oli yksimielisesti esitykseni takana.

Lisäksi valtuuston enemmistö yhtyi toivomukseeni, missä esitin, että tulevia johtosääntöjä valmisteltaessa opetuslautakunnan yhteyteen perustettaisiin varhaiskasvatusjaosto, jonka tehtävänä olisi päivähoitoon liittyvien asioiden valmistelu. Mielestäni jaosto on tällaisessa muutostilanteessa erityisen tärkeä, kun asiantuntemusta muutoinkin jää sosiaali- ja terveystoimeen.

Asia on nyt ratkaistu, vaikka en silti voi ymmärtää miksi siirto pitää tehdä. Nykyiselläänkin päivähoitoon ollaan erittäin tyytyväisiä. Lapsille tarjotaan turvallisuutta, hoivaa ja huolenpitoa. He saavat leikkiä ja oppia ikätaso huomioiden. Päivähoito tukee lapsen kehitystä uskomattoman taitavasti lapsesta välittäen. Lapset saavat myös tarvittaessa erityistä tukea osaavasti ja monikulttuurisesti.

Ja mikä tärkeintä: päivähoidossa vuorovaikutus vanhempien kanssa on jatkuvaa!

Itse asiassa eikö meidän pitäisi enemminkin tehdä kaikkemme muuttaaksemme koulua paremmaksi? Jos peruskoulu rakennettaisiin nyt, ei siitä todellakaan tehtäisi sellaista kuin se on: pienten lasten ryhmät ovat aika suuria, päivät lyhyitä ja lapset osin oman onnensa varassa, kun kaikkien vanhempien työt eivät jousta riittävästi. Ja vuorovaikutuskin koulun ja kodin välillä on selvästi satunnaisempaa kuin mitä päivähoidossa.

Voisipa tämä ratkaisu tehdä ihmeitä ja muuttaa koulua!


*

2 kommenttia:

Riitta Tynjä kirjoitti...

Surullista, että teillä kävi noin. Oliko kuinka iso enemmistö siirron takana?

Pelkään pahoin, että myös Jyväskylässä tulee käymään noin. Monessa kokouksessa olen kuullut kuinka takapajuisia olemme kun emme ole vielä siirtäneet päivähoitoa opetustoimeen. LTO:n kunnallisvaalipaneelissa taisin joutua naurunalaiseksi, kun kysyin, miksi tuollainen siirto pitäisi tehdä. Lastentarhanopettajathan ovat opettajia...

Päättäjien olen kuullut perustelevan siirtoa sillä, että kun siirretään päivähoitohenkilöstö sotesta opetustoimeen, niin soten suhteellinen osuus koko kaupungin budjetista pienenee. Ja tämä olis tavoite? Miksi? Mitä muuttais?

No, soteen jää entistä vähemmän ns. kaikille tarkoitettuja palveluja ja heikompiosaisten palveluistahan on aina helpompi leikata. Päivähoitolasten vanhemmat sentään nousee kapinaan. Kuten esim. Jyväskylässä, missä on keksitty säästökeinoksi, että päiväkodit vuokrataan yksityisille ja voittaja on se, joka lupaa maksaa eniten vuokraa! Se on kai päivähoidon laadun mittari.

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Meillä tuota sotetin pienentämistä ei kukaan ole esittänyt tavoitteena. Nyt Espoossa on omia tulosyksiköitä sotet-puolella perhe- ja sosiaalipalvelut, päivähoito, vanhustenhuolto ja terveyspalvelut. Itse asiassa siis meillä on siis jo nyt ollut erillään sosiaalipalvelut ja päivähoito!

Siirto vain lisää hallinnollisia raja-aitoja päivähoidon tärkeimpien kumppaneiden välille, jotka ovat siis perhe- ja sosiaalipalveluiden alla olevat lastenneuvola, lapsiperheiden perhetyö (ml. kotipalvelut), terapiapalvelut (ml. perheneuvola) ja lastensuojelu.

Nämähän ovat ihan tavallisia tavallisten perheiden palveluita, joista lastenneuvolassa käy kaikki lapset!

OAJ on käsittääkseni ainoa ammattiliitto, jolla on kuntavaaleissa ollut selvä tavoite saada omia valtuutettuja. Liitto on myös ehdokkaitaan tukenut. Tämä siirto on ollut yksi syy, miksi he ovat niin aktiivisesti olleet mukana. Erittäin määrätietoista edunvalvontaa siis ja sen voisi kyllä tunnustaakin, eikä peitellä lasten ja perheiden edun taakse.

Esitin asian hylkäämistä kaupunginhallituksessa, mutta sain sille kannatusta vain perussuomalaisilta. Oma kh-toverikin (opettaja) oli toista mieltä.

Lopputulos oli siis ilmeinen ja siksi tein valtuustossa noita muutosesityksiä (enkä hylkäysesitystä), jotka menivät läpi. Näin jouduin itsekin kannattamaan muutosta, jota oli esityksilläni hiottu. Siksi valtuustossa vain muutama lopulta vastusti siirtoa.

Sellaista politiikka toisinaan on, eikä vaalin lopputulos siis kerro koko totuutta valtuutettujen kannoista.